"Se oli ilmeisen hyvinkäyttäytyvä hyttynen suicide-syöksyistäkin huolimatta."

12.12.2009. Tässä seuraa nyt tämä historiallinen Ensimmäinen Blogikirjoitus. Ei sillä, onhan Milla jo muutamat EB:eet kirjoitellut, mutta tästä tekee erityisen ja historiallisen se, että tämä ei jää blogini vimeiseksi tai toiseksi viimeiseksikään kirjoitukseksi.

Vuosi sitten aloitin Palikkaratsastajaan kirjoittamisen. Riskit tuntien ("mitä h*lvettiä luulet tolla höpinällä saavuttavas, opettele ratsastaa ja miksi tolla hevosella on olympiat suussa?!") linkitin aikaansaannokseni hevostalli.netiin. Yllätyksekseni palaute oli kannustavaa ja kiinnostunutta, blogi sai ensimmäiset lukijansa ja keskustelu Centered Ridingista yleensä kävi leppoisasti samanhenkisten ihmisten kanssa.

6.1.2010. Tällä hetkellä en kilpaile kansallisissa ratsastuskoulun upealla vaativan tason puoliverisellä, niinkuin muutama vuosi sitten olin ajatellut tekeväni 16-vuotiaana. Mutta sen sijaan olen oppinut kuuntelemaan, vaihtamaan väkivallalla hallitsemisen pehmeään tien näyttämiseen ja yhdessä kulkemiseen, sekä miettimään enemmän hevoseni parasta. Taisin ennen ajatella kaikennäköisten centered ridingien  kannattajien olevan pelkkiä ilman tavoitteita narua heiluttelevia kukkaishörhöjä, joilla ei ole mitään tekemistä kilpaurheilun kanssa. Mutta missäs sitä nyt ollaan, toitottamassa koko maailmalle kuinka mahtavaa tämä kaikki on ;-)

 Blogin perimmäinen tarkoitus oli tuoda esille Centered Ridingia ja kirjoittaa muistiin mietintöjä omasta ratsastuksestani ja fiiliksistäni. Tunnen päässeeni tavoitteeseeni ja oppineeni todella paljon uutta niin CR:sta kuin lajista ylipäätään.

24.4.2010. Ratsastin aivan upealla lusitano-miniatyyrillä, risteytysponilla nimeltä Rainbow Capt'n Nemo, aka "Nemo". Kun katselin ponia tytöllä joka meni ennen minua, olin ihan järkyttynyt: tuon tunnin ratsastajat keventelevät kuin se olisi aivan helppo ja mitään ylimääräisiä ponnisteluja vaatimaton asia, istuvat harjoitusravissa ilman että poni hyytyy tai lähtee kiitämään, LAUKKAAVAT upeasti jajaja... Muistin äkkiä millaista oli kuusi vuotta sitten katsella kokeneiden tuntia ja miettiä että voi hitsi, joskus mäkin osaan ratsastaa noin hyvin...

Tämä näky on vieläkin mielessäni ja tekstinpätkä tuo hymyn huulille. Voin onnekseni sanoa että oma ratsastustaitoni alkaa liikkua kaksi askelta eteen, yksi taakse -tyylillä yhä lähemmäs tuota tasoa mitä tunnilla näin. Keventäminen on edelleen vaikea asia, mutta olen oppinut pohkeella tukemaan haparoivaa ja liian hidasta kevennystäni. Satulaanhan ei saisi istua, vaan hipaista nopeasti ja jäädä ylös pidemmäksi aikaa. Harjoitusravi lyhyissä pätkissä toimii Annen herkkien hevosten kanssa, anteeksiantavamman Eetun kanssa pystyn jo ravailemaan ympäri kenttää vaikka kuinka pitkään :D tosin Eetukin alkaa päivä päivältä tuntua herkemmältä, toivottavasti syynä on myös oma herkistymiseni... Laukannosto on HANKALA, itse laukkaamisesta nyt puhumattakaan...

Tapasin muuten unelmieni ponin tuona päivänä :-) Nemo on kaikkea mitä pikkuponilta voi toivoa, lisäksi se on mielettömän hyvä opettaja. Jos istut huonosti, Nemo kuittaa (vähän vähemmän tai vähän enemmän, riippuen fiiliksestä) ja sen jälkeen et uskalla istua huonosti. Eii, oikeasti poni osaa antaa anteeksikin. Silti seuraavanlaiset ajatukset ovat pyörineet päässäni useammin kuin kerran:

14.5.2010. Minähän olen Vino Ihminen. Nemo on tunnetusti Äärimmäisen Herkkä Poni. Siis oikeasti tosi herkkä. Ja ohut. Eli Millalle aivan uskomattoman vaikea ratsastaa, tuntuu kuin istuisi ohuenohuen lankun päällä joka liikkuu.

 Haha, näitä vanhoja kirjoituksia on ihana lueskella! Ensilaukan kuvailua tavatessani en voinut välttyä päänsisäiseltä naurukohtaukselta ja idioottimaiselta virneeltä:

14.5.2010. NYT siihen päivän kohokohtaan! Nimittäin meinasin tipauttaa korvani päästäni kun Anne sanoi yleisesti jokaiselle kentällä olevalle kolmelle ratsukolle (joista siis minä olin yksi), että nostakaa laukka lyhyen sivun keskellä ja laukatkaa ympyrä ja siirtykää takaisin käyntiin. Tarkistin vielä että mitä että, ja sain varmistuksen siitä ettei kuuloni reistaillut ja ohjeet joissa käskettiin antamaan todellatodella pieni apu sisäistuinluulla, muuten poni räjähtää laukkaan. Jep jep ja näillä menemme, annoin ihan minimini pikkupohjeavut ja siirsin sisäistuinluuni eteen-alas, ja ennenkuin ehdin pyöräyttää istuinluutani ylös kohti ulkokorvaa, oli poni jo täydessä vastalaukassa... Ja kun oikeasti luulin kuiskaavani laukka-avut :D Rauhoitettuani ponin takaisin käynnintapaiseen annoin ilmeisesti tarpeeksi pienet avut (suomeksi: ajattelin että no nostan laukan än-yy-...) ja poni laukkaa! Voi hurjaa, sehän ei edes kauheasti kaahannut ja kääntyi ja ehkä jopa ponin nenä tippui kahdesta metristä alas hetkeksi ja sain jopa kehut! Siinä oli kyllä ehkä liikuttavin hetki so far :-D

Tehokurssi Annella kesäkuussa vei ratsastustani aivan hurjan matkan eteenpäin. Toivottavasti tulevana kesänä minut huolitaan uudestaan.. :-)

Päivä I, 20.6.2010. Maittavan ruoan jälkeen sain ensimmäistä kertaa elämässäni maistaa cappucinoa! Ah kuinka makunystyräni tanssivatkaan ripaskaa! Samalla kun hörpin onnellisena mukistani tuijotin mykistyneenä videolta Philippe Karlin uskomatonta ja saumatonta työskentelyä hevosensa kanssa.. Mietin vain että tuohon on pikkuisen vielä matkaa.

Päivä II, 22.6.2010. Puolessa tunnissa olin taistellut jopa kaksi karsinaa puhtaaksi. Yhteisellä päätöksellä vaihdoimme Annan kanssa työjärjestystä niin, että minä vaihtelin vesiä ja Anna putsasi karsinoita... 

-- Tiesittekö, että ketsuppi on flavonoidien kannalta terveellisempää kuin tuore tomaatti? 

Päivä III, 23.6.2010. --Anne kysyi, saivathan tuntsarit heinää tarhoihin. Makarooni jumahti tyhmästi ruokatorveni ja kurkkuni välimaastoille mikä aiheutti pienen päänsisäisen tukehtumisefektin, jonka sain kuitenkin pideltyä aisoissa niin etten lingonnut makaroonia suustani Annen lautaselle. "Mitä! En! Apua! Aa!"  

-- Lihasmuistiini on iskostunut seuraavanlainen laukannosto: nojataan sisään, sisäkantapää alas, sisäolkapää alas, sisäkylki lyhyeksi ja VROUUUUUMMMMM SUKELLETAAN ja tättärärää, laukka ! ....not. 

Päivä IV, 28.6.2010. Nauroin niin paljon sisäisesti tälle sekopäiselle postaukselle että linkitän sen kokonaisuudessaan.-- No way, pamahdampa tässä kipeäksi!

Vetäydytään taas vakavaksi. Kaikkein parasta tässä harrastuksessa ovat olleet ja tulevat aina olemaan onnistumisen tunteet.

27.7.2010. Tänään en ratsastanut. Hevoseni ja minä leikimme yhdessä pitkin uraa, tanssimme askellajista toiseen.

 Centered Riding oli ollut mielestäni tähänkin asti aivan uskomatonta ja oivaltavaa, mutta erään CR-tunnin jälkeen en voinut kuin keräillä alaleukaani maasta ja hehkuttaa ympäriinsä kuinka ratsastin hevostani kielellä.

21.8.2010. Ilmeeni siinä vaiheessa oli jotain tämän:  O__________O' ja tämän: :::-----D välillä. 

 Siis tämä sitten kun sain asian tarkennettua ihmisille varsin huvittavien väärinymmärryksien jälkeen (ratsastusta harrastamaton kaverini: "Miten sä sinne konin suuhun ylsit vai MITEN pitkät kielet niillä hevosilla oikeen on??")...
Vaikka tuttuni olisivatkin ratsastaneet useamman vuoden, saattoivat selitykseni tunneista ja mielikuvista kuulostaa varsin mielenkiintoisilta.

13.8.2010. "ajattele silmämunias taaksepäin ja häntäluuta leukaas"

...miksi ystävälläni näytti olevan hiukan vääränlainen käsitys Centered Ridingista, noiden mahtavien pikkuvinkkien jälkeen? No, ehkä jos lauseet tipahtelevat ilmoille kaaoksenomaisessa tilanteessa, jossa viisi ihmistä puhuu innoissaan toistensa päälle, kuvaillen fiiliksiään tehostaen reaktioitaan vielä huitovilla raajoilla ja upeilla ilmeillä, saattavat nämä ohjeet kuulostaa hiukan.... oudoilta?

Vaikka suurimmaksi osaksi ratsastus ja etenkin CR ovat luoneet muistoja joita on kiva muistella (ainaski vanhana kiikkustuolissa), ei kaikki aina ole ruusuilla tanssimista. Epäonnistumisten keskellä olen huomannut blogin kirjoittamisen terapeuttisen puolen, saan jotenkin summattua ja käsiteltyä virheet rakentavasti.

14.8.2010. Vielä tässä positiivisuuden puuskassani kerron päivän kohokohdan, Eetuponi laski (tai oikeastaan asetteli) päänsä Millan kainaloon kun vähän sitä kentällä lopuksi maastakäsin rapsuttelin. Herkkis kun olen, roskia meni heti silmään kauheasti. Ja tuli nuha.

*** 

Tässä siis muutamia otteita vuoden varrelta. Blogi ei ole mullistanut elämääni, mutta (näin tunteellisesti sanottuna) rikastuttanut sitä. Olen saanut jakaa ahaa-elämykseni ja epäonnistumiseni ihmisten kanssa, tuntenut että jotakuta oikeasti kiinnostaa pulinani ja saanut itsevarmuutta ilmaista itseäni. Uudet lukijat ja etenkin kommentit ovat jumiuttaneet suupielet korviin loppupäiväksi ( josta muuten saankin muistuttaa vähän, ilmoitelkaa lukijat taas itsestänne! kommenttia kehiin! ;-) ) ja blogi pyörii mielessäni melkeinpä joka päivä. Eli vaikka päivityskatkoja on ollut, ei blogi ole missään vaiheessa unohtunut! Odotan innolla mitä 2011 tuo tullessaan, toivottavasti lisää onnistumisia (ja sopivissa määrin epäsellaisia) :)

Lisäilen ehkäpä jos osaan tuohon sivupalkkiin pienen kyselyn, vastailkaapas, ei vie kauaa!

Pilatesta

Toivottavasti kaikilla on ollut tähän mennessä hyvät joulut (: Eilen sain joululahjaksi muun muassa Pilates DVD:n, ja sitä jo eilen innoissani kokeilin. Tykkäsin, tosin meinasin alkaa väittää vastaan sille naiselle joka mua komenteli:
"Jännitä sivuttaiset vatsalihakset" Miten ihmeessä mä pystyn muka kontrolloimaan pelkästään jotain tollasta lihasryhmää mun kropassa?
"Älä kuitenkaan jännitä hartioita." No miten mä muuten kykenen pysymään tässä asennossa? Heilun kuin vino heinäseiväs...
"Pidä kehon sisäinen mikä joku tehdas tai tällanen toiminnassa (eli siis vedetään napaa sisään ja ylös ja pidetään korsetti), rentouta rintakehä ja hengitä rintakehällä." TUU ITE HENGITTELEE samalla ku yrität muistaa kaiken muunkin!
"Nyt tunne kehosi jäntevänä, hartiat rentoutuneena..." ..joo, jos mä joskus saan hinattua nää jumittuneet olkapäät korvalappujen tilalta...
Liikaa siis liikkuvia osia, ainakin vatsalihakset saivat harjoitusta nauraessani vedet silmillä tälle vuorovaikutuksellemme.

Seuraavana päivänä (tänään..) yllätyin siitä kuinka vatsalihakset olivat kuin olivatkin hiukan kipeytyneet, no, hartioista ja lapaluista puhumattakaan... Tosin olo on muutenkin aika puolikuntoinen, toivottavasti en tästä kipeydy ainakaan enempää.

Kun olen taas terveempi niin pilates alkaa olla osa arkea, jos saisin lisää liikkuvuutta ja kehonhallintaa. Oikeasti yhdenkin 50 min jälkeen olo oli jotenkin jäntevämpi :)

Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2011!

Täällä ohjelmassa seuraavaksi on rauhallishenkinen joulumaasto tallikaverin kanssa (...koskaan ei tulisi asettaa odotuksia porukkamaastolle, etenkään edes pienesti rauhallisuuteen viittaavaa..) ja pienet kouluvääntelyt kentällä, jotta huomiseksi saataisiin onnistumaan maastokävely ilman ylimääräisiä energioita. Pakkasta tosiaan täällä on parikymmentä astetta, mutta se ei todellisia puskaratsastajia pelota!

...no ehkä vähän, suunnitelma A oli mennä piiiitkälle käyntimaastolle mutta se ei oikeen saanut tänä aamuna enää tuulta purjeisiinsa...

Kenttätyöskentelyä haluan tehdä myös sen takia, että Eetu oli eilen niin upea! Odotin vapaapäivän jälkeistä pöllöilyä ja poukkoilua mutta herra olikin todella herkkä avuille, jopa pohkeelle se vastasi nopeasti. Oli ilo ratsastaa motivoitunutta hevosta, ja kun vielä koin AHAA-ELÄMYKSEN pitkästä aikaa, teki se ratsastuksesta täydellisen. Eikä yhteinen kävelyretki lopuksi maastossa ainakaan huonontanut fiilistä :-)

Ahaa-elämykseni koski laukkaa, tarkemmin nostoa. Olin päättänyt treenata sitä ihan kunnolla kunnes tajuaisin mikä juju siinä on, koska heppa oli muutenkin niin herkällä päällä. Muutamien epäonnistuneiden toistojen jälkeen (joista en edes menettänyt hermojani, jes!) tajusin nojata taakse ulkotakajalkaa päin. Tämä on asia jota CR-tunneilla päähäni on yritetty jankuttaa. Nyt vasta ihan oikeasti nojasin taakse, siirsin sisäpohjetta eteen ja myötäsin ohjalla. Eetu oli laukassa heti, sain seota ahaa-elämyksen tuottamasta hysteriasta! Takaisin käyntiin ja uudestaan. Toinenkin nosto onnistui, mutta parilla seuraavalla Eetu lösähti raviin. Olin melkein vaipumassa uudestaan epätoivoon, kunnes tajusin pitää ohjat kädessä tukemassa. Nosto toisensa jälkeen onnistui, jäi ihan mieletön fiilis!!
Tästä on hyvä jatkaa :-)

Enpä oikein taas tiennyt olisiko sunnuntaina pitänyt itkeä vai nauraa. Pakkasesta piristynyt Herra Varma Kuin Peruskallio (=Eetu) on nyt noin viikon ajan ollut sitä mieltä että siellä metsän puoleisen pitkän sivun metsässä oikeasti ON jotain TOSI pelottavaa, ja sitä täytyy lujaa juosta karkuun ettei tule syömään. Ja tyhmä ihminen selässä aina vaan käskee uudestaan takaisin!
Sunnuntaina siis tämä epämääräinen Kakeiluenergia kulminoitui siihen, että hevonen oli jälleen jännittynyt ja oli ruututynnyrinä valmiina sinkaisemaan toiselle puolelle kenttää karkuun. Silloin Millalla napsahti joku pahasti päässä ja taisi vähän Kakelle suutahtaakin, on se kumma kun ei hetkeäkään saa keskittymistä työntekoon! Lähdimme ihan raakasti pohkeella tonne, ohjalla tosta -menetelmällä tekemään avoja, väistöjä, siirtymisiä, temponvaihteluita. Heppa lyhentyi vähintään metrin (ylläripylläri sinänsä sillä jännittysasteella), mutta pikku hiljaa alkoivat korvat kääntyillä myös ratsastajan suuntaan, haluisikohan toi tyyppi sittenkin sanoa jotain? Puolisen tunnnin tehokkaan reenin jälkeen saatoin jo varautua sinkoamiseen pitkältä sivulta prosentein 50/50. Laukkasimme ympyrällä pitkään, tavoittelin itselleni rentoa istuntaa, joka on ollut vähän ikuisuusongelma. Tuntuu että muutamia hyviä pätkiä tuli. Vähän rentouduttuaan Eetu oli sitä mieltä että eipä jaksa enää sinkoilla, tämä taisi olla tässä tällä kertaa. Taisi herran järkytys olla suuri kun ei ratsastaja antanutkaan hölkätä papparavia!
Viimeiset puoli tuntia vaadin kunnolla eteenpäin, jos kerta herra jaksaa sinkoilla niin onpa hassua jos ei töitä jaksa tehdä. Eetu alkoi puolentoista tunnin tahtojen taiston jälkeen olla aika kypsää kauraa ja mörkökohdan ohi pystyi jo ravailemaan pitkin ohjin ja herkkyys istuntaan oli palautunut. Mitä Eetun omistajalta kuulin niin työvoittoni ei mennyt hukkaan, poni nimittäin oli taas normaali oma itsensä seuraavana päivänä.
Eilen oli tarkoitus mennä taas ratsastelemaan (josko olisi pystynyt enemmän omaan istuntaan taas keskittymään), mutta eikös poni ollutkin polkaissut kengän vasemmasta takasesta irti... Tänään siis suuntaan taas tallille tavoitteena rento hevonen vapaapäivän jälkeen, katsotaan kuinka onnistutaan.. :D

Joskus tuntuu että nämä selitykseni ovat niin aiheen (Centered Riding) vierestä kun voi olla. Nimittäin sunnuntainen puolitoista tuntia oli enemmänkin tahtojen taistelua kuin hevosen kevyttä tanssittamista... Mutta omapa on blogini ja kirjoitan just niin aiheen vierestä kuin ite tykkään! ;-)

Niin ja vielä, Palikkaratsastajan yksvee-synttärit oli ja meni. Suunnitelmissa oli hurjan suuri ja hieno erikoispostaus mutta se taitaa olla tuolla keskeneräisten kirjoitusten pinossa sisuksissaan pelkkä otsikko. No ehkä joskus jaksan vääntää sen valmiiksi... Pääasia siinä kuitenkin on että blogista on ollut itselleni suuri hyöty ja että haluan kiittää teitä lukijoita koska teitte tämän mahdolliseksi ja äiskälle kiitos kun se jaksaa kuunnella (yleensä vähintään yhdellä korvalla!) höpötyksiäni ja analysointejani ja ah kuin on herkkää.

Hyviä ja hevosrikkaita joululomia kaikille! (Kaikillahan alkaa ainakin henkisesti päänsisäinen loma?)

Oikeelle = ulkohartiaan!

Pitkiin aikoihin vaikuttavin ahaa-elämys koettiin pari päivää sitten! Liittyen siihen oikealle ratsastamiseen. Ja tämän ahaa-elämyksen ole jo muutaman kerran kokenut, ihme kun ei pysy tietoisuudessa paria päivää kauempaa.. nyt pitää oikeasti tsempata!
Kevennän vinoon. Tämän jos haluan korjata ja olla ratsastamatta koko ajan vasemmalle kaartaen, minun täytyy kevennyksessä ajatella (virhe on oikeastaan niin suuri että liike pitää tehdä aika isosti verrattuna muihin korjauksiin) sisäistuinluutani ulkohartiaan. Olen varmasti korjannut tällä lailla CR-tunneilla useampaan otteeseen, jostain syystä tuntien jälkeen se on vain jäänyt. Ja sitten olen ihmetellyt kun ei hevoset suoristu vaikka kuinka juurrutan jalkaa tonne ja myötään tuolta ja varmuudeksi vielä niksautan sen pääni tänne.
Heti huomenna kiinnitän huomiota tähän, ja samoin katse pitää korjata oikeasti sieltä niskasta ylös! Murr, tästä lähtien pysyy niin kova itsekuri että oksat pois!

On tämäkin blogin puolesta hiljaiseloa. Mutta toivottavasti ketään ei ainakaan haittaa että käyn täällä ilmoittelemassa tällaisia itsestäänselvyyksiä :D

Oikeelle = väärälle?

Eilen oli tosi mukavaa ratsastaa Eetulla (ei alter-egolla Kakella joka on viime päivinä vieraillut aika usein, ei siis hönötetty pää ylhäällä koko aikaa ja tuijoteltu kaikkea saaliseläimeksi kelpaavaa kuten esimerkiksi kiveä). Herra kulki omalla moottorilla eteenpäin, tosin joskus hän oli sitä mieltä että "jos vaan keikautan pään nätiksi ja rennoksi niin riittää". Loppuraveissa molemmat jaksoimme ihmeen hyvin, keskityin ottamaan liikettä oikeasti ylös ja poni kokosikin itseään aina muutamaksi askeleeksi korkeampaan muotoon.

Isoksi ongelmakseni on muodostunut oikealle ratsastaminen. Oikea käteni jää aina ohjaan kiinni, ja tässä tapauksessa sisäohja siis pitää painetta koko ajan. Toisaalta ilmeisesti vasen hartiani on niin jumissa takana eli jäljessä, että Eetu asettuu koko ajan vasemmalle eli ulospäin. Yrittäessäni korjata tätä vasenta hartiaani, jumitan vielä enemmän oikealta jolloin poni alkaa vastustelemaan kuolainta ja vääntämään päätään oikein kunnolla ulospäin. Aina hetkisen ajaksi pääsen tasapainoon selässä mutta ei tarvita kuin yksi askel eri tempoa tai suuntaan niin jo olen vänkyrällä. Ilmeisesti kehoni mielestä oikeelle on väärälle.

Kirosin siis eilen taas (hiljaa mielessäni, köh..) ratsastustani kun Eetu könötti ulospäin kuin viimeistä päivää. Tempasin aivan tuulesta jonkun korjausliikkeen jolla saisin itseni suoristettua ja niksautin pääni ja niskani vasemmalle, korvan olkapäähän, pysyen muuten aivan samana. Samalla paine oikeassa ohjassa hiukan keveni ja ponin kaula suoristui. Naureskelin itsekseni kun ratsastin muutaman ympyrän korva olkapäässä kiinni.

Minulla on ollut tapana että jos jokin ei onnistu istunnalla niin haluan silti viedä asiani loppuun asti. Lopussa tein muutaman pohkeelle väistätyksen ja pyysin kunnon asetusta oikealle vaikka en istunutkaan sataprosenttisen oikein ja vastustamatta tahattomasti liikettä. Eetu totteli nätisti ja molemmille jäi hyvä mieli myös oikeaan suuntaan (:

Nyt olisi tosiaan CR-tunnin aika jotta pääsisin taas kunnolla valvovan silmän alle!

infoa

Hei ja anteeksi kun kirjoittelu on jäänyt vähälle. Nyt elän sellaisessa elämäntilanteessa että jostain on pakko vähän supistaa menoja, koulu vie aikaa ja wanhojentanssiharjoitukset vielä päälle niin vietän muutaman tunnin viikossa koulussa. Kun sieltä pääsen, jumitan koulukirjojen edessä tai juoksen tukka putkella tallille ponin luokse. Tuntuu että ohjelmaa riittää vaikka muille jakaa, haluiskohan joku käydä mun puolesta muut kurssit paitsi bilsan, kemman ja wanhojentanssit..?
Mitä tässä nyt yritän pohjustaa, on se, että kirjoittelu voi jäädä keväämmälle asti vähemmälle. Yritän viikonloppuisin päästä päivittämään kuulumisia. Kiitos teille ihanille lukijoille että jaksatte olla ymmärtäväisiä ja edelleen lueskella selityksiäni! Melkein vuosi on joidenkin kanssa vietetty, toivottavasti useampi sellainen on tiedossa vielä jatkossa.

Näihin tunnelmiin päätämme lähetyksen tällä erää. Toivottavasti näkyillään taas pian, ja kaikille näin etukäteen loistavia ja heppatäyteisiä joulupyhiä! :-)