Ylösylösylös

Kahden kuukauden tauon jälkeen ensimmäinen CR-tuntini toi taas miljoonia ajatuksia ja (erityisesti) kotona korjattavia ja treenattavia juttuja. Harmi kun kaikki kysymykset keksii vasta kotona, hevosen selässä sitä on jotenkin niin ylikeskittynyt että aivotoiminta lakkaa joiltakin alueilta kokonaan.

Ratsastin 19-vuotiaalla, hollantilaisella ruunalla nimeltä Jack, joka on ihanan positiivinen ja seurallinen herra. Osaavakin, voin ihan rehellisesti sanoa että näin hienoa hevosta en ole koskaan ennen ratsastanutkaan. Voisin kehua hevosen maasta taivaisiin.. (; ja niin teenkin. Heti tunnin alussa etsiskellessäni tasapainoa ja istuinluita ja energian virtausta kehoni läpi ja kaikkea muutakin hienoa minkä yritin palautella mieleen, Jacki kuunteli tarkasti istuntaani ja yritti ilmiselvästi saada selvää aavistuksen ristiriitaisista avuistani.

Ensimmäiseen oikeaan ongelmaan kohtasin kun sain tehtäväkseni kääntyä käynnissä ympyrälle. Ajattelin että no, tätähän on tullut harjoiteltua jo pari kertaa, joten ei sen suurempi homma kuin viime tunnillakaan. Tästä vain hevosen käynnin mukana alan kääntämään vartaloani aavistuksen sisäänpäin, mutta muistan etten kaadu sisälle, etten jää roikkumaan kumpaankaan ohjaan ja että joustan käsistä.. Not. Ratsuni jatkoi muina hevosina eteenpäin, joten automaationa tein niin kuin aina oli opetettu jos hevonen ei tottele: pyydä enemmän ja isommalla avulla. Tämän seurauksena sisähartiani ajautui taakse, sisäkäteni veti ohjasta taaksepäin ja kädet lukkiutuivat paikalleen, joka sitten johti siihen että sain hevosen menemään vähän ei-niin-oppikirjamaista avotaivutusta uraa pitkin. Heti, kun pääsin Annen supertarkan silmän alle, alkoi kääntyminenkin sujua. Kuulemma "yliyrittäminen" on aika yleinen ongelma, ja täytyisi muistaa että aina jos hevonen ei toimi, täytyisi aloittaa korjaaminen siten, että tarkastaa oman tasapainonsa ja suoruutensa. Itsehän olin tämän pienen tilanteen aikana lyhentynyt sisäpuolen kyljestäni ja iskenyt katseeni hevosen kaulaan, joten ei ihmekään että hevosella oli pieniä vaikeuksia yrittäessään tulkita apujani. Niinä kääntämiskertoina kun vain ajattelin ympyrää, hevonen kääntyi loistavasti, mutta jos aloin ihan kääntämällä kääntämään, ei siitä meinannut tulla mitään.

Se katse. Ratsastajanhan kuuluisi katsoa "korkealta ja kauas", venyttäen kaulaansa niskasta asti yöspäin ja aavistuksen laskien leukaa, kuitenkin jännittämättä. Ihanteena on perifeerinen näkökenttä, jossa ei katsota vain tiettyyn pisteeseen, vaan vähän niinkuin autolla ajaisi: näet kaiken, mitä ympärillä tapahtuu. Olisin tunnilla ollut todella onnellinen, jos maan alle vajoaminen olisi ollut mahdollista, sillä muistutuksen "katse" sain kuulla noin kerran minuutissa. Toinen ongelmakohtani olivat kädet, jotka aina unohtuvat jännittyneinä paikalleen eivätkä jousta ollenkaan, kun niissä täytyisi tapahtua melko suurtakin liikettä. Eikä hevosen täytyisi itse joutua pyytää tilaa, vaan ratsastajan tulisi olla tarpeeksi nopea jotta saisi aikaan mielikuvan, jossa kahdella tikulla ikäänkuin työntää hevosen päätä aina eteenpäin. Takajalkojen energian täytyisi saada virrata esteittä hevosen päähän asti, "takaa eteen", eikä sitä saisi "blokata" käsien kohdalta. Tämä sama täytyisi jatkua myös alku- ja loppukäyntien aikana, koska hevonen tuntee ihme kyllä pienimmänkin vastuksen ohjasta.

Kun olin päässyt siihen pisteeseen, että sain aloitella ravia, luulin että muistaisin kuinka kevennetään. Muutaman ensimmäisen raviaskeleen jälkeen ratsuni kuitenkin hyytyi. Nolona myönsin että taitaa olla niin, etteivät muistikuvani oikein vastaa todellisuutta.

Kevennykseni oli aina ollut mielikuvana "istun alhaalla ja käväisen ylhäällä", kun sen täytyisi olla toisinpäin, jolloin ikäänkuin nostaisin hevosen takajalat ravin tahdissa ylös. Kevennyksen täytyisi olla "ruttu vatsassa", eli ylhäällä ollessa ei saisi painaa kantapäätä alas ja tukeutua jalustimeen nousten puolen metrin korkeudelle satulasta, vaan liikkeen täytyisi olla sama kuin "vetäisi häntää koipien väliin". Ylävartalo ei saisi myöskään nousta paikaltaan. Siinä vaiheessa tunsin itseni todella huonoryhtiseksi ja etukenoiseksi ensimmäistä kertaa ratsastavaksi, mutta kun olin vähän aikaa saanut totutella ajatukseen, alkoi tämä tyyli tuntua paljon helpommalta.

Suurimman riemastuksen koin, kun sain Jackin siirrettyä harjoitusraviin pelkästään istunnalla. Mutta kun yritin jäljitellä sitä toistamiseen, aloin lykkiä hevosta eteenpäin lantiolla tai pomppia satulassa ylös-alas, kun ideana on nostaa hevonen raviin ottamalla hevosen jalkojen liike satulasta ylävartalon ja istunnan avulla, kuin olisi itse lähdössä juoksemaan  - ikäänkuin nyppiä jalat liikkeelle. Harjoitusravissa vuorottaiset istuinluut ylläpitävät ravin tahdin, loistava mielikuva oli että kuin ne soittaisivat pianoa :D

Joo, tunnilta sain taas hurjasti vinkkejä ratsastukseeni, ja se oli taas yksi palautus maanpinnalle muistuttamaan kuinka pitkä matka tässä on edessä. Ensi kertaa odotellessa.. c(: