Tehokurssi Annella, Päivä 4

Perjantai. Toiseksi viimeinen päivä Annen opissa intensiivikurssilla. Tätä kirjoittaessani parin viikon viiveellä ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa koska kotona ratsastelut ovat olleet kaikkea muuta kuin oppikirjamaista Centered Ridingia mitä opettelin tämän viikon. Nooo, ehkä joskus pääsen niin sinuiksi vuokrahevoseni Eetun kanssa että voin ratsastaa vähän syvällisemmin :D

PERJANTAIHIN. Aamupalan jälkeen menin talliin. Anne heitti orit laitumelle jonka jälkeen jäin iiihan yksin ja sain selvitä aamutallista keskenäni. Rehellisesti täytyy sanoa, että karsinoita tehdessäni etanavaihteella saatoin ehkä vähän ikävöidä Annan seuraa.. Onneksi Radio Novan Aamussa tai jossain muussa Kimmo ja Minna juttelivat ymmärtäväisesti, naureskelin niiden jutuille keskenäni : D

Selvisin hengissä (AALTO) ja lähdin syömään. Tällä kertaa olin muistanut ruokkia myös hevoset, jeee ja sain syödä rauhassa, jonka jälkeen kävin vaihtamassa vedet talliin. Puoli seitsemän aikoihin noukin myös tuntsarit sisälle, jotka vetivät viimeisen iltani kunniaksi mielenkiintoiset rallit tarhoissa. Once again, nobody was hurt. Ja päivä oli pelastettu.

Mendo

Ja nyt pudotan pommin, tanttanttaa! Perjantaina en pystynyt ratsastamaan! MITÄ! Sillä! En kertakaikkiaan pystynyt!
Siis, tässä kohtaa tuli se kohta jossa tallitöihin tottumaton alaselkäni oli sanonut että ehheh, luuletko joka päivä pääseväsi ratsastamaan. No way, pamahdampa tässä kipeäksi!

Joo. Alaselkä siis vähän muistutteli itsestään, jonka takia jätin ratsastukset tältä päivältä väliin. Torstainen tunti Middellä oli myös vahvistanut tätä päätöstäni, sillä keventelyt olivat olleet yhtä tuskaa. Ratsastuksen sijaan raahasin stepperin keittiöön ja iskin Philippe Karlin videoita pyörimään. Stepperillä sain tosi kivasti  muutaman askeleen, eli niin että ylävartaloni pysyy paikallaan ja lonkkani nousevat vuorotellen ja ajattelen jaloilla ylösylösylös enkä alasalasalas. Sitten olin ihan fiiliksissä että jes, nyt tajusin miten tää menee, keskittymiseni herpaantui ja aloin taas rämpimään suossa stepperini kanssa. Samanlainen ilmiö oli havaittavissa myös silloin, kun Kaarle-herra ratsuineen esittivät täydellistä piaffea tai passagea tai mitä ikinä vain. En kerta kaikkiaan pystynyt keskittymään kaikkeen yhtä aikaa. Liian paljon liikkuvia osia (heh-heh, tuo oli inside-vitsi jonka Heléniläiset tajuaa :--D).

Video kesti tunnin ja sen jälkeen kävin tekemässä iltatallin. Selviydyin itse kaikesta mistä pitikin, hetken mietiskelyn jälkeen myös iltamössöt löysivät paikkansa. Olin noin puoli yhdeksän aikaan jo valmis, vaikka tein kaiken ihan yksin :D Vaau.


Nukkumaan mennessäni huomasin unohtaneeni ikkunan auki huoneessani. Kaksi itikkaa oli löytänyt tiensä tähän ihmisveren luvattuun maahan, mokomat Roope Kruusonit. Oli siis vain pieni huone, minä ja itikat. Toisen hyttysen sain pyydystettyä paperimukin alle pöydälle, toinen veti himmeitä Duudson-syöksyjä seiniä ja lamppua päin. Taisi säikähtää ja luulla joutuvansa myös mukin alle. Annoin itikan olla, yksi Dudeson on tarpeeksi sen kokoisessa huoneessa ja iskin valot pois. Täysin samalla hetkellä kun lamppui sammui, meni hyttynen kiltisti nukkumaan ja oli koko yön hiljaa. Olin aika tyytyväinen, se oli ilmeisen hyvinkäyttäytyvä hyttynen suicide-syöksyistäkin huolimatta.

Tehokurssi Annella, Päivä 3

Aamu. Joka saapui vielä aikaisemmin kuin edellinen. Oikeastaan kännykkä oli herättämässä puolta tuntia myöhemmin mutta tuntui että olin vahingossa laittanut sen aikaisemmaksi. Eipä siinä mitään, sain itseni reippaasti (...) ylös ja menin aamupalalle ja siitä talliin. Tänä aamuna en juonutkaan cappuccinoa! Syytä en tiedä, en edes ajatellut koko asiaa! Hui!

Lakua ei toki yhtään jänskättänyt Milla ja kamera, eei toki...

Annan kanssa heittelin heppaset ulos, jonka jälkeen sain Annelta tehtävän viikata karsinoiden edessä roikkuvat loimet hyllylle tallin perälle. Keksin siinä viikatessani oikein hienon taittelutavan jolla sain loimet nätisti, tätä ennen minulla ja loimilla oli ollut jonkin asteen vihamiessuhde. Toisaalta kaulakappaleet eivät suostuneet asettumaan, aina jokin kulma jäi repsottamaan. Tukehdutin sisäisen perfektionistini ja annoin pienempien kulmien olla, taittelin ne jotenkin mielikuvituksellisesti kasan sisään.

Hevosille vedet vaihdettuani menin syömään. Kaikessa rauhassa. Kunnes muutaman haarukallisen syötyäni Anne kysyi, saivathan tuntsarit heinää tarhoihin. Makarooni jumahti tyhmästi rokatorveni ja kurkkuni välimaastoille mikä aiheutti pienen päänsisäisen tukehtumisefektin, jonka sain kuitenkin pideltyä aisoissa niin etten lingonnut makaroonia suustani Annen lautaselle. "Mitä! En! Apua! Aa!" Nuo ah-niin-tutut sanat... Kaiken lisäksi näimme ikkunasta kuinka laitsahevosilla alkoi olla tukalat paikat paarmojen ahdistellessa niitä oikeella armeijalla. Söimme pikavauhtia ja lähdimme hakemaan hevosia, tai no, minä hain Redin jonka jälkeen kävin heittämässä tarhahevosille heinät (tai toisinpäin, näistä muistiinpanoistani ei ota oikein selvää enkä muista juuri nyt kuinka päin se meni :D). Sain tuntsareilta osakseni ärsyyntyneitä mulkaisuja joiden takia ei jäänyt epäselväksi, mikä oli mielipide tähän viivästyneeseen ruokailuun...

Kolmelta sain mennä Nemon kanssa ihan itsenäisesti kentälle pörräämään. Haeskelin istuinluita ja kääntymisiä käynnissä, muutaman (viivästyneen...) pysähdyksenkin tein. Poni tuntui taas hurjan ohuelta lankkupötköltä ja kiemurtelimme kauniisti kun halusin mennä suoraa uraa... Puolisen tuntia ponia kiusasin, jonka jälkeen vein Nemon sisään ja hain muutkin hevoset tarhoista. Ilmeisesti myöhästynyt ruoka-aika oli saanut tyypit myös huolestumaan sisään pääsemisen ajankohdasta, koska ne vetivät mukavannäköistä formulaa ympäri tarhoja. Selvisin silti kunnialla ilman katkenneita raajoja, riimunnaruja tai aidantolppia. Yksikään hevonen ei myöskään karannut *woooh*.

Kuudelta oli jälleen ratsastuksen aika. Menin tunnilla Middellä. Ja pakko sanoa, että nyt ei jaksanut! Lihakseni ja etenkin alaselkä olivat niin kipeät, että keventämisestä ei tullut ollenkaan yhtään mitään, Anne sai tulla loppupuolella tuntia vielä korjaamaan asentoani ja selittämään kevennyksen uudelleen. Väsyneenä ja ärsyyntyneenä omaan suoritukseeni en voinut kuin nieleskellä itkua ja yrittää rauhoittua ja keskittyä. Kevennys alkoi kyllä sujumaan kun rutistin muka viimeiset voimani. Tai oikeastaan, kun keventämistyylini oli oikea, ei voimaakaan tarvinnut ollenkaan. Hö. Olin keventänyt lantiotani satulan etukaarelle ja melkein sen yli, jonka vuoksi jalkani heittäityivät taaksepäin. Eihän se niin pidä mennä.

Ja, arvon lukijat, laukkasin toista kertaa elämässäni cr-tunnilla! Tosin siihenkin meni hiukan aikaa ennen kuin sain nostettua laukan, koska lihasmuistiini on iskostunut seuraavanlainen laukannosto: nojataan sisään, sisäkantapää alas, sisäolkapää alas, sisäkylki lyhyeksi ja VROUUUUUMMMMM SUKELLETAAN ja tättärärää, laukka ! ....not. Nyt sain oikein tapella itseni kanssa että tein kuten Anne käski: nojaan taaksepäin ulkotakajalkaa vasten ja nostan sisäistuinluun avulla takajalan laukkaan. Samalla annan tilaa ohjalla sisältä. Yeah right, helpommin sanottu kuin tehty! Kun sain lopulta käyttää apuna perus sisäjalka-eteen-ulkojalka-taakse -tekniikkaa, laukatkin nousivat :D

Iltatalli oli jälleen tehty lähes ennätysajassa (....muistakaamme että lähtökohtana oli se parin tunnin kikkareidenkeruuoperaatio...) ja iltapalalla söin tiramisua. Maku oli tietysti erilainen tuotteen ollessa kaupasta, mutta silti ah, miten hyvääää!

Tehokurssi Annella, Päivä 2

Päivä numero kaksi valkeni Helénin ratsutilalla aika nopeasti. Herätys oli kello nollakuusisataa, tosin heräilin viiden jälkeen kymmenen minuutin välein tarkastamaan että kännykässä oli herätys päällä. Koska tottakai se on voinut unohtua vaikka viimeiset neljä vilkaisua ovat todistaneet päinvastaista.
Aamupalalla sain taas cappuccinoa, olin toosi onnellinen ja sillä jaksoikin torkkua vartin ennen talliin lähtöä. Tallissa tänä aamuna minua autteli Anna, Viivin omistaja. Heitimme Annen ja Annan kanssa kopukat pihalle, jonka jälkeen aloin lappaamaan jätöksiä karsinoista. Puolessa tunnissa olin taistellut jopa kaksi karsinaa puhtaaksi. Yhteisellä päätöksellä vaihdoimme Annan kanssa työjärjestystä niin, että minä vaihtelin vesiä ja Anna putsasi karsinoita... Edeltävänä iltana olimme tainneet Ekin kanssa vähän innostua heinien lisäilyssä hevosille, koska nyt ne (heinänkorret, ei hevoset, toim. huom.) oli kauniisti ripoteltuna pitkin puruja... Tallin tekoon meni siis hetki jos toinenkin vaikka tulinkin lopulta Annan perässä mikrotalikon kanssa pyydystäen yksinäisiä, joskin suuren alueen tiiviisti valloittaneita heinänkorsia.
Vaihtelin vedet tarhoihinkin ja laitumelle, jonka jälkeen oli aika mennä vähän huilimaan. Fiksuna asettelin itseni sohvalle puoli-istuvaan asentoon. Tämähän johti siis siihen, että aina kun olin nukahtamassa, pääni notkahti jommalle kummalle sivulle ja heräsin. Ta-daa, mihin sitä herätyskelloja tarvitsee kun itsensä voi pitää hereillä näinkin!

Vähän aikaa huilattuani kävin valokuvailemassa hevosia, ja kamerani rakastui kimoon Faramir-nimiseen arabioriin...
Kuvauskeikan jälkeen hevoset haettiin sisälle ja sain ratsukseni seuraavalle tunnille Midden.

Midde oli aivan yhtä ihana kuin olin muistellutkin, tosin toisin kuin Viivi ja Nemo, poni raportoi huonosta kevennyksestäni hyytymällä. Sain tehtäväksi ajatella kevyessä ravissa käsieni myötäävän hiukan eteen kun nousin ylös satulasta, sillä ne jäivät herkästi liian taakse jolloin huomaamattani nykäisin ponia suusta. Kun jaksoin keskittyä tähän, uskalsi Midde myödätä niskastaan myös.
Tunnilla oli muutamia todella hyviä pätkiä jolloin tunsin että mä ja Midde ollaan yhtä, tehdään kaikki yhdessä ja kumpikaan ei ole johtaja. Tämä viimeisin tunne oli hassu, koska vaikka menimmekin sinne minne minä halusin, oli poni yhtä lailla hommassa mukana ja oli kuin päätökset olisi tehty yhdessä. Erityisesti yksi käyntitäyskaarto jäi mieleen, tunsin kaarteen alussa kuinka kylkeni alkoi painua kasaan mutta korjasin sen ja pelastin loppukaarron :-)
Ei koko tunti ollut kuitenkaan ruusuilla tanssimista, ehei, vaikka tällaisen kuvan saattaakin saada. Tein toista kertaa cr-tunneillani avoa aluksi käynnissä, sitten ensimmäistä kertaa ravissa. Koska olen luonnollisesti koko ajan hiukan tavallaan vasemmalle kiertynyt, oli oikealle avotaivutus ihan hurjan vaikea! Oikeastaan en onnistunut siinä ollenkaan.  Vasemmalle taas, kehoni ollessa jo valmiiksi oikeaan suuntaan kääntynyt, avot tulivat luonnostaan ja vain pienellä istuinluun vinkillä.
Lopputunnista lyhensimme käyntiä viideksi askeleeksi ja taas pidensimme viideksi. Pidentelimme raviakin, tämä oli jotenkin hankala saada toimimaan. Ajatuksenjuoksuni on sellainen, että jos haluan askelta pidemmäksi eteenpäin, kevennän myös tosi paljon eteen, tavallaan "pusken" askelta pidemmäksi. Aikuisten oikeesti sehän menee melkeen toisinpäin, koska minun kuuluisi ajatella enemmän ylös. Ei korkealle, mutta ylös. No huhhuh, eikö korkealle ja ylös ole sama asia?? No ei, tajusin aina muutamaksi askeleeksi ajatella niitä takajalakojen energiavirtoja ja hevosta vesisuihkuna käsieni välistä eteen ja mitä kaikkea, mutta sitten aloin taas puskemaan liikaa..

Kamerani ja minä saimme osaksemme ihmetteleviä katseita....

Tänä iltana iltatalli vei huomattavan paljon vähemmän aikaa :--D Selvisimme Annen kanssa noin puolessa tunnissa. Karsinoiden pikasiivouskin kesti vartin, verrattuna siihen tuntiin mikä viimeksi....
Iltapalalla sain kuulla tärkeää tietoa Ekiltä liittyen flavonoideihin. Flavonoidit ehkäisevät siis syöpää. Tiesittekö, että ketsuppi on flavonoidien kannalta terveellisempää kuin tuore tomaatti? Tässä onkin syytä nautiskella ranskiksia runsaan ketsupin kera vähän useammin...

Tehokurssi Annella, Päivä 1

Jotkut ovat saattaneet ajatella inspiraationi hukkuneen blogin pitoon tai sen kuolleen kokonaan. Eheei näin ole asiat kuitenkaan, sillä kuluvan viikon olen viettänyt netittömänä Helénin ratsutilalla tallitöitä tehden ja ratsastellen - silloin kun työhön tottumattomat lihakset antoivat periksi.. ;-) Viikon aikana opin hurjasti ja tapasin myös blogin lukijoita, oli kiva nähdä millaisia ihmisiä sielläpäin ruutua on :) Olisi ollut kiva jutella enemmänkin, mutta olin yleensä niin poikki että pystyin vain rutistamaan hymyn ja pari sanaa ja mennä satulahuoneeseen piiloon :--D
Jotta tämän viikon selityksistä ei tulisi yhtä puuduttavan pitkää kirjoitusta, jaan sen osiin. Tästä lähtee selitykset ensimmäisestä päivästäni Annella.

Jännitys ja paniikki yltyi sitä suuremmaksi mitä lähempänä oltiin tallia, en tajua että mitä jännitin niin kovasti : D Silti, jännitti. Tarkoituksena oli mennä kello 11 tunnille ja siitä sitten jäädä asustelemaan loppuviikoksi.

Tunnin menin Nemolla, joka tuntui jällleen siltä kuin olisi ohuen lankun päällä ratsastanut. Alun pienien pohdintojen ja energiavirtojen ja hengityksien löytämisen jälkeen alkoi sujua melko hyvin. Taisimme tehdä kolmikaarisia. Kevennys oli nyt jo hiukan vaikeaa, mutta selvisin silti. Todellakaan en muista mitä teimme tällä tunnilla, pitkä on lapsen muisti.. Tähän upeaan vihkooni, jota pidin mukana ja johon kirjoittelin päivän tapahtumia illalla puolinukuksissa, olen kirjoittanut näin: "Tunti Nemolla 11:00 -kääntyi :D". Eli siis ilmeisimmin poni kääntyi hyvin. Arh, tämä on just sitä kun kirjoittaa jotain muistiin ja iskee sinne vaan avainsanoja ja ajattelee että 'no kyllä mää nyt tän tosta muistan.'

Jju. Tunnin jälkeen raahasin kimpsut ja kampsut taloon sisälle. Sain valita kahdesta (upeasta...) vierashuoneesta, toinen oli vähän pienempi ja vaaleampi ja toisessa oli takka. Ihastuin kuitenkin heti vaaleaan huoneeseen ja sinne asettauduin taloksi.

 

Pienen mietiskelyhetken jälkeen Anne antoi ihan ensimmäisen tehtävän: sain vaihtaa vedet tarhoihin ja laitumelle. Tämä tapahtui niin, että vedin kottikärryissä kahta kastelukannua, yhtä ämpäriä ja yhtä suurensuurta saavia, jotka olivat siis kaikki täynnä vettä. Koska olen näin bodari (hehheh...), jaksoin loistavasti vetää kärrejä vähän matkaa. Ensimmäisen maassa olevan töyssyn jälkeen kyllä huomasin, että matka laitumille oli piiiitkä ja näytti melko vahvasti siltä että vähintään 40 prosenttia tällä hetkellä raahaamastani vedestä sijaitsisi juomaämpäreille päästyäni jossain muualla kuin saavissa... Selvisin kuitenkin hengissä vaikka pientä sähläystähän se oli. Anne jo soitteli perään että olinko tulossa ollenkaan syömään, no olinhan minä mutta vähän viiveellä :'D

Maittavan ruoan jälkeen sain ensimmäistä kertaa elämässäni maistaa cappucinoa! Ah kuinka makunystyräni tanssivatkaan ripaskaa! Samalla kun hörpin onnellisena mukistani tuijotin mykistyneenä videolta Philippe Karlin uskomatonta ja saumatonta työskentelyä hevosensa kanssa.. Mietin vain että tuohon on pikkuisen vielä matkaa.

Kävimme heittämässä hevoset sisälle, ja sain taluttaa laitumelta ison puoliveriruuna Redin, joka katseli selvästi tällaista vähän päälle puolitoistametristä kirppua vähän arvioivasti - mitä toikin nyt tänne tuli sähläämään. Selvisimme suurinpiirtein yhteisymmärryksessä talliin, ja viikon aikana meistä tulikin kaverit :)

Kauaa en ehtinyt hengähtää kun jo oli toisen ratsastustuntini vuoro. Menin Viivillä, samalla hevosella jolla ratsastin pari ensimmäistä CR-tuntiani. Muistikuvani näistä tunneista oli vahvasti se, että hevonen juoksee pää ylhäällä apujani karkuun, ja mietin että no mitenköhän tänään. Positiivisena yllätyksenä huomasin, ettei Viivi juossut ollenkaan alta pois ja jopa käännyimme suurinpiirtein siinä missä halusin!
Teimme kolmikaarisia kiemurauria, aloin päästä vähän jyvälle siitä miten voin pohkeella ja ohjalla korjata kaarretta jos hevonen ei ymmärrä mitä ajan istunnallani takaa. Tajusin että kireämpi ohja on hevoselle kuin seinä, se kertoo nimenomaan minne ei käännytä. Eli pidän ulko-ohjan tiukalla ja teen liftausliikkeen eteen-ylös sisäohjalla jos kaarre alkaa valua pitkäksi ulos. Viivi oli loistava peili, siitä huomasi heti jos olin jonnekin päin mutkalla.
Raviin siirtyminen oli yhä hakemista. Meillä meni noin puoli ympyrää jokaiseen raviin siirtymiseen, sen sijaan käyntiin siirtymät tulivat joskus vähän liiankin nopeasti ja ei ehkä aina silloni kun olisin tarkoittanut.

Tunnin jälkeen tein iltatallin opettajanani Eki, joka näytti muun muassa karsinan siivouksen aivan uudelta valolta - itse asiassa sekin on todella elegantti ja sulava suoritus jossa on pyrkimys täydelliseen harmoniaan.... Saimme Annelta ihmetteleviä katseita kun tulimme iltapalalle vasta puoli 11 aikaan illalla, normaalisti kun saman homman on tehnyt jo puoli yhdeksäksi :--D
Iltapalan päätteeksi sain palan uskomattoman hyvää tiramisukakkua, tätäkin ensimmäistä kertaa elämässäni. Lisäksi järkytin Ekin jättäessäni teepussin likoamaan teeveteen juomisen ajaksi...

paniikki ja ajantappohöpötystä

Nyt on paniikki! Näin käy oikeastaan aina. Asiahan on niin että seuraava CR-tunti on varattu tiistaiksi, ja tuntuu että en ole treenannut yhtään mitään istuntaa, istun vinossa, istuinluut on kadonnut, arh. Eipäs kun anteeksi! Muistin juuri että olenhan harjoitellut. Tosin harjoitteluni ohella on energiavirtaukset sun muut hengittelyt jääneet toissijaisiksi. Keskittymiseni on kohdistunut laajaan ja perifeeriseen näkökenttään jonka olen omasta mielestäni taas (vähäksi aikaa...) omaksunut ihan kohtuullisen hyvin. Ainakin päänsisäinen sähköshokki herättää katsomaan ylös jos katse on päässyt laskemaan vastakkaiseen suuntaan. Toinen asia mitä olen harjoitellut ovat kädet. Ne pysyvät jo paremmin omalla paikallaan, oikeastaan muutamaan ratsastustuntiin ei ole tullut laskettua käsiä suuremmin.

Olen ollut iloinen parista koulukisoista joissa olemme Roosan kanssa olleet kaveriponeilemassa rats. opelleni ja starttaamassa helpot C:t. Papereihin on molempiin tullut maininta hyvästä istunnasta, tähän seikkaan olen erityisen tyytyväinen. Tosin, pakko vuodattaa ja selitellä ja kitistä, mielestäni maininta viime kisoissa huolimattomista teistä oli täysin perusteetonta. Nyt jos koskaan olisin toivonut suorituksen videoimista, räikeämmin en ole koskaan ollut eri mieltä tuomarin kanssa :D (....meniköhän tämä nyt taas hiukan ohi aiheen..)

Esteistä opin Ihatsun valmennuksessa tavallaan aivan uuden asian. Kun olen esteradalla, odotan satulassa niin kauan kunnes tulee hyppy. Hyvänen aika, tässähän on selitys melkein kaikkiin estemokiini kun poni on juossut ohi tai askel on epämääräinen ja mitä muuta. Lueskelin myös Centered Riding -kirjaa ja huomasin että no, niinhän se täälläkin on. Kaikkea sitä oppii. Esteen päällä istunta on tämä kahden pisteen istunta, istuin ylös satulasta sun muuta. Kerron joskus tarkemmin kun olen sinne asti päässyt ajatuksen kanssa.
Nyt olen päässyt melkein siihen asti kun kävellään hevosen kanssa. Olen tainnut skipata muutaman tylsältä kuulostavan luvun, tosin ehkä jonain päivänä oman ki:n tai pi:n vai mikä se nyt oli:n löytäminen ja sisäisen energian hyödyntäminen itämaisten lajien avulla kiinnostaa ja jaksan lukea. Se täytyy tästä CR:stä sanoa, että kauheasti on kaikkea itsensä ja sisäisen dingin löytämistä, erilaisia tekniikoita (mm. Alexander-tekniikka) ja pilatesta ja sunmuuta käytetty apuna. Ja kun itse en ole koskaan ollut kauhean innostunut tällaisista, miten niitä nyt kuvailisi, hengen voitto aineesta -tyylisistä jutuista (Alexander-tekniikka nyt ei ole tällainen, mutta en keksinyt sopivampaa sanaa kuvaamaan näitä). Se onkin ollut suurin kompastuskivi tässä matkalla. Toisaalta asioiden kyseenalaistaminen on suuri osa oppimisprosessia. Päästäkseni prosessissa eteenpäin minun täytyy varmaan joskus ihan ajatuksella kokeilla näitä asioita, jotta voin muodostaa niistä ihan oikean ja kokemukseen pohjautuvan mielipiteeni.

Kyseenalaistamisesta tulikin mieleeni. Vaikka olenkin täysin hurahtanut CR:ään, olen ollut myös avoin muille kokemuksille. Olen käynyt eri valmentajien valmennuksissa, ollut kuunteluoppilaana tunneilla ja lukenut lehdistä maailman parhaiden ratsastajien vinkkejä ja opetuksia. Olen napsinut kaikesta jotain, saanut kokemusta ja luonut pikkuhiljaa omaa tyyliäni ratsastaa. Lisäksi uusien hevosten ratsastaminen ja vanhojen tuttavien kanssa kohdatut ongelmat helpottuvat ja ratkeavat, sillä voin soveltaa ja kokeilla erilaisia ratkaisumalleja.
Centered Riding jää varmasti pidemmäksikin aikaa vaikuttamaan vahvasti ratsastukseeni, olemaan ohjenuorana toivottavasti koko harrastukseni ajan. Kuitenkin things to do before I die -listallani kärkipäässä ovat klassisen ratsastuksen kurssi, lännenratsastustunti jos toinenkin, issikkalla askellajikisoihin osallistuminen, Kari Vepsän moikkaaminen, pelkällä kaulanarulla ratsastaminen, monen monta aivojen tuuletus -tyylistä tykitysmaastoa pitkillä hiekkateillä, muutaman päivän pituinen issikkavaellus Islannissa jonka aikana unohdan rakennuspalikat, oikeaoppisen hengityksen ja vaan turisteilen, sekä paljon, paljon muuta. Mitä yritän tällä sanoa, on, että koskaan ei pidä jumahtaa vain yhteen tyyliin ja kulkea silmälaput silmillä. Täytyy pystyä vastaanottamaan oppia myös muista tyyleistä, eri asia on että kokeeko ne välttämättömiksi ja täysin oikeiksi, soveltaako niitä omaan ratsastukseen.

Tämän keskiviikon saarnaus päättyy nyt tähän. Hassu juttu, aina kun luulen kirjoittavan vain pikapäivityksen, "moi olin ratsastamassa ja sillee", tulee jostain tällainen ihmevuodatus... Mutta, kivempi sitä varmaan on "asiaa" lukea kuin muutaman sanan lauseista koostuvaa rakas päiväkirja -höttöä. Ja tosiaan, kuvia ei taaskaan ole. Ehkä yritän kaivella jostain jotain pientä piristettä, tämä on kuitenkin sen verran pitkä teksti taas.
Ulkoasu on remontissa ollut muutaman päivän. Oikeastaan päässäni oli upea ja mahtava visio seuraavasta versiosta, mutta nyt on viitsimys tällaisiin sivuseikkoihin laantunut. Olen käynyt kaikki tunteet läpi erään toisen asian kanssa, jännityksestä hysteeriseen hilpeyteen ja sitä kautta huojennukseen, ilosta suruun ja kaikki siltä väliltä. Ehkä tekin saatte sen jossain vaiheessa tietää.
Hihi. On kiva kun saa kiusata ihmisiä tällaisilla salaperäisillä viesteillä pitkin viikkoa. Varsinkin "ehkäpä kerron kohta, ehkä en, ehkä huomenna, ehkä viikon päästä ;))))))" on niin hauskaa.

Miten tämän teen, taas ylimääräistä jauhantaa "muutaman" rivin verran. Selvästi vaan tapan aikaani, vielä en jaksa tallillekaan lähteä (täytyy pyöräillä ärsyttävän pienirenkaisella pyörällä joka menee ihan liian hiljaa, nopeampi pyörä on niin isorunkoinen että niskat tulee kipeäksi ): ). Tunnin päästä sitten ehkä. Ja anteeksi taas kirjoitusvirheet, olen tällä isommalla koneella jolla on ihan outo näppis.

PAKKOVIELÄ, anteeksi : D Tossa on mun koira. Vastaan jo, ei se liity tähän mitenkään. Se on vaan niin söpö ja kiva. <3

ohjat käteen!

Muutama päivä takaperin Veera Ihatsun valmennuksessa (joka oli aivan mahtava, kiitos siitä!) tajuntaani löi se tosiseikka, että ohjat pitää olla kädessä. Esteillä varsinkin, ihan oikeasti niin että se ponin suu tuntuu siellä ohjien toisessa päässä ja kädet ovat ponin niskan yllä. Sileällä toki ei tarvitse tunkea niitä kätösiä niin eteen, mutta kevyt tuntuma ei tarkoita sitä että ohjat ovat hyvänen aika kilometrin pituiset ja roikkuvat niin että poniparka minä hetkenä hyvänsä kompastuu niihin! Olen kauhusta kankeana katsellut videoita viime CR-tunnista, kun ohjani roikkuivat ja heiluivat ja yhhyh (hm, muutaman kerran on tullut "keräiltyä ohjia" täällä tuolissa kunnes olen tajunnut että enhän mä pystykään keräämään ajatuksen voimalla niitä ohjia tuolla videolla...). Olen viimeinkin tajunnut että käsien täytyy olla tarpeeksi joustavat ja rennot jotta tuntuman voisi oikeasti pitää. Löysän ohjan heiluttaminen on sitä paitsi kahta kauheampi tapa, kuolaimen liikkuessa ja hakatessa hevosen kitalakeen ohjien tahdissa...

Centered Riding by Sally Swift. Tätä kirjaa olen lukenut siihen lukuun saakka jossa aloitetaan ratsastamaan käyntiä. Siinä vaiheessa tuntui ettei kannata lukea yhtään pidemmälle, ennen kuin olen nämä aikaisemmat asiat sisäistänyt ja kokeillut käytännössä. Seuraavanlaisia hyviä vinkkejä olen kirjasta tähän mennessä saanut, ihmisen anatomian hallinnan lisäksi:

( Hihi, pakko tähän väliin tyrkätä huumorin kukkanen: Soft Eyes, pehmeän katseen luvussa huomautetaan ettei tällä tarkoiteta "glazing or making your eyes fuzzy": katseen lasittumista tai silmiesi sumentamista. Nauroin ajatukselle sisäisesti ja epämääräisesti virnistellen koko matkan yläkerrasta alakertaan hakiessani kirjaa tähän viereen. Miten tyhmältä ja jälkeenjääneeltä näyttäisi ratsastaja joka luomet puolitangossa katsoisi perifeerisesti ja ylväästi silmät samalla sameina. Ah, forgive me, olen väsynyt :'D ylimääräinen vapaapäivä todellakin tulee tarpeeseen...)

Niihin vinkkeihin siis heivaan.
Huomasin, että monia juttuja olen jo tehnyt CR-tunneilla ja kurssilla, mutta nyt "alkuajan" harjoitukset muistuivat mieleeni.

Hengitys tapahtuu oikein silloin, kun laitat kätesi suurinpiirtein navan kohdille ja tunnet kuinka mahasi hengityksen mukana laajenee ja, ööh.. pienenee? Kun hengität "alas asti", laita kätesi tällä kertaa rintakehällesi ja huomaat ettei se liiku juuri ollenkaan.
Nyt mieti sitä kun puhallat ilmapalloa. Aika rankkaa, eikö? Samanlaista on se, kun hengität pinnallisesti ja pelkästään rintakehälläsi. Sitten yritä kaivaa jostain mielen sopukoista sellainen kolmionmallinen puhallinhärdelli, jolla puhalletaan takkaan, englanniksi a bellows ja suomeksi sanakirja.orgin mukaan "palje, palkeet". Anyways, tällä puhaltaminen on vaivattomampaa ja kevyempää. Mieti tätä kun hengität sisäään ja uuulos, vaivatta ja ilman työtä. Meinasin tätä harjoitusta tehdessäni vaipua jonkinlaiseen nukahtamistilaan, tästä tykkään :D

Kuvittele, että jalkasi on sellainen portti, jollaisia on noin metrin korkuisissa puisissa aidoissa ja joissa on puinen X-keskellä, joka roikkuu vain yhden saranan varassa (eli lonkkanivelessä). Portti roikkuu meko vapaasti mutta pystyt edelleen laittamaan sen kiinni.

Jalkojen rentouttamiseksi tee ratsailla pysähdyksissä seuraavanlaista harjoitusta: heiluttele jalkojasi siten, että kun toinen menee eteen, toinen heilahtaa taakse. Samalla kun heilautat jalkaa taaksepäin, paina kantapäätäsi hiukan hevosen takajalkaa kohti. Tätä harjoitusta tee niin pienellä liikkeellä, ettet jännity ollenkaan.
Seuraavaa muistan joskus Ollilan Iran tunneilla harrastaneeni: nosta jalkojasi sivusuunnassa irti hevosesta, pidä hetki ja laske alas. Älä pakota liikettä, ajan kanssa se tulee helpommaksi. Todella tärkeää on lonkkien kunnollinen venyttely. Omat lonkkani ovat niin jumissa että tämä oikeasti sattuu, ei välttämättä siinä vaiheessa kun nostan jalkoja ylös vaan silloin kun jalat pitäisi pitää hetken paikallaan. Mutta tämä on hyödyllinen harjoitus, olen jo parempi :D
Mielenkiintoisin näistä jalkaharjoituksista on tällainen. Muista keskittää ensin itsesi satulaan niin että istut rennosti ja oikein. Tämän jälkeen nosta toista katapäätäsi ja jalkaasi polvesta alaspäin pitäen polvesta ylöspäin jalkasi paikallaan, kuin olisit potkaisemassa itseäsi takamukseen. Ensimmäisellä kerralla varmasti tunsit etenkin pakaralihastesi jännittyvän, mutta tämä ei ole se, mitä haetaan. Tavoitteena on tunne jolloin kantapäähästäsi satulan takakaareen kiinnitetty naru tekisi kaiken työn ja nostaisi rennon jalkasi ylöspäin. Tämän mielikuvan aikaansaamiseksi joudut keskittymään hengitykseesi ja laajaan ja pehmeään katseeseen. Harjoituksen oppimiseen menee varmasti aikaa, mutta kun sen on sisäistänyt, on jalka jo monta astetta pehmeämpi.

Anteeksi mahdolliset kirjoitusvihreet, kirjoitin eri koneella kuin yleensä enkä osaa painaa niitä näppäimiä tarpeeksi ja siksi jää kirjaimia yleensä välistä...

Ja hei, anteeksi sitäkin ettei kuvia ole ollut kirjoituksissa ollenkaan vaikka olen luvannut ryhdistäytyä... Tämän viikon jälkeen voitte olla varmoja että niitä tulee, nimittäin yksi iloinen tapahtuma vierailee vähän pidemmäksi aikaa sunnuntaina... :-)

PEEÄS. Kenellä muullakin menee hyttysiin hermot ihan totaalisesti?? Kuka meinaa ostaa kaapit täyteen Ohvia jotta voisi vähänkin nauttia kesäisistä maastoratsastuksista? Kuka kiroilee iltaisin kun saa murhata sen 10 kymmenen hyttystä ennen kuin pääsee nukkumaan? Kuka ottaa valituksia vastaan, mä tapan ne kaikki!