Älä mieti, tunne

Sain ratsastaa tänään CR-tunnilla tosi hauskalla suokkitammalla, jonka kanssa ollaan melkein jo vanhoja tuttuja. Kerran aikaisemmin siis olen tällä neidolla ratsastanut. Tammalla on ihan päinvastainen reaktio epätasapainoiseen ratsastajaan kuin Eetulla, lähdetään siis alta pois. Vaikka vähän taisimme kaahailla ympäriinsä niin tosiaan paras sana kuvaamaan tuota "Norsuhevosta" on hauska (:

Anne kysyi, olisiko jotain tiettyä ongelmakohtaa mihin tahtoisimme keskittyä. Back to basics oli toiveena, ja lisäksi olisi tosi kiva saada tietää miksei se hevonen käännykään... Kuulostaapa yksinkertaiselta näin kirjoitettuna!

Back to Basics
Aluksi Annen täytyi suoristaa mieletön notko selässäni. Olin heti selkään noustuani tuntenut miten väärin lantioni on, mutta pah, mitäs korjauksista...
Alaselkä täytyy siis jättää rennoksi, vaikka nostamalla jalat satulan eteen. Tässä hakeudutaan keskelle satulaa, missä istuinluut tuntuvat selkeimmin. (Milla sai liukua ainakin kymmenen senttiä eteenpäin, eh ohohups.) Alaselkä päästetään rennoksi esimerkiksi keikauttamalla lantio vartalon alle, vetämällä häntää koipien väliin, häntäluuta kohti leukaa... Tapoja on monia ja on yksilöllistä mikä sopii kenenkin kropalle ja tuntemuksille parhaiten.
Tässä vaiheessa Millalla yleensä hartiat lysähtävät eteen ja leuka säestää, muodostaen kauniin neandertalilais-ilmeen. Seuraavaksi pitääkin ajatella selkää seinää vasten, niin että niska venyy ja "aukeaa". Linjan korva-hartia tulee olla täysin pystysuora, pää siis hartioiden päälle! Niska on yksi tärkeimmistä muuttujista ratsastajan kehossa, kun se pääsee romahtamaan, ei ole toivoakaan että muu keho säilyttäisi tasapainon. "Leuka ylös!" käsky menee samaan ristiriitaisten merkkien sarjaan kuin "Kantapäät alas!". Usein leuan ylös nostaminen ensinnäkin jännittää leuan mutta myös lyttää niskan nikamat ja aiheuttaa esimerkiksi pään tai jonkin muun ratsastajan ruumiinosan heilumisen, koska liike ei pääse jatkumona kypärännupista ylös.

hyvä esimerkki kuinka "pää on irti seinästä"...
syksy 2010

Aivot narikkaan (ainakin osa)
Ratsastus on todella vahvasti tunnelaji. Kun hevonen on liikkeessä, ei voi jäädä miettimään, mittailemaan ja analysoimaan. Ratsastus on flow-tyyppinen tila, missä asioiden pitää antaa tapahtua, hevosen rytmissä, kavioiden lyönnit maahan taustamusiikkina.
Toinen aivojen puolisko (olisiko ollut oikea..) ohjailee tunteita, se toinen käsittelee tietoa. Tämä "tietopuolisko" saa työskennellä täysillä silloin, kun ollaan siinä kentän keskellä "Milla tuleppa tänne" -pyynnön jälkeen ja kun mietiskellään syitä, seurauksia, korjauksia ja elämän tarkoitusta siinä sivussa. Silloin yleensä asiat tuntuukin todella helpoilta: niin tietysti, koska teen A, tapahtuu B, ja korjatakseni minun tulee tehdäkin C. Liikkeessä ei ole aikaa miettiä kehityskulkua A-B-C, vaan tietopuoliskoaivojen täytyy väistyä tunteen tieltä. Korjaukset ovat ohimeneviä välähdyksiä, ilman analysointeja ja miettimistä. Lyhyitä muutaman sanan käskyjä, "vasen ylös".
Yhdistin tämän kääntymisongelmaan: kun esimerkiksi juttelin jonkun kanssa selästä käsin ja käännyin automaattisesti pitkän sivun keskeltä takaisinpäin jotta kuulisin maassa seisovan ihmisen, en jäänyt pohtimaan: "Kääntyyköhän tämä nyt?". Ei ollut vaihtoehtoa etteikö hevonen olisi kääntynyt, koska oli Tunne, minä ja hevonen, yhteys hevosen jalkoihin ominani, kääntyminen oli luontaista.
Mutta heti, kun Ratsastan: puolipidäte, kääntyyköhän, varmuudeksi toinen puolipidäte, asetus, kääntyyköhän, no ei kääntynyt, kehon korjaus, ohja, pohje. Tuloksena on silti lapa edellä junnaava hevonen. Jos olisin jonkin ihmeen kaupalla päässyt tilaan, jossa en mieti kääntymistä ja aloitan voltin "aivot narikassa", niin varmasti viimeistään puolessa välissä volttia herään: "Apua, mun vasen puoli alkaa jäädä jälkeen, joten joudun A-B-C." Tulos on sama.

flow?
syksy 2010

Alas, ulos ja lenkille
Tulimme alas hevosten selästä ja lähdimme taluttamaan niitä maneesin toiseen päähän ja takaisin. Anne käski ottamaan pari juoksuaskelta, ja vähän hölmistyneenä tottelin. No enkös lähtenyt juoksemaan aina ja poikkeuksetta vasemmalla jalalla. Oikealla aloitus ei vaan tuntunut järkevältä kun sitä alkoi maistelemaan!
Tämä sama toispuoleisuus heijastuu ratsastukseen, varsinkin kevennykseen. Vasen aloittaa, se jää ikäänkuin tukijalaksi, kun oikea kylki jää kasaan ja vasen venyy. Tämän korjaamiseen sain kotiläksynä tehdä harjoitusta, jossa seison maassa oikea jalka tukijalkana. Tästä nostan vasenta lonkkaa niin, että kylki lyhenee kunnolla. Liike ei saa lähteä taaksepäin, vaan sen täytyy tuntua tuossa jalan taitekohdassa, öö, koukistajassa? :D Samalla täytyy tarkistaa että keho pysyy suorana. Tätä liikettä käytän myös hevosen selässä nostamassa vasenta puoltani. Joskus korjaus "vasemmalta enemmän ylös" meneekin överiksi ja siitä tulee "vasemmalta jalustimelta enemmän vauhtia", jolloin tulos on vähän +-0-1...
Lisäksi tuo talutusharjoitus oli hyvä siltä kannalta, että siinä pääsi tunnustelemaan omaa aktiivisuutta jalkojen nostelun suhteen. Jotkut ihmiset laahaavat jalkoja perässään, samoin kuin hevoset jotka liikkuvat "takajalat tallissa", kun taas joiltakin sujuu luonnostaan jalkojen pitäminen kropan alla sen kummempia ihmettelemättä. Tämä jäntevyys, yllätys yllätys, seuraa satulaan.

Sain taas tunnista todella paljon! Toivottavasti onnistuin ympäriinsä lentelevien ajatuksieni kokoamisessa jonkin asteen järkevyydeksi.. :-)

***

Ensi viikonloppuna lähdenkin ottamaan ihan kunnon annoksen CR:a Helénin Ratsutilan kahden päivän kurssille... Hihi ja jaksan mukamas odottaa, täytyy ottaa muistivihko mukaan :D