Palikka tosiaan vielä elää, säilyi hengissä tuosta henkisen kypsyyden mittaavasta koitoksesta jota myöskin ylioppilastutkinnon kirjallisiksi kokeiksi kutsutaan. Jotta elämä ei turhan mukavaksi ja stressittömäksi alkaisi, on edessä kuitenkin vielä pääsykokeet. Tuleva yliopisto-opiskelija tässä hei.
Milla ja Eetu ovat ihan riistäytyneet käsistä ja karkottaneet maneesin tunkkaisen hiekkailmaston vallan kokonaan. Tukka hulmuten olemme lähinnä juosseet juoksutushallissa ympyrää (joo, Milla juoksee myös omalla pikkuympyrällään ponin perässä koska keskittyessä unohtaa pysyä paikallaan) ja huidelleet pitkin maita ja mantuja eräänlaisena anarkistisena kannanottona kaikenlaista kouluratsastuksellista välttämättömyyttä vastaan.
Tämän muutaman young, wild and free -tyylisen kuukauden aikana olemme etsineet totaalisen hukassa olleita jarruja jostain maastolenkin varrelta (mission: pysäytä hevonen ennen autotietä, onneksi pysähtyi itse) ja treenanneet etuperinvoltteja pellolla (Eetu unohti nostaa etujalat hangesta, vauhtia oli riittävästi että melkein päästiin taas kaikille neljälle jalalle etukautta), mutta myös kaksi kertaa uskaltautuneet testaamaan maneesia koska "Eetu on ollu nyt NIIIN superhieno!" (lopputuloksena perkele minä enää ikinä koskaan tän kanssa tonne lähe me lähetään maastoon moi).
Ai blogin aihe vai? Centered Riding? Mitä se on, jotain syötävää?
torstai 12. huhtikuuta 2012
perjantai 13. tammikuuta 2012
Eilisen tunnin valaistuminen.
Kääntyminen on ollut taas Se Juttu tänä talvena, lähinnä parina viime viikkona. Kun ei käänny, ei sitten millään!
Millan reaktio on tietysti vetää sisäohjasta ja oikein myödätä ulko-ohjasta (ettei tulisi vetoa taaksepäin, eäh anteeksi mitä?). Kädet lähtevät seilailemaan teille tietämättömille ja hevonen katoaa jonnekin. Yleensä päin seinää. Pari kertaa suoraan seinään. Jaaha.
Sitten kun viimeinkin sain iskostettua päähäni että valmentajan ohje "Pidä kädet lähellä ylävartaloa" tarkoitti sitä että runttaat sen ulkokyynärpään kylkeen kiinni ja pidät sen kanssa siinä, niin oleminen helpottui miljoonasti! Eetukin huokaisi helpotuksesta ja kääntyi helposti. Katoppa.
lauantai 7. tammikuuta 2012
"Sun tehtävä on pysyä selässä."
Yritän tässä nyt vähän kasailla toissapäiväisen valmennuksen fiiliksiä. Tunti oli uskomattoman opettava ja siitä jäi käteen hurjasti, nyt on motivaatio treenaamiseen taas huipussaan!
Tunnin alussa selitin ongelmakohtamme uudelle valmentajalle P:lle. Mainitsin, että Eetu jää todella herkästi pohkeen taakse. Kun kerroin myös tappeluista, joihin Eetun kanssa ajauduimme, hän kysyi minne raippaa käytän. Pohkeen taakse, tietenkin? "Nyt vaihdetaan se. Lupaan, että sun hevonen lentää. Sun tehtävä on pysyä kyydissä ja olla jarruttamatta." Kuulostaa hyvältä. Todella hyvältä.
Isoin muutos tunnilla oli se, että raippaa käytettiin (ja tullaan käyttämään jatkossa) sisälavalle, niin että se säilyttää paikkansa eikä siirry reiden päälle. Näin avun saa nopeaksi ja täsmälliseksi. Lyhyempi raippa on tässä helpompi hallita.
Kun hevonen on lähtökohtaisesti hidas ja etupainoinen, sen lavat täytyy saada ylöspäin jotta etujalat ehtivät takajalkojen alta pois. Tässä raippa lavalle ohjaa tekemään juuri niin. Olin aluksi hiukan epäileväinen, kuinka "pää ylös ja selkä alas" -mentaliteetilla elävä Eetu reagoisi ja rentoutuisiko se niskastaan yhtään.
Pohkeilla signaalit minimiin, ulko-ohjalla kiitetään ja istunta mukaan. Raipalla ei lyödä, pari ensimmäistä kertaa voi joutua käskemään napakasti mutta sen jälkeen riittää raipalla kosketus.
Eetussa huomasi muutoksen heti. "Kaikki" käännettiin päälaelleen ja se hiukan hermostutti ponia, mutta kun kerroimme sille että tämä onkin ihan hyvä juttu, se rentoutui ja liikkui irtonaisemmin kuin pitkiin aikoihin! P ihasteli Eetun superisoja liikkeitä ja kehui ponin maasta taivaisiin, sai olla ylpeä :) Pääkin pysyi alhaalla, kun avut raipalla olivat todellakin vain ranneliike.
Kiittämisestä. Sitä tehtiin paljon ja isosti, kaikki liike eteenpäin oli superhieno juttu, Eetu oli maailman taitavin ja meillä oli hirveän hauskaa koko ajan. Ilmapiiri tarttui hevoseen herkästi ja se ravaili menemään pirteänä ja skarppina, olematta kuitenkaan hermostuneen oloinen. Olen ihan hirveän tyytyväinen tuntiin, saimme uskomattoman paljon apua.
Myös ratsastaja sai kehuja. Isoin ongelmakohta ovat nyt levottomat kädet jotka lähtivät elämään omaa elämäänsä eivätkä pysyneet paikallaan.
Nyt pitää varmaan vähän oikaista jos jollekin tuli mielikuva, että hyppelehdimme kaikki koko tunnin kukkaseppeleet päässä viskellen glitteriä ja perhosia ympäri maneesia. Ehei, ratsukkoa ei todellakaan päästetty helpolla, molemmat tekivät 110% töitä koko ajan. Onneksi taukoja oli usein, joiden aikana sekä ratsastaja että hevonen saivat (ansaitun..?) lepotauon.
Tunnin alussa selitin ongelmakohtamme uudelle valmentajalle P:lle. Mainitsin, että Eetu jää todella herkästi pohkeen taakse. Kun kerroin myös tappeluista, joihin Eetun kanssa ajauduimme, hän kysyi minne raippaa käytän. Pohkeen taakse, tietenkin? "Nyt vaihdetaan se. Lupaan, että sun hevonen lentää. Sun tehtävä on pysyä kyydissä ja olla jarruttamatta." Kuulostaa hyvältä. Todella hyvältä.
Isoin muutos tunnilla oli se, että raippaa käytettiin (ja tullaan käyttämään jatkossa) sisälavalle, niin että se säilyttää paikkansa eikä siirry reiden päälle. Näin avun saa nopeaksi ja täsmälliseksi. Lyhyempi raippa on tässä helpompi hallita.
Kun hevonen on lähtökohtaisesti hidas ja etupainoinen, sen lavat täytyy saada ylöspäin jotta etujalat ehtivät takajalkojen alta pois. Tässä raippa lavalle ohjaa tekemään juuri niin. Olin aluksi hiukan epäileväinen, kuinka "pää ylös ja selkä alas" -mentaliteetilla elävä Eetu reagoisi ja rentoutuisiko se niskastaan yhtään.
Pohkeilla signaalit minimiin, ulko-ohjalla kiitetään ja istunta mukaan. Raipalla ei lyödä, pari ensimmäistä kertaa voi joutua käskemään napakasti mutta sen jälkeen riittää raipalla kosketus.
Eetussa huomasi muutoksen heti. "Kaikki" käännettiin päälaelleen ja se hiukan hermostutti ponia, mutta kun kerroimme sille että tämä onkin ihan hyvä juttu, se rentoutui ja liikkui irtonaisemmin kuin pitkiin aikoihin! P ihasteli Eetun superisoja liikkeitä ja kehui ponin maasta taivaisiin, sai olla ylpeä :) Pääkin pysyi alhaalla, kun avut raipalla olivat todellakin vain ranneliike.
Kiittämisestä. Sitä tehtiin paljon ja isosti, kaikki liike eteenpäin oli superhieno juttu, Eetu oli maailman taitavin ja meillä oli hirveän hauskaa koko ajan. Ilmapiiri tarttui hevoseen herkästi ja se ravaili menemään pirteänä ja skarppina, olematta kuitenkaan hermostuneen oloinen. Olen ihan hirveän tyytyväinen tuntiin, saimme uskomattoman paljon apua.
Myös ratsastaja sai kehuja. Isoin ongelmakohta ovat nyt levottomat kädet jotka lähtivät elämään omaa elämäänsä eivätkä pysyneet paikallaan.
Nyt pitää varmaan vähän oikaista jos jollekin tuli mielikuva, että hyppelehdimme kaikki koko tunnin kukkaseppeleet päässä viskellen glitteriä ja perhosia ympäri maneesia. Ehei, ratsukkoa ei todellakaan päästetty helpolla, molemmat tekivät 110% töitä koko ajan. Onneksi taukoja oli usein, joiden aikana sekä ratsastaja että hevonen saivat (ansaitun..?) lepotauon.
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Just näin!
...tai sitten ei!
Tänään maneesissa tapahtunutta:
(muistetaan että lähtöasetelma on se, että Milla korjaa alusta asti vain itseään)
- nostetaan laukka
- rodeoidaan pari kierrosta (Eetumaisesti "sotkeudun-jalkoihini-just-nyt" -tyylillä)
Mitäs tekee Milla?
No karjuu tietysti kuin syötävä. Missä taito loppuu, karjunta alkaa. Onneksi olin yksin ja onneksi tuuli puhalsi tarpeeksi lujaa ettei tallille asti kuulunut ärräpäät.
Jossain vaiheessa yritin istua satulaan ja ottaa liikettä ylös. Mutta kun liike ylös tarkoitti Eetun mielestä joko ravia tai sitten kaikki jalat ylös. Yhtä aikaa. Singoten samalla eteenpäin. Perhana. Yritä siinä sitten olla Centered Rider ja hengittää hevonen letkeän rentoon laukkaan.
( True Centered Rider tosiaankin kykenisi tähän. Minä en. )
Jatkoin siis karjuntaa (meinasin jatkaa tähän että "ja naruista vetelyä ja polkimilla potkimista" mutta tahdon säilyttää lukijoiden illuusion eleettömästä ratsastuksestani) noin vartin ajan kunnes pääsimme yhteisymmärrykseen. Ihan näppärää laukkaa tuli loppujenlopuksi.
Centered Riding, minne hävisit elämästäni?
Nyt lähinnä naurattaa, silloin itketti vähän. Paitsi loppujen lopuksi tallin pihalla kun tuuli ihan hirveästi ja oli pelottavaa ja silti pysyttiin ihmisen vierellä. Silloin ihmisellä oli hyvä olo.
Tänään maneesissa tapahtunutta:
(muistetaan että lähtöasetelma on se, että Milla korjaa alusta asti vain itseään)
- nostetaan laukka
- rodeoidaan pari kierrosta (Eetumaisesti "sotkeudun-jalkoihini-just-nyt" -tyylillä)
Mitäs tekee Milla?
No karjuu tietysti kuin syötävä. Missä taito loppuu, karjunta alkaa. Onneksi olin yksin ja onneksi tuuli puhalsi tarpeeksi lujaa ettei tallille asti kuulunut ärräpäät.
Jossain vaiheessa yritin istua satulaan ja ottaa liikettä ylös. Mutta kun liike ylös tarkoitti Eetun mielestä joko ravia tai sitten kaikki jalat ylös. Yhtä aikaa. Singoten samalla eteenpäin. Perhana. Yritä siinä sitten olla Centered Rider ja hengittää hevonen letkeän rentoon laukkaan.
( True Centered Rider tosiaankin kykenisi tähän. Minä en. )
Jatkoin siis karjuntaa (meinasin jatkaa tähän että "ja naruista vetelyä ja polkimilla potkimista" mutta tahdon säilyttää lukijoiden illuusion eleettömästä ratsastuksestani) noin vartin ajan kunnes pääsimme yhteisymmärrykseen. Ihan näppärää laukkaa tuli loppujenlopuksi.
Centered Riding, minne hävisit elämästäni?
Nyt lähinnä naurattaa, silloin itketti vähän. Paitsi loppujen lopuksi tallin pihalla kun tuuli ihan hirveästi ja oli pelottavaa ja silti pysyttiin ihmisen vierellä. Silloin ihmisellä oli hyvä olo.
perjantai 16. joulukuuta 2011
Sanojen hakemista
Eilen en voinut kuin yrittää keräillä tipahtanutta leukaani jostain maneesin nurkista, koska Eetu yllätti minut positiivisesti! Toissapäiväinen tahtojen taistelu oli selkeästi tehnyt hyvää kummallekin. Itse osasin heti alkukäynneistä lähtien ottaa jalustimet pois ja läteä tekemään nopeita siirtymisiä, ja Eetu oli varsin vastaanottavaisen oloinen ja reagoi herkästi/herkemmin kuin Eetu yleensä.
Ensimmäistä kertaa luultavasti ikinä laukat toimivat heti ensimmäisestä askeleesta. Nyt tosin syyllistyin matkustamiseen tämän ihmeen takia, mutta tämän kerran sai mennä.. :--)
Lopussa uskaltauduin tekemään muutaman askeleen siirtymisiä kaikissa askellajeissa, ja vaikka muoto olikin pitkähkö, niin poni oli herkkä ja siirtyi seuraavalla askeleella!
Oikealle laukannostotkin toimivat, jäin ehkä sisäjalalla hiukan liikaa kiinni mutta nostot olivat meidän mittapuulla todella hyviä! Vasemmalle taas huomasin miten vino olin, koska oikea jalkani jäi edelleen kiinni suurinpiirtein nostavan laukkapohkeen kohdalle (=nosta väärä laukka) ja vasen jalka seilasi jossain kymmenen senttiä irti kyljestä ja edessä. Kun avustin vähän raipalla niin Eetu tajusi kyllä miten päin noston olin tarkoittanut, ja vaikka ei olisi tajunnutkaan niin urheasti se yritti jotain räpellystä tarjota askeleessa :D
Tänään meillä onkin tunti pitkästä aikaa, jännittää..! Kaiken lisäksi Eetusta tulee ihan naku, katsotaan minkävärinen poni paljastuukaan tuon mammuttikarvan alta... Shampootakin sai hangata pois ikuisuuden... Saan tosin tekosyyn liittyä varhaistäteilijöihin ja iskeä villaloimen ponille päälle aina kävelyjen ajaksi :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)