lauantai 7. tammikuuta 2012

"Sun tehtävä on pysyä selässä."

Yritän tässä nyt vähän kasailla toissapäiväisen valmennuksen fiiliksiä. Tunti oli uskomattoman opettava ja siitä jäi käteen hurjasti, nyt on motivaatio treenaamiseen taas huipussaan!

Tunnin alussa selitin ongelmakohtamme uudelle valmentajalle P:lle. Mainitsin, että Eetu jää todella herkästi pohkeen taakse. Kun kerroin myös tappeluista, joihin Eetun kanssa ajauduimme, hän kysyi minne raippaa käytän. Pohkeen taakse, tietenkin? "Nyt vaihdetaan se. Lupaan, että sun hevonen lentää. Sun tehtävä on pysyä kyydissä ja olla jarruttamatta." Kuulostaa hyvältä. Todella hyvältä.

Isoin muutos tunnilla oli se, että raippaa käytettiin (ja tullaan käyttämään jatkossa) sisälavalle, niin että se säilyttää paikkansa eikä siirry reiden päälle. Näin avun saa nopeaksi ja täsmälliseksi. Lyhyempi raippa on tässä helpompi hallita.
Kun hevonen on lähtökohtaisesti hidas ja etupainoinen, sen lavat täytyy saada ylöspäin jotta etujalat ehtivät takajalkojen alta pois. Tässä raippa lavalle ohjaa tekemään juuri niin. Olin aluksi hiukan epäileväinen, kuinka "pää ylös ja selkä alas" -mentaliteetilla elävä Eetu reagoisi ja rentoutuisiko se niskastaan yhtään.
Pohkeilla signaalit minimiin, ulko-ohjalla kiitetään ja istunta mukaan. Raipalla ei lyödä, pari ensimmäistä kertaa voi joutua käskemään napakasti mutta sen jälkeen riittää raipalla kosketus.
Eetussa huomasi muutoksen heti. "Kaikki" käännettiin päälaelleen ja se hiukan hermostutti ponia, mutta kun kerroimme sille että tämä onkin ihan hyvä juttu, se rentoutui ja liikkui irtonaisemmin kuin pitkiin aikoihin! P ihasteli Eetun superisoja liikkeitä ja kehui ponin maasta taivaisiin, sai olla ylpeä :) Pääkin pysyi alhaalla, kun avut raipalla olivat todellakin vain ranneliike.

Kiittämisestä. Sitä tehtiin paljon ja isosti, kaikki liike eteenpäin oli superhieno juttu, Eetu oli maailman taitavin ja meillä oli hirveän hauskaa koko ajan. Ilmapiiri tarttui hevoseen herkästi ja se ravaili menemään pirteänä ja skarppina, olematta kuitenkaan hermostuneen oloinen. Olen ihan hirveän tyytyväinen tuntiin, saimme uskomattoman paljon apua.

Myös ratsastaja sai kehuja. Isoin ongelmakohta ovat nyt levottomat kädet jotka lähtivät elämään omaa elämäänsä eivätkä pysyneet paikallaan.

Nyt pitää varmaan vähän oikaista jos jollekin tuli mielikuva, että hyppelehdimme kaikki koko tunnin kukkaseppeleet päässä viskellen glitteriä ja perhosia ympäri maneesia. Ehei, ratsukkoa ei todellakaan päästetty helpolla, molemmat tekivät 110% töitä koko ajan. Onneksi taukoja oli usein, joiden aikana sekä ratsastaja että hevonen saivat (ansaitun..?) lepotauon.

2 kommenttia:

  1. Siitä kiittämisestä. Olin Eetun kanssa sänkkärillä reen perässä. Eetu kun yrityksestä huolimatta ei pysynyt perässä otti REIPPAITA laukkoja et sai reen kiinni. Ensin kehuin ja ... sitte en kun vauhti kasvoi ja jarrut hävis.... ja ohjattavuuskin oli heikko eli miten siitä vois kiittää ku tätipuskaratsu menee pää alhaalla täyttä laukkaa eteenpäin? Silloin se ei hymyilyttäny. Mutta tänään jo hymyilytti ja tuli tunne et oisinpa uskaltanu sen vaa mennä....
    Ehkä ens kerralla. Onko Eetu heränny?

    VastaaPoista
  2. Itsesuojeluvaisto on jännä juttu :D Tarviikohan Eetu koht norsujarrun sänkkärille, siit tulee hurja!

    VastaaPoista