lauantai 12. joulukuuta 2009

tarina palikan takana

Tässä seuraa nyt tämä historiallinen Ensimmäinen Blogikirjoitus. Ei sillä, onhan Milla jo muutamat EB:eet kirjoitellut, mutta tästä tekee erityisen ja historiallisen se, että tämä ei jää blogini vimeiseksi tai toiseksi viimeiseksikään kirjoitukseksi.
Nimittäin. Tämä blogini jota tässä nyt vaivalloisesti yritän käynnistellä, kertoo valaistumisestani (=tutustumisestani centered ridingiin) ja seuraa kehitystäni ja ajatuksiani sen jälkeen. Luultavasti tulen hehkuttamaan jokaista cr-tuntiani, itsenäistä ratsastuskertaa jolloin "kaikki vaan napsahti paikoilleen" ja muuta aiheeseen liittyvää. Vaikka tämä mahtava blogini ei keräisikään hurjaa määrää lukijoita ja suurta fanijoukkoa, on tämä silti itselleni sellainen "mietiskelytuokio" aina tässä kaiken hässäkän keskellä, jotta voin rauhassa prosessoida kaikkea oppimaani.

Voisin tässä nyt lyhyesti kertoa vähän itsestäni. Tämän kohdan saa ihan rauhassa kelata jos haluaa.
Eli olen 16-vuotias lukiolainen, ratsastuksen lisäksi elämääni kuuluu suuressa osassa valokuvaus ja oma koirani, joka ei tosin sen suurempia suorituksia tee kuin on. Ja syö ja haisee pahalta. Kuitenkin, ratsastusta olen harrastanut tunneilla reippaat kuusi vuotta, joista onnekkaana kolmisen vuotta olen tuntien lisäksi käyttänyt milloin kenenkin ja millaisenkin hevosen vuokrailuun tai itekseni ratsastamiseen. Olen vähän kisaillut, seuratasolla helpot seet ja beet ja sitä perus kasikymppiä, muutamissa aluekoulukisoissakin olen käynyt pyörähtämässä vähän niinjanäin-menestyksellä.

Tähän cr-koukkuuni jouduin muutama kuukausi sitten (=lokakuussa) syyslomalla, tuttuni kautta, kun hän otti minut mukaansa Helenin Annen tunnille. Olin jo valmiiksi varautunut ratsastamaan käyntiä koko tunnin ja saamaan muutaman vinkin omaan ratsastukseeni ja sen kehittämiseen, mutta mitenkään en olisi voinut varautua siihen mitä tunnilta opin ja miten koukkuun jäisin. En voinut tajuta miten pienillä avuilla sain hevosen toimimaan, tai miten paljon pieniä merkkejä annoin sille jatkuvasti. Enpä myöskään koskaan ollut tullut ajatelleeksi kuinka vinossa istuin tai kuinka ristiriitaiset useimmat apuni olivat. Ihastuin heti centered ridingissa siihen, että ratsastaja ja hevonen toimivat yhdessä, eikä niin että ratsastaja käskee ja hevonen saa luvan totella.

Jotta nyt cr:sta tietämättömät ihmiset eivät olisi aivan ulalla koko touhusta, voisin kasata pienen infopaketin kyseisestä asiasta. Google on myös kiva kaveri kunjos haluaa vielä lisätietoa.

Centered Riding (lopetathan kelauksen jos et jaksanut kuunnella jaarituksiani itsestäni)
 on opetusmenetelmä, joka parantaa ratsastajan istuntaa, apujenkäyttöä ja kommunikointia hevosen kanssa. Koostuu neljästä "peruspilarista" ja niin sanotusta juurtumisesta (grounding), joka tarkoittaa kehon vakauttamista maahan nähden, jolloin lihakset rentoutuvat ja nivelet pääsevät liikkumaan. Pilareita ovat pehmeät silmät (soft eyes), jolloin pyritään laajaan ja perifeeriseen näkökenttään, hengittäminen koko kehoon (breathing), kehon keskittäminen tasapainoiseksi (centering), sekä kehon osien tasapainotus (building blocks), jossa jaetaan ratsastaja viiteen palikkaan: pää, olkapäät, keskivartalo, lantio ja jalat, ja pyritään saavuttamaan tasapaino näiden välillä, eli eräänlainen palikkatorni joka ei huoju tai ole vinossa. Tästä muuten tulee blogini nimikin, Palikkaratsastaja.

( Lähde [lisänä yleishyödyllinen paperinippu jonka sain Anne Helenin kurssilta] )


Tässäpä vähän pohjustusta siitä, mitä olisi tulossa. Ehkä ei noin koulukirjamaista tekstiä, ainakaan toivottavasti. Mutta tosissaan suosittelen tutustumaan lähdesivuun ja googlettamalla löytyy muitakin hyviä sivustoja.


Kirjoittelin blogini ekan tekstin omassa huoneessa, valot sammuksissa, tonttulakki päässä, piparinmaku suussa ja vieressäni jouluomenan tuoksuinen kynttilä.
Ihan kiva :)

3 kommenttia:

  1. onpa mielenkiintoista! aion ehdottomasti lukea tätä blogia, koska olen auttamaton heppanörtti, ja sillä vaikken voikaan ratsastaa, haluaisin kamalasti ja tää näyttää sellaiselta touhulta josta voisin olla kiinnostunut. ihanaa että teit tän, odottelin jo ihan innoissani kun mainostit blogintekoaikeitasi tuolla konilassa.. :D

    VastaaPoista
  2. Mukavaa tekstiä, kirjoita lisää!

    VastaaPoista