Oijoi. Yritän nyt järkevästi vähän selitellä tuota aavistuksen angstista postaustani ennen kuin hehkutan tästä päivästä.
Olin siis maneesissa ratsastelemassa (Eetu on muuttanut iiiisooon yksityistalliin, olenko siitä selittänyt täällä? Eetun omassa blogissa ainakin.) ja samaan aikaan käynnissä oli kahden ratsukon estetunti. Hädissäni yritin olla vuoroin ulko- ja sisäuralla, mahdollisimman vähän tiellä mutta enköhän onnistunut itseni tunkemaan juuri siihen väliin mistä radan suorittaja yritti tehtävää saada tehdyksi. Oho. Ratsastuksestani tuli yksinkertaistettuna tällaista: molemmat pohkeet PAM eteen, EIKU APUA, vedetään ohjasta taakse, löysätään ohjat, APUA EIKU, nyitään toisesta ohjasta, romahdetaan kyljista, katsotaan alas ja paniikissa vilkuillaan muita ratsukoita, potkitaan ja puristetaan tonne ja jännitytään tuolta, läpsytellen vielä raipalla varmuuden vuoksi joka siirtymisessä. Eetu päätti jossain vaiheessa että järkevintä mitä pystyi hevonen tekemään oli lukkiutua ihan kokonaan, olla kuuntelematta eteenpäinajavia apuja ja tehdä teiden suhteen omia valintoja. Voi kuolema. Jos palikat pystyy olemaan enää yhtään enempää hukassa niin siinä vaiheessa kannattaisi varmaan miettiä josko siirtyisi esimerkiksi patalappujen virkkaamiseen.
TÄNÄÄN kuitenkin koimme pelastuksen. Olimme Anne Kesselin yksityistunnilla, ja pitkästä aikaa tuntui siltä, että ehkä mä jotain osaankin (tai no, jos ihan vakavissaan ollaan niin eihän sitä koskaan voi osata mutta periaatteessa nyt kuitenkin, ei masenneta nyt ku menee niin kivasti!).
Me lähdetään nyt korjaamaan ensiksi hevosta ennen kuin pystyn omaan istuntaani keskittymään enemmän. Saattaa kuulostaa nurinkuriselta, mutta tässä tilanteessa se on kaikkien kannalta paras tapa. Eetulta syystä tai toisesta puuttuu työskentelystä luontainen pyrkimys eteenpäin, ja nyt on ensisijaista saada se liikkumisen ilo taas esille.
Pääsimme liinan päähän käymään kaikki askellajit läpi. Anne oli muutama päivä sitten juoksuttanut Eetun ja huomannut miten energinen hevonen oli silloin, joten nyt yhdistettiin juoksutus ja ratsastus. Keskellä valkku oli muistuttamassa tahdista, jotta selästä käsin selviäisin mahdollisimman nätillä ratsastuksella.
Irroittelua
Ihan ensiksi otin ohjat käteen. Anne näytti millainen tuntuma Kouluratsastuksessa tulee olla, ja tehtävänäni oli säilyttää tämä tasainen tuntuma koko ajan, ilman että heitän ohjat välillä pois. Nyt tosiaan tuntui siltä, että ohjien päässä oli joku! Keskittymällä tuntumastani ei tullut vetoa, vaan pystyin säilyttämään rennon käden olkapäästä lähtien. Tarpeeksi lyhyellä ohjalla kätenikin hinautuivat kuin itsestään oikealle paikalle.
Eetulla on aina välillä pienoinen keskittymisongelma työskentelyn suhteen. Jotta saisimme hevosen asennoitumaan työhön enemmän kuin maneesin valoisiin ikkunoihin, minun täytyi irrotella hevosta edestä. Aluksi sana
irroittelu sai niskakarvani nousemaan pystyyn, en varmasti lähde venkslaamaan hevosen turpaa rullalle! Kun tarkemmin sain kuulla mitä Anne tarkoitti tällä pahakaikuisella sanalla, lämpenin ajatukselle. Tarkoituksena oli napauttaa sisäpohkeella, samalla liikuttaen sisäohjaa pienesti. Kuin sanoisi hevoselle "hei haloo, minä täällä, kuunteletko". Heti kun hevosen korvat kääntyivät taakse ja asetus tuli pehmeästi kaartean sisälle, seuraa kiitos. No tässä vaiheessa iskin molemmat ohjat löysiksi heilumaan kuin mummon pyykkinarut. Kun jaksoin muistaa pitää tasaisen herkän tuntuman, ryhdistäytyi Eetukin mutta tuntui samalla leuastaan rennolta. Nythän sillä oli tukeva tuntuma johon luottaa.
Jäntevyys
Jotta hitaan hevosen saisi liikkumaan eteen, tulee ratsastajalla itsellään olla oikeanlainen lihastonus ja ajatus eteenpäin. Kun itse ryhdistäydyin, kiristin keskivartalon korsetin ja iskin kyynärpäät jalustoille, tuli Eetukin heti skarpimmaksi. Pahin, mitä voi laiskan hevosen kanssa tehdä, on pehmetä itse liikaa, valua alaspäin ja lysähtää kasaan, "taas tätä samaa, ei tää liiku minnekään". Pohjeapu on nopea (nopeampi) pohkeenantolihaksella suoritettu napakka käsky, jonka jälkeen palataan passiiviseen istuntaan, lässähtämättä. Jos pohje ei toimi, maiskutus ja raippa. Teki niin tiukkaa taas jäädä jalalla hiljaa....
Onnistumisia
Pikkuhiljaa Eetu alkoi selkeästi tajuta että ei hitsi, nythän tehdään töitä! Tahti alkoi säilyä ilman suurempia tahtojen taisteluita, ja kykenin itse miettimään vähän sitä, miten päin satulassa istun. Keventäminen oli helppoa, kun hevosella oli itsellään takajalat alla. Niiden hallintaan ottaminen sujui kivasti, ja Eetukin selkeästi kuunteli pieniäkin muutoksia.
Pääsimme lopputunnista itseksemme, ilman liinaa, pyörittämään kahdeksikkoa. Pelkäsin vähän, että hienosti kasattu rakennelma romahtaisi heti, kun juoksuttaja keskeltä katoaa, mutta ensimmäiseen puolikkaaseen liittyvien keskustelujen jälkeen raamit pysyivät! Oli upea tuntea ensimmäistä kertaa kuinka hevonen liikkuu korkeana ja aktiivisena, kuinka osasin itse tehdä pari korjausta ilman että Annen täytyi sanoa mitään ja kuinka muutaman askeleen ajaksi koko hevonen ryhdistäytyy, lavat tuntuvat avautuvan metrin ja säkä nousevan toisen mokoman. Välillä tuntui ettemme kosketa maata ollenkaan.
Istunnasta
Vaikka välilllä onnistuin kadottamaan tuntuman ja Eetu alkoi kuikuilla omiaan, olen silti onnellinen siitä, että vaikka en ajatellutkaan koko aikaa jokaista pientä lihasta kropassani ja miettinyt kuinka vinossa olen, niin silti istuntani säilyi ja parani tunnin mittaan! Tässä taas nähtiin, vähemmän on enemmän, olen niin paljon miettinyt istuntaani että tasapaino alkaa löytyä ilman että koko ajan etsin sitä aktiivisena. Kun satulassa asettautuu niin, että on tukeva ja hyvä olo, luultavimmin nököttää siellä oikein päin.
Ympyrällä isommassa vauhdissa kaaduin aluksi sisälle, lyhentyen samalla sisäkyljestäni. Mantra "kylki pitkä, jalka pitkä, korva ylös" auttoi löytämään oikeaa asentoa. Jalat ja kädet löysivät vaivatta oman paikkansa läpi tunnin (:
Alkukäynneissä muuten koin ahaa-elämyksen! Kun ratsastan käyntiä, minun ei tarvitse käyttää lihaksia siihen että "kävelen itse hevosen käynnin mukana". Tajusin hetkeksi sen, kuinka vastaanotan oikeasti vain energian takajaloista antaen sen virrata estoitta. Istuin rentona satulassa ja vain tunsin, kuinka istuinluuni tipahtelivat vuorotellen alas. Käänsin tämän liikkeen mielessäni niin päin, että istuinluu nousee, ei tipahda. Pystyin säätelemään käyntiä lihaksia jännittämättä. Tosi mielenkiintoinen harjoitus, tätä kannattaa kokeilla :D
...kerron salaisuuden. Taisin kevennellä koko tunnin. Yritin kyllä istua harjoitusraviin, mutta muutos entiseen pappailuraviin oli niin valtava että hölskyin satulassa kontrolloimattomasti ::D
Negatiivisuudesta
Lopuksi vielä haluan sanoa hehkutuspostauksistani jotain. Ne sisältävät paljon hyvää, alleviivaan asioita joissa olen onnistunut ja kaikki on napsahtanut paikoilleen. Kuitenkaan mikään ratsastuskerta ei ole täydellinen, tämänkin päivän onnistumisia edelsi vartti säätöjen asennusta ja inttämistä. Silti minä uskon siihen, että onnistumisista saa ja täytyy iloita. Niiden avulla selviää päivistä, jolloin tuntuu että OgfddsIDSAWNACD (-; Joku on joskus sanonut, että huonon ratsastajan mielestä koko tunti meni huonosti, mutta hyvä ratsastaja löytää sen muutaman sekunnin tunteen josta on tyytyväinen (ja jota jaksaa hehkuttaa tunnin edestä...). Minä yritän tulla koko ajan paremmaksi ratsastajaksi, jotta voin joskus olla hyvä.
