perjantai 27. elokuuta 2010

Otsikointi on äärimmäisen vaikea laji.

Mutta niin on ratsastuskin ja ihan hyvin olen selässä keikkunut/pysynyt joten eiköhän tuo otsikointikin ala kohta sujua.

Eilen Eetun kanssa tuuppailtiin koulua kentällä. (Onko muita joita ahdistaa tuuppaus-termi? Mieleen tulee vaan pohkeella hevosta ohjaan tuuppiminen ja enemmänkin painia kuin balettia muistuttava urheilulaji... silti sitä käyttää...) Olen nyt tehnyt Pyhän Lupauksen että askellajia vaihdetaan ja haastavat tehtävät (mm. pääty-ympyrät, keskiympyrät, voltit... :D) aloitetaan vasta kun suoralla uralla pysytään suorana ja tahti ja istunta on kunnossa.

Käynnissä haeskelin ensin istuinluut, katseen, takajalkojen liikkeen ja käsien jouston. Samalla täytyi myös keskittyä omaan suoruuteeni koska selkeästi Eetu välillä haki keskelle tai aitaa päin. Kun muistin ottaa kummallakin istuinluulla yhtä paljon ylös ja pitää ohjaa seinänä, jolloin siis pidin painetta sen puolen ohjalla jonne en halunnut mennä, hevonenkin suoristui ja paikoitellen tein ylikorjauksiakin, jolloin suorastamme tuli vähän... epäsuorempaa. Tämän jälkeen aloin vaatimaan hevoseltakin aktiivista osallistumista yhteiseen liikuntahetkeemme ja muistelin Annen oppeja rennosta jalasta. Polvesta alaspäin jalkani on täysin rentona muuten, paitsi sen sadasosasekunnin joka viidennellä käyntiaskeleella jolloin annan todella nopean pohjeavun ikäänkuin heilauttamalla jalkaani ennemmin kuin puristamalla ja jännittämällä pohjelihasta. Aluksi tekee, varsinkin tahmealla hevosella, todella tiukkaa jättää jalka aivan rennoksi huomautusten välissä, mutta ei tarvinnut muutamaakaan käskyä kunnes Eetu alkoikin jo pidentää askeltaan ja kulkea rennosti ja reippaasti.
kuvat ovat kesältä.
Aloitin kääntymistreenit tekemällä isot pääty-ympyrät kumpaankin päätyyn, ja voin ylpeänä sanoa ettemme liirailleet vakavissa määrin! Kokeilin kielellä kääntämistä, eli käänsin oman kieleni sinne suuntaan minne halusin hevosenikin menevän, silloin kääntyminen onnistui loistavasti! Heti kun taas aloin miettimään liikaa kääntymistä, alkoi Eetu tekemään avoa ja liiraamaan ulospäin.Tästä selvittiin pysähdyksellä ja oman istunnan korjaamisella. Pitkillä sivuilla tein muutaman askeleen siirtymisiä harjoitusraviin. Eetu oli aika hidas avuilleni, mikä saattaa tosin johtua siitä etten vieläkään oikein hallitse istunnalla raviin siirtymistä kunnolla.
Kun olin puolisen tunnin päästä tyytyväinen käyntityöskentelyymme, siirryimme kevyeeseen raviin, joka oli tosi hidasta pari ensimmäistä minuuttia. Pikku hiljaa Eetu alkoi vertymään ja vähän ajan päästä kevyt ravi uralla oli jo kivan tuntuista - tosin ei sitäkään ylienergiseksi voinut haukkua. Ympyrät ja ylipäätään kääntyminen vasempaan, eli minulle sillä kertaa helpompaan kierrokseen, sujuivat hyvin, pienistä liirailuista taas päästiin yli vauhdin hidastamisella ja istunnan korjaamisella. Usein huomasin hevosen lähtiessä liiraamaan vetäväni sisäohjasta - jostain tämä ilkeä tapa on taas päässyt valloilleen. Kun tsemppasin itseäni ja uskalsin vaihtaa paineen ulos ja ohjan seinäksi hevoselle, alkoi kääntyminenkin toimia. Kielellä kääntäminen toimi jopa kevyessä ravissa :D
Kurvit oikealle se sijaan menivät enemmän tai vähemmän päin havupuita. Jostain syystä oikea polveni ja reiteni on jatkuvasti enemmän kiinni satulassa kuin vasen. Yritin miettiä missä asennossa istuin vasemmalle kääntyessä ja vaihtaa avut toisinpäin, mutta kaikki tuntui niin nurinkuriselta etten tajunnut ollenkaan mitään (yllättävää...). Muutama hyvä "kielikääntyminen" onnistui, eivätkä muutenkaan liiraukset olleet niin pahoja että niistä olisi toivoa kannattanut heittää.
Laukannosto vasempaan kierrokseen, huhhuh. En tajua miten onnistun tekemään siitä niin suuren numeron, hevonen selkeästi ahdistuu kun puristelen ja naputtelen sisäjalallani aivan liikaa. Laukassa en vielä oikein usko että se hevonen osaa itsekin laukata, rutistaudun aina satulaan jaloillani ja annan koko aika merkkiä laukan jatkumisesta. Noo, kunhan tästä nämä muut askellajit saadaan alta pois niin ehkä laukkaankin pystyy joskus keskittymään ;D Oikea laukka ei vaihtunut kuin muutamaan otteeseen, ja laukkapätkät olivat kuitenkin kovin pitkiä.
Loppuravit olivat jo tosi reippaita ja heppakin askelsi takajaloilla alleen - sen oikeen tunsi satulaan. Tosin jään aina kevennyksessä jälkeen... Kevennyksen täytyisi mennä niin että minä itse nousen ylös ja laskeudun hetkeksi satulaan ja otan ylös noustessani hevosen takajalat mukaan, eikä niin että hevonen heilauttaa minut satulasta irti ja sieltä sitten tipahdan takaisin satulaan takakenossa... Välillä oli sellainen soriponi-fiilis :D

Täytyy hevosta vielä hehkuttaa: kävimme loppukäynnit kävelemässä baanalla, eli tiellä mikä kulkee tallin laidunten ympäri. Kaikki oli ponin mielestä kovin jännää ja kaikkea täytyi vähän katsella ja tuijotella - mutta kertaakaan ei sinkoiltu tai säikkyilty tai muutenkaan sekoiltu! Ihana fiilis kun pystyy hevoseen luottamaan siinä määrin että tietää ettei se pakene periferiaan heti jos joku oksa rasahtaa jossain - ja toisaalta mahtavaa huomata hevosen luottavan kuskiin niin paljon ettei näe pakenemiselle aihetta (: Selkeästi upeasti hoidettu ja kauniisti käsitelty hevonen koko elämänsä ajan, ihmiseen luotto on niin suurta.


lauantai 21. elokuuta 2010

Rakas päiväkirja...

...tänään ratsastin hevosta kielellä. Kielellä.

Anne saapui siis pitämään tuntia ja menin koko tunnin Eetulla. Tavoitteenani oli ollut saada vinkkejä kääntymisongelmamme ja ympyrältä ulospäin liirailuun. Ja mitä sainkaan :D Alussa Anne spottasi heti ongelman ja kutsui minut keskelle. Olin lähtenyt (taaaaaas) hevosen edelle kaarteessa. Tämän seurauksena sisäkylkeni lyhenee, sisäohja vetää, ulko-ohja roikkuu, paino siirtyy ulos, sisäjalka siirtyy taakse, polvi painuu kiinni hevoseen. Eikö olekin hassua että hevonen lähtee ulospäin liiraamaan vaikka jokainen apuni käskee niin?
Korjauksena sain kuvitella että avaisin hevoselle sisäpolvella tien käännökseen, jättäen ulko-ohjan vakaasti paikalleen. Hartiat samaan linjaan aina hevosen lapojen kanssa, tehtiin sitten ihan perus käännöstä tai piruettia tai levadea. Jos hevonen ei ymmärrä tästä, nostetaan sisäkättä ylös ja tehdään pieni liftausliike sivulle. Ei koskaan jäädä vetämään sivulle-alas. Samalla raippa ulkokädessä koskettaa lapaan ja kehottaa hevosta suoristumaan. Näillä avuilla käännös oikeaan (mukamas vaikeampi puoleni) sujui jopa kivasti, unohtelin tosin taas sisäkäden taakse ja alas... Kevyessä ravissa (mikä oli muuten todella reipasta! :D) kääntyminen toimi myös kun maltoin jättää ulkopohkeella naputtelun. Vaihdettuamme suuntaa tein yhden tosi hyvin onnistuneen ympyrän, jonka jälkeen Anne ehtikin jo sanoa että "kato, eihän se liiraa nyt melkeen ollenkaan!"... Tosin tästä riemastuneena taisin unohtaa kaiken ja seuraava pääty-ympyrä olikin sellainen että käännyimme vasta muutama kymmenen metriä ennen vastakkaista lyhyttä sivua...
Ongelmanani oli nyt se, etten malttanut jättää jalkojani polvesta alaspäin hiljaa paikalleen, maahan päin. Minun tuli ajatella molempia jalkoja alaspäin rentoina, maahan kasvamaan pituutta ja juurtumaan sinne. Yhden ympyrän ajan oikeasti tunsin kuinka olin hevosen ympärillä jäntevästi, valmiina palauttamaan hevosen raiteilleen (kuvittelemalla jalkaa pitkäksi alas) jos se meinasi "pullahtaa" jommasta kummasta kyljestään. Jalkapohjani olivat maassa tukevasti, olin suorana, jalat joustivat. Nyt kun tiedän miltä täytyy oikeasti tuntua kun olen keskellä jalkojeni päällä, on helpompi lähteä jäljittelemään tätä tunnetta :-)

Aivan, ratsastinpa myös kielelläni :D Kun kävelimme uralla ja olin saanut molemmat takajalat jäntevästi liikkeeseen mukaan, olin suorana ja energiat virtasivat ja joustin ja olin jäntevä ja hienosti, siirsin kieleni vasemmalle poskelle. En tehnyt mitään muuta. Oletin, ettei mitään suurta tapahtuisi, mutta hevonen lähtikin tasapainoisena isolle ympyrälle! Ilmeeni siinä vaiheessa oli jotain tämän:  O__________O' ja tämän: :::-----D välillä. Huomasin, että mitä voimakkaammin painoin kieltäni poskeani vasten, sitä pienemmän ympyrän teimme. Tosin heti kun aloin ajattelemaan käännöstä, painoni siirtyi huomaamatta ulos ja lähdimme taas liirailemaan. Loppujen lopuksi teimme aivan älyttömän pienen, 5-10 metriä halkaisijaltaan olevan voltin käynnissä, pelkällä kielen liikkeellä! Ja sillä, etten ajatellut ympyrää.

Nyt kun ratsastin itsekseni jatkossa, minun tulee miettiä tarkasti seuraavia asioita:
- Polvi auki sisälle, sisäjalka maahan (eli tuntuu kuin veisin sitä vähän eteen)
- Käsi ylös liftaamaan
- Jäntevä istunta on kaiken perusta!
- Hengitä...
- Jalat tukevasti maahan
- Pohkeita annan vain ja ainoastaan tarvittaessa joka viidennellä askeleella, salamannopeasti heti hellittäen.
- Hevonen liikuttaa jalkojani miten tykkää
- Ulkojalka hiljaa! Ikinä ei koskaan milloinkaan yhtään ulkojalalla naputtelua tai painamista!

Luultavasti muistan vielä myöhemmin jotain lisää, tässä nyt mitkä päällimmäisenä olivat mielessä (-: Oli taas tosi hyvä päästä Annen valvovan silmän alle, sain hurjasti vinkkejä (mikä näkyy tuossa listan pituudessa...) ja huomasin, että vähemmän on oikeasti enemmän.

torstai 19. elokuuta 2010

jännää tämäkin

...että vaikka mooonta kertaa on huomattu että yleensä (95/100 tilanteesta) vika löytyy satulan päältä, niin silti joskus tulee ensimmäisenä korjattua hevosta. Onneksi nykyään sentään tiedostan että jos hevonen ei korjaa heti yhdestä yrityksestä, on esittämistavassani jotain vikaa. Ja, hassua kyllä, kun muistan keventää oikealta vasemmalle niin hevonen kääntyy heti. Höhö.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

aivojen nollaamisen tärkeys

Huomasin kuinka tärkeää on tosiaan antaa kaiken maallisen murheen olla ja ottaa pieni aikalisä myös millintarkan kenttätyöskelyn saralta. Ja mikä olisikaan täydellisempi aivojennollaustapa kuin pitkä käyntilenkki hyvässä seurassa, alla maailman parhain poni.

lauantai 14. elokuuta 2010

ON SE JÄNNÄ.

...niin että juuri kun ajattelee että no hitsi, sainpa hyviä vinkkejä joita alan treenailemaan käytännössä ja heppakin menee varmasti sen takia ihan samalla tavalla ja kaikki on niin ihanaa ja kivaa ja hauskaa, tuleekin eteen sellainen tuulinen päivä jolloin
A) hevosta vähän jänskättää kaikki (suom. pää ylhäällä ja kipikipiaskelia ja tuijottelua)
B) Milla ottaa kimmareita kun hevosta jännittää
C) Milla ei tajua rentoutua ja antaa tilaa hevoselle VAIKKA ihan hyvin tietää että alla on sellainen konimus joka ei ihan heti mitään tyhmiä sinkoile
D) Milla lukkiutuu, alkaa vaatia hevoselta liikaa siihen nähden että itse jarruttaa istunnalla ja on ihan vinossa ja jumittaa käsillä
E) jnejnejnejnejne.....

Eli jos joku osasi rivien välistä lukea (mikä sinänsä oli varmasti hankalaa) niin nyt harmittaa.

Huomenna otetaan uusiksi ja rauhoitutaan. Lasketaan kymmeneen. Annetaan olla. Pidetään hauskaa. Ei väännetä kuin seuraavalla viikolla olisi olympialaiset. Pohditaan syitä. Seurauksia. Rentoudutaan. Löhötään lämpimällä rannalla. Juodaan päivänvarjolaseista kylmää juotavaa. Nukuttaa.

...en ole muuten ennen tajunnut miten terapeuttista blogin kirjoittaminen on :D Heti tuon äskeisen kappaleen jälkeen tuli sellanen rento olo. Että ei tässä mitään, shit happens ja eikun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä eikumitä.

Vielä tässä positiivisuuden puuskassani kerron päivän kohokohdan, Eetuponi laski (tai oikeastaan asetteli) päänsä Millan kainaloon kun vähän sitä kentällä lopuksi maastakäsin rapsuttelin. Herkkis kun olen, roskia meni heti silmään kauheasti. Ja tuli nuha.

<3

perjantai 13. elokuuta 2010

"ajattele silmämunias taaksepäin ja häntäluuta leukaas"

...miksi ystävälläni näytti olevan hiukan vääränlainen käsitys Centered Ridingista, noiden mahtavien pikkuvinkkien jälkeen? No, ehkä jos lauseet tipahtelevat ilmoille kaaoksenomaisessa tilanteessa, jossa viisi ihmistä puhuu innoissaan toistensa päälle, kuvaillen fiiliksiään tehostaen reaktioitaan vielä huitovilla raajoilla ja upeilla ilmeillä, saattavat nämä ohjeet kuulostaa hiukan.... oudoilta? Mutta kokeiltuaan näitä vinkkejä käytännössä huomasi ystävänikin miten mahtavaa tämä kaikki on.

Eilen siis järjestettiin Sailan tallilla pienimuotoinen CR-kurssi johon kuului yksi ratsastustunti. Porukkaa saimme kasaan kiitettävästi ja kaikki kolme ryhmää olivat päivän jälkeen haltioissaan ja innokkaasti tulossa uudestaankin. Kurssittajanamme toimi - tiddididii - kukas muukaan kuin Anne Helén (:

Itse olin ensimmäisessä ryhmässä russtamma Roosan kanssa.  Poni oli aivan upea, huolimatta siitä että pari viikkoa lomaillut neiti oli sitä mieltä että lomia on vielä reilusti jäljellä eikä tarhasta tarvitse siksi tulla ollenkaan. Roosa kuunteli jokaista istunnan muutostani tarkasti ja oli loistava peili ratsastajalle. Oli muuten aika jännä fiilis istua 120-senttisen ohuen (tai no... ohuehkon..) ponin selkään kun muutamat viime viikot on maa ollut melkein puoli metriä ylempänä...

Anne kehui heti alkuun kuinka hyvin olen saanut istuntani linjaan, eli siis hartia-lonkka-kantapää -linja oli kohtisuora. Olin tästä tosi iloinen koska on tuntunut että istuntani on mennyt vain huonompaan suuntaan kun kukaan ei ole ollut korjailemassa...
Vasen lonkkani tipahtaa edelleen alemmas kuin oikean puolen. Korjatessani tätä aloin heijata enemmän sivuttain kuin ylös, jolloin myös pienen pieni poni allani huojui... :'D Heti kun mietin ottavani istuinluuta ylös, loppui heijaus ja poni kulki suorempaan.

Anne antoi minulle seuraavanlaisen tehtävän jota varten minun täytyi ensiksi tulla alas ponin selästä:
Seisoin aluksi paikallani. Tästä minun täytyi etsiä rennosti asento jossa kantapääni ovat suoraan lonkkieni alla ja alkaa joustaa polvista ja lonkista, molemmista yhtä paljon. Tavallaan "pompin" rennosti pienen pienellä liikkeellä ja joustavasti. Kun olin löytänyt tämän asennon niin sain alkaa pyörittää molemmilla käsilläni pientä ympyrää lonkkieni vieressä. Ihan uskomatonta, tämä pieni liike sai aikaan sen, että pidin painoani paljon tukevammin kantapäillä! Tämän jälkeen minun piti ajatella lantioni liikettä enemmän yläviistoon kuin eteen. Tämä mielikuva auttaisi myös kevyessä ravissa. Katsokaa upia kuva minkä iha ite tein "selvennykseksi"... : DD


Roosan kanssa kevyt ravi sujui hyvin ja olin hyvin pienessä liikkeessä mukana. Vähän ajan päästä Anne pyysi minut luokseen ja ilmoitti, että olin hyvin keskellä ponia (tästä olin iloinen). Ainoa vaan että satula oli kymmenisen senttiä vasemmalla (tässä vaiheessa olin enemmänkin hämmentynyt kuin iloinen). Kiristiettyäni satulavyönä Anne hoksasi että vasempi jalkani on jäykempi ja sen takia pidän keventäessäni painoa enemmän vasemmalla ja ponnistan ylösnousussa tavallaan vasemmalta oikealle (eli otan vauhtia siltä jalalta missä painoa on enemmän). Sain tehtäväksi kuvitella painoa enemmän oikealle ja lantioni suuntaa kevennyksessä vasemmalle (ikään kuin ottaisin vauhtia oikealta). Heti seuraavalla suoralla Anne sanoi kevennykseni parantuneen ja ponikin kulki suorempana! Vaikka musta tuntui että kevennän ihan puolelta toiselle... Anne kertoi myös että vielä vähän aikaa, ennen kuin lihakseni tottuisivat tähän uuteen tapaan keventää, saisin käyttää tosi paljon syviä lihaksia saadakseni liikeradan pysymään oikeana.

Sain jopa laukata! Laukkasin muutaman suoran ennen kuin annoin Roosan levätä, olihan ponilla ollut taukoa takana. Nämä laukat sujuivat hyvin. Niiden jälkeen vaihdoin ratsukseni Eetun.

Veera Ihatsun estevalmennuksessa keväällä Roosan kanssa. C. Tiinamari Karvinen

Eetun selkään noustessani olo oli kuin aloittelijalla. Alla oli niin iso hevonen että istuntani ja upea hartia-lonkka-kantapää -linjani oli mennyttä. Annen aseteltua minut takaisin muottiin pääsin käppäilemään ja mietiskelemään vasenta lonkkaani (joka yllättäen pääsi taas valumaan alas, hups..). Aika pian sain jo keräillä ohjat ja siirtyä kevyeen raviin. Hyi kamala.

Eetu ravasi lyhyin askelin, pää ylhäällä ja selkä jännittyneenä, Milla selässä polvilla puristaen ja jalat taakse heittäytyneenä.. Pienen aikalisän turvin kevyttä istuntaani korjailtiin jälleen.
Noustessani ylös kevennyksessä minun täytyy ajatella käsiäni eteenpäin, koska nyt ne jäivät jäykiksi ja nyppimään ohjasta joka kerta kun nousin ylös. Myös polveni puristi satulaan käskien hevosta hidastamaan. Huomasin pitäväni melko pitkiä jalustimia joten lyhensin niitä reiällä, jonka jälkeen kevyt istunta tuntui jo paljon helpommalta.
Olin tehnyt jaloillani sen virheen mitä useimmat tekevät pitäessään "pohkeen kiinni hevosessa". Noustessani kevennykseen nilkkani löystyivät ja lukkiutuivat alas, jonka seurauksena ne siirtyivät myös sisemmäs, kiinni hevoseen ja aiheuttaen polveni puristamisen ja jalan taaksepäin heittämisen. Eli liika rentouskaan ei ole hyväksi. Nyt minun täytyi saada polviani irti satulasta, joka tarkoitti tapauksessani sitä että sain ihan konkreettisesti irrottaa polviani ulos ja alaspäin. Nilkka täytyi pitää jänteävänä, jalustin vähän päkiän takana ja "jalkapohjat maassa". Koska olin niin lyhytjalkainen Eetun selkään, niin minusta näytti että jalkani olisivat sojottaneet hiukan ulos... Mutta kun kokeilin näin keventämistä käytännössä huomasin miten paljon helpommaksi se muuttui.
Kevennän myös ihan liikaa satulasta irti ja eteen. Kevennysliikkeen ei edelleenkään pidä olla ETEEEEEEEEENNNNNNNNN ja alas ja ETEEEEEEEENNNNNN vaan pikkasen ylös - jään roikkumaan ilmaan - nopeasti alas ja heti ylös - slooowwww motioooooonnnn ja pikapikaa alas. Got it? :D Eli siis kuten otsikossakin lukee - ajattele häntäluutasi leukaasi.

Mutta kun olin saanut ratsastukseni hallintaan, alkoi hevonenkin rentoutua silminnähden. Sain Eetullakin laukata, hurjaaaa (: Laukannostossa meillä oli erimielisyyksiä... Kun sitten sain hevosen nostamaan laukan niin se nousi hienosti :D Laukassa minun piti ajatella ylös - ylös - ylös eikä jäädä tuuppaamaan hevosta eteenpäin. Muutaman kerran laukka pätkäisi ja minun piti tunnustella missä vaiheessa hevonen oli hyytymässä ja muistuttaa sitä askellajista. Nousin välillä myös kevyeeseen istuntaan - ja yhdistin siihenkin pienen ylös - ylös - ylös - ja sain miettiä milloin hevonen tuntuu paremmalta, kevyessä vai harjoitusistunnassa.

Kokonaisuudessaan taas tunti oli loistava ja se palautti mieleen monia juttuja mitä täytyy treenailla kotona.

Kuva ei ole CR-tunnilta... C. Tiinamari Karvinen
Ja sitten ihan yleistä infoa, lukion toinen vuosi hurahti käyntiin joka on pääsyypää blogin epäaktiivisuuteen. Pyrin mahdollisuuksien mukaan kirjoittelemaan, mutta luultavasti viikolla tekstien määrä on tosi vähäistä. Jep, juuri kun olin päässyt tähän kirjoittamisen makuun uudestaan...

torstai 5. elokuuta 2010

Kiitos Mary Wanless!

Laukassa vasempaan suuntaan heppani Eetu ei suostu kääntymään - kuka nyt suostuisikaan jos selässä röhnöttäisi yhtä vino ihminen kuin minä. Tuskastelin ylivenyneiden pääty-ympyröiden kanssa jälleen tässä päivänä eräänä ja yritin suoristaa itseni ja toistella mantraa "ulkojalka pitkä, ulkokylki pitkä, katse eteen (tässä vaiheessa katse rojahti alas...), pyydä, myötää". Nojoo, ympyrät päätyivät siihen että Eetu lähti laukkaamaan uralla pää sisällä ja lopulta kääntyi kun vedin kauniisti sisäohjasta ja väistätin ulkopohkeella tyylikkään ristiriitaisesti muiden apujen kanssa. Sitten, yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta mieleeni muistui jostain aivojeni pitkäkestoisen muistin sopukoista apu, jonka olin onnellisena unohtanut kokonaan! Mary Wanlessin Mielekästä ratsastusta painotti painon reisille jakamista ja niillä ohjailua. Testasin "reisirattia" ja voi ihme ja kumma, hevoseni kääntyi! Ei tosin enää puhuta oikealle kääntymisestä, lukitsin oikean puolen reiteni kääntämään vasemmalle niin että kaikki oli taas ihan vinksin vonksin...

Tässä pari kuvaa tanssahteluistamme, sisäjalkani on kovin jännittynyt... Muutenkin olen huomannut puristautuvani jalalla etenkin Eetun isossa laukassa, täytyy sitäkin alkaa miettiä tässä kaiken muun seassa...