palikkaratsastaja

Enpä oikein taas tiennyt olisiko sunnuntaina pitänyt itkeä vai nauraa. Pakkasesta piristynyt Herra Varma Kuin Peruskallio (=Eetu) on nyt noin viikon ajan ollut sitä mieltä että siellä metsän puoleisen pitkän sivun metsässä oikeasti ON jotain TOSI pelottavaa, ja sitä täytyy lujaa juosta karkuun ettei tule syömään. Ja tyhmä ihminen selässä aina vaan käskee uudestaan takaisin!
Sunnuntaina siis tämä epämääräinen Kakeiluenergia kulminoitui siihen, että hevonen oli jälleen jännittynyt ja oli ruututynnyrinä valmiina sinkaisemaan toiselle puolelle kenttää karkuun. Silloin Millalla napsahti joku pahasti päässä ja taisi vähän Kakelle suutahtaakin, on se kumma kun ei hetkeäkään saa keskittymistä työntekoon! Lähdimme ihan raakasti pohkeella tonne, ohjalla tosta -menetelmällä tekemään avoja, väistöjä, siirtymisiä, temponvaihteluita. Heppa lyhentyi vähintään metrin (ylläripylläri sinänsä sillä jännittysasteella), mutta pikku hiljaa alkoivat korvat kääntyillä myös ratsastajan suuntaan, haluisikohan toi tyyppi sittenkin sanoa jotain? Puolisen tunnnin tehokkaan reenin jälkeen saatoin jo varautua sinkoamiseen pitkältä sivulta prosentein 50/50. Laukkasimme ympyrällä pitkään, tavoittelin itselleni rentoa istuntaa, joka on ollut vähän ikuisuusongelma. Tuntuu että muutamia hyviä pätkiä tuli. Vähän rentouduttuaan Eetu oli sitä mieltä että eipä jaksa enää sinkoilla, tämä taisi olla tässä tällä kertaa. Taisi herran järkytys olla suuri kun ei ratsastaja antanutkaan hölkätä papparavia!
Viimeiset puoli tuntia vaadin kunnolla eteenpäin, jos kerta herra jaksaa sinkoilla niin onpa hassua jos ei töitä jaksa tehdä. Eetu alkoi puolentoista tunnin tahtojen taiston jälkeen olla aika kypsää kauraa ja mörkökohdan ohi pystyi jo ravailemaan pitkin ohjin ja herkkyys istuntaan oli palautunut. Mitä Eetun omistajalta kuulin niin työvoittoni ei mennyt hukkaan, poni nimittäin oli taas normaali oma itsensä seuraavana päivänä.
Eilen oli tarkoitus mennä taas ratsastelemaan (josko olisi pystynyt enemmän omaan istuntaan taas keskittymään), mutta eikös poni ollutkin polkaissut kengän vasemmasta takasesta irti... Tänään siis suuntaan taas tallille tavoitteena rento hevonen vapaapäivän jälkeen, katsotaan kuinka onnistutaan.. :D

Joskus tuntuu että nämä selitykseni ovat niin aiheen (Centered Riding) vierestä kun voi olla. Nimittäin sunnuntainen puolitoista tuntia oli enemmänkin tahtojen taistelua kuin hevosen kevyttä tanssittamista... Mutta omapa on blogini ja kirjoitan just niin aiheen vierestä kuin ite tykkään! ;-)

Niin ja vielä, Palikkaratsastajan yksvee-synttärit oli ja meni. Suunnitelmissa oli hurjan suuri ja hieno erikoispostaus mutta se taitaa olla tuolla keskeneräisten kirjoitusten pinossa sisuksissaan pelkkä otsikko. No ehkä joskus jaksan vääntää sen valmiiksi... Pääasia siinä kuitenkin on että blogista on ollut itselleni suuri hyöty ja että haluan kiittää teitä lukijoita koska teitte tämän mahdolliseksi ja äiskälle kiitos kun se jaksaa kuunnella (yleensä vähintään yhdellä korvalla!) höpötyksiäni ja analysointejani ja ah kuin on herkkää.

Hyviä ja hevosrikkaita joululomia kaikille! (Kaikillahan alkaa ainakin henkisesti päänsisäinen loma?)