...tai sitten ei!
Tänään maneesissa tapahtunutta:
(muistetaan että lähtöasetelma on se, että Milla korjaa alusta asti vain itseään)
- nostetaan laukka
- rodeoidaan pari kierrosta (Eetumaisesti "sotkeudun-jalkoihini-just-nyt" -tyylillä)
Mitäs tekee Milla?
No karjuu tietysti kuin syötävä. Missä taito loppuu, karjunta alkaa. Onneksi olin yksin ja onneksi tuuli puhalsi tarpeeksi lujaa ettei tallille asti kuulunut ärräpäät.
Jossain vaiheessa yritin istua satulaan ja ottaa liikettä ylös. Mutta kun liike ylös tarkoitti Eetun mielestä joko ravia tai sitten kaikki jalat ylös. Yhtä aikaa. Singoten samalla eteenpäin. Perhana. Yritä siinä sitten olla Centered Rider ja hengittää hevonen letkeän rentoon laukkaan.
( True Centered Rider tosiaankin kykenisi tähän. Minä en. )
Jatkoin siis karjuntaa (meinasin jatkaa tähän että "ja naruista vetelyä ja polkimilla potkimista" mutta tahdon säilyttää lukijoiden illuusion eleettömästä ratsastuksestani) noin vartin ajan kunnes pääsimme yhteisymmärrykseen. Ihan näppärää laukkaa tuli loppujenlopuksi.
Centered Riding, minne hävisit elämästäni?
Nyt lähinnä naurattaa, silloin itketti vähän. Paitsi loppujen lopuksi tallin pihalla kun tuuli ihan hirveästi ja oli pelottavaa ja silti pysyttiin ihmisen vierellä. Silloin ihmisellä oli hyvä olo.
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
perjantai 16. joulukuuta 2011
Sanojen hakemista
Eilen en voinut kuin yrittää keräillä tipahtanutta leukaani jostain maneesin nurkista, koska Eetu yllätti minut positiivisesti! Toissapäiväinen tahtojen taistelu oli selkeästi tehnyt hyvää kummallekin. Itse osasin heti alkukäynneistä lähtien ottaa jalustimet pois ja läteä tekemään nopeita siirtymisiä, ja Eetu oli varsin vastaanottavaisen oloinen ja reagoi herkästi/herkemmin kuin Eetu yleensä.
Ensimmäistä kertaa luultavasti ikinä laukat toimivat heti ensimmäisestä askeleesta. Nyt tosin syyllistyin matkustamiseen tämän ihmeen takia, mutta tämän kerran sai mennä.. :--)
Lopussa uskaltauduin tekemään muutaman askeleen siirtymisiä kaikissa askellajeissa, ja vaikka muoto olikin pitkähkö, niin poni oli herkkä ja siirtyi seuraavalla askeleella!
Oikealle laukannostotkin toimivat, jäin ehkä sisäjalalla hiukan liikaa kiinni mutta nostot olivat meidän mittapuulla todella hyviä! Vasemmalle taas huomasin miten vino olin, koska oikea jalkani jäi edelleen kiinni suurinpiirtein nostavan laukkapohkeen kohdalle (=nosta väärä laukka) ja vasen jalka seilasi jossain kymmenen senttiä irti kyljestä ja edessä. Kun avustin vähän raipalla niin Eetu tajusi kyllä miten päin noston olin tarkoittanut, ja vaikka ei olisi tajunnutkaan niin urheasti se yritti jotain räpellystä tarjota askeleessa :D
Tänään meillä onkin tunti pitkästä aikaa, jännittää..! Kaiken lisäksi Eetusta tulee ihan naku, katsotaan minkävärinen poni paljastuukaan tuon mammuttikarvan alta... Shampootakin sai hangata pois ikuisuuden... Saan tosin tekosyyn liittyä varhaistäteilijöihin ja iskeä villaloimen ponille päälle aina kävelyjen ajaksi :)
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Työvoitto!!
Tänään oli niitä päiviä kun ajattelin käväistä maneesissa ihan vähäksi hetkeksi vain, testaamassa kaasun ja jarrun toimivuuden (jarrujen kanssa yleensä ei ole ongelmaa, kaasu sen sijaan...) nopeilla siirtymisillä.
Eetu oli vakaasti sitä mieltä että nyt ei olla työskentelytuulella vaan vänkyröidään laidalta toiselle ja kuulostellaan kaikkea muuta paitsi ratsastajaa. Vaikka kuinka pitäisi ratsastajan ensin tsekata oma istunta, hengittää hetki ja ajatella loogisesti, hermostumatta, en voinut mitään sille että päässä napsahti pahemman kerran. Eetu protestoi ilmeisesti väärin aseteltua jalkaani nostamalla pään ylös ja potkaisemalla takajalla sivulle, siinä vaiheessa hermostuin. Jos herralla riittää virtaa arvostella minun ratsastusta poikittamalla ja pomppimalla ja pelleilemällä, niin kyllä sillä on myös virtaa liikkua ETEEN. Ja ETEEN sitten mentiinkin ja LUJAA, kierros, toinen, kolmaskin. Niin monta kierrosta poni sai juosta alta karkuun että pohkeesta siirryttiin eteen, ei ylös.
Tästä järkyttyneenä Eetu oli nostanut pään ja laskenut selän ja pötki nyt laukkojen jälkeen ravissa menemään takajalat Venäjällä. Yritin pitää jalat hiljaa ja ottaa tuntumaa sisäohjalla. Taivutin ponin isolle ympyrälle, pyysin sitä myötäämään sisäohjalle ja nyökkäämään päätä sisälle. Pidin Eetun selkeässä ylitempossa että liike tulisi oikeasti jostain takaa enkä vain vetäisi liikettä taakse.
Tätä tahtojen taistelua jatkoimme lähes puoli tuntia. Myönnän, että jos olisin keskittynyt istuntaani ja peilannut hevosta, olisimme olleet tuolla hetkellä paljon paremmalla mielellä molemmat. Myönnän, että hevonen ei koskaan sikaile huvikseen, vika on yleensä satulassa. Mutta jotenkin Eetu oli pakko saada ajattelemaan eteen.
Välikäyntien aikana nostin jalustimet kaulalle. Kun lähdin ottamaan ohjia takaisin, yllätyin kuinka kevyt ja yhteistyöhaluinen hevonen toisessa päässä odotti. Eetu seurasi ohjaa hienosti ja vastasi mukavasti pohkeeseen ryhdistäytyen.
En jäänyt tuudittautumaan tähän tunteeseen, toisin kuin yleensä, vaan lähdin tekemään pääty-ympyrällä nopeita siirtymisiä ravista käyntiin ja takaisin. Keskityin pitämään ohjat tasaisesti kädessäni yhtä pitkinä. Pikkuhiljaa Eetu alkoi muuttua myös siirtymisissä. Raviin siirtyessä sen pää pysyi muodossa, käyntisiirtymiseen sain jo vähän pyytää vauhtia pois. Eetu oli selkeästi pohkeen edessä ja peilistä ohimennen vilkuillessani huomasin kuinka sen selkä oli noussut vähintään parikymmentä senttiä ja takajalat tekivät töitä aktiivisena.
Loppuraveihin otin jalustimet jalkaan. Keskityin ottamaan liikettä ylös, pitämään jalan superrauhassa vähän jopa irti kyljestä ja kädet rennosti tasaisina. Eetu työskenteli tosissaan ja positiivisen oloisena!, kuunteli tarkkaan ja kääntyi notkeasti. Tarkistin miltä meno näytti peilistä ja meinasin tipauttaa leukani matkan varrelle, niin mielettömän hienosti takajalat olivat alla! Muutamia kertoja olen nähnyt Eetun parhaimmillaan juoksutuksessa ja nyt pääsin siihen pisteeseen selästä käsin! Voisin kuvailla pelkkiä ponin takajalkoja koko illan :D Kerrankin pystyin rehellisesti sanomaan että Eetu työskenteli kunnolla, korrektissa muodossa selän läpi! Poni sai paljon paljon kehuja ja tuntui itseensä tyytyväiseltä, se oli yksi tärkeimmistä asioista koko tunnin aikana :)
Hyvää fiilistä ei pilannut edes vetistä luistinrataa muistuttava tallitie ja tien vallannut tukkirekka, joiden yhdistelmänä väistö- ja suunnanmuutosliikkeeksi kaavailtu peruutukseni sivutielle päätyi (onneksi matalaan) ojaan. Pienellä raivolla ja ei-niin-taidokkaalla heijaamisella (KYTKINKAASUKYTKINKAASUJARRUJARRUJARRUKAAAAASUKAAAASUKYTKINKÄSIJARRUKAASUKAASU) kuitenkin sain repäistyä tuskasta rääkyvän autoni takaisin tielle. Mahtoi rekkakuskilla olla hauskaa. Pikkubemarilla ei ollut hauskaa, toivottavasti edes pari nastaa jäi jäljelle. Toivottavasti se suostuu käynnistymään huomenna. On se urhea pikku auto <3
Eetu oli vakaasti sitä mieltä että nyt ei olla työskentelytuulella vaan vänkyröidään laidalta toiselle ja kuulostellaan kaikkea muuta paitsi ratsastajaa. Vaikka kuinka pitäisi ratsastajan ensin tsekata oma istunta, hengittää hetki ja ajatella loogisesti, hermostumatta, en voinut mitään sille että päässä napsahti pahemman kerran. Eetu protestoi ilmeisesti väärin aseteltua jalkaani nostamalla pään ylös ja potkaisemalla takajalla sivulle, siinä vaiheessa hermostuin. Jos herralla riittää virtaa arvostella minun ratsastusta poikittamalla ja pomppimalla ja pelleilemällä, niin kyllä sillä on myös virtaa liikkua ETEEN. Ja ETEEN sitten mentiinkin ja LUJAA, kierros, toinen, kolmaskin. Niin monta kierrosta poni sai juosta alta karkuun että pohkeesta siirryttiin eteen, ei ylös.
Tästä järkyttyneenä Eetu oli nostanut pään ja laskenut selän ja pötki nyt laukkojen jälkeen ravissa menemään takajalat Venäjällä. Yritin pitää jalat hiljaa ja ottaa tuntumaa sisäohjalla. Taivutin ponin isolle ympyrälle, pyysin sitä myötäämään sisäohjalle ja nyökkäämään päätä sisälle. Pidin Eetun selkeässä ylitempossa että liike tulisi oikeasti jostain takaa enkä vain vetäisi liikettä taakse.
Tätä tahtojen taistelua jatkoimme lähes puoli tuntia. Myönnän, että jos olisin keskittynyt istuntaani ja peilannut hevosta, olisimme olleet tuolla hetkellä paljon paremmalla mielellä molemmat. Myönnän, että hevonen ei koskaan sikaile huvikseen, vika on yleensä satulassa. Mutta jotenkin Eetu oli pakko saada ajattelemaan eteen.
Välikäyntien aikana nostin jalustimet kaulalle. Kun lähdin ottamaan ohjia takaisin, yllätyin kuinka kevyt ja yhteistyöhaluinen hevonen toisessa päässä odotti. Eetu seurasi ohjaa hienosti ja vastasi mukavasti pohkeeseen ryhdistäytyen.
En jäänyt tuudittautumaan tähän tunteeseen, toisin kuin yleensä, vaan lähdin tekemään pääty-ympyrällä nopeita siirtymisiä ravista käyntiin ja takaisin. Keskityin pitämään ohjat tasaisesti kädessäni yhtä pitkinä. Pikkuhiljaa Eetu alkoi muuttua myös siirtymisissä. Raviin siirtyessä sen pää pysyi muodossa, käyntisiirtymiseen sain jo vähän pyytää vauhtia pois. Eetu oli selkeästi pohkeen edessä ja peilistä ohimennen vilkuillessani huomasin kuinka sen selkä oli noussut vähintään parikymmentä senttiä ja takajalat tekivät töitä aktiivisena.
Loppuraveihin otin jalustimet jalkaan. Keskityin ottamaan liikettä ylös, pitämään jalan superrauhassa vähän jopa irti kyljestä ja kädet rennosti tasaisina. Eetu työskenteli tosissaan ja positiivisen oloisena!, kuunteli tarkkaan ja kääntyi notkeasti. Tarkistin miltä meno näytti peilistä ja meinasin tipauttaa leukani matkan varrelle, niin mielettömän hienosti takajalat olivat alla! Muutamia kertoja olen nähnyt Eetun parhaimmillaan juoksutuksessa ja nyt pääsin siihen pisteeseen selästä käsin! Voisin kuvailla pelkkiä ponin takajalkoja koko illan :D Kerrankin pystyin rehellisesti sanomaan että Eetu työskenteli kunnolla, korrektissa muodossa selän läpi! Poni sai paljon paljon kehuja ja tuntui itseensä tyytyväiseltä, se oli yksi tärkeimmistä asioista koko tunnin aikana :)
Hyvää fiilistä ei pilannut edes vetistä luistinrataa muistuttava tallitie ja tien vallannut tukkirekka, joiden yhdistelmänä väistö- ja suunnanmuutosliikkeeksi kaavailtu peruutukseni sivutielle päätyi (onneksi matalaan) ojaan. Pienellä raivolla ja ei-niin-taidokkaalla heijaamisella (KYTKINKAASUKYTKINKAASUJARRUJARRUJARRUKAAAAASUKAAAASUKYTKINKÄSIJARRUKAASUKAASU) kuitenkin sain repäistyä tuskasta rääkyvän autoni takaisin tielle. Mahtoi rekkakuskilla olla hauskaa. Pikkubemarilla ei ollut hauskaa, toivottavasti edes pari nastaa jäi jäljelle. Toivottavasti se suostuu käynnistymään huomenna. On se urhea pikku auto <3
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Otsikointivaikeudet osa miljoonakaksi
Mutta mitä tämä on - missä se metrin pakkaslumikerros on? Miksi ulkona sataa vettä?
Väsäsin itse omin käsin piparkakkutalon, josta tuli diabeetikon kauhu. Tein sokerimössöstä liian juoksevaa enkä jaksanut alkaa enää säätää, joten ratkaisu on tietysti kuorruttaa koko mökki lumella... :)
Väsäsin itse omin käsin piparkakkutalon, josta tuli diabeetikon kauhu. Tein sokerimössöstä liian juoksevaa enkä jaksanut alkaa enää säätää, joten ratkaisu on tietysti kuorruttaa koko mökki lumella... :)
Vau.
Olemme nyt teoriassa asuneet Eetun kanssa maneesissa, ulos ei ole tuossa kelissä ja vajavaisella hokkivarastolla ollut asiaa. Eilen loskalumet jysähtelivät katolta alas mikä aiheutti pientä äksöniä hevosissa, jopa Eetu oli melkein hereillä!
Pitkästä aikaa tuntui että liikuimme eteenpäin, tosin enhän minä omaa ratsastustani sitten muuttanut. Tuloksena pohkeilla hakkaava ratsastaja ja tosiraskasta ratsastusta. No menihän eteenpäin ainakin jos ei muuta. Varmasti ensi kerrallakin menee kun oli niin kivaa... ;---) Mun ratsastuksesta on pitkään ollut CR todella kaukana. Kai se tästä, vai mitä?
Odottelen jo innolla/kauhulla ensi torstaita kun pääsemme pitkästä aikaa tunnille. Olemme kyseisen opettajan ohjauksessa ensimmäistä kertaa, hän tosin tuntee Eetun vuosien takaa :) Mielenkiintoista nähdä mitä tuleman pitää!
perjantai 9. joulukuuta 2011
Yhteenveto viikosta
 |
| muutaman viikon takaiselta CR-tunnilta. ei kiinnitetä huomiota katseeseen. ei oikeastaan kiinnitetä huomiota mihinkään. kuvitelkaa kyra ja max tuohon. |
- Poni on ollut ihana
- Poni on ollut kamala
- Olen ratsastanut lähinnä epätasapainossa
- Mutta ei ole menoa haitannut
- Ratsukkona ollaan tehty oivalluksia
- Ja menty myös vähän takapakkia
Mutta onneksi pääsääntöinen suunta on eteenpäin. Valon nopeudella (Tumpelo-Annan sanoin).
Odotan niin innolla että tuo lumimyrsky taantuu ja jättää jälkeensä puolen metrin lumikerroksen jonka voisi reippaalla maastolaukalla korkata huomenna tai lähipäivinä. Rakastan sitä tunnetta kun molempien pitää ihan aavistuksen tukeutua ohjaan ja laskea katsetta pöllyävältä kimallelumelta, vauhdin hurmassa ja onnen läikkyessä rinnassa.
maanantai 5. joulukuuta 2011
Haasteita, PART KAKSI
Lauran lisäksi minut haastoi Lotta!
Kahdeksan satunnaista asiaa Palikkaratsastajasta
Hei, olen Milla. Kerron nyt kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni. Asiat eivät liity blogin aihepiiriin, olen siitä pahoillani.
Ensimmäinen satunnainen asia on se, että
olen (naurettavan?) kiinnostunut biologiasta. Etenkin koulun kurssit ovat olleet aivan uskomattoman mielenkiintoisia! Osasyy tähän pakkomielteeseeni on upean innostava bilsanopettajani, joka suorastaan repäisee mukanaan biologian ihmeelliseen maailmaan... :D
Kirjoitin biologian nyt syksyllä, ja panikoin kirjoituksia jo keväällä. Kesä menikin lähes päivittäin lukiessa, monta tuntia päivässä... Kirjoituksissa kuusi tuntia loppui täysin kesken, toiset samanlaiset niin olisin voinut saada kaiken aivovuodon mahtumaan konsepteille?
Tästä pääsenkin sujuvasti seuraavaan satunnaiseen asiaan.
Tekstin tiivistäminen ja järkevästi rajatun aihepiirin omaavan tekstin tuottaminen on minulle ellei mahdotonta, niin ainakin haastavaa. Blogia aiemmin lukeneet ovat ihan varmasti huomanneet, että lyhyet, selkokieliset lauseet ja epäpoukkoilevat, toisinsa kytkeytyneet ajatussillat ovat harvinaisia. Kirjoittamisen aloittaminen on tuskaa, mutta kun pääsen vauhtiin niin sitä ei vähällä lopetetakaan. Blogikirjoituksissakin tykkään selittää asiat monta kertaa vain eri kantilta, lisätä tuonne ja tänne vähän esimerkkejä ja lopulta tekstistä saa kaivaa sen olennaisen sanoman kaivurilla.
Kolmas satunnainen asia itsestäni:
Järjestän itselleni stressiä asiasta kuin asiasta. Jos stressitaso ei ole tarpeeksi korkealla, jätän pari asiaa viime tippaan ja sysäydyn oravanpyörään jossa ensimmäiset asiat vievät aikaa seuraavien asioiden suorittamiselta ja siinä välillä vielä sovin itselleni lisää tekemistä. Aina on muka liian kiire ja liikaa tekemistä. Ja silti löydän aina kahdenkeskeistä minä ja Facebook -laatuaikaa.
Neljännen satunnaisen asian tietää jokainen joka vähänkään on lukenut blogiani.
Olen superyli-itsekriittinen mitä tulee ratsastukseen. (Lähes) aina olisin voinut tehdä paremmin tai nätimmin, kuunnella hevosta enemmän ja verrata itseäni enemmän itseeni kuin muihin. Jos vedin ohjasta liikaa, mietin sitä parhaimmillaan koko illan, ja jos olen vetämättä ja alan matkustelemaan, olen huono ratsastaja koska annoin hevosen löntystellä ympäriinsä. Löntystelyhän tietysti johtuu siitä, että en osaa istua satulassa jonka takia hevosella on epämukava olo eikä se halua liikkua, kaiken pitää olla aina kivaa ja hauskaa ja pitäisi hypellä sateenkaarilla vaaleanpunaisten yksisarvisten kanssa satumaassa.
Tosin olen hyvää vauhtia vieroittumassa tästä ajattelumaailmasta ja olen hyväksymässä sitä, että aina ei voi olla kivaa ja hauskaa ja että aina ei vaan voi onnistua. Ei edes joka kerta. Vaikka tahtoisi.
Viides satunnainen asia,
sain pari kuukautta sitten ajokortin! Olen nyt huristellut jo vaikka missä, ja alkujännitys yksin ajamiseen alkaa pikkuhiljaa murentua. Pimeällä ajaminen on iso nounou, vaikka joudunkin joka viikko ajamaan tallille pimeitä ja kiemuraisia teitä pitkin. Olen aivan varma että hirvi tai pupu hyppää metsästä eteeni joka ikinen kerta kun vauhtia on pimeällä ja kiemuraisella tiellä yli neljänkympin. Luultavasti minä ja pieni punainen bemarini olemme keränneet suuren jäsenmäärän tallitien "pienenpunaisenbemarinjasenkuskinvihaajat"-kerhoon...
Kuudentena satunnaisten asioiden listallani on
ärsyttävän ylijouluinen tunnelma pääni sisällä. Joulun odotus ja jouluisuus menee jo yli, se häiritsee itseänikin! Kestäisin 24/7 päässä soivat joululaulut, mutta näin hämäävä jouluolo saa pääni oikeasti pyörälle. Saatan sohvallaistuessani dataamassa ollessani pysähtyä ja etsiä katseellani joululahjapapereita, aamulla pöydässä pitäisi olla jouluateria, missä on kuusi, missä on lunta, miksi täällä on niin jouluista?
Viime jouluna taisin laittaa joulukoristeet huoneestani kesälomalle juhannuksen paikkeilla? Jaksoin tosin odottaa joulukuuhun asti ennenkuin laitoin ne.
Seitsemäs satunnainen asia itsestäni on itsellenikin aivan uusi asia.
FC Bayern München. Tähän jalkapallojoukkueeseen olen iskän kautta "kasvanut" ja passiivisesti kannattanut koko ikäni. En ole kuitenkaan ikinä ollut oikeasti kiinnostunut jalkapallosta, en ole koskaan harrastanut sitä tai fanittanut mitään joukkuetta. Vasta tämän kauden olen ihan oikeasti itse aktiivisesti istunut katsomassa ottelut. Ja joo, olen ihan koukussa. Kun joukkue ja samalla sen persoonat, pelityyli ja henki on käynyt tutummaksi, olen huomannut kuinka tositosi hauskaa on oikeasti fanittaa jotakin näin paljon :D
MIA SAN MIA.
Kahdeksas ja samalla viimeinen satunnainen asia jonka aion paljastaa itsestäni, on seuraavanlainen.
Puhetyylini on sekoitus erilaisia murteita, täytesanoja ja sanojen etsimistä. Lisäksi sisäistän hirveän nopeasti keskustelukaverini murteen. Kavereiden mukaan puhun etenkin äitini kanssa turkua, ja tuntemattomammatkin ihmiset ovat ihmetelleet, mistä päin Suomea olen kotoisin. Kun olen käynyt sukulaisilla Turun suunnalla, puhetyyli jää päälle. En tosin omaa murteen aitoa nuottia, mistä olen hiljaa itsekseni hyvin katkera :D Joudun hakemaan sanoja usein, suomen kieli on hankalaa ja sanat on vaikeita. Olen kateellinen sanavalmiille ihmisille, koska itse olen ehkä maailman hitain ihminen mitä puhumiseen ja vuorosanojen keksimiseen tulee.
Säännöt ovat seuraavat:
a) kiittää haasteen antajaa: Kiitoskiitos! (:
b) nämä blogit haastoin mukaan: Saanko olla tylsä ja ärsyttävä ja haastaa mukaan kaikki, jotka tätä tällä hetkellä lukevat?
c) ilmoittaa näille kahdeksalle haasteesta
d) kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.
Kahdeksan satunnaista asiaa Palikkaratsastajasta
Hei, olen Milla. Kerron nyt kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni. Asiat eivät liity blogin aihepiiriin, olen siitä pahoillani.
Ensimmäinen satunnainen asia on se, että
olen (naurettavan?) kiinnostunut biologiasta. Etenkin koulun kurssit ovat olleet aivan uskomattoman mielenkiintoisia! Osasyy tähän pakkomielteeseeni on upean innostava bilsanopettajani, joka suorastaan repäisee mukanaan biologian ihmeelliseen maailmaan... :D
Kirjoitin biologian nyt syksyllä, ja panikoin kirjoituksia jo keväällä. Kesä menikin lähes päivittäin lukiessa, monta tuntia päivässä... Kirjoituksissa kuusi tuntia loppui täysin kesken, toiset samanlaiset niin olisin voinut saada kaiken aivovuodon mahtumaan konsepteille?
Tästä pääsenkin sujuvasti seuraavaan satunnaiseen asiaan.
Tekstin tiivistäminen ja järkevästi rajatun aihepiirin omaavan tekstin tuottaminen on minulle ellei mahdotonta, niin ainakin haastavaa. Blogia aiemmin lukeneet ovat ihan varmasti huomanneet, että lyhyet, selkokieliset lauseet ja epäpoukkoilevat, toisinsa kytkeytyneet ajatussillat ovat harvinaisia. Kirjoittamisen aloittaminen on tuskaa, mutta kun pääsen vauhtiin niin sitä ei vähällä lopetetakaan. Blogikirjoituksissakin tykkään selittää asiat monta kertaa vain eri kantilta, lisätä tuonne ja tänne vähän esimerkkejä ja lopulta tekstistä saa kaivaa sen olennaisen sanoman kaivurilla.
Kolmas satunnainen asia itsestäni:
Järjestän itselleni stressiä asiasta kuin asiasta. Jos stressitaso ei ole tarpeeksi korkealla, jätän pari asiaa viime tippaan ja sysäydyn oravanpyörään jossa ensimmäiset asiat vievät aikaa seuraavien asioiden suorittamiselta ja siinä välillä vielä sovin itselleni lisää tekemistä. Aina on muka liian kiire ja liikaa tekemistä. Ja silti löydän aina kahdenkeskeistä minä ja Facebook -laatuaikaa.
Neljännen satunnaisen asian tietää jokainen joka vähänkään on lukenut blogiani.
Olen superyli-itsekriittinen mitä tulee ratsastukseen. (Lähes) aina olisin voinut tehdä paremmin tai nätimmin, kuunnella hevosta enemmän ja verrata itseäni enemmän itseeni kuin muihin. Jos vedin ohjasta liikaa, mietin sitä parhaimmillaan koko illan, ja jos olen vetämättä ja alan matkustelemaan, olen huono ratsastaja koska annoin hevosen löntystellä ympäriinsä. Löntystelyhän tietysti johtuu siitä, että en osaa istua satulassa jonka takia hevosella on epämukava olo eikä se halua liikkua, kaiken pitää olla aina kivaa ja hauskaa ja pitäisi hypellä sateenkaarilla vaaleanpunaisten yksisarvisten kanssa satumaassa.
Tosin olen hyvää vauhtia vieroittumassa tästä ajattelumaailmasta ja olen hyväksymässä sitä, että aina ei voi olla kivaa ja hauskaa ja että aina ei vaan voi onnistua. Ei edes joka kerta. Vaikka tahtoisi.
Viides satunnainen asia,
sain pari kuukautta sitten ajokortin! Olen nyt huristellut jo vaikka missä, ja alkujännitys yksin ajamiseen alkaa pikkuhiljaa murentua. Pimeällä ajaminen on iso nounou, vaikka joudunkin joka viikko ajamaan tallille pimeitä ja kiemuraisia teitä pitkin. Olen aivan varma että hirvi tai pupu hyppää metsästä eteeni joka ikinen kerta kun vauhtia on pimeällä ja kiemuraisella tiellä yli neljänkympin. Luultavasti minä ja pieni punainen bemarini olemme keränneet suuren jäsenmäärän tallitien "pienenpunaisenbemarinjasenkuskinvihaajat"-kerhoon...
Kuudentena satunnaisten asioiden listallani on
ärsyttävän ylijouluinen tunnelma pääni sisällä. Joulun odotus ja jouluisuus menee jo yli, se häiritsee itseänikin! Kestäisin 24/7 päässä soivat joululaulut, mutta näin hämäävä jouluolo saa pääni oikeasti pyörälle. Saatan sohvalla
Viime jouluna taisin laittaa joulukoristeet huoneestani kesälomalle juhannuksen paikkeilla? Jaksoin tosin odottaa joulukuuhun asti ennenkuin laitoin ne.
Seitsemäs satunnainen asia itsestäni on itsellenikin aivan uusi asia.
FC Bayern München. Tähän jalkapallojoukkueeseen olen iskän kautta "kasvanut" ja passiivisesti kannattanut koko ikäni. En ole kuitenkaan ikinä ollut oikeasti kiinnostunut jalkapallosta, en ole koskaan harrastanut sitä tai fanittanut mitään joukkuetta. Vasta tämän kauden olen ihan oikeasti itse aktiivisesti istunut katsomassa ottelut. Ja joo, olen ihan koukussa. Kun joukkue ja samalla sen persoonat, pelityyli ja henki on käynyt tutummaksi, olen huomannut kuinka tositosi hauskaa on oikeasti fanittaa jotakin näin paljon :D
MIA SAN MIA.
Kahdeksas ja samalla viimeinen satunnainen asia jonka aion paljastaa itsestäni, on seuraavanlainen.
Puhetyylini on sekoitus erilaisia murteita, täytesanoja ja sanojen etsimistä. Lisäksi sisäistän hirveän nopeasti keskustelukaverini murteen. Kavereiden mukaan puhun etenkin äitini kanssa turkua, ja tuntemattomammatkin ihmiset ovat ihmetelleet, mistä päin Suomea olen kotoisin. Kun olen käynyt sukulaisilla Turun suunnalla, puhetyyli jää päälle. En tosin omaa murteen aitoa nuottia, mistä olen hiljaa itsekseni hyvin katkera :D Joudun hakemaan sanoja usein, suomen kieli on hankalaa ja sanat on vaikeita. Olen kateellinen sanavalmiille ihmisille, koska itse olen ehkä maailman hitain ihminen mitä puhumiseen ja vuorosanojen keksimiseen tulee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)