Silloin tällöin huomaa joutuneensa pattitilanteeseen itsekseen ratsastellessa. Hevonen ei käänny, pysähdy, etene tai väistä. Oma reaktioni tähän on enemmän tuota ja unohdetaan tämä niin johan pitäisi onnistua. Ja sitten on hassua kun ei onnistu. Usein huomaan että paras tapa oikeasti jumitilanteessa on nollata se täysin, ottaa vaikka seis (paitsi tietysti jos poni ei pysähdy, silloin täytyy soveltaa) ja miettiä tarkkaan. Mietintätuokion jälkeen on hyvä yrittää uudestaan. Pakko tunnustaa että nollaan ratsastukseni liian harvoin, joka johtaa yleensä siihen että jännitän käsiäni, puristan pohkeilla. Katson käsiäni tosi herkästi, kun automaationa pitäisi tulla se, että mieluummin katsoo hiukan yläviistoon kuin alas.
Tosiaan, pikkujuttuja. Ne ovat niitä perusasioita, joita käytiin muutamien ensimmäisten CR-tuntien aikana läpi. Kuinka pysäytät tai kuinka käännät. Nämä pikkujutut pääsevät liian helposti unohtumaan kun vaikeusaste kasvaa ja pitäisi uutta sisäistää kaiken muun lisäksi. Esimerkiksi kääntymisestä muistin yhden täysin perusjutun jonka opin ensimmäisillä tunneilla. Eetu ei suostunut kääntymään, vaikka kuinka annoin polven rentoutua ja avata tietä, pidin itseni keskellä satulaa siirtämällä ulkokättä hiukan sivulle, loin ulko-ohjan paineella hevoselle seinän jota vasten se ei haluaisi kulkea ja
katsoin eteen eikun hups taisin katsoa sisäpolveani?. Asiaa samalla mietiskellessäni tajusin alkaa ottaa liikettä enemmän ulkojalalta kohti sisähartiaa, pitäen ulkojalan pitkänä maassa. Niin perusasia jonka pitäisi tulla automaationa samalla kun liike kulkeutuu vuorottaisten istuinluiden kautta ylös.
Täytyy alkaa lueskella aikaisempia kirjoituksia, jos löytyisi vaikka taas joitain uusia vinkkejä jotka olen unohtanut. Tässä samalla selittelen viivästystä kirjoitusten kanssa ja niiden lyhyyttä, vapaa-aika menee joko läksyjen, Eetun tai Facebookin (joo, tosi huono tapa josta täytyy päästä pois) parissa.. Mutta ihanaa että silti löytyy uusia lukijoita, tervetuloa! (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti