ON SE JÄNNÄ.

...niin että juuri kun ajattelee että no hitsi, sainpa hyviä vinkkejä joita alan treenailemaan käytännössä ja heppakin menee varmasti sen takia ihan samalla tavalla ja kaikki on niin ihanaa ja kivaa ja hauskaa, tuleekin eteen sellainen tuulinen päivä jolloin
A) hevosta vähän jänskättää kaikki (suom. pää ylhäällä ja kipikipiaskelia ja tuijottelua)
B) Milla ottaa kimmareita kun hevosta jännittää
C) Milla ei tajua rentoutua ja antaa tilaa hevoselle VAIKKA ihan hyvin tietää että alla on sellainen konimus joka ei ihan heti mitään tyhmiä sinkoile
D) Milla lukkiutuu, alkaa vaatia hevoselta liikaa siihen nähden että itse jarruttaa istunnalla ja on ihan vinossa ja jumittaa käsillä
E) jnejnejnejnejne.....

Eli jos joku osasi rivien välistä lukea (mikä sinänsä oli varmasti hankalaa) niin nyt harmittaa.

Huomenna otetaan uusiksi ja rauhoitutaan. Lasketaan kymmeneen. Annetaan olla. Pidetään hauskaa. Ei väännetä kuin seuraavalla viikolla olisi olympialaiset. Pohditaan syitä. Seurauksia. Rentoudutaan. Löhötään lämpimällä rannalla. Juodaan päivänvarjolaseista kylmää juotavaa. Nukuttaa.

...en ole muuten ennen tajunnut miten terapeuttista blogin kirjoittaminen on :D Heti tuon äskeisen kappaleen jälkeen tuli sellanen rento olo. Että ei tässä mitään, shit happens ja eikun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä eikumitä.

Vielä tässä positiivisuuden puuskassani kerron päivän kohokohdan, Eetuponi laski (tai oikeastaan asetteli) päänsä Millan kainaloon kun vähän sitä kentällä lopuksi maastakäsin rapsuttelin. Herkkis kun olen, roskia meni heti silmään kauheasti. Ja tuli nuha.

<3