"Mitä sä valehtelit, sehän näyttää ihan hyvälle!"

Saanko esitellä hissantuntini.

Otsikon lause jäi parhaiten mieleen eilisestä CR-tunnista (: Nyt on hyvä fiilis!

Sain tunnille lainaksi mukavan, iiiison suokkitamman. Tammuska osoittautui todella herkäksi ja meneväksi, joskin meno oli koko ajan hallinnassa ja muutama käyntiin siirtyminen tuli kokonaan istunnalla.
Satula keikkasi hiukan eteen, mistä syystä istuin alussa "haarukassa". En saanut alaselkää pyöristettyä rennoksi, jolloin tarrauduin reisillä satulaan kiinni enkä päässyt joustamaan liikettä ylös. Tällöin tasapainotin itseni satulaan nähden, kun aina täytyisi "unohtaa satula" ja tasapainottaa istunta maahan nähden. Jouduin keskittymään alaselän rentouteen ja pyöreyteen tosi paljon, tällöin lonkkani avautuivat ja pääsivät joustamaan. Tärkeää oli myös muistaa ajatella polvea rennoksi "alas-eteen".

VAU MINKÄ KUVAN TEIN.
Ensimmäisessä boksissa haarukkaistunta, jousto alaspäin.
Toisessa alaselkä pyöreänä ja jousto ylös.

Eetun pään nostelun Anne arveli johtuvan liian hitaasta kädestä. Tuntumahan voi olla napakka, mutta käsi ei saa seurata liikettä vaan olla täydellisesti ajallaan - hevonen kyllä tuntee suussaan pienimmänkin jumin välillä ratsastajan sormet ja varpaat. Olen varmasti unohtanut ajatella käden joustoa. Voi ajatella, että käsi ei seuraa liikettä vaan johtaa sitä.

Kevennys osoittautui hankalaksi jo ensimmäisten askelten jälkeen. Eetun superpehmeä papparavi vs. ison suokin suurensuuret (tai pelkästään suuret. tai ilman etuliitettä.) liikkeet, kummassakohan pysyn paremmin tasapainossa... Sen vielä olisin itse voinut korjata, jos liike olisi ollut pelkästään ylös, mutta kun se tuntui heiluvan myös sivusuunnassa! Vähän oli koominen olo kun heiluin eteen-taakse-sivulle-sivulle-eteen-sivulle-taakse :'D
"Milla tuleppa käymään täällä"... lause joka saa aikaan kahdenlaisia reaktioita:
1. Miten väärin mä TAAS istun täällä?? ; __ ;
2. Onneksi kohta Anne asettaa mut tasapainoon, en olis kestänyt enää yhtäkään kierrosta ennenkuin olisin kaivanut kuopan jonne muutan asumaan ja jossa ei tarvitse edes ajatella diagonaalista joustoa ja askelten rytmiä.
Tällä kertaa vuorossa oli kakkonen. Joka kerta kun kuulin tuon pelastavan lauseen meinasin purskahtaa itkuun pelkästä onnesta, olin niin kaivannut sitä että joku selittää ihan outoja juttuja (esim. "kun laitat jalan jalustimeen näin niin kuulet tän helinän päässäs asti ku naputtelen raipalla jalustimeen", tai "laita kieli poskeen niin hevonen kääntyy sinne") jotka kaiken lisäksi toimii! :D Creepy I know.

Ratkaisu levottomaan alapohkeeseeni löytyi! Seuraavanlaisen tarkastuslistan jälkeen jalka pysyi oikeasti paikallaan kevyessä ravissa ja liian pitkillä jalustimilla, toimii! (minun kropallani siis, muistutan....)
1. Nilkka seuraa hevosta jatkuvasti joustavana ja rentona. Toisin kuin käsi, jalan tehtävänä ei ole johdattaa, vaan se on ratsastajasta täysin erillinen osa mitä hevosen liike liikuttelee.
2. Kevennyksessä ylävartaloa siirretään eteenpäin niin, että syntyy suora linja olkapäästä polveen. "Harjoitusistunnassa" (termit messissä ja silleenstä) linjahan on kantapää-lonkka-olkapää-korva.
3. Rintakehän tulee liikkua rentona. Kevennys ei ole liike, jossa ylävartalo heiluu edestakaisin, vaan linja polvesta olkapäähän pysyy koko ajan samana. Rintakehä siis liikkuu, itse ajattelin tämän niin että kun "häntäluu vedetään leukaa kohti", niin samalla "rintakehä nyökkää".
4. on ikäänkuin yhteenlaskettu tulos noista ylemmistä, jolloin polvessa on kulma ja se on irti hevosesta rentona. Kun esimerkiksi ylävartalo on liian takana, polvi kiristyy ja aiheuttaa alapohkeen heiluriliikkeen.
+5. Hienosäätönä ajattelin että napaa vedetään selkärangan kautta kypärännupista ylös. Joo, just tää on niitä outoja juttuja jotka toimii :-)

Sain siis jalkani kuriin noilla systeemeillä. Vaikka jalka toimi, niin tahti tuppasi ratsastajalla olemaan hukassa. Lisäksi olin harjoitusistunnassa koko aika kuin "lentoon lähdössä", etunojassa ja hevosen edellä  esimerkiksi liikkeelle lähdöissä. Siispä hengittelyä, odottelua...
Taas todistettiin etten saa ajatella (tämä muuten koskee myös "muuta elämää" (onko mulla sitä?), en saisi koskaan aatella... mokailun jälken perusselitys on "noku mä aattelin että.."). Kaiken täytyy antaa tapahtua, kun lähdin ajattelemaan ja analysoimaan hevosen selässä liikaa, tulin hitaaksi. Ratsastaessani käyntiä Anne huikkasi "vasen oikee!", jonka jälkeen aloin ihan tosissani laskea tahtia jotta pysyisin rytmissä. Loppuajan, ehkä noin viisi minuuttia, hoin ääneen taustamusiikkini, kavioiden kopinan, tahdissa: vasen oikee vasen oikee vasen oikee vasen oikee vasen oikee. Tunnin työn tulos näkyi ja tamma kiitti venyttäen alas!
Tunti oli aivan loistava. Pitkästä aikaa meinasin alkaa tanssia ja laulaa ja itkeä ja nauraa samaan aikaan, kun oli niiin hyvä fiilis! :D En ollutkaan niin hukassa!

Tänään kokeilin samoja oppeja Eetulla. Eilen herra oli kuulemma vetänyt oikein kauniit pukkilaukkasarjat maneesin päädystä toiseen, ja tänäänkin Eetu oli todella virkeällä päällä! Tahdon ajatella että osittain ponin herkkyys johtui eilisestä CR-valmennuksesta ja osittain siitä, että olin taas vaihtanut asteen herkempään ratsastukseen. Taas tunteellisena ihmisenä meinasin henkiset kyyneleet tirauttaa Eetulle joka luottavaisena seurasi kuolainta venyttäen käynnissä eteen-alas, ja siirtyi kevyestä pohkeenantolihasmerkistä (pienellä viiveellä mutta silti!) herkkään pikkuraviin joka kuitenkin toimi ja rullasi takaa eteen. Onnistuin säilyttämään itseni kevyenä ja tsemppasin koko ajan että muistaisin laskea tahtia ja antaa kädellä. Ohjathan siinä löystyi ja katse tipahti alas mutta hevonen pysyi rentona ja jalka hiljaa paikallaan! Kahdella merkillä tiivistän puolituntisemme:
:)