Otsikointi on äärimmäisen vaikea laji.

Mutta niin on ratsastuskin ja ihan hyvin olen selässä keikkunut/pysynyt joten eiköhän tuo otsikointikin ala kohta sujua.

Eilen Eetun kanssa tuuppailtiin koulua kentällä. (Onko muita joita ahdistaa tuuppaus-termi? Mieleen tulee vaan pohkeella hevosta ohjaan tuuppiminen ja enemmänkin painia kuin balettia muistuttava urheilulaji... silti sitä käyttää...) Olen nyt tehnyt Pyhän Lupauksen että askellajia vaihdetaan ja haastavat tehtävät (mm. pääty-ympyrät, keskiympyrät, voltit... :D) aloitetaan vasta kun suoralla uralla pysytään suorana ja tahti ja istunta on kunnossa.

Käynnissä haeskelin ensin istuinluut, katseen, takajalkojen liikkeen ja käsien jouston. Samalla täytyi myös keskittyä omaan suoruuteeni koska selkeästi Eetu välillä haki keskelle tai aitaa päin. Kun muistin ottaa kummallakin istuinluulla yhtä paljon ylös ja pitää ohjaa seinänä, jolloin siis pidin painetta sen puolen ohjalla jonne en halunnut mennä, hevonenkin suoristui ja paikoitellen tein ylikorjauksiakin, jolloin suorastamme tuli vähän... epäsuorempaa. Tämän jälkeen aloin vaatimaan hevoseltakin aktiivista osallistumista yhteiseen liikuntahetkeemme ja muistelin Annen oppeja rennosta jalasta. Polvesta alaspäin jalkani on täysin rentona muuten, paitsi sen sadasosasekunnin joka viidennellä käyntiaskeleella jolloin annan todella nopean pohjeavun ikäänkuin heilauttamalla jalkaani ennemmin kuin puristamalla ja jännittämällä pohjelihasta. Aluksi tekee, varsinkin tahmealla hevosella, todella tiukkaa jättää jalka aivan rennoksi huomautusten välissä, mutta ei tarvinnut muutamaakaan käskyä kunnes Eetu alkoikin jo pidentää askeltaan ja kulkea rennosti ja reippaasti.

kuvat ovat kesältä.

Aloitin kääntymistreenit tekemällä isot pääty-ympyrät kumpaankin päätyyn, ja voin ylpeänä sanoa ettemme liirailleet vakavissa määrin! Kokeilin kielellä kääntämistä, eli käänsin oman kieleni sinne suuntaan minne halusin hevosenikin menevän, silloin kääntyminen onnistui loistavasti! Heti kun taas aloin miettimään liikaa kääntymistä, alkoi Eetu tekemään avoa ja liiraamaan ulospäin.Tästä selvittiin pysähdyksellä ja oman istunnan korjaamisella. Pitkillä sivuilla tein muutaman askeleen siirtymisiä harjoitusraviin. Eetu oli aika hidas avuilleni, mikä saattaa tosin johtua siitä etten vieläkään oikein hallitse istunnalla raviin siirtymistä kunnolla.
Kun olin puolisen tunnin päästä tyytyväinen käyntityöskentelyymme, siirryimme kevyeeseen raviin, joka oli tosi hidasta pari ensimmäistä minuuttia. Pikku hiljaa Eetu alkoi vertymään ja vähän ajan päästä kevyt ravi uralla oli jo kivan tuntuista - tosin ei sitäkään ylienergiseksi voinut haukkua. Ympyrät ja ylipäätään kääntyminen vasempaan, eli minulle sillä kertaa helpompaan kierrokseen, sujuivat hyvin, pienistä liirailuista taas päästiin yli vauhdin hidastamisella ja istunnan korjaamisella. Usein huomasin hevosen lähtiessä liiraamaan vetäväni sisäohjasta - jostain tämä ilkeä tapa on taas päässyt valloilleen. Kun tsemppasin itseäni ja uskalsin vaihtaa paineen ulos ja ohjan seinäksi hevoselle, alkoi kääntyminenkin toimia. Kielellä kääntäminen toimi jopa kevyessä ravissa :D
Kurvit oikealle se sijaan menivät enemmän tai vähemmän päin havupuita. Jostain syystä oikea polveni ja reiteni on jatkuvasti enemmän kiinni satulassa kuin vasen. Yritin miettiä missä asennossa istuin vasemmalle kääntyessä ja vaihtaa avut toisinpäin, mutta kaikki tuntui niin nurinkuriselta etten tajunnut ollenkaan mitään (yllättävää...). Muutama hyvä "kielikääntyminen" onnistui, eivätkä muutenkaan liiraukset olleet niin pahoja että niistä olisi toivoa kannattanut heittää.
Laukannosto vasempaan kierrokseen, huhhuh. En tajua miten onnistun tekemään siitä niin suuren numeron, hevonen selkeästi ahdistuu kun puristelen ja naputtelen sisäjalallani aivan liikaa. Laukassa en vielä oikein usko että se hevonen osaa itsekin laukata, rutistaudun aina satulaan jaloillani ja annan koko aika merkkiä laukan jatkumisesta. Noo, kunhan tästä nämä muut askellajit saadaan alta pois niin ehkä laukkaankin pystyy joskus keskittymään ;D Oikea laukka ei vaihtunut kuin muutamaan otteeseen, ja laukkapätkät olivat kuitenkin kovin pitkiä.
Loppuravit olivat jo tosi reippaita ja heppakin askelsi takajaloilla alleen - sen oikeen tunsi satulaan. Tosin jään aina kevennyksessä jälkeen... Kevennyksen täytyisi mennä niin että minä itse nousen ylös ja laskeudun hetkeksi satulaan ja otan ylös noustessani hevosen takajalat mukaan, eikä niin että hevonen heilauttaa minut satulasta irti ja sieltä sitten tipahdan takaisin satulaan takakenossa... Välillä oli sellainen soriponi-fiilis :D

Täytyy hevosta vielä hehkuttaa: kävimme loppukäynnit kävelemässä baanalla, eli tiellä mikä kulkee tallin laidunten ympäri. Kaikki oli ponin mielestä kovin jännää ja kaikkea täytyi vähän katsella ja tuijotella - mutta kertaakaan ei sinkoiltu tai säikkyilty tai muutenkaan sekoiltu! Ihana fiilis kun pystyy hevoseen luottamaan siinä määrin että tietää ettei se pakene periferiaan heti jos joku oksa rasahtaa jossain - ja toisaalta mahtavaa huomata hevosen luottavan kuskiin niin paljon ettei näe pakenemiselle aihetta (: Selkeästi upeasti hoidettu ja kauniisti käsitelty hevonen koko elämänsä ajan, ihmiseen luotto on niin suurta.