lauantai 31. heinäkuuta 2010

Se katse!!

Mikäköhän siinä hevosen niskassa on niin jännää että sitä pitää aina tuijotella? Vaikka heti huomaa kun nostaa katseensa että hevonen kulkee paljon suoremmin ja yllättäen mm. hengittäminen ja uhkaavasti lähestyvän aidan havaitseminen ja sen väistäminen helpottuu huomattavasti, niin SILTI sitä hevosta täytyy tuijottaa.
Jos aluksi on keskittynyt katseeseen tarkasti, niin auta armias kun se hevonen myötää niskastaan ja rentoutuu! Sillonhan sitä pitää oikein ihmetellä että voi hitsi, tää heppahan alkaa kulkea! Ja silloin heppa ajattelee että no tulipas epätasapainonen olo, taidanpa joutua vähän keskittymään pystyssä pysymiseen enkä siis näin ollen voi kulkea rennosti ja kivasti ja työskennellä oikein.

Eli siis jos jossain vaiheessa olin saanut harhailevan katseeni kuriin, on se taas päässyt valloilleen. Ilmeisen hatarat aitaviritelmät, nyt täytyy tosissaan keskittyä.. c(:

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Centered Riding Suomessa, osa 1.

Here it comes baby :D

Eli mooonta viikkoa / pari kuukautta sitten väläyttelin tosi salamyhkäisesti jostain sarjamuotoisesta postauksesta, jossa olisi tietoa Centered Ridingista ja etenkin sen harrastamismahdollisuuksista ympäri Suomea. Ja nyt viimein olen saanut jotain aikaiseksi! Aloittelen sarjaa esittelemällä muutaman Suomessa vaikuttavan CR-ohjaajan, ja aloituspostaukseen minun oli pakko saada kukas muukaan kuin "oma" ohjaajani Anne Helén (:

Jotta voisin kehittää tätä sarjantynkää vieläkin paremmaksi ja mielenkiintoisemmaksi (ah, miten se voikaan olla mahdollista...) toivoisin paaljon paljon mielipiteitä teiltä lukijoilta (: Kaikki parannusehdotukset otetaan hyvillä mielin vastaan.

Mutta nyt *rumpujen pärinää*, hyvät naiset ja herrat, enjoy (:

Anne Helén, Centered Riding -ohjaaja ( taso II )

Taustaa
Anne Helén aloitti ratsastuksen vuonna 1972 ja jo muutaman vuoden päästä hän kilpaili menestyksekkäästi ratsuillaan Rádi ja Robi. Sekä este- että kouluratsastuksesta hän saavutti seura- ja aluemestaruudet, ja napsi sijoituksia kansallisista estekilpailuista tasolta 125-135 cm.
1980-luvun alussa hän jatkoi valmentautumista maineikkaiden valmentajien silmien alla, mutta maineen ja mammonan tavoittelu oli jäänyt taakse. Kiinnostus saumattomasta yhteistyöstä hevosen kanssa ja apujen hienosäädöstä kasvoi, ja vuonna 2002 hän kouluttautui Centered Riding -ohjaajaksi. Tämän jälkeen hän on pitänyt pienryhmätunteja ja CR-kursseja omalla tallillaan ja vieraillen muilla talleilla.
Helén on tuottanut Suomeen muutaman huippuvalmentajan, joista mainittakoon mm. Wendy Murdoch ja Theresa Sandin.

ridingacademy.fi
Anne pitää tunteja ja Centered Riding -kursseja tallillaan Viitailassa. Tunnit on pääasiallisesti suunnattu useamman vuoden ratsastuskokemuksen omaaville aikuisratsastajille, ja tallin hevoset ovat vireitä ja herkkiä puoliveriratsuja. Vähintään helppo A -tasoiset "tuntsarit" säilyttävät herkkyytensä tunnista toiseen (vaikka tällainenkin tumpelo välillä istuisi selkään, toim. huom :D) koska tunneilla painotetaan vahvasti istuntaa ja apujen pehmeyttä.

Mitä olet aina halunnut tietää Annesta...
..mutta et ole koskaan kehdannut kysyä. ;-)
ridingacademy.fi


Sain ihanat ja pitkät vastaukset kysymyksiini joka lähetin Annelle sähköpostitse. Kiitos!!

- Mitä kautta tutustuit Centered Ridingiin ja mikä siinä oli "se jokin" joka sai sinut jatkamaan CR:n parissa?
Luin jutun Hevoset- ja Ratsastus -lehdestä, jossa oli kertomus amer. Wendy Murdochin vetämästä CR-kurssista Ypäjällä noin vuonna 2001. Koska itse olin saanut "istunnan tehovalmennusta" jo 70-luvulla silloisen valmentajani Camilla Fabritiuksen toimesta, juttu tuntui olevan täynnä oikeaa asiaa. Lähdin heti siltä 'istunnalta' etsimään lisätietoa netistä ym. ja ilmoittauduin seuraavalle Wendyn kurssille. Hankin ja luin myös kirjan Centered Riding 1.
Centered Riding antoi sen mitä ei saa mistään muista valmennuksista: Se on kuin kielioppi vieraan kielen harjoittelemisessa. Kyllähän sitä oppii vierasta kieltä pelkästään puhumallakin, mutta ilman kielioppia harjoittelu on pitkä ja kivinen. Sama kuin yrittäisi opetella ratsastusta ilman syvempää tietämystä oman ja hevosen kehon käytöstä. Turhia väärinymmärryksiä ehtii tapahtua liikaa ja hevonen kärsii turhaan ja joutuu kamppailemaan kaikissa tehtävissään ratsastajan tasapaino-ongelmia ja ristiriitaisten apujen vaikutuksia vastaan.
CR tarkentaa tietoisuutta kehon vaikutuksesta tasapainottavana tekijänä ja kehon apujen tarkentamisesta. Se antaa kokonaisvaltaisesti keveyttä ja samalla tehokkuutta ratsastukseen ilman turhaa voiman käyttöä. Useimmiten kun ratsastaja joutuu käyttämään voimaa ratsastuksessaan, puristamalla tai vetämällä ohjista, löytyy tarkentamista ratsastajan tasapainossa. Hevonenhan tuntee kärpäsenkin ihollaan.
Ratsastajan tehtävä tulisi olla hevosen ja sen liikkeiden tasapainottaminen eikä jäädä itse hevosen tasapainotettavaksi.
Pitkäaikaisen CR -valmennuksen jälkeen, muihin valmennuksiin osallistuessa ymmärtää huomattavasti tarkemmin ja syvemmin mitä kukin valmentaja yrittää tähdentää ja millä tavalla on ylipäätään mahdollista toteuttaa valmentajien ohjeet pilaamatta hevosen herkkyyttä ja yhteistyöhalua.
Wendyn kurssi oli täynnä upeita oivalluksia, joista suurin osa oli alitajuisesti tuttuakin, mutta jotka tietoisesti käytettynä antoivat sen tarvittavan lisätarkkuuden apujen viidakkoon ja tiedostamattomien apujen tiedostamiseen, jolloin ratsastustaidon kehittäminen vuosikymmenienkin jälkeen tulee mahdolliseksi.

- Mikä on ollut tähän asti mieleenpainuvin kokemuksesi hevosten parissa?
Minulla on jo miltei neljänkymmenen vuoden ratsastushistoria takana ja suunnilleen kirjan verran näitä 'mieleenpainuvimpia kokemuksia' hevosten parissa, joten vaikean valinnan jälkeen löytyi helteisen puoleisesta muististani yksi eksoottisimmista mieleeni tulleista:
Täällä kotonani Päijät-Hämeessä on siis ulkomittarissa nyt +32 varjossa.

Olinpa kerran Egyptissä, Kairossa, josta tein retken kuuluisille pyramideille. Matka pyramideille taittui turistibussilla vielä hieman kuumemmassa helteessä kuin nyt täällä tänään. Bussilla kun ei päässyt perille asti, niin vastassamme pääteasemalla aavikolla oli kameleita loppumatkaa varten. Pyramidit näkyivät jo taustalla. Kun sitten laskeuduin bussista alas muiden mukana niin paikalle rynnisti täyttä laukkaa ratsastaen beduiiniljoukko upeine valkoisine berberihevosineen hiekka pöllyten ja he pysähtyivät sitten eteemme täydestä laukasta. Etummaisena ratsasti johtajabeduiinin näköinen mies, jolla oli, kuten muillakin, pää miltei kokonaan valkoisen huivin peittämä. Hän kysyi omalaatuisella murteellaan englanniksi, että haluaisiko meistä joku lähteä nopeammalla ratsulla, siis hevosella, loppumatkan, jota oli ehkä noin muutaman kilometrin verran. Silmäni olivat jääneet heti kiinni joukon kärkimiehen puhtaan valkoiseen, upeaan ja tuliseen oriin, joka näytti olevan omaa laatuaan muihin verrattuna. Niinpä ei tarvinnut kahta kertaa kysyä kun jo hihkaisin että jos saisin tuolla valkoisella ratsastaa..? Mies hyppäsi heti alas ja tarjosi oriaan minulle ja saman tein olinkin jo kyydissä, eikä pieneen mieleenikään juolahtanut että jonkin sortin turvallisuusriski saattaa muodostua kun beduiinilauma on aavikolla perässä ja koko muu, tuttu ja turvallinen kotimaan porukka kamelien hitaassa kyydissä maleksien takana.
Siis sandaalit jalassa ja tukka hulmuten pinkaistiin orin kanssa aavikolle kohti pyramidia unohtaen koko muu maailma, kunnes sitten jossain vaiheessa vauhdin hurmassa tajusin yllättäen että se koko beduiinilauma yritti ihan tosissaan saavuttaa meitä takanamme huutaen ja huitoen. Onnekseni olin osannut valita sen nopeimman orhin joka ei viivytellyt enkä minä jarrutellut. Tuntui kuin orin jalat eivät olisi koskaan käväisseetkään hiekassa kun se lensi hiekka-aavikolla ja lähestyi vauhdilla pyramidia jo ennen kuin kameliporukka oli lähelläkään puolta matkaa. Sitten vasta aloin miettiä että entäs jos tuo lauma saakin meidät kiinni? Heh, no sen verran oli jo kokemusta kaapuihin pukeutuvista, ettei kannattanut jäädä ottamaan selvää. Niinpä päätin kierrättää lauman perässämme pyramidin ympäri täyttä kiitolaukkaa ja osoitin orille suunnan kamelikaravaanin luokse, jossa muut olivat vasta tulossa rauhallisesti kävellen kuin hidastetussa elokuvassa. Tuolla orilla oli valtava voima ja kunto! Ja kumma kyllä se luki jokaista pienintäkin säätöäni hiuksen tarkasti ja kevyesti. Muut jäivät kauaksi taaksemme kun vihdoin 'laskeuduimme' orhin kanssa kameliseurueen vierelle kävelemään aplodien saattelemana. Tuollaista vauhdin hurmaa, ja vielä pieni pelko perässä, en sitten kohta muistakaan kokeneeni, vaikka on tullut useaan otteeseen laukkailtua Marokon hiekkarantaa entisillä kiitolaukkahevosilla kilometritolkulla. Harmitti etten saanut tuoda orhia mukanani Suomeen. Sen kanssa olisin voinut matkustella viikkotolkulla pitkin hiekka-aavikoita, saati sitten täällä viileässä kotimaassa. Sen jälkeen olen osannut arvostaa arabihevosta!

- Oletko kohdannut "Elämäsi Hevosen"? Mikä tekee tästä hevosesta niin erityisen?
Minulla on ollut onni kohdata jo useita "Elämäni Hevosia".
Tämän hetken "elämäni hevosista" tekee niin erityisen se, että aamulla kun menen talliin ja sanon 'huomenta pojat!', niin kaikki vastaavat iloisesti höristen ja, tai tulemalla lähemmäs. Kun sitten menen boxiin ja heitän heinät, niin he tulevat aina moikkaamaan vaikka onkin suu täynnä heinää. Kun haen kamppeet treeniä varten, jokainen haluaisi olla se ensimmäinen treeniin lähtijä.
c. Milla Tammisaari

Lähteet
http://ridingacademy.fi
KIITOS!

tiistai 27. heinäkuuta 2010

vi dansar

Ihan pikapikahehkutus näin työ- ja tallipäivän jälkeen:

Tänään en ratsastanut. Hevoseni ja minä leikimme yhdessä pitkin uraa, tanssimme askellajista toiseen.

Tunne oli oikeasti sanoinkuvaamaton, ei haittaa vaikka ulkopuolisen silmään ne olisikin näyttäneet ponnettomilta siirtymisiltä raviin ja venyneiltä hyytymisiltä käyntiin, koska me teimme ne yhdessä. Siirryimme raviin pelkällä liikkeen niskasta ylöspäin ottamisen avulla ja käynnissä olimme sekunti sen jälkeen kun hengähdin raskaasti ulos. Vau. =)

Pst. Kuvia tästä päivästä tulee, en ole vielä jaksanut siirtää niitä koneelle. Ja odotan itse innolla huomista postaustani, siitä tulee kivakivakiva tehdä... : D

perjantai 23. heinäkuuta 2010

helpompaa perusratsastusta

Palauduin tänään leiriltä jossa olin avustajana. Rankka viikko sekä henkisesti että ehkä vähän fyysisestikin, mutta kivat leiriläiset ja hauskat jutut jäivät kyllä mieleen (-:

Olin keskiviikkona Eetulla Annamiina Pulliaisen kouluratsastusvalmennuksessa. Vaikka valmennus oli tyyliltään tosi erilainen verrattuna Centered Riding -tunteihini, sain muutaman näistä kuuluisista ahaa-elämyksistä.

Kääntymiseen ja ongelmaani mennä hevosen edelle kaarteissa, eli ikäänkuin leikkiä lentokonetta ja sukeltaa sisäolkapää alhaalla ja paino sisällä kaarteeseen, sain todella hyvän parannuskeinon sillä, että ajattelen lähettäväni hevosen käännökseen ja vain seuraavani mukana, pitäen painon ulkojalustimen kautta maassa. Kun mielestäni jään hevosen liikkeestä jälkeen, olenkin menossa hevosen kanssa samaan aikaan ja käännös onnistuu! Joskus mielikuvat omasta kehosta ja ratsastuksesta on ihan erilaisia kuin mitä ne todellisuudessa ovat..

Hevonen ei saa tehdä itse päätöksiä. Aijai, miten rumalta se kuulostaa kun sen kirjoittaa noin koruttomasti tuohon. Parempi olisi varmaan että ratsulla ja ratsastajalla on oltava molemminpuolinen kuunteluvalmius toisen antamiin signaaleihin. Ha, olipa hienosti sanottu. Suomeksi selittäen, hevosen täytyy olla kuuntelulla merkeillä joita minä sille annan ja minun tulee huomioida sen käytöksen syyt. Ratsastuksen tulee tapahtua kuin symbioosissa, molemminpuoleisessa hyötysuhteessa. Kumpikin saa hyötyä toisen huomioonottamisesta tasapainoisen ja mielekkään yhteisliikunnon muodossa. Jos hevonen saa päättää jumittavansa keskelle kentää haistelemaan estetolppia, särkyy tämä maaginen symbioosilumous ja kenelläkään ei ole kivaa. Ratsastajan tehtävä on houkutella hevonen yhteisiin päätöksiin.

Yhtenä major-ongelmanani on "ylikuunnella" hevosta. Esimerkiksi käynnistä raviin siirtymisessä, annettuani hevoselle merkin istuinluullani siirtyä askellajista toiseen, odotan liian kauan ja varmuuden vuoksi vielä löysään ohjaa tooosi paljon ja naputtelen pikkuisen jalalla jos ei kolmannella istunnan avulla hevonen tottele. Huomasin valmennuksessa että minun täytyy oikeasti herkistää hevoseni, jolla olen tähän mennessä joutunut ratsastamaan ohjilla ja pohkeilla (liekö vielä yhteisen sävelen puuttuminen syynä.. (-: ). Joka ikinen kerta kun joku siirtyminen epäonnistuu, ei syy ole suoraan satulassa, vaan mutkan kautta. Siirtyminen käynnistä raviin on hidas, koska hevoseni ei ole tarpeeksi herkkänä ja kuuntelulla jokaiselle avulleni. Tämä taas johtuu pelkästään siitä, että en ole missään vaiheessa kertonut sille selkeästi mitä epätoivoisesti yritän sille kertoa istuinluillani ja energian viemisestä ylös ja kaikesta muusta.

Hmmmm toivottavasti tästä nyt jotain selvää sai, laitetaan mahdollinen epäselvyys viiden päivän 24h/pvä työaikaan ja tämänhetkiseen kellonaikaan (Millan nukkumaanmenoaika alkaa jo uhkaavasti lähestyä ;D)...

Toiveita ja postausehdotuksia saa laitella! Nyt täytyy oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähetellä tässä tulevina muutamina vapaapäivinä sähköpostia eri tahoille jotta saan aikaiseksi sen sarjamuotoisen juttujutun.
Hyvää yötä, ei tästä tule mitään, edellistä lausetta en itsekään käsitä.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

tumpelompaa ratsastusta

Pakko käydä tässä kesälomahumun keskellä hehkuttamassa aivan upeasta blogista! Tumpelompaa ratsastusta kertoo Palikan tavoin Centered Ridingista, ja koin itse muutamia herätyksiä ihan perusasioihin kun lueskelin noita Annan kirjoituksia. On mahtavaa saada myös joku toinen innostumaan blogin pidosta ja vielä samasta aiheesta, näistä teksteistä kun vielä sain selvääkin! ( Ei, en saa yleensä omista teksteistäni selvää ).

Ensi viikolla olen leiriohjaajana Sailan tallilla joten silloin on taas paussia. Surullista sinänsä (pakko väliin laittaa, kirjoitin sinänsä ainakin viiteen kertaan ennen kuin meni oikein :D ...sinänäsä sinäsänä sinääsän...) koska olin suunnitellut suuria blogia varten kesäksi ""kun on aikaa ja viitsimystä"" . Mutta aina tuntui jompi kumpi puuttuvan.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

...kun ratsastuksesta tehdään rocket sciencea.


Eräs ihminen kysyi minulta blogini alkuajoilta ehkä retorisuuteen kallistuvan kysymyksen:

miksi ratsastuksesta pitää tehdä niin vaikeaa, rocket sciensea?

Tämä sai todella pysähtymään ja miettimään. Niin, tosiaan: miksi alkaa kikkailla istuinluiden, hengityksen, takajalkojen energian vastaanottamisen ja muiden, parhaimmillaan henkäystäkin kevyempien, apujen kanssa, varsinkin kun kaikkia lähettämiään signaaleja ei edes tiedosta, niitä ei osaa kontrolloida. Parhaimmillaan hämmentyvät sekä ratsastaja että hevonen, jolloin tuloksena ei todellakaan ole se harmonia ja tekemisen helppous mihin pyritään esimerkiksi juuri Centered Ridingissa.

Näin myös ennen ensimmäistä CR-tuntiani ajattelin, että no jos nyt muutaman kerran kävisi ja katsoisi sitten että mitä ottaisi mukaan omaan ratsastukseen. Vähän toisin taisi käydä.

Minulle tämä kevyiden apujen kanssa kikkailu ja niiden kokeileminen on kuin toisille huume: sen voisi oikeastaan rinnastaa tupakointiin. Alussa jattelee, että enhän minä nyt koukkuun jää. Kun sitten muutaman kerran kokeilee, huomaa ettei voikaan niin helposti lopettaa. Ratsastuksesta on tullut minulle parhaimpina päivinä niin hyvä ja jollain tavalla rauhoittava, voimistava tunne että sen avulla jaksaa taas hämmentää ratsua sekä itseään. Alkaa etsiä yhä enemmän sitä nappia minkä ansiosta viime kerralla kaikki sujui niin höyhenenkevyesti ja vaivattomasti. Rupeaa miettimään syitä ja seurauksia, miksi hevonen reagoi tällä tavalla, johtuuko se minusta vai sekosiko hevonen omissa jaloissaan. Tämä onkin muuten omalla tavallaan ehkä vaikeinta koko touhussa, ainakin minulle.

Jollekin selitykseni tällaisesta mielentilasta, jossa kaikki ulkopuolinen elämä sulkeutuu ja jäljelle jää vain hevonen ja minä, on pelkkää huuhaata ja parhaimmassa tapauksessa tämä joku alkaa epäillä jo elämäni laatua kun niin pienestä asiasta hurmaantuu jo sekavuuteen asti. Mutta kyllähän kaikilla täytyy joku asia olla, jonka parissa unohtaa kaikki arkisen elämän murheet ja odotukset, vai? Hevosihmiset taitavat tuntea tämän fiiliksen paremmin kuin hyvin...

Olenkin yllättänyt itseni tämän tekstin filosofisuudella, mutta mielessäni pyörii niin monta vastalausetta ja selitystä tuolle edellä mainitulle kysymykselle että niitä on vaikea laittaa järjestykseen. Tämän lyhyen postauksen olen käynyt läpi monta kertaa, tämän (epä)selvemmin en osaa asiaa ilmaista :D

Hmm, jotenkin tuntuu että tämä juttu loppui ennen kuin se pääsi alkuunsakaan. Tuossahan oli oikein loistava alkukappale johonkin vähän isompaan rojektiin. Ehkä joskus, ehkä joskus... :D

Mutta toi rocket sciense -juttu oli oikeasti oivaltava. Mitäs jos Kokemuksia Centered Ridingin parista -kohdan blogistani vaihtaisikin tekstiin ...kun ratsastuksesta tehdään rocket sciensea. Sitten voisin vähän laajemmin käsitellä aihetta, koska mua kiinnostaa myös muut tällaiset pilkunviilaustyylit, oikeastaan ihan perus enkkuratsastusta myöten. Laitetaanpa korvan taakse...
Ja hei vielä, uusia lukijoita! Hei, me likes ja tosi paljon tervetuloa! (: Ja pyydän tähän väliin anteeksi taas että viikko kulunut viimeisestä kirjoituksesta, tosiaan tämän kirjoituksen kyllä aloitin pari päivää sitten mutta se täytyi jättää muhimaan koska aihe oli mulle aika vaikea (haha, toteutuksesta huomaa... :D). Jos nyt tämä aihepiirin laajennus toteutuisi niin tulisi varmaan vähän enemmänkin kirjoiteltavaa, tosin CR olisikin aika suurena osana koko aika.
Ja ei, en ole vieläkään saanut aikaiseksi sit CR-tuntia. Mmöh.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

laukanvaihtoja


Vuokrapolleni Eetu on sen verran herkkä poika istunnalle että olen kohdannut ihan uuden ongelman: oikeassa laukassa istuntani selkeästi kertoo hevoselle että nyt vaihdetaan laukka. Se on tosi positiivista, koska nyt tosissaan täytyy miettiä että mitenpäin istun siellä.
Aluksi ongelma oli molempiin suuntiin, mutta kun ymmärsin miten istun satulassa niin etten anna jatkuvasti vaihtoapuja, on se siirtynyt vaan toiselle puolelle. Lisäksi olen nyt saanut muutamia ahaa-elämyksiä harjoitusravissakin, pystyn istumaan siellä yhtämittaa ainakin kahden pääty-ympyrän ajan! Jes hyvä minä. Tosin siinä vaiheessa kun haluaisin tehdä selässä muutakin kuin vain istua, eli kontrolloida ravia istunnalla, jännityn ja alan taas pomppia. Eli nyt täytyy vähäksi aikaa tyytyä pohje-ohja -menetelmiin kunnes olen oppinut istumaan pomppimatta satulassa.

Luonnollinen hevostaito on alkanut myös kiinnostaa. Eetun kanssa olisi niin kiva tehdä kaikennäköistä pientä maastakäsinjuttua, mutta tällä hetkellä Suomen kesän parhaimmat puolet, aka paarmat, ovat vallanneet tallin ympäristön kymmenen kilometrin säteellä niin tiheään että hyvä että sekaan mahtuu. Siinä ei tee mieli alkaa vaatia hevoselta mitään keskittymistä varsinkaan niin hitaassa tempossa kuin käynnissä, ravissa ja laukassa sentään edetään sen verran että paarmat jäävät taakse.

CR-tunnillekin voisi joku päivä taas mennä. Yh, voin taas hyvin kuvitella kuinka istun puolet tunnista keskellä kuunnellen kuinka Anne yrittää epätoivoisesti selittää ja saada ratsastukseni muistuttamaan edes etäisesti sitä mitä se oli muutama viikko sitten...

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Tehokurssi Annella, Päivä 5

Kirjoittelut vähän jääneet koska olin tämän viikon Turuus : D

Viimeinen päivä. Oikeastaan puoli päivää. En muista ollenkaan miten heräsin /millä mielellä sen tein, koska  en ole kirjoitellut mitään suurempia tohon vihkooni. Ilmeisesti koomasin koska en muista : D
Seiskalta talliin, teimme Ekin kanssa supernopeesti tallit koska hetken päästä tulisivat kraniokurssilaiset.  Eli tallin esteettinen puoli kuntoon :-) Tämän jälkeen lähdin toiselle ja vähän tarkemmalle karsinakierrokselle. Olin juuri sopivasti valmis kun minun jo täytyi hakea Jacki kraniosakraaliterapiaan. Vaikka Jackia vähän häiritsikin paarmat, tulimme tosi yhteisymmärryksessä talliin, kertaakaan ei täytynyt sanoa että odota herra vähän. Kranion aikana paarmat häiritsi vieläkin joten menin sille vähän juttelemaan ja rapsuttelemaan. Samalla vilkuilin kraniohoitoa, joka näytti tosi jännältä. Terapeutti piti toista kättään Jackin sään päällä ja toisella kävi hitaasti läpi ilmeisesti selkärangan nikamia. Jotenkin tuli mieleen ne jotkut intialaiset päähieronnat vai mitkä joissa hoitaja vaan pyörittelee käsiään ilmassa hoidettavan pään lähellä, eli aavistus skeptisyyttä oli havaittavissa.. Ilmeisesti odotin kraniohoidolta jotain selänrusauttelujuttuja kamehamehaa-huudoilla varustettuna... Kuitenkin Jacki jossain vaiheessa laski päätään ja venytti kunnolla alaspäin, johon terapeutti kommentoi että heppa auttaa tosi hienosti. Hoidon edetessä hevonen selkeästi alkoi tykätä ja rentoutua, välillä taas selkeästi venyttäen. Skeptisyys haihtui sen sileän tien, kyllä ton täytyy ihan oikeasti toimia kun hevonenkin muuttui silmissä...

Kello 11 menin tunnille Nemolla. Nyt on pakko hehkuttaa: näin hyvin ei ole koskaan ikinä milloinkaan mennyt! Palikat olivat paikallaan, jolloin uskalsin myös vaatia ponilta kuuntelua ja keskittymistä. Kun Annen päädyssä (Annella on sellainen hieno ulkohuussin tapainen hökkeli kentän reunalla josta on yksi seinä aukinainen ja siellä sisällä sitten on tuoli) oli pelottavia mörköjä eikä keskittyminen ollut ponilta huippuluokkaa, sain ohjeet vaatia kunnolla sisäpohkeella ja -ohjalla. Ohjaa tavallaan nostin ylöspäin päättäväisesti mutta pehmeällä ranteella, ja heti rentoutin kun ponin pää kääntyi kuuntelulle. Teimme kolmikaarista kiemurauraa, ja nyt olin suorassa kumpaankin suuntaan enkä kaatunut sisään! Vau mikä fiilis.

Tunnin jälkeen vaihtelin hevosille vedet laitumelle ja tarhoihin, laitoin heinät tarhahevosille. Tämän jälkeen lähdin syömään sikahyvää keittoa.. Samalla katselimme muutaman kurssilaisen kanssa Philippe Karlia ja joimme kahvit. Olin yrittänyt vähän aikaa pysyä lujana ja juoda pelkästään vettä, mutta kahvi alkoi tuoksua niin vahvasti vieressä istuvien kupeissa että oli pakko sortua....

Kahvien jälkeen oli aika lähteä kotiin.

Olen tosi tyytyväinen siihen miten tämä viikko Annella vaikutti ratsastukseeni. Opin myös paljon hevosten käsittelystä. Opin laittamaan hyttysmyrkkyjä, taluttamaan, raahaamaan vesiä laitumelle jnejnenejne.
Mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa: kun tulin kotiin, nukuin muutaman yön ja lähdin tallille moikkaamaan Eetua, huomasin että palikat romahtivat heti kun siirsin hevosen raviin. Tässä kestää ehkä hetken, ennen kuin Eetun kanssa pystyn alkaa taas miettiä enemmänkin palikoita, koska nyt täytyy vaan keskittyä siihen, että pysyn selässä! Herralla on niin suuret liikkeet ettei mitään rajaa! Harjoitusravi varsinkin on jotain niin järkyttävää, hölskyn ja pompin kuin ensimmäistä kertaa selässä ja oikea kylkeni on kasassa eikä hevonen käänny ja tämä kaikki siirtyy myös käyntiin ja laukkaan ja kevyeen raviin... Hyrr. Tästä ratsastuksesta on Centered Riding kaukana :-D
(Ei ehkä ihan hurjan kaukana, koska perusratsastukseeni on siirtynyt paljon asioita CR:stä... mutta silti.)