EI SE TOIMIKAAN!

..tai toimisi se, jos sen muistaisi. Varsinkin silloin kun ratsastaa varsin eteenpäinpyrkivällä nuorella suokkiherralla parinkymmenen sentin hangessa kentällä. Ja silloin kun kyseinen herra juoksentelee varsin mallikkaasti kuolaimen yllä ja on sitä mieltä että joka ikinen apu mitä Milla yrittää epätoivoisesti nätisti ja vähän ei-niin-nätisti ehdottaa tarkoittaa viimeistä kaarretta ennen raviradan loppusuoraa. Ei sillä, kun itse muistin että silloin kun haluaa että hevonen rauhoittuu, kannattaa itsekin laskeskella tilanteesta riippuen joko kymmeneen tai sataan, hinata olkapäät korvalappujen paikalta alas ja muistaa hengittää ainakin kerran kierroksessa myös ulos, alkoi hevonenkin silminnähden rentoutua. Mutta kun ei muista!
Arh, miksi kaiken pitää olla näin vaikeaa?!

SE TOIMII!

Nimittäin, olin tänään ratsastamassa jossain vaiheessa jo mainitulla issikkaruuna Kallella, joka on melkoinen porsas ajoittain. Herraa ei nimittäin kauheasti kiinnosta se, minne päin ratsastaja mahdollisesti haluaisi mennä vaan saattaa sinkoilla kulmasta toiseen heitellen perää kiitettävästi.
Raamattuni elikkästä sitten Mielekästä ratsastusta painottaa reisillä ratsastamista ja sitä, että hevonen kulkee minne säkä osoittaa. Lyhyesti sanottuna siis ohjailemme reisillä säkää. Tein pieniä tieteellisiä tutkimuksia ja huomasin että tämä mielikuva auttoi ponin kanssa hurjasti! Hiukan pitkäksi venähtäneistä käännöksistä huolimatta ohjattavuus parani puolella, ja poni meni rentona suurimman osan ajasta ja haki kauniisti peräänantoon. (Kuva todisteena (-; © Tiinamari Karvinen)
 
Ah mistä olenkaan jäänyt paitsi tätä ennen :'D

mielekästä ratsastusta

Hyviä jouluja vielä kaikille (:

Itselläni oli ooikein kiva joulu, jonka kruunasi pinkki Samsungin S5230 ja The Baseballsin levy :D Noh, itseasiassa suurimmassa käytössä on kyllä ollut Mary Wanlessin Mielekästä ratsastusta -kirja, joka on heti ensilukemisen jälkeen toiminut "raamattunani" ratsastuksessa. Sehän perustuu niin sanottuun RWYM (Ride With Your Mind) -metodiin, joka kuitenkin perusasioiltaan pyrkii samaan kuin Centered Riding. CR kuitenkin keskittyy enemmän rentouteen, kun taas kirjassa painotetaan jäntevyyttä (kiitos ht-netin puolelta nimimerkille *, kun otit asian esille :) )
Voisin muutamaa kirjassa mainittua perusasiaa käydä tässä läpi - ja lisää on varmasti myöhemmin tulossa.

Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota seikkaan joka on oikeastaan aikaisemmin kielletty tietyllä tasolla kokonaan - jäntevässä istunnassa paino nimittäin täytyisi kantaa päkiöiden sijasta reisillä. Mielikuvana, jos joku pitäisi sormeaan päkiäsi alla, huutaisiko tyyppi kivusta?

Istuinluista sen verran, niidenhän täytyisi osoittaa alaspäin. Helppo nakki, ei muuta kuin harjoittelemaan käsien päällä istumista ja istuinluiden tuntemista. Ylävartalon liikuttelua eteen ja taakse hitaasti, missä kohtaa istuinluut tuntuvat terävämpinä alaspäin? Mutta hetkonen - fiilis oli sama kuin ensimmäisellä cr-tunnilla: kun istuinluut ovat alaspäin, istun eteenpäin kallistuneena ja selkä köyryssä. Peiliin vilkaisu kuitenkin osoitti sen, että istuin täysin suorassa. Pelottavaa.

Tähän soppaan lisätään oikeanlainen keskivartalon lihastuki, jollainen täytyisi olla myös istuinluiden ympärillä. Toisin sanoen, istuinluiden ympärillä lihaksia täytyisi jännittää juuri sopivasti, että muodostuisi eräänlainen tyyny niiden ympärille. Mutta tätä ei saa sekoittaa tietenkään liialliseen jännitykseen, jolloin lihastyyny "pullahtaa" istuinluiden alle irrottaen ratsastajan satulasta.

Keskivartalon lihasjännityksen pitäisi olla samanasteinen kuin rykäisyssä - eli siis moninkertaisesti suurempi kuin olin ajatellut! Uloshengityksessä jännityksen voi tarkistaa päästämällä voimakkaan "fssst"-äänen. Hui kamala, täytyisikö tässä muka vielä pystyä hengittämään!?

Eikä hengitys saa olla ihan millaista vain ilman kuljettamista nenästä sisän ja ulos, vaan keuhkojen täytyy kokonaan täyttyä ilmalla alhaalta (ajattelemme bikinirajaa) asti. Mitämitämitä, missä vaiheessa muka hengitän rennosti vatsasta asti jos lihaksien täytyy olla kiinteinä kuin paremmallakin kehonrakentajalla? Jos kirjan jokaisen luvun lopussa olevaa "Tavallisia reaktioita" -boksia on uskominen, tämä hämmentyneisyys on varsin yleinen tunnetila.

Seuraavaa ratsastuskertaa on ( yllättäen.. (; ) vaikea jaksaa odottaa - taidan jumahtaa koko tunniksi vain kävelemään ponin kanssa ja etsimään oikeaa lihasjännitystä ja reisien paikkaa ja jalustimen keveyttä.

Voisin vielä selostaa kirjasta vaikka kuinka paljon, mutta nyt täytyy pakottautua irti kirjasta jotta voisin edes eilen ja tänään lukemat asiat sisäistää jollain tasolla. Jumppapallonkin voisi muuten ostaa, kirjassa on muutama hyvä harjoitus pallolla kokeiltavaksi. Jossain vaiheessa ehkä kerron niistäkin kuvituksen kera. Eiköhän niistä jotain selvää saa.

Pahoittelen jälleen kerran jos teksti oli kovin vaikealukuista tai muuten vain epäselvää - kysy ihmeessä jos jokin asia jäi epäselväksi, sönkötän tarkemmin (; Parhain vaihtoehto kuitenkin on ostaa tuo kirja, aivan loistava ja ihana ja paras ja niin edelleen :D Ehkä pienehköä hysteriaa tässä innostuksessani on havaittavissa, mutta ihan miten vaan.

Kuten eräs suuri ihminen on sanonut, tieto lisää tuskaa. En voisi enää kuvitella ratsastavani samalla tavalla kuin "ennen".

mission (im)possible?

Tänään päätin, että olen tarpeeksi kauan katsellut huonoa ryhtiäni esimerkiksi koulun penkillä. Nyt eräänlaisena uudenvuodenlupauksena aion keskittyä ryhtiini kunnolla, enkä muutaman minuutin päästä rojahda takaisin sohvaperuna-asemiin. Tämän hurjan päätöksen taustalla on osittain Koivikon ratsutilan sivuilla julkaistu Wendy Murdochin artikkelisarja. Käykääpäs kurkkailemassa jokainen, todella hyödyllistä luettavaa (: Kaikkein eniten silmiini osui kohta, joka tiivisti melko hyvin sen pitkän tien mikä on tulossa.

Vertaan tätä (peruspilareiden, joista mainitsin ensimmäisessä blogitekstissäni, yksi kerrallaan oppimista) mielelläni tavaamisen tai kirjoittamisen opetteluun. Ensin on opeteltava aakkoset, esimerkiksi A=alignment eli rakennuspalikat, B=breathing eli hengitys, C=centering eli keskittäminen ja niin edelleen. Seuraavaksi muodostetaan kirjaimista lyhyitä sanoja, esimerkiksi "käyntiä". Pian sujuu lauseidenkin muodostaminen, kuten "ratsasta voltti".

Artikkelisarjan osassa Centered Ridingin peruskäsitteet.

Kävin myöskin ratsastelemassa eräällä suokkiruunalla, ja täytyy rehellisesti sanoa että kaiken maailman vakauttamiset ja istunnalla pidättämiset ja hengitykset olivat lomalla herran ikävöidessä talliin kaverin luokse. Vielä ennen laukkoja onnistuin aina puolen voltin ajan muistamaan etten kaadu sisälle enkä nojaa taaksepäin ja pidän jalat vartalon alla, mutta useimmiten kaikki levahti käsiin kun portti oli näkyvissä tai kun siirryimme laukasta raviin tai toisinpäin. Tällaisissa tilanteissa vanhat "pahat tavat" nostavat päätään ja käyvät sen pituisella vierailulla että unohdan kokonaan uljaan perifeerisen näkökenttäni, jalkojen ja hartioiden rentouden ja ylipäätään kaiken. Vielä ei kahden cr-ratsastustunnin jälkeen mikään tule luonnostaan ja kaikkeen täytyy keskittyä kovasti, ja pieninkin "tilanne" saa ratsastukseni sellaiseen lukkoon että sitä tiirikoidaan auki vielä puolen tunnin päästä. Vuodenvaihteen jälkeen on pakko alkaa käydä säännöllisesti edes sen kerran viikossa tunnilla jotta tästä jonnekin päin kehitytään tai ainakin lopetetaan peruutusvaihteella käyminen. Silloin käyn myös täällä läpi harjoituksia joita kävimme läpi vähän laajemmin.

Olen ylpeä itsestäni: koko tämän ajan olen seissyt suorana, ehkä ajoittain aavistuksen etukenossa, mutta selkä on kuin yliopiston luurangolla - ehkä tästä tuleekin jotain! :D

maastoilua

Eli kyllä. Tänään olin perinteisellä joulumaastolla talliporukan kanssa, menin yhdeksänvuotiaalla issikkaruuna Kallella jonka mielestä maastoilu on äärimmäisen hauskaa. Poika oli oikein nätisti, pukkejakin tuli huomattavan vähän verrattuna tämän aikaisempiin suorituksiin. Tuli sitä tasapainon haeskelua kyllä jonkin verran - tosin ensimmäisissä laukoissa ratsuni ja itseni tasapainopisteet lähtivät hiukan eri suuntiin, jolloin tuloksena taisin aika nätisti tipahtaa alas.
Mutta kun loppukäynneissä pystyin keskittymään muuhunkin kuin siihen mihin poni seuraavaksi sinkoilisi, aloin mietiskellä että taisi reissun aikana tosta "centeritsemisestä" olla jonkun verran hyötyä. Silloin, kun olin keskittynyt hengityksen avulla rentoutumiseen ja ponin liikkeiden myötäilemiseen, oli herrakin paljon rauhallisempi. Mutta heti kun ajatus herpaantui, huomasi ponikin sen ja oli monin verroin jännittyneempi. Täytyisi sen verran saada treenausta että tulisi tuo rentous luonnostaan.

Tähän väliin on pakko tunkea yksi kirja joka on joulupukilta ihan pakko saada: Mary Wanlessin Mielekästä ratsastusta ! Noh, ehkä BookPlussin esittely ampuu vähän yli, mutta kuulemma on oikeasti hyvä ja havainnoillistava kirja joka voisi vähän antaa tukea tuohon itsenäiseen harjoitteluun (:

Mietin vielä kuinka hassulta kaikki oikeastaan voi esimerkiksi kavereitteni korviin kuulostaa: olen kuitenkin kisannut seura- ja aluetasolla helppoa b'tä, mikä ei tietenkään sinänsä ole vielä mitään, mutta hehkutan heille kuinka sain hevoseni tunnilla kääntymään tai kuinka osasin keventää neljä kokonaista askelta. Itsestänikin oikeasti tuntuu että olen aloittanut koko harrastuksen alusta! Pitkään aikaan en ollut saanut kiksejä siitä että hevonen siirtyy ravista käyntiin. Mutta kun sen tekee ilman ohjas- tai pohjeapuja, pelkästään istunnalla, on fiilis oikeasti mahtava! Ja kuinka saan hevoseen sellaisen jännän yhteyden ja saan sen kääntymään pelkästään kiertämällä ylävartaloa haluamaani suuntaan, tai kuinka tuntee kun hevonen ravissa oikeasti polkee alleen takajaloilla ja alkaa käyttämään selkäänsä oikein. Onko parempaa tunnetta olemassa?

Pyydän anteeksi tätä sekalaisuuttani mikä tekstissä ilmenee, mutta vielä en osaa oikein laittaa järkeviksi suomenkielisiksi lauseiksi sitä mitä haluaisin kovasti sanoa. Ehkä joskus opin :D

Päätä vähän on tupannut särkemään, ehkä jalkautumis - tai täytyisi paremminkin sanoa olkapäällistymis - harjoittelullani on jotain tekemistä asian kanssa?

tarina palikan takana

Tässä seuraa nyt tämä historiallinen Ensimmäinen Blogikirjoitus. Ei sillä, onhan Milla jo muutamat EB:eet kirjoitellut, mutta tästä tekee erityisen ja historiallisen se, että tämä ei jää blogini vimeiseksi tai toiseksi viimeiseksikään kirjoitukseksi.
Nimittäin. Tämä blogini jota tässä nyt vaivalloisesti yritän käynnistellä, kertoo valaistumisestani (=tutustumisestani centered ridingiin) ja seuraa kehitystäni ja ajatuksiani sen jälkeen. Luultavasti tulen hehkuttamaan jokaista cr-tuntiani, itsenäistä ratsastuskertaa jolloin "kaikki vaan napsahti paikoilleen" ja muuta aiheeseen liittyvää. Vaikka tämä mahtava blogini ei keräisikään hurjaa määrää lukijoita ja suurta fanijoukkoa, on tämä silti itselleni sellainen "mietiskelytuokio" aina tässä kaiken hässäkän keskellä, jotta voin rauhassa prosessoida kaikkea oppimaani.

Voisin tässä nyt lyhyesti kertoa vähän itsestäni. Tämän kohdan saa ihan rauhassa kelata jos haluaa.
Eli olen 16-vuotias lukiolainen, ratsastuksen lisäksi elämääni kuuluu suuressa osassa valokuvaus ja oma koirani, joka ei tosin sen suurempia suorituksia tee kuin on. Ja syö ja haisee pahalta. Kuitenkin, ratsastusta olen harrastanut tunneilla reippaat kuusi vuotta, joista onnekkaana kolmisen vuotta olen tuntien lisäksi käyttänyt milloin kenenkin ja millaisenkin hevosen vuokrailuun tai itekseni ratsastamiseen. Olen vähän kisaillut, seuratasolla helpot seet ja beet ja sitä perus kasikymppiä, muutamissa aluekoulukisoissakin olen käynyt pyörähtämässä vähän niinjanäin-menestyksellä.

Tähän cr-koukkuuni jouduin muutama kuukausi sitten (=lokakuussa) syyslomalla, tuttuni kautta, kun hän otti minut mukaansa Helenin Annen tunnille. Olin jo valmiiksi varautunut ratsastamaan käyntiä koko tunnin ja saamaan muutaman vinkin omaan ratsastukseeni ja sen kehittämiseen, mutta mitenkään en olisi voinut varautua siihen mitä tunnilta opin ja miten koukkuun jäisin. En voinut tajuta miten pienillä avuilla sain hevosen toimimaan, tai miten paljon pieniä merkkejä annoin sille jatkuvasti. Enpä myöskään koskaan ollut tullut ajatelleeksi kuinka vinossa istuin tai kuinka ristiriitaiset useimmat apuni olivat. Ihastuin heti centered ridingissa siihen, että ratsastaja ja hevonen toimivat yhdessä, eikä niin että ratsastaja käskee ja hevonen saa luvan totella.

Jotta nyt cr:sta tietämättömät ihmiset eivät olisi aivan ulalla koko touhusta, voisin kasata pienen infopaketin kyseisestä asiasta. Google on myös kiva kaveri kunjos haluaa vielä lisätietoa.

Centered Riding (lopetathan kelauksen jos et jaksanut kuunnella jaarituksiani itsestäni)
 on opetusmenetelmä, joka parantaa ratsastajan istuntaa, apujenkäyttöä ja kommunikointia hevosen kanssa. Koostuu neljästä "peruspilarista" ja niin sanotusta juurtumisesta (grounding), joka tarkoittaa kehon vakauttamista maahan nähden, jolloin lihakset rentoutuvat ja nivelet pääsevät liikkumaan. Pilareita ovat pehmeät silmät (soft eyes), jolloin pyritään laajaan ja perifeeriseen näkökenttään, hengittäminen koko kehoon (breathing), kehon keskittäminen tasapainoiseksi (centering), sekä kehon osien tasapainotus (building blocks), jossa jaetaan ratsastaja viiteen palikkaan: pää, olkapäät, keskivartalo, lantio ja jalat, ja pyritään saavuttamaan tasapaino näiden välillä, eli eräänlainen palikkatorni joka ei huoju tai ole vinossa. Tästä muuten tulee blogini nimikin, Palikkaratsastaja.

( Lähde [lisänä yleishyödyllinen paperinippu jonka sain Anne Helenin kurssilta] )


Tässäpä vähän pohjustusta siitä, mitä olisi tulossa. Ehkä ei noin koulukirjamaista tekstiä, ainakaan toivottavasti. Mutta tosissaan suosittelen tutustumaan lähdesivuun ja googlettamalla löytyy muitakin hyviä sivustoja.

Kirjoittelin blogini ekan tekstin omassa huoneessa, valot sammuksissa, tonttulakki päässä, piparinmaku suussa ja vieressäni jouluomenan tuoksuinen kynttilä.

Ihan kiva :)