maastoilua

Eli kyllä. Tänään olin perinteisellä joulumaastolla talliporukan kanssa, menin yhdeksänvuotiaalla issikkaruuna Kallella jonka mielestä maastoilu on äärimmäisen hauskaa. Poika oli oikein nätisti, pukkejakin tuli huomattavan vähän verrattuna tämän aikaisempiin suorituksiin. Tuli sitä tasapainon haeskelua kyllä jonkin verran - tosin ensimmäisissä laukoissa ratsuni ja itseni tasapainopisteet lähtivät hiukan eri suuntiin, jolloin tuloksena taisin aika nätisti tipahtaa alas.
Mutta kun loppukäynneissä pystyin keskittymään muuhunkin kuin siihen mihin poni seuraavaksi sinkoilisi, aloin mietiskellä että taisi reissun aikana tosta "centeritsemisestä" olla jonkun verran hyötyä. Silloin, kun olin keskittynyt hengityksen avulla rentoutumiseen ja ponin liikkeiden myötäilemiseen, oli herrakin paljon rauhallisempi. Mutta heti kun ajatus herpaantui, huomasi ponikin sen ja oli monin verroin jännittyneempi. Täytyisi sen verran saada treenausta että tulisi tuo rentous luonnostaan.

Tähän väliin on pakko tunkea yksi kirja joka on joulupukilta ihan pakko saada: Mary Wanlessin Mielekästä ratsastusta ! Noh, ehkä BookPlussin esittely ampuu vähän yli, mutta kuulemma on oikeasti hyvä ja havainnoillistava kirja joka voisi vähän antaa tukea tuohon itsenäiseen harjoitteluun (:

Mietin vielä kuinka hassulta kaikki oikeastaan voi esimerkiksi kavereitteni korviin kuulostaa: olen kuitenkin kisannut seura- ja aluetasolla helppoa b'tä, mikä ei tietenkään sinänsä ole vielä mitään, mutta hehkutan heille kuinka sain hevoseni tunnilla kääntymään tai kuinka osasin keventää neljä kokonaista askelta. Itsestänikin oikeasti tuntuu että olen aloittanut koko harrastuksen alusta! Pitkään aikaan en ollut saanut kiksejä siitä että hevonen siirtyy ravista käyntiin. Mutta kun sen tekee ilman ohjas- tai pohjeapuja, pelkästään istunnalla, on fiilis oikeasti mahtava! Ja kuinka saan hevoseen sellaisen jännän yhteyden ja saan sen kääntymään pelkästään kiertämällä ylävartaloa haluamaani suuntaan, tai kuinka tuntee kun hevonen ravissa oikeasti polkee alleen takajaloilla ja alkaa käyttämään selkäänsä oikein. Onko parempaa tunnetta olemassa?

Pyydän anteeksi tätä sekalaisuuttani mikä tekstissä ilmenee, mutta vielä en osaa oikein laittaa järkeviksi suomenkielisiksi lauseiksi sitä mitä haluaisin kovasti sanoa. Ehkä joskus opin :D

Päätä vähän on tupannut särkemään, ehkä jalkautumis - tai täytyisi paremminkin sanoa olkapäällistymis - harjoittelullani on jotain tekemistä asian kanssa?