Suunnitelmien tärkeydestä (ja niiden turhuudesta)

Kaikessa ratsastuksessa tulee olla suunnitelma. Oli kyseessä sitten esteradan suoritus, koululiikkeen esittäminen tai pään tuuletus maastossa, ilman päämäärää ratsastus ei anna suuria sen enempää ratsulle kuin ratsastajallekaan.

Muutama vuosi sitten nuoren shettistamman kanssa vietetty talvi sai huomaamaan suunnittelun tärkeyden. Satunnaisten ympyröiden ja kiemuroiden pyörittely sai temperamenttisen ponineidin turhautumaan, joten tavakseni on tullut ennen jokaista ratsastuskertaa tehdä suunnitelma ja päämäärä: muutama harjoitus jolla haetaan rentoutta, pyöreyttä, astetta enemmän nostetta tai hurjan maastolaukan aiheuttanutta adrenaliiniryöppyä (ja jarruttelussa syntynyttä käsivarsikramppia...).

CR-tunneilla olen myös huomannut, miten tärkeää on tietää mitä tekee. Tai ainakin olla kovasti tietävinään. Joka ikinen hetki pitää ajatella: valmistelu, kulma, suoristus, pitkä sivu, suoraan, etene, älä jännitä, katso eteen... Joskus tunneilla on tehtävänä vain miettiä mitä kehossa tapahtuu esimerkiksi käynnissä, keskittyminen ratsastettaviin teihin herpaantuu ja huomioidaan vain kuinka nilkkakin itse asiassa hassusti liikkuu koko ajan. Tuloksena on pari kentän keskellä haahuilevaa ratsukkoa, jotka järjestäytyvät ratsujen päätöksellä osastoksi ja kiemurtelevat milloin mitenkin päin.
Eetun kanssa opittua on suunnitelmien B ja C korvaamattomuus, ja toisaalta niiden kaikkien turhuus. Viimeksi eilen suunnitelma A:na oli reipashenkinen maasto pitkien ravi- ja laukkapätkien kanssa. Alan pikkuhiljaa uskoa, että mitään ei kannata lyödä lukkoon, ainakaan tuon hevosen kanssa. Silloin kohtaa varmasti tilanteen, kun käännytään takaisin parin kilometrin säikähtelyjen, tuijottelujen ja "lähdenkö lentoon nyt vai heti" -tyylisten pöljäilyjen jälkeen. Mahtava Plan B oli laittaa hevonen sitten kunnolla töihin kentällä kun kerran virtaa riitti.
Yllättäen hienostohepan mielestä peiliksi jäätynyt tie oli paljon paremmassa kunnossa jalkojen jouston ja pikkupomppujen kannalta kuin lanattu ja karhittu kenttä, ja vartti sitten esitetty ravilaukkasekoitus oli mennyttä herran köpötellessä pikkuravia menemään... Loppujen lopuksi päätin hetken mielijohteesta tulla alas selästä ja lähteä taluttelemaan hevosta pienelle maastopätkälle. Suunnitelmien turhuus siis.