Nemo tuntui kauhean pieneltä kun nousin sen selkään eilen CR-tunnin alussa. Yritin muistella, milloin viimeksi olen tällä satuponilla ratsastanut ja päädyin muisteloissani kesäkuun loppupuolelle, kun olin Annella tallitöissä (Tehokurssi Annella siis... (-: )
Jotenkin poni tuntui heti "omalta", se käveli rentona pitkin uraa ja sain heti alussa tatsin liikkeeseen. Yllätyin siitä, että oikeasti pysyimme uralla, koska aikaisemmin alkukäynnit olivat menneet haahuillen ympäri kenttää...
Alussa keskityimme tarkasti istuntaan vapaassa käynnissä. Erityisesti istuinluut ja lantio olivat tärkeässä osassa. Kun toinen puoli lantiosta laskeutuu hiukan hevosen selän mukana, minne päin sen puoleinen istuinluu osoittaa? Jos se on kääntyneenä sisäänpäin, kohti hevosen selkärankaa, on liike alaspäin liian suurta. Vaikka hevosen käyntiä pitääkin myötäillä lantiolla, ei se tarkoita edestakaisin seilausta käynnin tahdissa.
Kun otimme ohjat, keskityimme käsiin: käsien kautta sama liike, minkä istuinluut vastaanottavat, jatkuu yhtä suurena kohti hevosen kuolainta, houkutellen hevosta eteen-alas. Teimme kontrollitehtävää käynnissä: viisi askelta otimme istuinluilla liikettä enemmän ylös, lyhentäen käyntiä, ja viiden askeleen ajaksi päästimme askelen pitkäksi ja rennoksi. Kädet pyrittiin pitämään hiljaa, muuttumattomina. Pikkuhiljaa aloin tuntea, kuinka Nemo kuunteli tarkkaavaisena istuntaani, lyhentäen ja pidentäen askeltaan. Hevosen "tanssittamisessa" tulee olla tarkkana, että siirtymiset ovat pehmeitä ja ne tehdään hevosen rytmiä kuunnellen. Siirtymiset eivät töksähdä, kun kuvitellaan liike jatkumona, hevosen takajaloista ratsastajan käsien kautta kuolaimiin ja taas takajalkoihin (jatkumo plagioitu Tumpelo-Annalta... (no jos mä olen Palikka niin Anna on sitte Tumpelo :D)). Samantapaista tehtävää teimme kevyessä ravissa, joka tosin meni omalta osaltani siihen että koitin saada tasaista tahtia raviimme, se kun vähän meinasi aina lähteä kiihtymään...
Teimme käynnissä harjoitusta, jossa kaikkiin kulmiin tulee voltti ja pysähdys jokaisen sivun keskellä. Kokeilin ratsastaa kielellä yhden voltin "anteeksi mitä?" ja se toimi, tosin aina jotenkin unohdin kieleni voiman muissa volteissa enkä siis käyttänyt sitä. Kevyessä ravissa teimme myös - hiukan levahtaneet - voltit kulmiin, ja noin kolmen askeleen käyntiin siirtymiset. Aloin saamaan hieman otetta poniin, joka alkoi myös rentoutumaan ajoittain. Käyntiin siirtymiset sujuivat hyvin, tosin välillä jäin tuijottamaan ponin niskaan ja heilahdin joko eteen- tai taaksepäin siirtymisessä. Muutama siirtyminen sujui kivasti ja tasapainossa. Alan jo pääsemään jyvälle raviin siirtymisen kanssa, ja sain pari siirtymistä pelkällä istunnalla.
Kentän keskellä etsiskelin Annen ohjeistuksella pohkeenantolihasta. Kyseessä on sellainen lihasryhmä tavallaan polvitaipeen sisäsyrjällä, jonka avulla voidaan polvesta alaspäin käyttää pohjetta ilman, että koko muu istunta häiriintyy, niinkuin se tekee silloin, kun pohjetta käytetään puristamalla. Ensin pidin jalkani täysin rentona, kun Anne heilautti siihen pientä liikettä reisiluun suuntaisesti, eli minne se luontevimmin ja ilman jännitystä suuntautuukin. Sen jälkeen minun tuli itse jäljitellä tätä heilautusliikettä, aluksi todella pienenä ja vähitellen suurentaen ja kohdistaen sitä hevosen keskustaa (ihmisellä se on navan takana) kohti. Heti kun tunsin jännitystä lihaksissa tai istuinluideni kohoavan tai muuten vaan liikahtelevan, rentoutin jalkani ja aloitin alusta. Vähitellen aloin saada pohkeenantolihaksesta jotain tolkkua, ja käynnissä pohkeen antaminen sujuikin ihan kivasti. Täytyy myös muistaa, että jos hevonen ei kuuntele pohjetta, kuuntelua ei saa puristamalla voimakkaammin, vaan ikäänkuin "sähköistäen" apua - aina nopeammaksi ja nopeammaksi.
Oli aivan ihanaa päästä taas pitkästä aikaa Nemon selkään, jos joku poni voi olla hurmaava niin sitä Nemo on. Täytyy tosin tunnustaa, kun menin hakemaan ponia, se aluksi katseli minua epäluuloisesti, päästi tarpeeksi lähelle jotta sai syötyä namit joita olin sille tuonut ja sen jälkeen sanoi että kiitos ei tällä kertaa ja käänsi takamuksensa minua päin. Ei tarvinnut montaa kertaa ponin tällä lailla uhkailla kun jo siirryin aidan toiselle puolelle odottelemaan Annea joka sai ponin kiinni :D Mutta, kukas sitä nyt ihan vieraille heti antaa kiinni, täytyy sitä jotain itsesuojeluvaistoa olla päässä pienellä ponilla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti