Centered Riding -kurssi Porvoossa

Huomio kaikki Porvoossa päin elelevät tai siellä muuten vain aikaansa viettävät Centered Ridingista kiinnostuneet! Sain sähköpostiini (jo 21. päivä, tosin rakas sähköpostini oli päättänyt heittää viestin roskapostikansioon jonne päätin tänään tylsyyksissäni vilkaista (odotin pientä päänsisäistä naurukohtausta luettuani tutuksi tulleen viestiotsikon ein partyweekend in der funfactory, yllättäen aihe olikin joku ihan muu...), jotenka sen takia huomasin sen vasta nyt) vinkin Porvoossa järjestettävästä Centered Riding -kurssista, jonka vetää CR-ohjaaja Sari Pakula. Valitettavasti ilmoittautumisaika tämän viikonlopun alkeisiin umpeutui eilen (ah, ajoitukseni oli rasittavan vähän pielessä...), mutta 11.-12.12. järjestetään onneksi jatkoteoria, lihashuollon teoriaa ja ratsastuksia. Kursseja ei turhan usein näillä leveys- tai pituuspiireillä järjestetä, joten pienimmätkin mahdollisuudet kannattaa paisuttaa voimavarojen mukaan!

LISÄTIETOA KURSSISTA.

(kauheasti (ihan hurjasti) välimerkkejä (,) tummennuksia, ja muita ! sekavia lauserakenteita?! tässä tekstissä, anteeksi :D)

c. Tiinamari Karvinen

Kuuhullut

Eilisen CR-tunnin jälkeen (ja sen aikana) en oikein tiennyt että olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Päätin nauraa, koska jos olisin alkanut itkemään ei siitä olisi varmaan tullut loppua. Nauraminenkin alkoi olla hysteerisen puolella.
Nemo oli päättänyt heti alussa lähteä kentältä ja jumittaa portin eteen, koska oli jo tehnyt yhden tunnin ennen kuin menin selkään. Kaiken lisäksi Viivi lähti samaisesta portista ulos. Nemo siis oli vahvasti sitä mieltä että nyt loppu tämä pelleily ja lähdetään kotiin syömään. Olo oli kuin alkeistunnilla kun yritin epätoivoisesti saada ponia portilta pois... Pari kertaa siihen jumitettiin ja sen jälkeen paloi jo hermo poneiluun ja kerroin Nemolle nätisti että hänen toimintansa on kaikkea muuta kuin hyväksyttävää. Taisi poni tosin vähän naureskella partaansa. Naureskelua kuului myös kentän reunalta, hmm :D
Tunnistamme meni noin puoli tuntia kävelyyn. Tai oikeammin ympäriinsä palloiluun. Kentän reunalla oli ihan varmasti mörköjä, Milla täytyi oikein herätellä yhdellä pikkuspurtilla. Lisäksi kentän keskellä olisi paljon kivempaa. Ratsastajalta unohtui alaselän rentous, käden jousto, katse ja voi mitä kaikkea. Anne huomasi että lantioni oli koko ajan oikealle kääntynyt, ylävartaloni kiertyessä vasemmalle. Sain korjata tätä "heittämällä" oikean istuinluun eteen.
Ravi meni upeasti pää ylhäällä sinkoilemalla, tässä vaiheessa harkitsin jo itkemistä aika vakavasti mutta nauroin edelleen. Liian taakse siirtyvää sisäjalkaani korjattiin ottamalla vähemmän liikettä ylös sisältä ja enemmän ulkohartiaa päin. Anne päätti teettää pääty-ympyrällä käynti-harjoitusravi -siirtymisiä, koska saimme mukavat vauhdit aina metsän puoleisesta kulmasta. Siirtymiset menivät välillä mukavasti, useimmiten katsoin alas ja poni lähti ravaamaan kuin Vermon loppusuoralla. Tai ainakin siltä se tuntui. Ulkokylkeni jäi jälkeen useasti, varsinkin oikealle kääntymisissä. Vasemmalle sujui jo paremmin. Kyljen mukaan ottamista helpotti mielikuva siitä, että aloitamme ympyrän ulkohartialla ja -kyljellä, johdatamme hevosen näin käännökseen.
Ihan lopputunnista teimme helpompaan suuntaan, eli vasemmalle, pääty-ympyrää kevyessä ravissa. Sen aikana poni alkoi jo keskittyä ja meno alkoi muistuttaa enemmän normaalia. Muutama tosi hyvä pätkä saatiin tällekin tunnille :-)

Viimeisen muutaman kuukauden aikana on tuntunut että ratsastukseni ja kehoni hallinta on kokenut aivan mielettömän taantuman, palikat on poissa paikaltaan useammin ja korjauksia täytyy tehdä enemmän. Anne kuitenkin koko ajan jaksaa huomauttaa siitä, kuinka kehoni on tullut tarkemmaksi ja tarkemmaksi. Että koko ajan hivuttaudutaan enemmän hienosäätöalueelle.

Tänään voisin Eetun kanssa käydä kentällä muistelemassa eilisen oppeja. Nyt ei ole täysikuukaan häiritsemässä vaan voimme rauhassa mennä ilman kuuhulluuksia.. :D

Tätä on täydellisyys.

Tunnilla Eetun kanssa. Ensimmäiset kymmenen minuuttia "Kakeiltiin", pelättiin lapsia keinussa kentän laidalla. Siirtymisiä käynnin ja ravin välillä. Voltteja. Uralla kevyttä ravia ja haettiin rentoutta pääty-ympyröillä.

Siirrymme harjoitusraviin. Hevonen on virkeä, juuri sopivasti. Ylimääräisen tuijotteluenergian saamme kanavoitua työskentelemiseen. Pidän katseen korkealta, kauas. Lonkat auki, polvet, nilkat joustavat, jalkapohjat tukevana maassa. Juurrun ulkojalastani maahan.

Kädet rentoutan olkapäistä asti. Lasken kyynärpäät tukevasti jalustalle, ajatellen energiaa ohjaa pitkin kuolaimeen.Ylävartaloni pysyy tasapainossa lantioni päällä, kun kuvittelen kypärännupin sinkoavan ylöspäin jokaisesta askeleesta, samalla kun naru rintalastastani satulan takakaareen kiristyy. Istuinluut tahdittavat takajalkojen vuorottaista liikettä ylös, kypärännupista ulos.

Tunnen hevosen molemmat suupielet ohjissa kevyenä, tasaisena. Hevonen pyöristyy, polkee takajaloillaan runkonsa alle. Ja minä istun, annan kaiken tapahtua, säilytän itseni samanlaisena, energia virtaa, hengitä, hengitä, myötään. Katseeni pääsee valumaan muutaman sentin alemmas. Nopea korjaus, istuinluut eivät enää riitä ylläpitämään ravin tahtia. Pohkeenantolihas löytyy helposti, nopea, rento pohjeapu saa hevosen taas rydistäytymään.

Kaikki on helppoa. Hengitys, tahti, tiet. Päätämme yhdessä, työskentelemme yhdessä.

Pilvilinnat rakoilevat laukkatyöskentelyssä. Rentous, tahti, me katoamme. Olemme hevonen ja ratsastaja. Käskyttäjä ja työläinen.

Lopussa kevyt ravi. Eteen-alas, askellamme samaa tahtia. Olemme jälleen. Keveys, energisyys, kuuntelu, molemmin puolin.
Väsymys. Viimeiset minuutit tunnista. Kannustamme toinen toistamme, jaksamme viimeiset askeleet. Kannamme itsemme, siirrymme harjoitusraviin. Pehmeys. Siirrymme käyntiin. Pehmeys, tahdikkuus, rentous. Hyvä olo. Onnistuminen. Kehut.

Tehtävärata ja ulkohartian kanssa tappelua...

Tänään oli Eetulla kraniosakraalihoito, ja samalla menin CR-tunnille. Tällä kertaa sain Nemon kiinni ilman ongelmia, olin varautunut suorittamaan Monty Robertsit jonkunasteen Join Upin muodossa, mutta en päässytkään pyörittelemään narua kun poni tuli korvat hörössä luokseni ja oli heti kaveria.
Alkukäynneissä ei mulla ollut oikein minkäänlaista suunnitelmaa. Niinpä poni seilasi ympäri kenttää ja ohjailin sitä aina vastakkaiseen suuntaan.. Anne laittoi meille hienon tötsäradan (yritin piirtää siitä kuvan mutten enää yhtään hahmota miten se meni! :D kuitenkin siinä tehtiin loivien kaarten tapaiset kummallekin pitkälle sivulle), jonka menimme aluksi käynnissä. Kun muistin pitää sisäkylkeni pitkänä ja ulkokäden ulkona edessä, käännökset sujuivat hyvin ja Nemo hakeutui välillä ihan näppärään muotoon. Siirryimme kevyeeseen raviin, joka meinasi aina välillä olla asteen reippaampaa mitä olin kuvitellut... mutta silti selvisimme ilman yhtäkään tötsän kaatumista!!
Teimme aika tiukkoja kurveja radalla, joten jokainen kulma täytyi valmistella hyvin. Tämä tarkoitti sitä, että liike täytyi ottaa ylöspäin vähän jäntevämmin, ja vähän aikaa "painaa pause-nappia" ilmassa, palautuen sen jälkeen taas satulaan sekunnin murto-osan ajaksi ja ottaa takajalat taas liikkeeseen mukaan. Eli olla todella skarppina, itse ajattelin lyhentäväni hevosen askelta istuntani avulla.
Kun tehtävä sujui hyvin kevyessä ravissa, istuimme joka toisen tötsänvälin alas harjoitusraviin ja joka toisen kevensimme. Aloin nojaamaan harjoitusravissa herkästi taakse, joten minun täytyi ajatella ylävartalolla eteen ja alaselkää rennoksi. Aina kun sain muutaman hetken ajaksi liikkeestä kiinni ja pääsin mukaan takajalkojen liikkeeseen, Nemo kiitti ja ravasi aivan mielttömän nätisti! Niin kouluratsastajaoloa ei ole ollut ikinä (:
Siirryimme pääty-ympyrälle. Tantan-taa, pääsin treenaamaan laukannostoja! Ne ovatkin ikuisuusongelma ratsastuksessani, alan aina nojaamaan sisään ja eteen ja tuuppaamaan lantiolla... Tämä ei kuulemma ole Nemolla mahdollista koska poni lähtee periferiaan aika nopeasti tällä tyylillä. Nostin siis laukan nätisti... Aluksi tein pysähdyksen, josta lähdin käyntiin ja parin askeleen jälkeen nostin laukan, istumalla ulkotakajalan päälle, ajattelemalla sisäjalkaa eteen, ulkohartiaa ulos; ja pienen pienen pienellä istuinluun liikkeellä olimme kauniissa laukassa juuri sillä tiellä minkä olin etukäteen perifeerisen, uljaan katseeni avulla valmistellut. NOT :D Jos sain Nemon pysähdykseen asti suht hyvin, ryysäsimme käyntiaskelten jälkeen raviin, minä kallistuen - minnepä muuallekaan kuin sisään! Ulkohartiaani helpottaakseni minun täytyi nyt mennä avoa käynnissä ympyrällä, pitäen ulkokäden tarkasti ulkona ja edessä, ja kun avo sujui, nostaa siitä laukka ja laukata yksi kierros ja siirtyä kevyen ravin kautta käyntiin ja uudestaan. Muutama pieni melkeen-periferiaan-pyrähdys taisi tulla ennekuin sain laukan nostettua... En kyllä tajua miten se ulkokäsi aina ajautui takaisin taakse ja sisään!! Alan pitämään jotain tikkua satulasta johon aina tökkään käteni jos se meinaa lipsua...
Harjoittelinpa myös rodeoratsastajan uraa. Toisin sanoen tökin muutaman kerran (...) laukassa hiukan liikaa ulkopohkeella, jolloin Nemo kainosti pyysi minua hiukan irroittamaan ulkopohjetta kyljestään. Sen kokoisen pukin kyydissä taisin viimeksi olla *pitkä miettimistauko* viiiiime talvena..? Mutta taisi se ulkojalka pysyä hiljaa loppumatkan :--D
Loppuraveissa meinasi kyynärkulma suoristua ja siitä Annen täytyi muutaman kerran huomauttaa, mutta muuten olin tyytyväinen siihen, että sain ponin taas rentoutumaan. Meno kun oli aina välillä ollut ei-niin-rentoa...
Tunti oli jälleen tosi opettavainen, ja fiilistä paransi se, että Anne sanoi meidän tehneen aika vaikeita juttuja, selviten niistä loppupeleissä kunnialla. Kyllä mä taisin pari kertaa tunnin aikana punoa kiero suunnitelmaa jossa Eetu saa pienen valkoisen kaverin mukaan kotimatkalle... :-)

Eetun kraniohoidosta kirjoittelen poikan omaan blogiin, sieltä voi käydä kurkkimassa (: Näin nopeasti sanottuna, super-iso taakka putosi harteilta hoidon jälkeen ja herra käyttäytyikin oikein hyvin.
Anteeksi mahdolliset kirjoitus- ja ajatusvihreiset, pistetään pitkän päivän piikkiin.. :D

Seitsemän asiaa itsestäni

Sain "haasteen" kertoa itsestäni seitsemän asiaa, viimein sain aikaiseksi aloittaa (:

1. Mitä ratsastukseen tulee, olen todella (yli-?)itsekriittinen. Kaikki pienetkin virheeni (pää on vinossa, kylki on kasassa, vedin ohjasta tai raipatin turhautuessani kun en jaksanut korjata omaa asentoani..) jäävät mieleeni pitkäksi aikaa. Jos jokin menee vikaan, olen mielestäni ollut epäselvä tai epäjohdonmukainen avuissani. Tämä tietysti vie aikanaan kohti tarkempaa apujenkäyttöä kun itse kiinnitän siihen niin paljon huomiota, mutta joskus voisin antaa olla ja pitää hauskaakin pikkumokista huolimatta ;) Todistettu on, että hevonen ei jää vatvomaan kentän tapahtumia kun se pääsee sisään syömään iltaheiniään...

2. Elämäni poni on pieni ja pippurinen shettistamma Maitosten Taateli. Vuoden '06 talvella sain pitää ponia kuin omaani, ja yhdessä opiskelimme nuoren kanssa ratsastuksen saloja. Taateli ei tosiaan ollut "junttura tuntsarishettis", vaan se oli enemmänkin luonteikas kilpaponi jolla oli vahvat näkemykset asioista. Opin neidin kanssa tosi paljon hevosten kanssa olemisesta ja sain kokeilla miltä hevosenomistajan arki tuntui. Tasapainonikin vahvistui hurjasti talven aikana, kiitos ponin protestien kun kaikki ei mennyt niinkuin hän haluaa. Lisäksi esteiden hyppäämisessä sai olla sataprosenttisesti hereillä, neidillä kun oli tapana "hiukan" kuumeta.. Mutta kertaakaan ei kieltänyt. Voisin kehua ponia maasta taivaisiin ja tuntien ajan, mutta tämä saa nyt riittää.. Pääasia on että kaikki ymmärtävät että Taateli on juuri sitä, mitä ponilta voi toivoa ja enemmänkin (: Nyt en tiedä enää missäpäin Taateli vaikuttaa, saa laittaa viestiä jos tunnet ponin!

3. Harrastan ratsastuksen (ja bloggauksen) lisäksi valokuvausta ja zumbaa. Zumbassa olen tosin ollut muutaman kerran, mutta tykkäsin aivan älyttömästi! Ihana päästä välillä vaan pitämään hauskaa ilman millintarkkaa miettimistä missä jokainen raaja vaikuttaa.. Toisin sanoen mieltä virkistävää vaihtelua ratsastuksesta :D

4. Aiheesta kukkaruukkuun. Haluaisin rummut. Kokeilin rumpujen soittoa musantunnilla pari viikkoa sitten ja rakastuin täysin. Soittaminen oli paljon helpompaa mitä olin ajatellut, pysyin jopa osan biisiä mukana rytmissä :D

5. Tahdon isona eläinlääkäriksi. Pieneläinkirurgia vetää puoleensa, hevoseläimet sun muut taitavat jäädä koska en ikinä uskaltaisi niin ison ja arvaamattoman eläimen kanssa työskennellä.. Toisena vaihtoehtona on jollain muulla tapaa biologiaan liittyvät opinnot - jos rahkeet riittäisivät niin tutkijan ura olisi tosi mielenkiintoinen.

6. Omistan kuusivuotiaan ranskanbulldoggineitosen nimeltään Dolmetsche van Chartreuzemeers, tutummin Saara ja kaikki variaatiot siitä (: Sartsa on hauska persoona, jolla on vahvat näkemykset maailman menosta. Neiti on myös hyvin oman arvonsa tunteva, joten kaikki pyynnöt laitetaan korvan taakse myöhempää tarkastelua varten ja käskyttäjälle luodaan paheksuva mulkaisu.

7. Kävelin eilen 11 kilometriä kotiin. Jo traditioksi muodostunut, toista kertaa järjestetty vuotuinen kotiinkävely on yksi ihanimmista aivojennollaustavoista. Vähän päälle puolet matkasta taapersin ystäväni kanssa, ja siinä tuli paapatettua kaikkea maan ja taivaan väliltä - tuntuu, että molemmilla on ollut lukion alettua niin kiire, että yhteiset räpätätihetket ovat jääneet liian vähälle. Tämä kävelytraditio on ollut hyvä tapa varmistaa ainakin se yksi puolitoistatuntinen (johon sisältyy puoli tuntia tauolla bussipysäkillä suklaata syöden) mielen tyhjennykseen. Loppumatka taittui Disturbed iPodissa pauhaten ja upeita syysmaisemia ihaillen. Päivän urheilu oli suoritettu vähän alle parin tunnin kävelyn muodossa (:

Pohkeenantolihaksen etsintää.

Nemo tuntui kauhean pieneltä kun nousin sen selkään eilen CR-tunnin alussa. Yritin muistella, milloin viimeksi olen tällä satuponilla ratsastanut ja päädyin muisteloissani kesäkuun loppupuolelle, kun olin Annella tallitöissä (Tehokurssi Annella siis... (-: )
Jotenkin poni tuntui heti "omalta", se käveli rentona pitkin uraa ja sain heti alussa tatsin liikkeeseen. Yllätyin siitä, että oikeasti pysyimme uralla, koska aikaisemmin alkukäynnit olivat menneet haahuillen ympäri kenttää...
Alussa keskityimme tarkasti istuntaan vapaassa käynnissä. Erityisesti istuinluut ja lantio olivat tärkeässä osassa. Kun toinen puoli lantiosta laskeutuu hiukan hevosen selän mukana, minne päin sen puoleinen istuinluu osoittaa? Jos se on kääntyneenä sisäänpäin, kohti hevosen selkärankaa, on liike alaspäin liian suurta. Vaikka hevosen käyntiä pitääkin myötäillä lantiolla, ei se tarkoita edestakaisin seilausta käynnin tahdissa.
Kun otimme ohjat, keskityimme käsiin: käsien kautta sama liike, minkä istuinluut vastaanottavat, jatkuu yhtä suurena kohti hevosen kuolainta, houkutellen hevosta eteen-alas. Teimme kontrollitehtävää käynnissä: viisi askelta otimme istuinluilla liikettä enemmän ylös, lyhentäen käyntiä, ja viiden askeleen ajaksi päästimme askelen pitkäksi ja rennoksi. Kädet pyrittiin pitämään hiljaa, muuttumattomina. Pikkuhiljaa aloin tuntea, kuinka Nemo kuunteli tarkkaavaisena istuntaani, lyhentäen ja pidentäen askeltaan. Hevosen "tanssittamisessa" tulee olla tarkkana, että siirtymiset ovat pehmeitä ja ne tehdään hevosen rytmiä kuunnellen. Siirtymiset eivät töksähdä, kun kuvitellaan liike jatkumona, hevosen takajaloista ratsastajan käsien kautta kuolaimiin ja taas takajalkoihin (jatkumo plagioitu Tumpelo-Annalta... (no jos mä olen Palikka niin Anna on sitte Tumpelo :D)). Samantapaista tehtävää teimme kevyessä ravissa, joka tosin meni omalta osaltani siihen että koitin saada tasaista tahtia raviimme, se kun vähän meinasi aina lähteä kiihtymään...
Teimme käynnissä harjoitusta, jossa kaikkiin kulmiin tulee voltti ja pysähdys jokaisen sivun keskellä. Kokeilin ratsastaa kielellä yhden voltin ^{"anteeksi mitä?"} ja se toimi, tosin aina jotenkin unohdin kieleni voiman muissa volteissa enkä siis käyttänyt sitä. Kevyessä ravissa teimme myös - hiukan levahtaneet - voltit kulmiin, ja noin kolmen askeleen käyntiin siirtymiset. Aloin saamaan hieman otetta poniin, joka alkoi myös rentoutumaan ajoittain. Käyntiin siirtymiset sujuivat hyvin, tosin välillä jäin tuijottamaan ponin niskaan ja heilahdin joko eteen- tai taaksepäin siirtymisessä. Muutama siirtyminen sujui kivasti ja tasapainossa. Alan jo pääsemään jyvälle raviin siirtymisen kanssa, ja sain pari siirtymistä pelkällä istunnalla.
Kentän keskellä etsiskelin Annen ohjeistuksella pohkeenantolihasta. Kyseessä on sellainen lihasryhmä tavallaan polvitaipeen sisäsyrjällä, jonka avulla voidaan polvesta alaspäin käyttää pohjetta ilman, että koko muu istunta häiriintyy, niinkuin se tekee silloin, kun pohjetta käytetään puristamalla. Ensin pidin jalkani täysin rentona, kun Anne heilautti siihen pientä liikettä reisiluun suuntaisesti, eli minne se luontevimmin ja ilman jännitystä suuntautuukin. Sen jälkeen minun tuli itse jäljitellä tätä heilautusliikettä, aluksi todella pienenä ja vähitellen suurentaen ja kohdistaen sitä hevosen keskustaa (ihmisellä se on navan takana) kohti. Heti kun tunsin jännitystä lihaksissa tai istuinluideni kohoavan tai muuten vaan liikahtelevan, rentoutin jalkani ja aloitin alusta. Vähitellen aloin saada pohkeenantolihaksesta jotain tolkkua, ja käynnissä pohkeen antaminen sujuikin ihan kivasti. Täytyy myös muistaa, että jos hevonen ei kuuntele pohjetta, kuuntelua ei saa puristamalla voimakkaammin, vaan ikäänkuin "sähköistäen" apua - aina nopeammaksi ja nopeammaksi.
Oli aivan ihanaa päästä taas pitkästä aikaa Nemon selkään, jos joku poni voi olla hurmaava niin sitä Nemo on. Täytyy tosin tunnustaa, kun menin hakemaan ponia, se aluksi katseli minua epäluuloisesti, päästi tarpeeksi lähelle jotta sai syötyä namit joita olin sille tuonut ja sen jälkeen sanoi että kiitos ei tällä kertaa ja käänsi takamuksensa minua päin. Ei tarvinnut montaa kertaa ponin tällä lailla uhkailla kun jo siirryin aidan toiselle puolelle odottelemaan Annea joka sai ponin kiinni :D Mutta, kukas sitä nyt ihan vieraille heti antaa kiinni, täytyy sitä jotain itsesuojeluvaistoa olla päässä pienellä ponilla...