ensilaukka

Kyllä! Tänään se tapahtui - nimittäin laukkasin ihan ensimmäistä kertaa (tästä ei tosin ole todisteita kun kameran muistikortista loppui tila vain hetki ennen... dämm.)! Tosin alkutunti oli sellaista höykytystä että en ollut uskoa korviani kun Anne käski nostamaan ympyrälle laukan...

Minähän olen Vino Ihminen. Nemo on tunnetusti Äärimmäisen Herkkä Poni. Siis oikeasti tosi herkkä. Ja ohut. Eli Millalle aivan uskomattoman vaikea ratsastaa, tuntuu kuin istuisi ohuenohuen lankun päällä joka liikkuu.
Heti alussa Anne otti Millan keskelle ja asetteli taas uudestaan satulaan ja vähän kauhisteli olkapäitäni kun ne on ihan eri tasossa. Syyksi epäiltiin myös erimittaisia jalustinremmejä ja banaanimutkalla olevaa ponia mutta ei, kyllä se tyyppi siellä selässä on ihan vänkyrällä itse :D Alaselän rentouttamista helpotti mielikuva jossa istun häntäluuni päällä.

"...miten sää siellä oikee istut?" "...en mää oikeen tiijjä."

Käynnissä sujui oikeastaan hyvin kääntymiset ja pysähdykset, teimme kolmikaarista kiemurauraa. Olin ihan yllättynyt siitä miten pienellä Nemo pysähtyy! Monta kertaa olin vain hidastavinani käyntiä mutta sitten huomasin että poni jumahtaa paikalleen ja itse horjahdan vähän eteenpäin.

Kevyt ravi oli huomattavasti rauhallisempi kuin viimeksi, tosin tuntui vähän siltä etten pääse rytmiin ollenkaan mukaan ja ponnahdan joka askeleella ylös, kun sen pitäisi mennä niin että itse pompautan ponin takajalat mukaan. Kääntyminen vasemmalle oli portin puoleisella pääty-ympyrällä aika helppoa, mutta Annen silmien alla varmaan jotenkin lukkiuduin tai jotain, sillä sain ponin liiraamaan ulos ja lopulta pysähtymään aitaan... Mikä pro-rider -olo muka ;-) Äitini sai loistavan kuvasarjan näistä kääntymisistäni, eikö olekin hassu juttu kun poni ei käänny vaikka itse olen niin tasapainossa selässä..! Näin kotisohvalta olen miettinyt, että mitäs ihmettä oikeen siellä selässä säädinkään.. Kannattaa vielä klikata suuremmaksi niin saatte oikeen tsuumattuna kaiken :--D

Oikea kylki kasassa - miten niin muka? Ulko-ohja roikkuu - kuka uskaltaa väittää niin? :'D

Oikealle kääntyminen olikin yhtä tuskaa (myös...)! Päähäni ei tosissaan mahdu miten vänkyrä ihminen voi oikeasti olla, koska heti vaihdettuamme suuntaa ja otettuamme kevyttä ravia lähti poni juoksemaan alta pois. Tuntui taas että Anne sai koko ajan vahtia Millan käsiä ja kylkeä ja ylävartaloa ja katsetta muiden yrittäessä itseopiskella uraa pitkin... :D
Vasen kylkeni on kasassa. Mutta oikea olkapääni on alempana. Eiku mitenpäin se meni (eihän tämä ole rakenteellisesti mahdollista?). Kyljestä olen varma mutta olkapää näyttää olevan toisena hetkenä ylempänä ja toisena alempana. Lisäksi nojaan kaarevalla uralla sisään, en tosiaan tiedä miksi. Sitä täytyy mys treenata paljon. Katse oli edelleen pitkin ponin korvia, missä vaiheessa se sinne pääsi karkaamaan? Mielikuvana täytyi pitää sitä, että seison selkä seinää päin ja takaraivoni täytyy myös osua seinään, samalla kun katselen ympärilleni kuin kirahvi. Ja kädet. Voi voi voi, ne Millan kädet olivat jossain ihan muualla missä pitäisi. Aina hetken muistin ajatella asettavani kyynärpääni tasolle jossa ne ovat 90 asteen kulmassa, ranne "ylöspäin" mutta käsivarsi alas. Mutta arvatkaapa olivatko kädet heti kahdenkymmenen sekunnin jälkeen raahautuneet alas ja katse niiden mukana...

NYT siihen päivän kohokohtaan! Nimittäin meinasin tipauttaa korvani päästäni kun Anne sanoi yleisesti jokaiselle kentällä olevalle kolmelle ratsukolle (joista siis minä olin yksi), että nostakaa laukka lyhyen sivun keskellä ja laukatkaa ympyrä ja siirtykää takaisin käyntiin. Tarkistin vielä että mitä että, ja sain varmistuksen siitä ettei kuuloni reistaillut ja ohjeet joissa käskettiin antamaan todellatodella pieni apu sisäistuinluulla, muuten poni räjähtää laukkaan. Jep jep ja näillä menemme, annoin ihan minimini pikkupohjeavut ja siirsin sisäistuinluuni eteen-alas, ja ennenkuin ehdin pyöräyttää istuinluutani ylös kohti ulkokorvaa, oli poni jo täydessä vastalaukassa... Ja kun oikeasti luulin kuiskaavani laukka-avut :D Rauhoitettuani ponin takaisin käynnintapaiseen annoin ilmeisesti tarpeeksi pienet avut (suomeksi: ajattelin että no nostan laukan än-yy-...) ja poni laukkaa! Voi hurjaa, sehän ei edes kauheasti kaahannut ja kääntyi ja ehkä jopa ponin nenä tippui kahdesta metristä alas hetkeksi ja sain jopa kehut! Siinä oli kyllä ehkä liikuttavin hetki so far :-D

Ehkä tunnin paras ravipätkä...

Loppukäynneissä olin taas lievästi sanottuna hukassa, muistui oikeasti mieleen ne alkeistunnit kun poni vaan pysähtelee ja alkaa rapsuttaa päätään ja ääää en osaa sanoa sille mitään ja sitten törmätään melkeen aitaan ja poni meinaa syödä keltaisen huomionauhapalan siitä aitalangasta ja huhhuh..!

On oikeasti tosi hyvä että koen suurimmat onnistumiset kotona. Kun vähän heikompi suoritus jää CR-tunnille, saan tehokkaammin ohjeita virheiden korjaamiseen. Jos menisin aivan loistavasti (josta kuitenkin haaveilen..), eivät pahat tapani näkyisi ja en saisi niihin apuja.

Nemo on ihana.

Tämä taisi olla tässä.

PST. Emma, mulla olisi pari kuvaa sustakin - laita säpoa niin voin lähettää :-)