palikkaratsastaja

Eilisen tunnin valaistuminen.

2012-01-13T09:37:00.000+02:00

Kääntyminen on ollut taas Se Juttu tänä talvena, lähinnä parina viime viikkona. Kun ei käänny, ei sitten millään!

Millan reaktio on tietysti vetää sisäohjasta ja oikein myödätä ulko-ohjasta (ettei tulisi vetoa taaksepäin, eäh anteeksi mitä?). Kädet lähtevät seilailemaan teille tietämättömille ja hevonen katoaa jonnekin. Yleensä päin seinää. Pari kertaa suoraan seinään. Jaaha.

Sitten kun viimeinkin sain iskostettua päähäni että valmentajan ohje "Pidä kädet lähellä ylävartaloa" tarkoitti sitä että runttaat sen ulkokyynärpään kylkeen kiinni ja pidät sen kanssa siinä, niin oleminen helpottui miljoonasti! Eetukin huokaisi helpotuksesta ja kääntyi helposti. Katoppa.

"Sun tehtävä on pysyä selässä."

2012-01-07T13:02:00.000+02:00

Yritän tässä nyt vähän kasailla toissapäiväisen valmennuksen fiiliksiä. Tunti oli uskomattoman opettava ja siitä jäi käteen hurjasti, nyt on motivaatio treenaamiseen taas huipussaan!

Tunnin alussa selitin ongelmakohtamme uudelle valmentajalle P:lle. Mainitsin, että Eetu jää todella herkästi pohkeen taakse. Kun kerroin myös tappeluista, joihin Eetun kanssa ajauduimme, hän kysyi minne raippaa käytän. Pohkeen taakse, tietenkin? "Nyt vaihdetaan se. Lupaan, että sun hevonen lentää. Sun tehtävä on pysyä kyydissä ja olla jarruttamatta." Kuulostaa hyvältä. Todella hyvältä.

Isoin muutos tunnilla oli se, että raippaa käytettiin (ja tullaan käyttämään jatkossa) sisälavalle, niin että se säilyttää paikkansa eikä siirry reiden päälle. Näin avun saa nopeaksi ja täsmälliseksi. Lyhyempi raippa on tässä helpompi hallita.
Kun hevonen on lähtökohtaisesti hidas ja etupainoinen, sen lavat täytyy saada ylöspäin jotta etujalat ehtivät takajalkojen alta pois. Tässä raippa lavalle ohjaa tekemään juuri niin. Olin aluksi hiukan epäileväinen, kuinka "pää ylös ja selkä alas" -mentaliteetilla elävä Eetu reagoisi ja rentoutuisiko se niskastaan yhtään.
Pohkeilla signaalit minimiin, ulko-ohjalla kiitetään ja istunta mukaan. Raipalla ei lyödä, pari ensimmäistä kertaa voi joutua käskemään napakasti mutta sen jälkeen riittää raipalla kosketus.
Eetussa huomasi muutoksen heti. "Kaikki" käännettiin päälaelleen ja se hiukan hermostutti ponia, mutta kun kerroimme sille että tämä onkin ihan hyvä juttu, se rentoutui ja liikkui irtonaisemmin kuin pitkiin aikoihin! P ihasteli Eetun superisoja liikkeitä ja kehui ponin maasta taivaisiin, sai olla ylpeä :) Pääkin pysyi alhaalla, kun avut raipalla olivat todellakin vain ranneliike.

Kiittämisestä. Sitä tehtiin paljon ja isosti, kaikki liike eteenpäin oli superhieno juttu, Eetu oli maailman taitavin ja meillä oli hirveän hauskaa koko ajan. Ilmapiiri tarttui hevoseen herkästi ja se ravaili menemään pirteänä ja skarppina, olematta kuitenkaan hermostuneen oloinen. Olen ihan hirveän tyytyväinen tuntiin, saimme uskomattoman paljon apua.

Myös ratsastaja sai kehuja. Isoin ongelmakohta ovat nyt levottomat kädet jotka lähtivät elämään omaa elämäänsä eivätkä pysyneet paikallaan.

Nyt pitää varmaan vähän oikaista jos jollekin tuli mielikuva, että hyppelehdimme kaikki koko tunnin kukkaseppeleet päässä viskellen glitteriä ja perhosia ympäri maneesia. Ehei, ratsukkoa ei todellakaan päästetty helpolla, molemmat tekivät 110% töitä koko ajan. Onneksi taukoja oli usein, joiden aikana sekä ratsastaja että hevonen saivat (ansaitun..?) lepotauon.

Just näin!

2011-12-28T00:28:00.000+02:00

...tai sitten ei!

Tänään maneesissa tapahtunutta:
(muistetaan että lähtöasetelma on se, että Milla korjaa alusta asti vain itseään)

- nostetaan laukka
- rodeoidaan pari kierrosta (Eetumaisesti "sotkeudun-jalkoihini-just-nyt" -tyylillä)

Mitäs tekee Milla?

No karjuu tietysti kuin syötävä. Missä taito loppuu, karjunta alkaa. Onneksi olin yksin ja onneksi tuuli puhalsi tarpeeksi lujaa ettei tallille asti kuulunut ärräpäät.
Jossain vaiheessa yritin istua satulaan ja ottaa liikettä ylös. Mutta kun liike ylös tarkoitti Eetun mielestä joko ravia tai sitten kaikki jalat ylös. Yhtä aikaa. Singoten samalla eteenpäin. Perhana. Yritä siinä sitten olla Centered Rider ja hengittää hevonen letkeän rentoon laukkaan.

( True Centered Rider tosiaankin kykenisi tähän. Minä en. )

Jatkoin siis karjuntaa (meinasin jatkaa tähän että "ja naruista vetelyä ja polkimilla potkimista" mutta tahdon säilyttää lukijoiden illuusion eleettömästä ratsastuksestani) noin vartin ajan kunnes pääsimme yhteisymmärrykseen. Ihan näppärää laukkaa tuli loppujenlopuksi.

Centered Riding, minne hävisit elämästäni?

Nyt lähinnä naurattaa, silloin itketti vähän. Paitsi loppujen lopuksi tallin pihalla kun tuuli ihan hirveästi ja oli pelottavaa ja silti pysyttiin ihmisen vierellä. Silloin ihmisellä oli hyvä olo.

Sanojen hakemista

2011-12-16T08:31:00.000+02:00

Eilen en voinut kuin yrittää keräillä tipahtanutta leukaani jostain maneesin nurkista, koska Eetu yllätti minut positiivisesti! Toissapäiväinen tahtojen taistelu oli selkeästi tehnyt hyvää kummallekin. Itse osasin heti alkukäynneistä lähtien ottaa jalustimet pois ja läteä tekemään nopeita siirtymisiä, ja Eetu oli varsin vastaanottavaisen oloinen ja reagoi herkästi/herkemmin kuin Eetu yleensä.

Ensimmäistä kertaa luultavasti ikinä laukat toimivat heti ensimmäisestä askeleesta. Nyt tosin syyllistyin matkustamiseen tämän ihmeen takia, mutta tämän kerran sai mennä.. :--)

Lopussa uskaltauduin tekemään muutaman askeleen siirtymisiä kaikissa askellajeissa, ja vaikka muoto olikin pitkähkö, niin poni oli herkkä ja siirtyi seuraavalla askeleella!

Oikealle laukannostotkin toimivat, jäin ehkä sisäjalalla hiukan liikaa kiinni mutta nostot olivat meidän mittapuulla todella hyviä! Vasemmalle taas huomasin miten vino olin, koska oikea jalkani jäi edelleen kiinni suurinpiirtein nostavan laukkapohkeen kohdalle (=nosta väärä laukka) ja vasen jalka seilasi jossain kymmenen senttiä irti kyljestä ja edessä. Kun avustin vähän raipalla niin Eetu tajusi kyllä miten päin noston olin tarkoittanut, ja vaikka ei olisi tajunnutkaan niin urheasti se yritti jotain räpellystä tarjota askeleessa :D

Tänään meillä onkin tunti pitkästä aikaa, jännittää..! Kaiken lisäksi Eetusta tulee ihan naku, katsotaan minkävärinen poni paljastuukaan tuon mammuttikarvan alta... Shampootakin sai hangata pois ikuisuuden... Saan tosin tekosyyn liittyä varhaistäteilijöihin ja iskeä villaloimen ponille päälle aina kävelyjen ajaksi :)

Työvoitto!!

2011-12-14T18:49:00.000+02:00

Tänään oli niitä päiviä kun ajattelin käväistä maneesissa ihan vähäksi hetkeksi vain, testaamassa kaasun ja jarrun toimivuuden (jarrujen kanssa yleensä ei ole ongelmaa, kaasu sen sijaan...) nopeilla siirtymisillä.

Eetu oli vakaasti sitä mieltä että nyt ei olla työskentelytuulella vaan vänkyröidään laidalta toiselle ja kuulostellaan kaikkea muuta paitsi ratsastajaa. Vaikka kuinka pitäisi ratsastajan ensin tsekata oma istunta, hengittää hetki ja ajatella loogisesti, hermostumatta, en voinut mitään sille että päässä napsahti pahemman kerran. Eetu protestoi ilmeisesti väärin aseteltua jalkaani nostamalla pään ylös ja potkaisemalla takajalla sivulle, siinä vaiheessa hermostuin. Jos herralla riittää virtaa arvostella minun ratsastusta poikittamalla ja pomppimalla ja pelleilemällä, niin kyllä sillä on myös virtaa liikkua ETEEN. Ja ETEEN sitten mentiinkin ja LUJAA, kierros, toinen, kolmaskin. Niin monta kierrosta poni sai juosta alta karkuun että pohkeesta siirryttiin eteen, ei ylös.

Tästä järkyttyneenä Eetu oli nostanut pään ja laskenut selän ja pötki nyt laukkojen jälkeen ravissa menemään takajalat Venäjällä. Yritin pitää jalat hiljaa ja ottaa tuntumaa sisäohjalla. Taivutin ponin isolle ympyrälle, pyysin sitä myötäämään sisäohjalle ja nyökkäämään päätä sisälle. Pidin Eetun selkeässä ylitempossa että liike tulisi oikeasti jostain takaa enkä vain vetäisi liikettä taakse.

Tätä tahtojen taistelua jatkoimme lähes puoli tuntia. Myönnän, että jos olisin keskittynyt istuntaani ja peilannut hevosta, olisimme olleet tuolla hetkellä paljon paremmalla mielellä molemmat. Myönnän, että hevonen ei koskaan sikaile huvikseen, vika on yleensä satulassa. Mutta jotenkin Eetu oli pakko saada ajattelemaan eteen.

Välikäyntien aikana nostin jalustimet kaulalle. Kun lähdin ottamaan ohjia takaisin, yllätyin kuinka kevyt ja yhteistyöhaluinen hevonen toisessa päässä odotti. Eetu seurasi ohjaa hienosti ja vastasi mukavasti pohkeeseen ryhdistäytyen.
En jäänyt tuudittautumaan tähän tunteeseen, toisin kuin yleensä, vaan lähdin tekemään pääty-ympyrällä nopeita siirtymisiä ravista käyntiin ja takaisin. Keskityin pitämään ohjat tasaisesti kädessäni yhtä pitkinä. Pikkuhiljaa Eetu alkoi muuttua myös siirtymisissä. Raviin siirtyessä sen pää pysyi muodossa, käyntisiirtymiseen sain jo vähän pyytää vauhtia pois. Eetu oli selkeästi pohkeen edessä ja peilistä ohimennen vilkuillessani huomasin kuinka sen selkä oli noussut vähintään parikymmentä senttiä ja takajalat tekivät töitä aktiivisena.

Loppuraveihin otin jalustimet jalkaan. Keskityin ottamaan liikettä ylös, pitämään jalan superrauhassa vähän jopa irti kyljestä ja kädet rennosti tasaisina. Eetu työskenteli tosissaan ja positiivisen oloisena!, kuunteli tarkkaan ja kääntyi notkeasti. Tarkistin miltä meno näytti peilistä ja meinasin tipauttaa leukani matkan varrelle, niin mielettömän hienosti takajalat olivat alla! Muutamia kertoja olen nähnyt Eetun parhaimmillaan juoksutuksessa ja nyt pääsin siihen pisteeseen selästä käsin! Voisin kuvailla pelkkiä ponin takajalkoja koko illan :D Kerrankin pystyin rehellisesti sanomaan että Eetu työskenteli kunnolla, korrektissa muodossa selän läpi! Poni sai paljon paljon kehuja ja tuntui itseensä tyytyväiseltä, se oli yksi tärkeimmistä asioista koko tunnin aikana :)

Hyvää fiilistä ei pilannut edes vetistä luistinrataa muistuttava tallitie ja tien vallannut tukkirekka, joiden yhdistelmänä väistö- ja suunnanmuutosliikkeeksi kaavailtu peruutukseni sivutielle päätyi (onneksi matalaan) ojaan. Pienellä raivolla ja ei-niin-taidokkaalla heijaamisella (KYTKINKAASUKYTKINKAASUJARRUJARRUJARRUKAAAAASUKAAAASUKYTKINKÄSIJARRUKAASUKAASU) kuitenkin sain repäistyä tuskasta rääkyvän autoni takaisin tielle. Mahtoi rekkakuskilla olla hauskaa. Pikkubemarilla ei ollut hauskaa, toivottavasti edes pari nastaa jäi jäljelle. Toivottavasti se suostuu käynnistymään huomenna. On se urhea pikku auto <3

Otsikointivaikeudet osa miljoonakaksi

2011-12-11T10:38:00.000+02:00

Mutta mitä tämä on - missä se metrin pakkaslumikerros on? Miksi ulkona sataa vettä?

Väsäsin itse omin käsin piparkakkutalon, josta tuli diabeetikon kauhu. Tein sokerimössöstä liian juoksevaa enkä jaksanut alkaa enää säätää, joten ratkaisu on tietysti kuorruttaa koko mökki lumella... :)

Vau.

Olemme nyt teoriassa asuneet Eetun kanssa maneesissa, ulos ei ole tuossa kelissä ja vajavaisella hokkivarastolla ollut asiaa. Eilen loskalumet jysähtelivät katolta alas mikä aiheutti pientä äksöniä hevosissa, jopa Eetu oli melkein hereillä!

Pitkästä aikaa tuntui että liikuimme eteenpäin, tosin enhän minä omaa ratsastustani sitten muuttanut. Tuloksena pohkeilla hakkaava ratsastaja ja tosiraskasta ratsastusta. No menihän eteenpäin ainakin jos ei muuta. Varmasti ensi kerrallakin menee kun oli niin kivaa... ;---) Mun ratsastuksesta on pitkään ollut CR todella kaukana. Kai se tästä, vai mitä?

Odottelen jo innolla/kauhulla ensi torstaita kun pääsemme pitkästä aikaa tunnille. Olemme kyseisen opettajan ohjauksessa ensimmäistä kertaa, hän tosin tuntee Eetun vuosien takaa :) Mielenkiintoista nähdä mitä tuleman pitää!

Yhteenveto viikosta

2011-12-09T18:43:00.000+02:00

muutaman viikon takaiselta CR-tunnilta.
ei kiinnitetä huomiota katseeseen.
ei oikeastaan kiinnitetä huomiota mihinkään.
kuvitelkaa kyra ja max tuohon.

- Poni on ollut ihana

- Poni on ollut kamala

- Olen ratsastanut lähinnä epätasapainossa

- Mutta ei ole menoa haitannut

- Ratsukkona ollaan tehty oivalluksia

- Ja menty myös vähän takapakkia

Mutta onneksi pääsääntöinen suunta on eteenpäin. Valon nopeudella (Tumpelo-Annan sanoin).
Odotan niin innolla että tuo lumimyrsky taantuu ja jättää jälkeensä puolen metrin lumikerroksen jonka voisi reippaalla maastolaukalla korkata huomenna tai lähipäivinä. Rakastan sitä tunnetta kun molempien pitää ihan aavistuksen tukeutua ohjaan ja laskea katsetta pöllyävältä kimallelumelta, vauhdin hurmassa ja onnen läikkyessä rinnassa.

Haasteita, PART KAKSI

2011-12-05T14:37:00.000+02:00

Lauran lisäksi minut haastoi Lotta!

Säännöt ovat seuraavat:

a) kiittää haasteen antajaa: Kiitoskiitos! (:

b) nämä blogit haastoin mukaan: Saanko olla tylsä ja ärsyttävä ja haastaa mukaan kaikki, jotka tätä tällä hetkellä lukevat?

c) ilmoittaa näille kahdeksalle haasteesta

d) kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Kahdeksan satunnaista asiaa Palikkaratsastajasta

Hei, olen Milla. Kerron nyt kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni. Asiat eivät liity blogin aihepiiriin, olen siitä pahoillani.
Ensimmäinen satunnainen asia on se, että

olen (naurettavan?) kiinnostunut biologiasta. Etenkin koulun kurssit ovat olleet aivan uskomattoman mielenkiintoisia! Osasyy tähän pakkomielteeseeni on upean innostava bilsanopettajani, joka suorastaan repäisee mukanaan biologian ihmeelliseen maailmaan... :D
Kirjoitin biologian nyt syksyllä, ja panikoin kirjoituksia jo keväällä. Kesä menikin lähes päivittäin lukiessa, monta tuntia päivässä... Kirjoituksissa kuusi tuntia loppui täysin kesken, toiset samanlaiset niin olisin voinut saada kaiken aivovuodon mahtumaan konsepteille?

Tästä pääsenkin sujuvasti seuraavaan satunnaiseen asiaan.

Tekstin tiivistäminen ja järkevästi rajatun aihepiirin omaavan tekstin tuottaminen on minulle ellei mahdotonta, niin ainakin haastavaa. Blogia aiemmin lukeneet ovat ihan varmasti huomanneet, että lyhyet, selkokieliset lauseet ja epäpoukkoilevat, toisinsa kytkeytyneet ajatussillat ovat harvinaisia. Kirjoittamisen aloittaminen on tuskaa, mutta kun pääsen vauhtiin niin sitä ei vähällä lopetetakaan. Blogikirjoituksissakin tykkään selittää asiat monta kertaa vain eri kantilta, lisätä tuonne ja tänne vähän esimerkkejä ja lopulta tekstistä saa kaivaa sen olennaisen sanoman kaivurilla.

Kolmas satunnainen asia itsestäni:

Järjestän itselleni stressiä asiasta kuin asiasta. Jos stressitaso ei ole tarpeeksi korkealla, jätän pari asiaa viime tippaan ja sysäydyn oravanpyörään jossa ensimmäiset asiat vievät aikaa seuraavien asioiden suorittamiselta ja siinä välillä vielä sovin itselleni lisää tekemistä. Aina on muka liian kiire ja liikaa tekemistä. Ja silti löydän aina kahdenkeskeistä minä ja Facebook -laatuaikaa.

Neljännen satunnaisen asian tietää jokainen joka vähänkään on lukenut blogiani.

Olen superyli-itsekriittinen mitä tulee ratsastukseen. (Lähes) aina olisin voinut tehdä paremmin tai nätimmin, kuunnella hevosta enemmän ja verrata itseäni enemmän itseeni kuin muihin. Jos vedin ohjasta liikaa, mietin sitä parhaimmillaan koko illan, ja jos olen vetämättä ja alan matkustelemaan, olen huono ratsastaja koska annoin hevosen löntystellä ympäriinsä. Löntystelyhän tietysti johtuu siitä, että en osaa istua satulassa jonka takia hevosella on epämukava olo eikä se halua liikkua, kaiken pitää olla aina kivaa ja hauskaa ja pitäisi hypellä sateenkaarilla vaaleanpunaisten yksisarvisten kanssa satumaassa.
Tosin olen hyvää vauhtia vieroittumassa tästä ajattelumaailmasta ja olen hyväksymässä sitä, että aina ei voi olla kivaa ja hauskaa ja että aina ei vaan voi onnistua. Ei edes joka kerta. Vaikka tahtoisi.

Viides satunnainen asia,

sain pari kuukautta sitten ajokortin! Olen nyt huristellut jo vaikka missä, ja alkujännitys yksin ajamiseen alkaa pikkuhiljaa murentua. Pimeällä ajaminen on iso nounou, vaikka joudunkin joka viikko ajamaan tallille pimeitä ja kiemuraisia teitä pitkin. Olen aivan varma että hirvi tai pupu hyppää metsästä eteeni joka ikinen kerta kun vauhtia on pimeällä ja kiemuraisella tiellä yli neljänkympin. Luultavasti minä ja pieni punainen bemarini olemme keränneet suuren jäsenmäärän tallitien "pienenpunaisenbemarinjasenkuskinvihaajat"-kerhoon...

Kuudentena satunnaisten asioiden listallani on

ärsyttävän ylijouluinen tunnelma pääni sisällä. Joulun odotus ja jouluisuus menee jo yli, se häiritsee itseänikin! Kestäisin 24/7 päässä soivat joululaulut, mutta näin hämäävä jouluolo saa pääni oikeasti pyörälle. Saatan sohvalla ~~istuessani~~ dataamassa ollessani pysähtyä ja etsiä katseellani joululahjapapereita, aamulla pöydässä pitäisi olla jouluateria, missä on kuusi, missä on lunta, miksi täällä on niin jouluista?
Viime jouluna taisin laittaa joulukoristeet huoneestani kesälomalle juhannuksen paikkeilla? Jaksoin tosin odottaa joulukuuhun asti ennenkuin laitoin ne.

Seitsemäs satunnainen asia itsestäni on itsellenikin aivan uusi asia.

FC Bayern München. Tähän jalkapallojoukkueeseen olen iskän kautta "kasvanut" ja passiivisesti kannattanut koko ikäni. En ole kuitenkaan ikinä ollut oikeasti kiinnostunut jalkapallosta, en ole koskaan harrastanut sitä tai fanittanut mitään joukkuetta. Vasta tämän kauden olen ihan oikeasti itse aktiivisesti istunut katsomassa ottelut. Ja joo, olen ihan koukussa. Kun joukkue ja samalla sen persoonat, pelityyli ja henki on käynyt tutummaksi, olen huomannut kuinka tositosi hauskaa on oikeasti fanittaa jotakin näin paljon :D
MIA SAN MIA.

Kahdeksas ja samalla viimeinen satunnainen asia jonka aion paljastaa itsestäni, on seuraavanlainen.

Puhetyylini on sekoitus erilaisia murteita, täytesanoja ja sanojen etsimistä. Lisäksi sisäistän hirveän nopeasti keskustelukaverini murteen. Kavereiden mukaan puhun etenkin äitini kanssa turkua, ja tuntemattomammatkin ihmiset ovat ihmetelleet, mistä päin Suomea olen kotoisin. Kun olen käynyt sukulaisilla Turun suunnalla, puhetyyli jää päälle. En tosin omaa murteen aitoa nuottia, mistä olen hiljaa itsekseni hyvin katkera :D Joudun hakemaan sanoja usein, suomen kieli on hankalaa ja sanat on vaikeita. Olen kateellinen sanavalmiille ihmisille, koska itse olen ehkä maailman hitain ihminen mitä puhumiseen ja vuorosanojen keksimiseen tulee.

Kevennyksestä ja hallinnasta

2011-11-19T12:54:00.000+02:00

Muutaman kuukauden mittainen tauko CR-tunneilta on tosiaan näkynyt.
Ensimmäinen tunti tauon jälkeen oli järkytys: huomasin miten olin palannut "vanhanmalliseen" kevennykseen ja kuinka vaikeaa oli saada oikeat lihasryhmät taas toimimaan!

Millainen on siis vääränlainen kevennys? Kevennystapoja tuntuu olevan yhtä paljon kuin valmentajia, jokainen painottaa vähän eri asiaa. Yksi käskee antaa liikkeen viedä, älä ylikevennä, anna hevosen tehdä työ ja tönäistä takamus satulasta. Käy nopeasti ylhäällä ja istu alas, muista ryhti. Toinen painottaa aktiivista kevennystä lantiolla eteen, ei ylös. Muista edelleen hyvä ryhti. Muiden muassa tällaisia kevennystapoja olen vuosien varrella sekoitellut löytääkseni tämänhetkisen tasapainon kannalta vääränlaisen kevennykseni.
Kun kevennän jalustimelta ylös, kantapääni nousee, nilkka jännittyy. Polveni lukkiutuu satulaan ja istuinluut keikahtavat taaksepäin. Kun haeskelen yliryhtiä, joka kerta noustessani satulasta ylävartaloni heittäytyy taakse. Pää jää tietysti paikalleen etsien viimeisintä tasapainon ripettä jonka avulla uhmaisin liikkeen lakeja ja jäisin satulaan. Syntyy neandertalilais-efekti.

Oikeanlaisessa kevennyksessä linja olkapäästä polveen on suora. Perusistunnasta siis ylävartaloa täytyy siirtää aavistus eteen, jalkojen päälle. Jalkapohjat ovat maata kohden ja ne lepäävät jalustimessa painamatta. Nilkka seuraa rentona liikettä, polvet rentoutuvat ja joustavat. Liike hevosen takajaloista läpäisee ratsastajan koko kehon varpaista kypärännuppiin saakka ja sieltä singoten ulkoavaruuteen saakka.
Rintakehä pysyy rentona. Vaikeimmalta kevennyksessä tuntui nimenomaan rintakehän jättäminen, koska yritin saada jumissa olevia hartioitani rennoiksi alas painamalla niitä taaksepäin - missä ristiriita muka? Jos rintalastaa pitkin vedettäisiin suora viiva, sen tulisi jatkaa mahaa pitkin, kun taas minulla linja lähti jonnekin satulan etukaarta kohti (tästä kuva alempana). Kun muu yläkeho pysyy rentona, pysyvät myös hartiat. Linja kyynärpäistä kuolaimeen on suora. Katse korkealta ja kauas, rennolla niskalla ja leualla.
Itse keventäminen tapahtuu niin, että lonkat aukeavat ja häntäluuta vedetään kohti leukaa. On mahdotontakeventää korkeelta ja kovaa, liike on melko pieni. Pääajatuksena on pysyä kevennyksessä ylhäällä, ja vain nopeasti käväistä satulassa ottamassa liikettä ylös. Tässä kohtaa yritin ymmärtää sitä, että yläkeho tosiaan jää eteen, eikä heijaa taakse. Pelkästään asian miettiminen laittoi aivoni toimimaan niin ylikierroksilla että ne meinasivat lukkiutua kokonaan, puhumattakaan siitä että pitäisi saada oma keho tottelemaan!

Sain elintärkeän neuvon. Alussa on hyvä palauttaa mieleen tasapainoinen istunta, ja vaikka kuivaharjoitella kevennystä pysähdyksissä. Ratsastaessa eteenpäin ei saa jäädä miettimään, kaiken täytyy antaa tapahtua, mennä mukana - liikkeen päällä - ja korjauksien tulee olla lyhyitä välähdyksiä, yhden sanan muistilistaa mitä käydä läpi.

Eetu keksi ekalla CR-tunnilla että ai tämä oli taas tätä missä ratsastaja jää aina hitaaksi miettimään, löysäilenpä kun kerran kykenen. Jos hevosella itsellään ei ole minkään asteista eteenpäinpyrkimystä, on tällaisen aloittelevan ratsastajan ihan hirveän hankala päästä mukaan kevennyksen rytmiin.

Viime tunnilla ratsastin hauskalla suokkitammalla, jonka reagointi asioihin on täysin päinvastaista mitä Eetulla. Eli eteen mennään ja mieluusti reippaasti. Keventäminen helpottui paljon ja vähän päälle, tosin 10 askelta ravia ja 6 käyntiä -harjoitus taisi muokkautua meillä harjoitukseksi 48 askelta ravia ja 11 käyntiä jotta Milla pystyy taas kasaamaan itsensä ennen seuraavaa ravimatsia.
Harjoitusravissa ratsuni puksutti menemään kuin parempikin Allegro, jolloin vauhtiin tottumattomana turvauduin reflekseihini: nojaa taakse, myötää lantiosta ja pidätysmyötäyspidätysmyötäyspidätysmyötäys. Hassu juttu kun ei vauhti hidastunut.
Korjauksena minun piti ylittää itseni, mennä rohkeasti liikkeen päälle ja ottaa tilanne hallintaan. Kammeta siis itseni takanojasta pystyyn (rintalastan linja siis hevosen korvista maata kohti), HENGITTÄÄ ja olla istunnalla vahva mutta joustava: istuinluiden liike seuraa takajalkojen liikettä sivulta toiselle ja "pausettaa" se hetkeksi kun istuinluuni nousee ylös.
Henkinen taistelu oli hirveä :--) Mutta kun pääsin tilanteen herraksi, "pakotin" hevosen kuuntelemaan istuntaani (ei tekemällä pidätteitä ohjilla vaan olemalla jämäkkä ja jäntevä) ja muistin hengittääkin välillä, pystyin ihan oikeasti säätelemään ravin juuri sellaiseksi kuin halusin. Ihan uskomatonta että jyränkin saa kuuntelulle oikeasti ilman käsivoimia. Pitää vaan itse olla hirveän tarkka ja saada keho toimimaan oikein. Ja se on vaikeaa.

Haasteita, PART YKSI

2011-11-09T11:34:00.001+02:00

Minut on blogihaastettu pariinkin otteeseen, ja ajattelin pitkästä aikaa aloitella taas kirjoittelua. Tässä on tosiaan ollut lukion abivuosi meneillään, ja syksyn kirjoitukset, autokoulu ja muukin eläminen siinä sivussa on vienyt aikaa sen verran että jostain on ollut pakko karsia. Yhden blogikirjoituksen väsääminen kun ei ole Millalle mikään viiden minuutin juttu vaan jos aletaan kirjoittamaan niin sitten myös kirjoitetaan, parhaimmillaan parikin tuntia. Arvostaisitteko te lukijat kuitenkin myös niitä minuutin pikapäivityksiä? Pitäisikö niitä alkaa kirjustella välillä? (:

Haasteisiin. Ensimmäisen tunnustushaastejuttuasian sain Lauralta!

Tunnustuksen tehtäviin kuuluu kiittää tunnustuksen antanutta, vastata 10 kysymykseen ja jakaa tunnustusta eteenpäin 10 ihanaan blogiin sekä tiedottaa kyseenomaisia blogeja asiasta. Tässä kysymykset ja vastaukseni niihin:

1. Suosikkiväri: Punainen ja keltainen ehdottomasti Bayern Munchenin kotipelipaidoissa... :-) Pidän kovin monista väreistä mutta yhtä ehdotonta suosikkia ei ole. Värit on kivoja.
2. Suosikkieläin: Hevonen, on aina ollut ja tulee luultavasti aina olemaan vaikka harrastus jäisikin jossain vaiheessa.
3. Suosikkinumero: 2
4. Suosikki alkoholiton juoma: Coca cola, se alkuperäinen tonnisokeroitu kiitos. Lightit ja Pepsit, not so much.
5. Facebook vai Twitter: Facebook!
6. Intohimosi: Biologiankurssit. Kyllä. Sekä hevoset.
7. Saada vai antaa lahja? Meinasin jo kirjoittaa lahjan saaminen, mutta sitten aloin miettimään syvällisesti. Rakastan sitä kun voin suunnitella pitkään ja hartaasti jotain, varsinkin yllärisynttärit ja suuret lahjat saavat suupielet nousemaan väkisin korviin. Siis lahjan antaminen.
8. Suosikkikuvio: Sydänkuvio cappuccinon maitovaahdossa.
9. Suosikkiviikonpäivä: Lauantai! Pitkät hidastempoiset aamut ja iltaa kohti kiihtyvä syke, parasta.
10. Suosikkikukka: Kukatkin on kivoja. En osaa päättää vain yhtä, aika monessa kukassa on omanlaisensa viehätys (:

Heppapäivityksiä nyt en tähän hätään ehdi, onnistuin käyttämään loput hyppytunnistani tähän ja nyt täytyy jo pitää kiirettä...!

Päätöksiä

2011-06-26T21:02:00.000+03:00

Tumpelo-Anna puhuu taas asiaa. Taas. Kuunnelkaa sitä, oppikaa, kyseenalaistakaa ja ihmetelkää.

Anna sai aikaan sen, että avasin ihan viattomasti sanaisen arkkuni kommenttilootaan ja oho, nyt olen piiitkän tauon jälkeen taas ölisemässä Palikkaratsastajan puolella. Millan elämässä on tapahtunut niin paljon sitten, hups, toukokuun...... että on kirjoittelut jääneet vähemmälle.

Anna puhui kirjoituksessaan mm. vaatimisesta. Jos jotain vaatii, se täytyy Vaatia Loppuun Asti. Esimerkki Eetulla ratsastamisesta: Eetua väsyttää hirveästi, ratsastajakin on jäänyt kauhean hitaaksi ja laidunkaverit huutelevat hävyttömyyksiä. Tässä vaiheessa ratsastaja rentouttaa polven, joka on päässyt kiristymään, mutta eihän Eetu sitä huomaa kun keskittymisen taso on romahtanut pilvenpiirtäjän verran maan alle. Tässä vaiheessa ratsastaja voisi a) ahdistua siitä, että nyt on varmasti joku vialla kun ei poni syöksähtänytkään korvat hörössä eteenpäin, korjaanpa vielä vaikka korvaa ulospäin, tai b) selittää hevoselle että äskeinen polvenrentoutus ei ollut pelkästään ratsastajan omaa väliaikajumppaa vaan toivomus siitä, että liikkeen suoritustempo kasvaisi, tönäisemällä pohkeella tai tarvittaessa jopa näpäyttää hiukan raipalla jotta herra saataisiin kuuntelulle.

Tärkein päätös, minkä olen viime aikoina tehnyt, ja josta myös Annalle kommentoin, on se, että pohkeilla ja ohjalla annetut avut menevät aina ja poikkeuksetta istunnalla annettujen merkkien ohi. Lähtökohtaisesti siis pyydän hevosta eteen- tai taaksepäin muuttamalla kehoni tapaa ottaa liikettä vastaan, mutta pohje ja ohja ovat ne, joita totellaan vaikka istunta vahingossa vastustaisikin hiukan liikettä. Esimerkki Eetulla ratsastamisesta: lähden kääntämään hevosta keskiympyrälle (ensimmäinen virhe jo, en saisi kääntää vaan käännös täytyisi tehdä yhdessä hevosen kanssa) mutta Eetu jatkaakin pitkää sivua lapa edellä koska olen (vaihteeksi) syöksynyt kaarteessa hevosen edelle. Ratsastajana voisin a) ahdistua ja korjata painautumalla vuorotellen sisä- ja ulkojalustimelle koska kokeilen kumpi sattuisi tänään toimimaan, ai niin, pääni on vinossa josko siinä löytyisi vastaus, ja vasen kylkeni on muuten taas pidempi kuin oikea ja mitenköhän sitä korjaisin, TAI b) kertoa hevoselle että lähdetäänkin tuonne sisälle antamalla merkin ulkopohkeella ja mahdollisesti jopa kertoa sisäohjalla minne olinkaan alunperin ollut menossa.

Koska olen juhannukseni käyttänyt biologian yo-kirjoituksiin valmistautuen, tiivistän asiani näin:
istunta = a = resessiivinen eli väistyvä ominaisuus ja
pohje, ohja = A = dominoiva ominaisuus.
Nämä nyt ei periaatteessa olleet rinnastettavissa mutta leikinpä opiskelevani tässä ennen Poliisiopistoa.

Ää ja tässä nopeasti ennen kuin Poliisiopisto: olemme koulutunneilla päässeet jo siihen pisteeseen että etsiskelen keskivartalon korsettia ja oikeanlaista lihastonusta. Navasta alaspäin rentous on siis luokkaa "amputaatio" ja pää lepää rentojen hartioiden varassa käsien joustaessa hienosti kuin öälädök kesäheinä, mutta syvät lihakset tekevät töitä. Tämä on muuten hirveän vaikeaa, jännitystä ei periaatteessa saisi ajatella LIHASJÄNNITYKSENÄ ÄRRÄRRÄR vaan selkärangan reiluna tukena. Kuin puhaltaisit ilmaa ohuen pillin läpi. Ja rentouta navasta alaspäin ja kainaloista ylöspäin. Helppoa. Not. Hyvää juhannusta!

Hetki kiireen keskellä

2011-05-27T16:58:00.000+03:00

Nyt käärin hihat ylös (kirjaimellisesti, oli niin huvittava tilanne että pakko kertoa heti alkuun :D) ja tässä kevätkiireiden keskeltä vähän päivittelen tapahtumia.

CR-kurssista

Tosiaan, olin tässä viikko muutama takaperin Helénin ratsutilalla kurssilla. Hirveän yksityiskohtaisesti en ala selittelemään, suuret linjat saavat nyt riittää :-)
Molempina päivinä ratsastettiin kaksi tuntia, lisäksi pari tuntia katsoimme ratsastuspilates-DVD:tä ja kerran päivässä pidettiin teoria. Jokainen meistä neljästä sai kurssihevosen jolla ratsastettiin koko viikonloppu. Ratsunani oli FWB-ruuna J.E. John, todella symppis herra ja tulimme hyvin toimeen (-:

Yksi isoimmista ongelmistani (along the others..) oli kääntyminen: kurssin alussa kääntyminen edelleen tarkoitti mielestäni sitä, että vedetään sisäohjasta ja oikein nojaudutaan ulkojalalle samalla kun sisäjalka siirtyy eteenpäin ja sisähartia taakse.
Tästäkin minulle on monen monta kertaa sanottu (noin joka tunti) ja nyt vasta sisäistin asian: kun käännyn, saan mieluummin ajatella painoa sisäjalustimelle, sisähartiaa ja -kättä eteen. Ikäänkuin "sukeltaisin" kaarteeseen, vaikka tosiasiassa vasta tässä vaiheessa istuin satulassa kaarteen läpi suorana.
Kaikki satulassa tehtävät korjaukset ovat todellakin vain mielikuvatason siirtymisiä, keholla korjataan maksimissaan milli tai pari. Kurssin aikana tämäkin alkoi valjeta.

Oikea kylkeni on selkeästi kireämpi kuin vasen, joten valahdan satulassa vasemmalle. Edelleen, vaikka kuinka monta kertaa tämäkin asia on selitetty, ymmärsin vasta nyt että "enemmän imua vasemmalta" ei tarkoita "lisäpainoa vasemmalle jalustimelle ja siitä voimallista ponnistusta ylös". Se tarkoittaa sitä, että ajattelen lisäpainoa oikealle jalustimelle ja vasenta kylkeä lyhyemmäksi, kuin joku nipistäisi kyljestä.

Kurssin aikana kehoni alkoi käydä tarkemmaksi korjausten suhteen, ja Anne sanoikin että muutos ensimmäisen ja viimeisen tunnin välillä oli suuri. (Vaikka meinasinkin päivittäin lopettaa ratsastuksen kokonaan, perfektionistinen olento sisälläni paukutti rintalastaa niin voimallisesti muutamaan kertaan :D)

Kurssin jälkeen...

...huomasin heti tuttuun satulaan istuessani ja raviin siirtyessäni että palaset tipahtelivat matkalla varsin mallikkaaseen läjään suurinpiirtein keskelle maneesia. Turhautuminen oli suuri, juuri olin oppinut olemaan jalalla hiljaa ja suarittamaan kääntymiset keskellä satulaa! Ja tässä humputtelin pitkin maneesia pohkeitteni säestämänä, sisäkäsi kiinni reidessä. Great.

Pikkuhiljaa olen saanut ratsastukseni taas ruotuun. Olen yrittänyt kanavoida energian, jonka käytän pohkeilla paukuttamiseen, muualle kroppaani olemalla ylitsepursuavan päättäväinen ja "röyhkeä". Kuten valmentaja kotona sanoi ihan loistavasti: "Eetu, olen tässä vuoden raahannut takajalkojasi mukanani, olisi korkea aika siihen että alat itse niitä nostelemaan!". Jo pelkästään tämän fiiliksen saavuttaminen ennen satulaan nousua auttaa ihan hirveästi. Kun itse olen selässä skarppina, myös poni alkaa heräämään. Raipalla herättelyjäkään en viime tunnilla tarvinnut, jäntevöitin itseni ja istunnalla kerroin, että pitäisi alkaa liikkumaan taas.
On ihan uskomatonta, miten paljon pelkkä mieliala vaikuttaa koko ratsastukseen. Vaikka en muuttaisi apujani mitenkään, muutos hevosessa on suuri.

Eetu toivottaa hyvää kesää! :)

Tässä kesälomaa (ja vuoden viimeistä koetta...) odotellessani olen käyttänyt paljon aikaa myös hevosasioiden miettimiseen ja suunnitellut kesälle paljon ohjelmaa :-) Nyt ajatus pääsi harhailemaan jälleen tulevaan kesään ja ajatus katkesi, kuittaan tähän. (Kiva tunne kesken kemiankokeen....) Hyviä heppailuhetkiä kaikille, muistetaan pitää hauskaa ja välillä silittää rypyt otsalta :--)

Ilmoitusluontoosta asiaa

2011-04-30T10:58:00.000+03:00

Kiireinen lukiolainen ilmoittaa lähtevänsä Wieniin ensi viikoksi - eli luultavasti pari seuraavaa viikkoa on aika hiljaista. Jooo, tiedän että olen Huono Bloggaaja koska jätän blogin toissijaiseksi mutta nyt on kyllä pakko sanoa että kaikki muu menee vähän edelle.... Tänä viikonloppuna kirjoittelen pari esseetä ja tutkielman, jotta voin sitten ensi viikonloppuna tehdä viikon ajalta kaikki läksyt (koska taisin ~~unohtaa~~ jättää kirjat kouluun), ratsastelen jossain vaiheessa ensi viikolla ja pakatakin pitäisi tänään ja huomenna. Ja siivota.

Kyllä vähän infoan viime kouluvalmennuksesta. Tuntui, että heti kun istuin hevosen selkään, kaunis ja huolella pinoiltu kurssipalikkapino romahti ja tein taas ihan samoja virheitä kuin aikaisemmin... Jalan kanssa yritin olla varovainen ja olla pumppaamatta, yritin muistaa pitää ylävartalon linjassa... Huoh.
Toisaalta, nyt kun jälkeenpäin olen katsellut videota tunnista ja verrannut sitä muutaman viikon takaiseen, huomaan että istun itse asiassa paremmin ja eleettömämmin vaikka sainkin tehdä paljon enemmän töitä että saisin Eetun tajuamaan että pohje = eteenpäin. Ehkä mulla vielä onkin toivoa! :D

Pari päivää valmennustunnin jälkeen kävin ratsastelemassa kevyesti kentällä ja Eetu yllätti! Poni oli kiva kaulastaan ja pohkeitakin ymmärrettiin paremmin. Tästä on hyvä jatkaa viikon päästä :)

Hauskoja vappuja kaikille!!

Sneak Peak

2011-04-24T21:11:00.000+03:00

Pari tuntia sitten kotiuduin CR-kurssilta. Viikonloppu oli todellakin intensiivinen ja KOKONAISVALTAISESTI KEHITTÄVÄ. Tässä vähän esimakua mitä tuleman pitää kun joskus kykenen järkevään mietintään ja tänne kirjoittamaan:

Kurssihevosenani kärsivällisesti toimi FWB-ruuna Vito, joka on aivan mahtava ponipakkaus. Herkkä kuin mikä, mutta hyvinkin anteeksiantava ja sainkin rauhassa korjata esimerkiksi laukassa jännityvän alapohkeen.

Hermostuin laitteelle, joka herjasi korvan juuressa aina, kun tasapainoni horjahti. "JOO JOO MÄ KORJAAN MÄ KORJAAN TULE ITE RATSASTAA!!". Kuulen varmaan seuraavat kolme viikkoa päässäni: "right. right. right. right. back. right. left. front. right. right."

Tajusin viimein, että "enemmän ylös vasemmalta" ei tarkoita "nojaudu vasempaan jalustimeen". Päinvastoin kevennä painoa vasemmalta jalustimelta ja nipistä kylkeä. Ja ajattele käännös eteen, ei taakse. Ja pidä se sisähartia linjassa. Mutta ei liikaa, muuten se vasen puoli romahtaa......

Sentin kurakerroksen alta löysin hevosen.

Opettelin venyttelemään ratsastustunnille.

Istuin mukana muutamassa passageaskeleessa liinan päässä. Tosin heti kun Anne kertoi tämän mulle, reaktioni oli salamannopea TÄH ja huolellisesti kasaamani palikkapinon kokoaminen...

Pääsin höpöttämään hevosista ja viettämään aikaa ihanien heppaihmisten kanssa. :-)

Kurssi oli todellakin aivan mahtava, opin paljon ja vähän päälle, ja aivot työskenteli yötä päivää... Nyt onkin vähän..... väsynyt olo :D

Älä mieti, tunne

2011-04-17T21:04:00.000+03:00

Sain ratsastaa tänään CR-tunnilla tosi hauskalla suokkitammalla, jonka kanssa ollaan melkein jo vanhoja tuttuja. Kerran aikaisemmin siis olen tällä neidolla ratsastanut. Tammalla on ihan päinvastainen reaktio epätasapainoiseen ratsastajaan kuin Eetulla, lähdetään siis alta pois. Vaikka vähän taisimme kaahailla ympäriinsä niin tosiaan paras sana kuvaamaan tuota "Norsuhevosta" on hauska (:

Anne kysyi, olisiko jotain tiettyä ongelmakohtaa mihin tahtoisimme keskittyä. Back to basics oli toiveena, ja lisäksi olisi tosi kiva saada tietää miksei se hevonen käännykään... Kuulostaapa yksinkertaiselta näin kirjoitettuna!

Back to Basics
Aluksi Annen täytyi suoristaa mieletön notko selässäni. Olin heti selkään noustuani tuntenut miten väärin lantioni on, mutta pah, mitäs korjauksista...
Alaselkä täytyy siis jättää rennoksi, vaikka nostamalla jalat satulan eteen. Tässä hakeudutaan keskelle satulaa, missä istuinluut tuntuvat selkeimmin. (Milla sai liukua ainakin kymmenen senttiä eteenpäin, eh ohohups.) Alaselkä päästetään rennoksi esimerkiksi keikauttamalla lantio vartalon alle, vetämällä häntää koipien väliin, häntäluuta kohti leukaa... Tapoja on monia ja on yksilöllistä mikä sopii kenenkin kropalle ja tuntemuksille parhaiten.
Tässä vaiheessa Millalla yleensä hartiat lysähtävät eteen ja leuka säestää, muodostaen kauniin neandertalilais-ilmeen. Seuraavaksi pitääkin ajatella selkää seinää vasten, niin että niska venyy ja "aukeaa". Linjan korva-hartia tulee olla täysin pystysuora, pää siis hartioiden päälle! Niska on yksi tärkeimmistä muuttujista ratsastajan kehossa, kun se pääsee romahtamaan, ei ole toivoakaan että muu keho säilyttäisi tasapainon. "Leuka ylös!" käsky menee samaan ristiriitaisten merkkien sarjaan kuin "Kantapäät alas!". Usein leuan ylös nostaminen ensinnäkin jännittää leuan mutta myös lyttää niskan nikamat ja aiheuttaa esimerkiksi pään tai jonkin muun ratsastajan ruumiinosan heilumisen, koska liike ei pääse jatkumona kypärännupista ylös.

hyvä esimerkki kuinka "pää on irti seinästä"...
syksy 2010

Aivot narikkaan (ainakin osa)
Ratsastus on todella vahvasti tunnelaji. Kun hevonen on liikkeessä, ei voi jäädä miettimään, mittailemaan ja analysoimaan. Ratsastus on flow-tyyppinen tila, missä asioiden pitää antaa tapahtua, hevosen rytmissä, kavioiden lyönnit maahan taustamusiikkina.
Toinen aivojen puolisko (olisiko ollut oikea..) ohjailee tunteita, se toinen käsittelee tietoa. Tämä "tietopuolisko" saa työskennellä täysillä silloin, kun ollaan siinä kentän keskellä "Milla tuleppa tänne" -pyynnön jälkeen ja kun mietiskellään syitä, seurauksia, korjauksia ja elämän tarkoitusta siinä sivussa. Silloin yleensä asiat tuntuukin todella helpoilta: niin tietysti, koska teen A, tapahtuu B, ja korjatakseni minun tulee tehdäkin C. Liikkeessä ei ole aikaa miettiä kehityskulkua A-B-C, vaan tietopuoliskoaivojen täytyy väistyä tunteen tieltä. Korjaukset ovat ohimeneviä välähdyksiä, ilman analysointeja ja miettimistä. Lyhyitä muutaman sanan käskyjä, "vasen ylös".
Yhdistin tämän kääntymisongelmaan: kun esimerkiksi juttelin jonkun kanssa selästä käsin ja käännyin automaattisesti pitkän sivun keskeltä takaisinpäin jotta kuulisin maassa seisovan ihmisen, en jäänyt pohtimaan: "Kääntyyköhän tämä nyt?". Ei ollut vaihtoehtoa etteikö hevonen olisi kääntynyt, koska oli Tunne, minä ja hevonen, yhteys hevosen jalkoihin ominani, kääntyminen oli luontaista.
Mutta heti, kun Ratsastan: puolipidäte, kääntyyköhän, varmuudeksi toinen puolipidäte, asetus, kääntyyköhän, no ei kääntynyt, kehon korjaus, ohja, pohje. Tuloksena on silti lapa edellä junnaava hevonen. Jos olisin jonkin ihmeen kaupalla päässyt tilaan, jossa en mieti kääntymistä ja aloitan voltin "aivot narikassa", niin varmasti viimeistään puolessa välissä volttia herään: "Apua, mun vasen puoli alkaa jäädä jälkeen, joten joudun A-B-C." Tulos on sama.

flow?
syksy 2010

Alas, ulos ja lenkille
Tulimme alas hevosten selästä ja lähdimme taluttamaan niitä maneesin toiseen päähän ja takaisin. Anne käski ottamaan pari juoksuaskelta, ja vähän hölmistyneenä tottelin. No enkös lähtenyt juoksemaan aina ja poikkeuksetta vasemmalla jalalla. Oikealla aloitus ei vaan tuntunut järkevältä kun sitä alkoi maistelemaan!
Tämä sama toispuoleisuus heijastuu ratsastukseen, varsinkin kevennykseen. Vasen aloittaa, se jää ikäänkuin tukijalaksi, kun oikea kylki jää kasaan ja vasen venyy. Tämän korjaamiseen sain kotiläksynä tehdä harjoitusta, jossa seison maassa oikea jalka tukijalkana. Tästä nostan vasenta lonkkaa niin, että kylki lyhenee kunnolla. Liike ei saa lähteä taaksepäin, vaan sen täytyy tuntua tuossa jalan taitekohdassa, öö, koukistajassa? :D Samalla täytyy tarkistaa että keho pysyy suorana. Tätä liikettä käytän myös hevosen selässä nostamassa vasenta puoltani. Joskus korjaus "vasemmalta enemmän ylös" meneekin överiksi ja siitä tulee "vasemmalta jalustimelta enemmän vauhtia", jolloin tulos on vähän +-0-1...
Lisäksi tuo talutusharjoitus oli hyvä siltä kannalta, että siinä pääsi tunnustelemaan omaa aktiivisuutta jalkojen nostelun suhteen. Jotkut ihmiset laahaavat jalkoja perässään, samoin kuin hevoset jotka liikkuvat "takajalat tallissa", kun taas joiltakin sujuu luonnostaan jalkojen pitäminen kropan alla sen kummempia ihmettelemättä. Tämä jäntevyys, yllätys yllätys, seuraa satulaan.

Sain taas tunnista todella paljon! Toivottavasti onnistuin ympäriinsä lentelevien ajatuksieni kokoamisessa jonkin asteen järkevyydeksi.. :-)

***

Ensi viikonloppuna lähdenkin ottamaan ihan kunnon annoksen CR:a Helénin Ratsutilan kahden päivän kurssille... Hihi ja jaksan mukamas odottaa, täytyy ottaa muistivihko mukaan :D

Asiasta ja vähän sen vierestä

2011-04-15T08:45:00.000+03:00

...ongelmana on ilmennyt se, että kovasti haluaisin kirjoittaa mutta aihetta ei oikein ole. Aivot eivät ole toiminnassa syvälliseen pohdiskeluun, tai oma ratsastamiseni on "murtovaiheessa" (=olen keksimässä jonkun jutun miksi joku toinen juttu tapahtuu mutta jota en saa ihan vielä keksittyä) jolloin en pysty sitä analysoimaan. Enkä joka viikko viitsi tulla tänne vain listaamaan syitä miksi ei tällä viikollakaan tekstiä irtoa.
SIISPÄ, aloittelin kakkos(eikun kolmos-)blogin, Kirjotusvireessä. Toimintaperiaate on, että jos teitä alkaa ahdistamaan ja/tai ärsyttämään kun ei se koskaan kirjoita, käykää huviksenne kurkkaamassa Kirjotusvireestä (joo, taivutus oikeasti olisi Kirjoitusvireessästä mutta se näyttää ja kuulostaa niin tyhmältä että itselleni suomilla oikeuksilla kutsun sitä nyt Kirjoitusvireestä)
*ajatuskatko koska tungen noita sulkuja nyt joka paikkaan*
....että mikä mahtaisi Palikan elämää tällä kertaa ravistaa suuresti. Koulu, koulu, koulu, vaiko kenties koulu. Yleinen laiskuuskohtauskin on hyvin mahdollinen. Tällöin en tietysti kehtaa Palikkaratsastajaan tulla ölisemään sen hetkisiä tuntemuksia ylipäätään mistään. Silloinhan postaukset olisivat tällaisia:

asiogyumovui eiorjied.
s.

Ja niitä emme halua. Tänne siis, Kirjotusvireeseen (Kirjotusvireessään?) kyllä.

> KIRJOTUSVIREESSÄ.

Sitten vähän asiasta, koska tuossa oli jo pitkä pätkä sen vierestä. Eetupoika on ollut oikein mukavalla tuulella, tosin kesä ja lämmin yhdistettynä kenttäilyyn equals Eetun mielestä löllöilyä. Ihmetys oli suuri, kun pitikin Kouluvalmennuksessa olla ihan yhtä reipas kentällä kuin maneesissakin! Varmasti hämmentävää.
Viime tiistaina kävin siis Kouluvalmennuksessa Eetun kanssa, ja suunnitelmissa on nyt alkaa käydä niissä useammin.
Totuttelemista on ollut siinä, että nyt korjataan hevosta, ei ratsastajaa. Olenkin tehnyt paljon töitä jotta "eteen"-käsky tarkoittaisi ensimmäiseksi sitä, että tarkistan oman istuntani, ja vasta sen jälkeen annan avun. On ollut tosi vaikeaa, mutta samalla hirvittävän palkitsevaa, analysoida sekunneissa koko oma istunta ja yrittää tehdä korjaus. Minullehan on ollut ongelmana se, että jään liikaa miettimään, jolloin koko liike hidastuu. Nyt, kun joku on koko ajan patistamassa, pitää tsempata nimenomaan nopeudessa.
Tietysti se, että joku ei ole muistuttamassa esimerkiksi liikkeestä jäävästä ulkohartiasta, saa aikaan sen, että teen paljon virheitä. Paljon. Jään kevennyksestä todella helposti jälkeen, ja käsi jännittyy herkästi. Onneksi myös Kouluvalkku tietää, mihin ratsastuksellani pyrin, ja muistuttaa aina ehtiessään istunnastani. Jalka ei saa jäädä hetkeksikään pumppaamaan, ja jos käden jännittyneisyys alkaa lähentyä "vetotuntumaa", noottia seuraa. Kiitos!

Pst. Toivottavasti kesä alkaa mahdollistaa myös kuvien saamisen... Pidetään peukkuja...

terkkuja koeviikolta

2011-04-09T19:42:00.000+03:00

...kyllä, tähän kirjoittamattomuuteen on Hyvä Syy. Koeviikko oli mukavasti päällä ja viikonloppuna olin menossa koko ajan, nyt on hengähdystauko ennen huomista :D

Viime viikon CR-tunnista. Teen nyt paljon lyhyemmän sepustuksen koska jotenkin nyt on luova kirjoittaminen täysin hukassa, ollut jo pidemmän aikaa eli kirjoittamiset ovat olleet tavallaan "pakkopullaa" - kovasti tahtoisi selittää mutta kun ei sanoiksi osaa laittaa!

Saimme jo taas alkukäynneistä kehuja, Eetu oli kivan pirteänä :) Ohjia aloin keräilemään harjoituksella, jossa ratsastin viisi askelta lyhyempää käyntiä ja samalla lyhensin ohjia muutamalla sentillä. Sitten askelta pidennettiin kymmenen askeleen ajaksi, muistaen kuitenkin tehdä se hevosen tahdissa, ei yhtäkkiä lykkimällä lantiolla. Eetu alkoi kuunnella istuntaa mukavasti ja sain ohjat kivuttomasti keräiltyä, yleensä ongelmana on se että ohjat käteen -> pää ylös jännittyneenä. Nyt pää oli ylhäällä mutta ei niin jännittynyt kuin voisi olla :D Olin tyytyväinen siihen että Anne sanoi käteni joustavan mukavasti myös tiukemmalla ohjalla, jee!

Seuraavaksi kevyessä ravissa tehtävänä oli saada ennen kulmaa siirtyminen pariksi askeleeksi käyntiin josta taas ravia, ympyrä päätyyn tai keskelle ja suoristuksen kautta käyntisiirtyminen taas. Ohjaus oli vähän hukassa, keskiympyrä varsinkin näytti joskus joltain ylilevahtaneelta neliöltä. Eli ei ainakaan ympyrältä. Siirtymiset käyntiin ja raviin sain mukavasti ajoitettua, kunhan muistin pitää jalan tarpeeksi nopeana ja kevyenä. Usein on niin (ainakin Eetulla), että mitä kovempi pohje on, tai mitä voimakkaammin sitä käyttää, sitä vähemmän hevonen liikkuu eteenpäin. Pohkeella potkaiseminen saa toki reaktion eteen, mutta onko se tie herkkyyteen? Hevonen on juuri sellainen, millaiseksi sen ratsastaa.

Kevennyksessä minun täytyi keskittyä siihen, että yläkeho on tarpeeksi edessä ja katse korvien välistä eteen. Ei korviin, vaan niiden välistä ylös.
Taas kerran huomasin, miten herkkä Eetu on ja kuinka hyvin se peilaa ratsastajaa. Kun oikea puoleni on liikkeestä jäljessä, kääntyy hevosen nenä oikealle ja toisin päin.

Laukannostoihin saimme aivan uskomattoman paljon apua! Nostot tehtiin ympyrällä käynnistä, mikä on paras tapa varmistua että laukka todellakin nousee eikä hevonen ajaudu kiitoravin kautta laukkaan.
Ongelmanani on ollut se, että olen lähtenyt työntämään ja tönimään hevosta laukkaan. Tosiasiassa tällöin vain jarrutan entisestään. Valmennustunti upealla tukkajumalasuokilla teki kuitenkin niin hyvää, että nyt pystyin istumaan ja odottamaan.
Käynnissä hain aluksi tuntuman liikkeeseen. Tärkeää oli pysyä noston ajan keskellä hevosta. Nyt nostin laukan pelkästään sisäpohkeella, ilman istuinluiden pyöräyttämisiä tai muita. Vein siis sisäpohkeen eteen, puristamatta, painamatta. Jos en saanut haluamaani reaktiota, muistutin raipalla. Vaati monen monta toistoa että ravin sijasta nousikin laukka, mutta tuon CR-tunnin jälkeen laukka on noussut joka kerta uskomattoman helpolla! Vasen laukka on Eetulle (ja kuskille ilmeisesti) vaikeampi kuin oikea, jota poni tarjoaa jatkuvasti, mutta sen ongelman ratkaisimme viime tiistaina siten, että ratsastin ulkopohkeen kunnolla "läpi", ettei Eetu pääsisi siksakkaamaan ulospäin. Istun siis jotenkin vinossa jolloin Eetun on entistä vaikeampi nostaa vasenta laukkaa?

Laukkojen välissä tehtiin käynti-pysähdys -siirtymisiä. Pysähdyksestä käyntiin siirtyminen voi tapahtua joko etu- tai takavetoisesti, ja oikeaoppinen siirtyminen lähtee takaa. Jos etujalat lähtevät viemään askellajia, siirtymisestä tulee pitkänomainen ja löysä.

Laukkojen jälkeen Eetu oli todella upea! Kevyt, herkkä ja reipas! Ja ihan ilman juoksutuspiiskaa! :D
Teimme kolmikaarista kiemurauraa kevyessä ravissa, ja jokaisen suoristuksen kohdalla siirryimme käyntiin aluksi muutaman, ja lopulta vain kahden askeleen ajaksi. Yleisesti ottaen harjoitus meni tosi kivasti, mutta muutama siirtyminen tuli kuin kellottaen! Eetu säilyi reippaana ja positiivisena koko ajan.
Kun kevyessä ravissa hidastin käyntiin, heilahdin yläkeholla taakse aika usein. Kun keskityin pitämään keskivartalon lihakset töissä ja kehon oikeasti jalkojen päällä koko ajan, pysyin suorassa. Liike hidastui siis eteenpäin, ei taakse!

Loppuravit olivat hienoja. Kun Anne sanoi maagiset sanat "tanssita sitä!", tuntui että koko paketti ryhdistäytyi (: Eetu sai kehuja liikkeistään, kuulemma kunhan pääsee itsensä kanssa tasapainoon niin liikkeistä tulee upeat.

Tuo CR-tunti oli mieletön harppaus eteenpäin. Eetu on ollut kevyt, tasainen ja herkkä ratsastaa, laukat ovat nousseet moitteettomasti. Vau :) Tosi positiivista on se, että Eetu on ollut reipas olematta liitokavio. Eli siis mitä tarkoitan, on se, että muutos on luultavasti melkoisen pysyvä sillä selkeästi nykyään "perus-Eetu" on muutaman asteen reippaampi kuin pari viikkoa sitten! :)

Video!

2011-03-28T18:21:00.000+03:00

Parhaita paloja eilisen CR-tunnilta. Kirjoittelen selostuksen myöhemmin, kun ajatus kulkee eikä tarvitse hakea kymmentä sekunttia jatkoa sanalle "ajatus....." (kulkee). Lyhyesti vain sanon että Eetu oli aivan mahtava, herkkä ja reipas! Olen tosi ylpeä :-) Meno oli aivan toisen näköistä kuin vaikka pari viikkoa, saati kuukautta sitten.

VIDEO.

Ai, ai, ai...

2011-03-26T10:26:00.000+02:00

Eilen pääsin ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen Kouluratsastustunnille, tänään sängystä ylös pääsemiseen tarvittiin pari minuuttia tsemppausta ja tekniikan miettimistä...
Ratsastin aivan upealla kansallisen tason tukkajumalasuokilla, opetusmestarilla joka tekee juuri sen verran mitä pyydetään, ei enempää tai vähempää. Viimeksi ratsastin näin tasokkaalla hevosella "normitunnilla" silloin, kun kävin vielä valmennuksissa - eli ehkä viitisen vuotta sitten? Kesti aikansa kunnes löysin taas sisäpohkeen ulko-ohjaa kohti, uskalsin asettaa ja taivuttaa. Tunnin tavoite oli siis ylälinjan pyöreyden saavuttaminen asetusten avulla. Aluksi käynnissä vasta- ja myötäasetuksilla, sen jälkeen ravissa ja lopuksi laukassa.
Suokilla sain luvan kokeilla, liioitella ja tehdä virheitä. Sain vähän siitä fiiliksestä kiinni, millaista ihan perusratsastus on, hevosen korjaamisen kautta. Sain myös vinkkiä kevennykseeni, käteni nousi sitä mukaa kun nousin satulasta ja oli tämän takia epävakaa. Kun ajattelin painavani kättä alas aina kevennykseen, sain ohjastuntuman vakaaksi ja hevonen rentoutui suustaan.
Huomasin myös, miten suuren ongelman olen laukannostosta saanut tehtyä. Heti kun Anne pyysi valmistelemaan laukannoston, lamaannuin ja suurella työllä kasattu paketti "ratsukko" hajosi... Mutta yhden superhyvän noston sain aikaiseksi kun ajattelin. Ylöspäin, ei eteen.
Tykkäsin tunnista todella paljon, oli mukavaa vaihtelua ja ratsu oli upea ja kärsivällinen :-)

Tunnin jälkeen ratsastin vielä Eetun, jota ei enää niin kovasti elämä kiukuttanut :) Tosin huurussa olevat ikkunat ihmetytti, niitä piti silmät lautasen kokoisina tuijotella... Loppujen lopuksi herra päätti että hengissä selvitään vaikka ei ihan teräväpiirtona tallinpihan näkymät tulekaan.
Käynnissä kokeilin pari kertaa taivuttaa pienen taivutuksen ja Eetu hoksasi idean nopeasti. En kuitenkaan keskittynyt muotoon sen enempää, vaan jatkoin sillä linjalla että muoto tulee kun on tullakseen - eli kun istun hiljaa hevosta häiritsemättä ja teen sen työn helpoksi.
Hetken ravailimme vähän päämäärättömästi (sana?) ympäri maneesia. Päätin keskittyä käsiini ja iskin ne vähän lähemmäs hevosen kaulaa ja miettiä niitä alas-eteen kevennyksen tahtiin. Eetu laski päänsä pitkälle ohjalle ja kuolaimelle, tehden töitä selällään :) Itsekin tunsin kuinka tasainen tuntuma oli ja kuinka Eetu oli suustaan rentona.
Loppukäynneissä oikeasti tunsin kuinka tulimme pysähdykseen istunta-avuilla! Vapain ohjin tein aluksi puolipidätteen, energia kypärännupista ja niin edes päin, sitten lähdin hidastamaan käyntiä istuinluilla hevosen tahdissa. Kaksi viimeistä askelta ennen pysähdystä mulla oli todellinen kontrolli hevosen jalkoihin, ja kun päätin että seuraavan askeleen jälkeen emme enää liiku, hengitin ulos (sekin on välillä ihan hyödyllistä) ja yksinkertaisesti pysähdyimme. Ei ehkä ihan tasajaloin, mutta juuri silloin kun minä halusin, ilman ensimmäisenkään lihaksen jännittymistä tai ohjan kiristymistä. Vau!

<3
© Tiinamari Karvinen

Kuvat eivät ehkä ihan aiheeseen liity, mutta yritän saada ratsastuskuvia joku päivä vaikka varastoon :D

Ja hei te ihanat lukijat! Kiitos paljon palautteestanne, on ollut ihana lukea teidän kommenttejanne! Saan teiltä tosi paljon motivaatiota bloggaamiseen. Ja tervetuloa uusille lukijoille :)

Onko jotain erityisiä toiveita tulevia postauksia varten? Eli jonkunlaisia toivepostauksia voisi olla tuloillaan jos teillä vaan on kiinnostusta niihin :--)

Käyntiä

2011-03-24T20:44:00.000+02:00

Rokotuksen jälkeen määrättiin kolme päivää kevyttä liikuntaa - ei hikoilua. Tosin meidän perusliikuntokin tuntuu välill olevan niin kevyttä että mitään muutoksia ei olisi tarvinnut tehdä : D
Eetu oli kuitenkin vielä vähän mömmöissä niin päätin mennä vain vähän aikaa käyntiä. Maneesi humisi ja paukkui tuulenpuuskista, tosin taisi ratsastajaa enemmän jännittää. Aina kun alkoi kuulostaa siltä että katto vähintäänkin menisi menojaan tuulen mukana, oli ilmeeni aika lailla tällainen: O__________O Eetu siitä tietysti vähän kuulosteli mutta onneksi oli meistä se jolla aivotoiminta riitti päättelemään sen, että luultavimmin vankka maneesi pysyy paikallaan koska ensimmäistäkään puuta ei ollut edes kaatunut (joo tiedän, "ei tuu ees verta nii ei voi sattua" -ilmiö..). Minä olin tietysti aivan varma että Eetu rauhoittui siksi että keskityin kovasti käsiini ja iskin ohjia ainakin kymmenen senttiä pidemmäksi ja liioittelin myötäämistä aina kun alkoi jännityttää.
Ahaa-elämykset on kivoja ja niitä tulee aina silloin tällöin. Nyt huomasin että pystyn istunnallani pyytämään Eetua hetkellisesti ryhdistäytymään ja sitten taas jatkamaan pidemmässä käynnissä. =PUOLIPIDÄTE. Oho oho.
Pitkässä ja matkaavoittavassa käynnissä siis istuinluut pyytävät askelta ylemmäs, siten että ajattelen liike-energian takajaloista reilusti kypärännupista ylös. Kasvoin siis pituutta parin askeleen ajaksi ja ryhdistäydyin itsekin. Vaikka askel lyhenikin hetkellisesti niin käden jousto täytyi säilyttää, ajauduin helposti "myötäämään itselleni" taaksepäin, kun myötäyksen kuuluisi tulla hevoselle. Yhden tosi kivan puolipidätteen sain aikaiseksi, pari muuta menivät siihen että unohdin myödätä kädellä tarpeeksi.

Pakko oli laittaa kun näin söpön kuvan löysin Eetusta :D
Linssilude kesällä
- kuvaa ennen oltiin jo useampi hetki kävelty korvat tiukasti asennossa ja katse kameraan...
tässä siis oli tarkotus lähteä talliin sisälle.

On tämä muuten ihan ihmeellistä räpeltämistä. Ajattelemista sinne ja kuvittelemista tonne, hengittämistä vähän enemmän tuolle puolelle ja lihaksia käyttämättä. Pitää kaikki tehdä niin ylihienoksi, eikö olisi vaan helpompaa potkia pohkeella eteen ja hiljentää ja kääntää vetämällä ohjista? No olisi, mutta ei se toisi näin upeita fiiliksiä.

EI OLE TOTTA!!!!!

2011-03-21T20:16:00.000+02:00

KIRJOITIN ÄSKEN EHKÄ UPEIMMAN BLOGIKIRJOITUKSEN JOKA SISÄLSI USKOMATTOMAN MÄÄRÄN MONIMUTKAISIA LAUSERAKENTEITA JA UMMET LAMMET KIRJOITIN PÖLYHIUKKAISISTA JA NIIDEN HATUISTA JA KYLTEISTÄ JOISSA LUKEE EIKÖ OLEKIN PÖLYISTÄ JA VANHAA!

Sitten kun olin vielä aloittanut vuoropuhelun lukijoiden kanssa ja kysellyt että mitä haluatte että teen ulkoasulle ja että että palautetta saa antaa ja että mitä haluatte blogiin lisää ja vähemmän ja niin,

PAINOIN VAHINGOSSA SHIFT JA JOTAIN, KOSKA MUSTASIN KOKO PITKÄN TEKSTIN,

rekisteröin aivoissani vain sen että olin tehnyt kirjoitusvirheen,

ja automaattisesti painoin

TUOTA ENTERIN YLÄPUOLELLA OLEVAA NÄPPÄINTÄ.

Ehkä elämäni hirvein hetki, jota seurasi pieni toivonkipinä kun Blogger ilmoitti että luonnos tallennettu minuuttia aikaisemmin,

juuri kun olin painamassa nopeasti tallennettuihin teksteihin,

Blogger tallensi automaattisesti tekstin johon olin kirjoittanut paniikissa "S".

Eli nyt siitä upeasta tekstistä on jäljellä enää tämä:

s.

Siinä teille sitten.

Nyt kokoan itseni ja asiallisesti mutta lyhyesti ilmoitan sen, mitä yritin ehkä kahden liuskan verran edellisessä kirjoituksessa saada esille.

Mitä te lukijat haluaisitte nähdä ja lukea blogissa jatkossa? Tiukkaa teoriaa, aivovuotoa, kuvia..? Myös muu palaute ja parannusehdotukset ovat todella tervetulleita! Laita sähköpostia tai kommentoi :)

The Vasemmalle Valahtaminen

2011-03-16T17:35:00.001+02:00

Sunnuntainen CR-tunti oli niin mahtavuutta etten oikein tiedä mistä aloittaa. Sain niin tuhdin paketin tietoa että pyydän jo etukäteen anteeksi, etten kykene järkeviin suomenkielisiin virkkeisiin ajatuksiani muokkaamaan.. :-) Lisäksi olin edellisenä yönä nukkunut vähän päälle neljä tuntia, ja aamulla siivonnut pari tuntia karsinoita kofeiinin voimalla, elikkä kaikki viimeisetkin aivotoiminnan rippeet olin kerännyt tähän yhteen tuntiin jonka vietin satulassa. Tuntuu että palautuminen voi kestää pari päivää...
Asia- ja ajatusvirheet siispä jälleen kerran mahdollisia :D

Kääntyminen oli jotain niin hankalaa etten voinut käsittää miten tällainen taantuma olikaan mahdollinen. Syy kyllä löytyy siitä, että taisin hiukan luistaa tallitöissä talikkokäden vaihtamisesta... Eli siis kaikkea täytyisi tehdä molemmilla puolilla, myös sitä karsinoiden siivoamista. Mutta enpäs tehnyt, siitä konditionaali edellisessä virkkeessä.
Oikea kylkeni siis oli paaljon kireämpi kuin vasen, aiheuttaen sitten The Vasemmalle Valahtamisen mikä hankaloitti toimintaa tunnin mittaa aika ammattimaisesti. Tämän takia Eetu hakeutui uralta pois vasemmassa kierroksessa, johon minä tietysti: vedetään oikealla ohjalla ja nakutellaan vasemmalla pohkeella, varmuuden vuoksi vielä rojahdetaan enemmän vasemmalle että hevonen varmasti menee pois tasapainosta. Ei näin! Taas kerran korjaus (niinkuin niin monta kertaa aikaisemminkin): kyljet yhtä pitkiksi, vasenta puolta jäntevämmin ylös, oikea hartia ja käsi eteen, vasen tasapainottamassa omalla paikallaan. Kaikki korjaukset täytyy lisäksi muistaa tehdä tahdissa, ei yhtäkkiä liikettä vastaan jumittaen. Kun keho on tasapainossa, lihakset lepäävät kun asentoa ei tarvitse koko aikaa korjailla.

Todella herkkäsuisena Eetua häiritsi heti kun jäin kädelläni jälkeen liikkeestä. Tällä hetkellä on parempi että Eetu on edestä hiukan tyhjä kuin että jäisin vetämään ohjasta , jarruttaen liikettä.

Eetu rentona mutta reippaana. Milla ratsastaa kottareilla...

Kevennyksessä myös olin aika tavalla jäljessä: ylävartalo takana, istuen satulaan ja antaen hevosen ponnauttaa itseni ylös. Luultavasti takanojani johtui siitä, että yritin liikaa saada alaselän pyöreäksi , lisäksi hidasta hevosta siirtyy helposti ratsastamaan "käsijarru päällä", taakse nojaten. Kerrataan kuitenkin sitä oikeaoppista kevennystä:
- Ylävartalo (edelleen) polvien päälle ja pysyy paikallaan liikkeen läpi.
- Kevennys ylös, "häntäluu leukaan", jolloin lonkat aukeavat reilusti.
- Satulaan ei istuta, vaan tasapainoinen asento mahdollistaa syvien lihasten avulla nopean palautumisen ylös. Ideana siis että takajalat käydään vain hipaisemassa liikkeeseen mukaan.
- Käsi myötää eteen, kohti kuolainta.

Ratsuun saatiin taas vauhtia tuomalla juoksutuselementit mukaan kuvioihin (=juosutusraippa). Herra reipastui heti, tosin ratsastaja tuppasi jäämään liikkeestä jälkeen ylävartalolla. Ihmisen tasapainokeskus sijaitsee korvien välissä, joten kun ylävartalo jäi liikkeestä jälkeen, kehoni tasapainotti menoa jättämällä pään eteen. Kun ylävartalo oli balanssissa niin pää pysyi paikallaan :-)

Jotta Eetu saataisiin liikkumaan pohkeen eteen, teimme Annen kanssa ihan perusherkistämistä pohkeelle. Samaa mitä nuoren hevosen kanssa tehdään koulutusvaiheessa. Annoin pienesti pohjetta ja heti sen jälkeen Anne muistutti raipalla jos reaktiota ei pienellä avulla saatu. Eetu tajusi jutun nopeasti ja sain itsekin lisäoppia apujen käyttöön ja ajoitukseen. Apujen tulee olla sähkösen nopeita, en saa "hyökätä hevosen kimppuun" niillä vaan raippaakin käytetään coolisti, ihan kuin sähköiskusta. Nyt täytyy alkaa treenaamaan oikeanlaista ranneliikettä mikä olisi tarpeeksi nopea mutta rento :D

"Hätäkäännös"

Maasta käsin Anne opetti meille myös "hätäkäännöksen": jos tuntuu että Eetu ei käänny, väistätän etuosaa koskettamalla ohjalla kaulalle, viemällä siis ulkokäden eteen ja kaulan toiselle puolelle, kuitenkaan vetämättä tai nyppimättä ohjasta. Eetu oppi tämänkin tosi nopeasti, ja sai kehuja siitä ettei tunge herneitä nenäänsä vähän isommastakaan säätämisestä vaan oli tosi kärsivällinen koulutuksessa.

Kiittämisestä. Nyt kun Eetua tavallaan koulutetaan uudelleen avuille, minun täytyy muistaa kiittää sitä joka välissä, luonnollisesti jotta se tietää mitä siltä odotetaan. Kiitos on iso myötäys ohjalla, silitys ja äänellä kehuminen, ja se jatkuu niin pitkään kunnes hevonen rentoutuu eikä ole "epäilevän oloinen" annetun avun jälkeen.

Saimme paljon kotiläksyä:
- Avuille herkistämistä. Pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä.
- Muistan ottaa vasemmalta jäntevästi ylös ja oikeaa hartiaa eteen.
- Ylävartalon paikka kevennyksessä.
- Katse!
- Käsi myötää. Kevyessä ravissa myös, käsi on edessä myötäämässä.
- Johdonmukaisuus kaikessa: jokaisen pohjeavun jälkeen täytyy tulla reaktio!, kun Eetu liikkuu, myötään heti ja istun hiljaa.
- Kiitos! Aina kun on pienintäkään aihetta.
- Maasta käsin ohjan paineesta poispäin kääntymistä, taluttaessani kävelen hevosen lavan kohdalla. Ylipäätään maastakäsin työskentelyä.

Unohdin varmasti jotain. :-)
Välitsemppaus, vielä vähän aikaa jos jaksaa lukea niin kohta kirjoitustulva on ohi! :D

Koskapa eilen kävin pikkumiehen ratsastamassa. Samaan aikaan oli estevalmennus, mikä oli hyvä, koska nyt jouduin tekemään paljon käynnissä asioita etten ollut tiellä. Menimme puolisen tuntia käyntiä, harjoittelimme pysähdystä ja liikkeellelähtöä. Pysähdys....pohje(-raippa) -tyylillä Eetu alkoi herkistymään siinä määrin, että sain jo pyytää herraa odottamaan merkkiäni! Kehuin kovasti joka kerta kun Eetu lähti liikkeelle, ja tämä oli selkeästi ponin mieleen koska käynti oli reipasta ja hän yritti kovasti. Treenasimme myös hätäkäännöstä, minkä Eetu muisti tosi hyvin. Ja kehuja sateli :-)
Ravissa meinasin pudottaa alaleukani, kun Eetu parin kierroksen jälkeen alkoi pidentää askeltaan ja tahti reipastui. Olin onnistunut olemaan johdonmukainen avuissani ja pysyä hiljaa kun Eetu liikkui. Maiskutin lisää vauhtia, ja kun Eetu reagoi, ehdin hyvin ohjalla mukaan ja silittelin ponin kaulaa samalla kehuen äänellä. Eetun mielestä tämä oli tosi hauskaa ja ravi oli todella reipasta ja kevyttä! Niin reippaasti ei Eetu ole koskaan mennyt kun olen ratsastanut itsenäisesti! Hevosellakin taisi olla kivaa :-) Energiaa sillä ainakin oli, tosin laukkailut meiltä jäi koska ohjaus ei vielä ole sillä mallilla että uskaltaisin esteryhmän seassa laukkailla...

Nyt on taas tosi hyvä fiilis! Tällaista tämä on, yhtä tunteiden vuoristorataa... :)

Pikakelauksella

2011-03-08T20:55:00.000+02:00

Tositosi nopeasti kerron vähän tämänpäiväisestä, koska NCIS:in kasikauden jaksot alkaa kymmenen minuutin päästä<3

Maneesissa pyörimme Eetun kanssa, sain istuntani jotenkin tosi oikein! Tunsin molemmat kylkeni ja jalat tavallaan kyljen "jatkona", suoraan maahan ja jalkapohjan maassa. Kyynärkulma säilyi, ohjat ehkä hiukan pitkät (hiukan, loppuraveissa poni olisi voinut kompastua omaan päähänsä jos olisi hiukan enemmän liitokavio) mutta ainakin poni oli rentona!
Kun menimme rennon letkeitä (no enemmän lötköjä) loppuraveja, kokeilin hiukan, mitä Eetu tuumaa pienestä ylitaivuttamisesta. Herra kun tuppaa olemaan vähän jäykkä. Nyt ei ollut kankeudesta tietoakaan, Eetu seurasi rentona ohjaa ja kun vielä muistin pitää katseen edessä ja vastakkaisen käden tasapainottamassa niin lavatkin alkoivat vähän aueta ristiaskeleeseen. Tällaisena Eetun kaula on parhaimmillaan, se on kuin vahaa jota pystyy muovaamaan vaikka mihin asentoon, ilman että joutuisin kannattelemaan hevosen päätä.

Olen juu tapellut henkisesti noiden FB-nappuloiden kanssa (death glare -katseet sinkoaa joka kerta kun avaan blogin), mutta en ole koodipuolelle vielä ehtinyt menemään. Olen sen verran paljon käynyt muutamat typet ja br:t käynyt vaihtamassa päikseen että katsoo nyt josko tuosta umpisolmusta saisi mitään tolkkua...

NYT NCIS !!

Palikkaratsastaja going FB

2011-03-05T10:04:00.001+02:00

Jooo, siinä määrin että huomasin tylsyyksissäni säätäessäni blogin asetuksia että tuonne tekstien alapuolelle pystyy laittamaan tollaset nappulat! Nyt siis Palikka on ihan going Facebook koska sieltä (blogista) löytyy SEKÄ like ETTÄ dislike -napit!

Yksinkertaistettuna, vuorovaikutus lukijoiden kanssa, jotka eivät jaksa/uskalla/kykene kirjoittaa kokonaista kommenttia, on nyt niiiiiin helppoa ja aikaaviemätöntä, että oksat poies!
Haluan siis tietää, tykkäsittekö vai ettekö kirjoituksesta. Miniohjeet näiden napiskojen käyttöön:

Jos ilmeesi lukiessa oli seuraavanlainen...

:) = paina LIKE = tykkää

mutta jos se oli tällainen...

:( = DISLIKE = ei tykkää

Jeeee, nyt kaikki selaamaan vanhoja postauksia ja klikkailemaan (like-)nappuloita!

Pienellä saa bloggaajan iloiseksi! :) Olin nyt niin fiiliksissä ja juuri herännyt että antakaa armoa kirjoitus- ja ajatusvirheille ja painakaa LIKE !

PLUS, sorry English people, I've been soo lazy I haven't written anything in English. Maybe someday :))

PSPSPSPS. Oltiin eilen Eetun kanssa esteponeja! Hyppäsimme hurjaa (sata)kakskyt cm ristikkoa! Oli hurjaa!

"Mitä sä valehtelit, sehän näyttää ihan hyvälle!"

2011-03-01T21:16:00.000+02:00

Saanko esitellä hissantuntini.

Otsikon lause jäi parhaiten mieleen eilisestä CR-tunnista (: Nyt on hyvä fiilis!

Sain tunnille lainaksi mukavan, iiiison suokkitamman. Tammuska osoittautui todella herkäksi ja meneväksi, joskin meno oli koko ajan hallinnassa ja muutama käyntiin siirtyminen tuli kokonaan istunnalla.
Satula keikkasi hiukan eteen, mistä syystä istuin alussa "haarukassa". En saanut alaselkää pyöristettyä rennoksi, jolloin tarrauduin reisillä satulaan kiinni enkä päässyt joustamaan liikettä ylös. Tällöin tasapainotin itseni satulaan nähden, kun aina täytyisi "unohtaa satula" ja tasapainottaa istunta maahan nähden. Jouduin keskittymään alaselän rentouteen ja pyöreyteen tosi paljon, tällöin lonkkani avautuivat ja pääsivät joustamaan. Tärkeää oli myös muistaa ajatella polvea rennoksi "alas-eteen".

VAU MINKÄ KUVAN TEIN.
Ensimmäisessä boksissa haarukkaistunta, jousto alaspäin.
Toisessa alaselkä pyöreänä ja jousto ylös.

Eetun pään nostelun Anne arveli johtuvan liian hitaasta kädestä. Tuntumahan voi olla napakka, mutta käsi ei saa seurata liikettä vaan olla täydellisesti ajallaan - hevonen kyllä tuntee suussaan pienimmänkin jumin välillä ratsastajan sormet ja varpaat. Olen varmasti unohtanut ajatella käden joustoa. Voi ajatella, että käsi ei seuraa liikettä vaan johtaa sitä.

Kevennys osoittautui hankalaksi jo ensimmäisten askelten jälkeen. Eetun superpehmeä papparavi vs. ison suokin suurensuuret (tai pelkästään suuret. tai ilman etuliitettä.) liikkeet, kummassakohan pysyn paremmin tasapainossa... Sen vielä olisin itse voinut korjata, jos liike olisi ollut pelkästään ylös, mutta kun se tuntui heiluvan myös sivusuunnassa! Vähän oli koominen olo kun heiluin eteen-taakse-sivulle-sivulle-eteen-sivulle-taakse :'D
"Milla tuleppa käymään täällä"... lause joka saa aikaan kahdenlaisia reaktioita:
1. Miten väärin mä TAAS istun täällä?? ; __ ;
2. Onneksi kohta Anne asettaa mut tasapainoon, en olis kestänyt enää yhtäkään kierrosta ennenkuin olisin kaivanut kuopan jonne muutan asumaan ja jossa ei tarvitse edes ajatella diagonaalista joustoa ja askelten rytmiä.
Tällä kertaa vuorossa oli kakkonen. Joka kerta kun kuulin tuon pelastavan lauseen meinasin purskahtaa itkuun pelkästä onnesta, olin niin kaivannut sitä että joku selittää ihan outoja juttuja (esim. "kun laitat jalan jalustimeen näin niin kuulet tän helinän päässäs asti ku naputtelen raipalla jalustimeen", tai "laita kieli poskeen niin hevonen kääntyy sinne") jotka kaiken lisäksi toimii! :D Creepy I know.

Ratkaisu levottomaan alapohkeeseeni löytyi! Seuraavanlaisen tarkastuslistan jälkeen jalka pysyi oikeasti paikallaan kevyessä ravissa ja liian pitkillä jalustimilla, toimii! (minun kropallani siis, muistutan....)
1. Nilkka seuraa hevosta jatkuvasti joustavana ja rentona. Toisin kuin käsi, jalan tehtävänä ei ole johdattaa, vaan se on ratsastajasta täysin erillinen osa mitä hevosen liike liikuttelee.
2. Kevennyksessä ylävartaloa siirretään eteenpäin niin, että syntyy suora linja olkapäästä polveen. "Harjoitusistunnassa" (termit messissä ja silleenstä) linjahan on kantapää-lonkka-olkapää-korva.
3. Rintakehän tulee liikkua rentona. Kevennys ei ole liike, jossa ylävartalo heiluu edestakaisin, vaan linja polvesta olkapäähän pysyy koko ajan samana. Rintakehä siis liikkuu, itse ajattelin tämän niin että kun "häntäluu vedetään leukaa kohti", niin samalla "rintakehä nyökkää".
4. on ikäänkuin yhteenlaskettu tulos noista ylemmistä, jolloin polvessa on kulma ja se on irti hevosesta rentona. Kun esimerkiksi ylävartalo on liian takana, polvi kiristyy ja aiheuttaa alapohkeen heiluriliikkeen.
+5. Hienosäätönä ajattelin että napaa vedetään selkärangan kautta kypärännupista ylös. Joo, just tää on niitä outoja juttuja jotka toimii :-)

Sain siis jalkani kuriin noilla systeemeillä. Vaikka jalka toimi, niin tahti tuppasi ratsastajalla olemaan hukassa. Lisäksi olin harjoitusistunnassa koko aika kuin "lentoon lähdössä", etunojassa ja hevosen edellä esimerkiksi liikkeelle lähdöissä. Siispä hengittelyä, odottelua...
Taas todistettiin etten saa ajatella (tämä muuten koskee myös "muuta elämää" (onko mulla sitä?), en saisi koskaan aatella... mokailun jälken perusselitys on "noku mä aattelin että.."). Kaiken täytyy antaa tapahtua, kun lähdin ajattelemaan ja analysoimaan hevosen selässä liikaa, tulin hitaaksi. Ratsastaessani käyntiä Anne huikkasi "vasen oikee!", jonka jälkeen aloin ihan tosissani laskea tahtia jotta pysyisin rytmissä. Loppuajan, ehkä noin viisi minuuttia, hoin ääneen taustamusiikkini, kavioiden kopinan, tahdissa: vasen oikee vasen oikee vasen oikee vasen oikee vasen oikee. Tunnin työn tulos näkyi ja tamma kiitti venyttäen alas!
Tunti oli aivan loistava. Pitkästä aikaa meinasin alkaa tanssia ja laulaa ja itkeä ja nauraa samaan aikaan, kun oli niiin hyvä fiilis! :D En ollutkaan niin hukassa!

Tänään kokeilin samoja oppeja Eetulla. Eilen herra oli kuulemma vetänyt oikein kauniit pukkilaukkasarjat maneesin päädystä toiseen, ja tänäänkin Eetu oli todella virkeällä päällä! Tahdon ajatella että osittain ponin herkkyys johtui eilisestä CR-valmennuksesta ja osittain siitä, että olin taas vaihtanut asteen herkempään ratsastukseen. Taas tunteellisena ihmisenä meinasin henkiset kyyneleet tirauttaa Eetulle joka luottavaisena seurasi kuolainta venyttäen käynnissä eteen-alas, ja siirtyi kevyestä pohkeenantolihasmerkistä (pienellä viiveellä mutta silti!) herkkään pikkuraviin joka kuitenkin toimi ja rullasi takaa eteen. Onnistuin säilyttämään itseni kevyenä ja tsemppasin koko ajan että muistaisin laskea tahtia ja antaa kädellä. Ohjathan siinä löystyi ja katse tipahti alas mutta hevonen pysyi rentona ja jalka hiljaa paikallaan! Kahdella merkillä tiivistän puolituntisemme:
:)

Jos näätte mua niin sanokaa että etin sitä.

2011-02-25T19:06:00.000+02:00

Ihan aluksi!!
Sain viestiä Mintti Rautioaholta, HUMANTOOL-tuotteiden jälleenmyyjältä.
Palikkaratsastajan lukijana voit tilata HUMANTOOL-tuotteita edullisesti 31.3.2011 asti, 20% alennuksella!
Kun tilaat tuotteet Mintin sivuilta, saat alennuskoodilla "Palikkablogi" HUMANTOOL-istuimen hintaan 119e (+toimituskulut 7e).

!!...mulla on oma alennuskoodi, ihihihihi :))

Sitten!

Nyt on niin, että Palikka on ihan hukassa. Syksyllä kävin muutaman kerran tunneilla, joilla suomennettu palaute (oikeastaan sain kuulla sen ihan suoraankin) oli se, että hevonen kyllä osaa, minä huonona ratsastajana vaan en. Tuntien ohjeet kylläkin johdonmukaisesti olivat "vaadi, vaadi, vaadi".

Muistutan tässä vaiheessa, että blogiini en ole noista tunneista kirjoittanut. Lisäksi en halua totaalisesti lytätä opetusmetodia, se ei vain minulle sopinut.

Niiden tuntien ollessa osasyyllisenä, olen kadottanut itsevarmuuteni ratsastajana aika taitavasti. Uskoa omiin kykyihini olen saanut "Annejen" tunneilla, mutta edelleen palikat ovat vahvasti levällään. En enää oikein tiedä mitä pitäisi tehdä siellä selässä. En tiedä, miksi joka kerta kun otan ohjat tuntumalle, Eetu nostaa pään taivaisiin ja laskee selkänsä. En tiedä, milloin ihan perusapuja tulisi käyttää ja miksi saan hevosen jännittymään, enkä todellakaan tiedä, onko vika oikeasti niin perinpohjaisesti minussa. Olenko mennyt ratsastuksessa niin paljon takapakkia että ihan perusjutut tuntuvat ylitsepääsemättömän vaikeilta vai voiko jokin minusta riippumaton asia olla haittaamassa.

Mutta kuten Tumpelo-Anna (joka on aivan ihana kun jaksaa aina tsempata) sanoo: näistä mennään AINA yli! Ensi viikosta lähtien aloitan "valmennuskuurin", jonka aikana sekä minä että Eetu siirrytään kenttätyöskentelyssä valvovan silmän alle. Tämä on juuri sitä mitä tarvitsen, jonkun joka kertoo minulle kädestä pitäen mitä tehdä. Kun opin siirtämään ohjeet itsenäiseen ratsastamiseen, itsevarmuuteni alkaa olla varmasti aivan toista luokkaa. Mulla on tosi hyvä tunne tästä. Kyllä mä vielä yli pääsen (-:

Valivali, pitää kyllä tunnustaa että Eetu ei ole ollut tästä moksiskaan. Tänäänkin herra veti juoksutushallissa sellaista kiihdytysajoa noin kahdenkymmenen asteen kulmassa maahan nähden että ~~siinä olisi heikompia jo hirvittänyt~~ heikommat olisi pelastautunut tasasin väliajoin matkan varrelle. Kun jätkä päätti että Milla oli tarpeeksi hokenut mantraa "soojaa hyyyvä jaaa käääynti hyyyvä soojaaa", pysähtyi hän varsin tyytyväisenä itseensä katsoen juoksuttajaa siihen tapaan että nyt pitäs vaihtaa puolta ettei mee pelkästään tää vasen puoli jumitsuun.

Oikeelle irtos kyllä vielä paremmin.

Summarum

2011-02-23T22:23:00.000+02:00

Kiire
- Wanhojen tanssit.
- Epämääräinen stressaaminen yllä mainitusta ja muustakin.

Palikkakasa
- Palikat hukassa.
- Kova käsi.
- Katse !!
- Jalka vatkaa...

Kurinpalautusta (CR)
- "Eilen".
- Ei oikeasti koska -20°C.
-> Ärsytys.
- Yritetään uudestaan maanantaina.
- Epätoivo koska kohta "Palikkakasa"

Muuta
- Ei muuta.
- Syön kuivattuja hedelmiä.
- Palikat oikeasti hukassa.
- "Ratsastukseni" näyttää aika (tragi-)koomiselta.

Kuin kouluratsastaja konsanaan

2011-02-12T14:42:00.000+02:00

Oijoi. Yritän nyt järkevästi vähän selitellä tuota aavistuksen angstista postaustani ennen kuin hehkutan tästä päivästä.
Olin siis maneesissa ratsastelemassa (Eetu on muuttanut iiiisooon yksityistalliin, olenko siitä selittänyt täällä? Eetun omassa blogissa ainakin.) ja samaan aikaan käynnissä oli kahden ratsukon estetunti. Hädissäni yritin olla vuoroin ulko- ja sisäuralla, mahdollisimman vähän tiellä mutta enköhän onnistunut itseni tunkemaan juuri siihen väliin mistä radan suorittaja yritti tehtävää saada tehdyksi. Oho. Ratsastuksestani tuli yksinkertaistettuna tällaista: molemmat pohkeet PAM eteen, EIKU APUA, vedetään ohjasta taakse, löysätään ohjat, APUA EIKU, nyitään toisesta ohjasta, romahdetaan kyljista, katsotaan alas ja paniikissa vilkuillaan muita ratsukoita, potkitaan ja puristetaan tonne ja jännitytään tuolta, läpsytellen vielä raipalla varmuuden vuoksi joka siirtymisessä. Eetu päätti jossain vaiheessa että järkevintä mitä pystyi hevonen tekemään oli lukkiutua ihan kokonaan, olla kuuntelematta eteenpäinajavia apuja ja tehdä teiden suhteen omia valintoja. Voi kuolema. Jos palikat pystyy olemaan enää yhtään enempää hukassa niin siinä vaiheessa kannattaisi varmaan miettiä josko siirtyisi esimerkiksi patalappujen virkkaamiseen.

TÄNÄÄN kuitenkin koimme pelastuksen. Olimme Anne Kesselin yksityistunnilla, ja pitkästä aikaa tuntui siltä, että ehkä mä jotain osaankin (tai no, jos ihan vakavissaan ollaan niin eihän sitä koskaan voi osata mutta periaatteessa nyt kuitenkin, ei masenneta nyt ku menee niin kivasti!).
Me lähdetään nyt korjaamaan ensiksi hevosta ennen kuin pystyn omaan istuntaani keskittymään enemmän. Saattaa kuulostaa nurinkuriselta, mutta tässä tilanteessa se on kaikkien kannalta paras tapa. Eetulta syystä tai toisesta puuttuu työskentelystä luontainen pyrkimys eteenpäin, ja nyt on ensisijaista saada se liikkumisen ilo taas esille.
Pääsimme liinan päähän käymään kaikki askellajit läpi. Anne oli muutama päivä sitten juoksuttanut Eetun ja huomannut miten energinen hevonen oli silloin, joten nyt yhdistettiin juoksutus ja ratsastus. Keskellä valkku oli muistuttamassa tahdista, jotta selästä käsin selviäisin mahdollisimman nätillä ratsastuksella.

Irroittelua
Ihan ensiksi otin ohjat käteen. Anne näytti millainen tuntuma Kouluratsastuksessa tulee olla, ja tehtävänäni oli säilyttää tämä tasainen tuntuma koko ajan, ilman että heitän ohjat välillä pois. Nyt tosiaan tuntui siltä, että ohjien päässä oli joku! Keskittymällä tuntumastani ei tullut vetoa, vaan pystyin säilyttämään rennon käden olkapäästä lähtien. Tarpeeksi lyhyellä ohjalla kätenikin hinautuivat kuin itsestään oikealle paikalle.
Eetulla on aina välillä pienoinen keskittymisongelma työskentelyn suhteen. Jotta saisimme hevosen asennoitumaan työhön enemmän kuin maneesin valoisiin ikkunoihin, minun täytyi irrotella hevosta edestä. Aluksi sana irroittelu sai niskakarvani nousemaan pystyyn, en varmasti lähde venkslaamaan hevosen turpaa rullalle! Kun tarkemmin sain kuulla mitä Anne tarkoitti tällä pahakaikuisella sanalla, lämpenin ajatukselle. Tarkoituksena oli napauttaa sisäpohkeella, samalla liikuttaen sisäohjaa pienesti. Kuin sanoisi hevoselle "hei haloo, minä täällä, kuunteletko". Heti kun hevosen korvat kääntyivät taakse ja asetus tuli pehmeästi kaartean sisälle, seuraa kiitos. No tässä vaiheessa iskin molemmat ohjat löysiksi heilumaan kuin mummon pyykkinarut. Kun jaksoin muistaa pitää tasaisen herkän tuntuman, ryhdistäytyi Eetukin mutta tuntui samalla leuastaan rennolta. Nythän sillä oli tukeva tuntuma johon luottaa.

Jäntevyys
Jotta hitaan hevosen saisi liikkumaan eteen, tulee ratsastajalla itsellään olla oikeanlainen lihastonus ja ajatus eteenpäin. Kun itse ryhdistäydyin, kiristin keskivartalon korsetin ja iskin kyynärpäät jalustoille, tuli Eetukin heti skarpimmaksi. Pahin, mitä voi laiskan hevosen kanssa tehdä, on pehmetä itse liikaa, valua alaspäin ja lysähtää kasaan, "taas tätä samaa, ei tää liiku minnekään". Pohjeapu on nopea (nopeampi) pohkeenantolihaksella suoritettu napakka käsky, jonka jälkeen palataan passiiviseen istuntaan, lässähtämättä. Jos pohje ei toimi, maiskutus ja raippa. Teki niin tiukkaa taas jäädä jalalla hiljaa....

Onnistumisia
Pikkuhiljaa Eetu alkoi selkeästi tajuta että ei hitsi, nythän tehdään töitä! Tahti alkoi säilyä ilman suurempia tahtojen taisteluita, ja kykenin itse miettimään vähän sitä, miten päin satulassa istun. Keventäminen oli helppoa, kun hevosella oli itsellään takajalat alla. Niiden hallintaan ottaminen sujui kivasti, ja Eetukin selkeästi kuunteli pieniäkin muutoksia.
Pääsimme lopputunnista itseksemme, ilman liinaa, pyörittämään kahdeksikkoa. Pelkäsin vähän, että hienosti kasattu rakennelma romahtaisi heti, kun juoksuttaja keskeltä katoaa, mutta ensimmäiseen puolikkaaseen liittyvien keskustelujen jälkeen raamit pysyivät! Oli upea tuntea ensimmäistä kertaa kuinka hevonen liikkuu korkeana ja aktiivisena, kuinka osasin itse tehdä pari korjausta ilman että Annen täytyi sanoa mitään ja kuinka muutaman askeleen ajaksi koko hevonen ryhdistäytyy, lavat tuntuvat avautuvan metrin ja säkä nousevan toisen mokoman. Välillä tuntui ettemme kosketa maata ollenkaan.

Istunnasta
Vaikka välilllä onnistuin kadottamaan tuntuman ja Eetu alkoi kuikuilla omiaan, olen silti onnellinen siitä, että vaikka en ajatellutkaan koko aikaa jokaista pientä lihasta kropassani ja miettinyt kuinka vinossa olen, niin silti istuntani säilyi ja parani tunnin mittaan! Tässä taas nähtiin, vähemmän on enemmän, olen niin paljon miettinyt istuntaani että tasapaino alkaa löytyä ilman että koko ajan etsin sitä aktiivisena. Kun satulassa asettautuu niin, että on tukeva ja hyvä olo, luultavimmin nököttää siellä oikein päin.

Ympyrällä isommassa vauhdissa kaaduin aluksi sisälle, lyhentyen samalla sisäkyljestäni. Mantra "kylki pitkä, jalka pitkä, korva ylös" auttoi löytämään oikeaa asentoa. Jalat ja kädet löysivät vaivatta oman paikkansa läpi tunnin (:

Alkukäynneissä muuten koin ahaa-elämyksen! Kun ratsastan käyntiä, minun ei tarvitse käyttää lihaksia siihen että "kävelen itse hevosen käynnin mukana". Tajusin hetkeksi sen, kuinka vastaanotan oikeasti vain energian takajaloista antaen sen virrata estoitta. Istuin rentona satulassa ja vain tunsin, kuinka istuinluuni tipahtelivat vuorotellen alas. Käänsin tämän liikkeen mielessäni niin päin, että istuinluu nousee, ei tipahda. Pystyin säätelemään käyntiä lihaksia jännittämättä. Tosi mielenkiintoinen harjoitus, tätä kannattaa kokeilla :D

...kerron salaisuuden. Taisin kevennellä koko tunnin. Yritin kyllä istua harjoitusraviin, mutta muutos entiseen pappailuraviin oli niin valtava että hölskyin satulassa kontrolloimattomasti ::D

Negatiivisuudesta
Lopuksi vielä haluan sanoa hehkutuspostauksistani jotain. Ne sisältävät paljon hyvää, alleviivaan asioita joissa olen onnistunut ja kaikki on napsahtanut paikoilleen. Kuitenkaan mikään ratsastuskerta ei ole täydellinen, tämänkin päivän onnistumisia edelsi vartti säätöjen asennusta ja inttämistä. Silti minä uskon siihen, että onnistumisista saa ja täytyy iloita. Niiden avulla selviää päivistä, jolloin tuntuu että OgfddsIDSAWNACD (-; Joku on joskus sanonut, että huonon ratsastajan mielestä koko tunti meni huonosti, mutta hyvä ratsastaja löytää sen muutaman sekunnin tunteen josta on tyytyväinen (ja jota jaksaa hehkuttaa tunnin edestä...). Minä yritän tulla koko ajan paremmaksi ratsastajaksi, jotta voin joskus olla hyvä.

Joskus tuntuu että IOASDBULNJKSDBPAsD.

2011-02-10T19:20:00.000+02:00

Sen kummempia analysoimatta tulin vain ilmoittamaan että keskittymiskykyni on alempana tosi alhaisesta kuin jotain jotain jotain ja että olen vino ja epäselvä ja epäjäntevä enkä oikeen osaa jättää hevosta rauhaan vaan koko aika sitä täytyy muistuttaa liikkua eteen vaikka itse asiassa se liikkuisikin ihan kivasti eteen jos vain saisi mahdollisuuden siihen ilman naputtavaa, nakuttavaa ja sätkivää ratsastajaa selässä joka ei usko että raipan tasainen tsiptsiptsiptsiptsip ei myöskään vaikuta ainakaan eteenpäinajavasti ja tämä oli varmaan pisin lause minkä olen ikinä kirjoittanut UGH OLEN PUHUNUT, EHKÄ HUOMENNA KYKENEN JÄRKEVÄMPÄÄN MIETISKELYYN. Tai ylihuomenna.

"Yleensä tälläinen arkaluontoisempi materiaali pidetään visusti omana tietona."

2011-02-07T16:59:00.000+02:00

Nyt menee kyllä heittäen ohi aiheen mutta tämä topic täytyy oikeasti tulostaa ja kehystää seinälle. Ilmeisesti alkaa lumenluonti joillekin hevosihmisille käymään liian rankaksi.. :D

Woii eiiih, loimet pihalla ilman hevosia!!!

"Lähettäjä: noh
Päivämäärä: 2.2.11 13:04:22

Voi parkaa! En olisi uskonut, että kuvia tulee. Yleensä tälläinen arkaluontoisempi materiaali pidetään visusti omana tietona."

"Lähettäjä: noh
Päivämäärä: 2.2.11 13:09:12

Opettakaa ne loimet tavoille! Niiden pitää tulla portille vastaan, eikä karata maisemiin kun haetaan sisälle."

"Lähettäjä: Köh!

Päivämäärä: 3.2.11 02:34:19

Miten olette varautuneet päälle ryntäävän loimen unettavaan vaikutukseen?"

"Lähettäjä: pamppajullo
Päivämäärä: 3.2.11 09:14:16

Meillä kävi loimet eilen karkureissulla ja nyt puuttuu solkia jokaisesta :(
Ompelijakaan ei vastaa puhelimeen, vaikka olen soittanut jo monta kertaa.
Eihän noita loimiparkoja voi tuollaisina nyt uloskaan laittaa liukastelemaan.
Täytyykö tässä nyt itse ruveta opettelemaan irtosoljen ompelemista, kun ompelijaa ei tahdo ikinä saada paikalle silloin kun tarvitsee."

Ongelma ja sen ratkaisun myötä tulleet korjaamista vaativat seikat

2011-02-03T20:29:00.000+02:00

Tämmöstä seuraavaksi korjaillaan...
Tänään sain jalat tosi hyvin pysymään maata kohden, ajoittain pieniä lipsahduksia lukuunottamatta olen tyytyväinen ratsastukseeni. Jalka pysyi suht hiljaa ja useimmiten pohjeavut olivat johdonmukaisia. Ajattelin siis pohjetta alaviistosti eteen (suunnat ja sillee) :D Välillä tasapaino horjahti ja jäin jälkeen liikkeestä, mutta palautin ihan hyvin.
Nyt sitten jalkoihin keskittyessäni isken käteni nojaamaan reiteen, luoden kauniin kulman linjaan kyynärpää-kuolain. Korjaan tätä seuraavalla kerralla siten, että kuvittelen painot kyynärpäistä maahan. Tehostetta luo vielä mielikuva, että painot laahaavat vähän hevosen jäljessä.

So today I managed to keep my legs correctly most of the time. Despite the little balance-problem every now and then, I think I did ok :) But now my hands were anywhere else but on the right place, as you can see from the photo. What I have to do next is that I imagine heavy weights hanging from my elbow.

ETEEN ETEEN ETEEN ETEEN!

2011-02-01T18:54:00.001+02:00

Siihen omaan istuntaan keskittyminen on tärkeää. Mutta täytyy myös huolehtia että hevonen saa tehdä töitä, aina ei voi sitä tuntia tai puoltatoista vain hölkötellä ympäri maneesia hengitellen. Tänään tehtävänä oli ratsastaa Eetua kunnolla eteen, herra oli ihan ihmeissään kun täytyi liikkua ja käyttää selkää o_O
Oli muuten huomattavasti helpompaa ottaa takajalkoja mukaan kevennyksessä kun ratsu muisti myös itse niiden olemassaolon. Lisäksi laukka oli paljon rennompaa (sitten kun sen lopulta sai alle, nostoista nyt ei puhuta...) kuin normaalisti, ja tantantaa! Istuin kokonaisen pitkän sivun (kuusikymmentä metriä, ~~kolmetuhattakuusisataa~~ EIPÄS VAAN kuusituhatta (takaisin peruskoulun ekalle luokalle mars!) senttimetriä!!) laukassa melko rennosti jalat pitkänä wooooaaah aalto!!
Nyt alkoi ryhtiliike ja kukkahattutäteily loppui! Muistan edelleen oman istuntani tärkeyden mutta enää ei löysäillä! Ravailemme reippaasti ja selkää käyttäen heti alusta asti, loppukäynteihin saakka!

Personal trainerini tuli ja kiskaisi jalkani oikealle kohdalle. Tuntui että istun kunnon tuoli-istunnassa, mutta trainerin sana on laki... Torstaina keskityn kunnolla jalkoihini ja siihen, että saan Eetun liikkumaan eteenpäin ilman jännittynyttä pohjetta.

It's important to concentrate on how you sit on the saddle, but you'll also have to make sure the horse moves forward. Today I learned how much easier it was to join and lead the movement when Eetu really worked with his hind legs also! Starting from today there will be no jogging around, but energetic movement ahead (yeah sure...)!

Ongelma ja kuinka se ratkaistaan

2011-01-30T20:55:00.001+02:00

c. Tiinamari Karvinen

Tässä näkyy loistavasti ongelma, jonka kanssa olen paininut pitkään. Kyseessä siis "riippuistunta", jolloin otan polvilla tukea satulasta ja keikahdan eteen, pohje heilahtaa taakse. Tätä kuvaa tuijotellessani olen päätynyt seuraavaan: jumissa olevat lonkakoukistajat eivät ainakaan helpota kevennyksen "häntäluu leukaan" -ajatusta, joten niitä täytyy venytellä paljon. Heti satulaan noustessani kuvittelen jalkojeni juurtuvan maahan, seison tukevasti jalkapohjillani. Rentoutan alaselän ja pyöräytän olkapäät omille paikoilleen, asetan kyynärpäät tukevasti jalustalle. Olen jäänyt käsilläni liikkeestä jälkeen jolloin Eetu jännittää kaulan ja niskan nostaen pään ylös. Omaan silmääni selkä ei ole kuitenkaan tipahtanut notkolle, olenko oikeassa?

Here you can see the problem I struggle with very often: I sit in fork seat. My knee leans to the saddle and my leg swings back. Judgement: I have to relax my hip joint and lower back, and imagine I stand steadily on the ground. In this photo I've been too slow and tensed with my hands so Eetu has lifted his head up. Though I don't see any hollowed back, am I right?

Soutaa huopaa soutaa huopaa part 1

2011-01-29T10:19:00.000+02:00

Kaksi tarkoitusta tälle otsikolle.

Ensimmäinen koskee Eetuponin kanssa hillumisia. Tämä viimeinen viikko ennen tallipaikan vaihtoa on ollut ratsastuksellisesti niin äärestä laitaan -meininkiä että oksat poies.

Tiistaina päästyämme kentälle kävelimme pitkin ohjin melkein puoli kenttää (olin jo ehtinyt ajatella että no tämäpäs kiva kun poni on rentona : )) note to self. älä enää ajattele) kunnes metsästä kuului pelottavia ääniä ja ponin pää nousi taas niin korkealle että olisin voinut hakata päätäni siihen jos olisi tarpeeksi alkanut ärsyttää. Lisäksi ristiaskeleet ilman selkää kissamaisesti liukuen, koristen samalla vähän enemmän norsumaisesti, toivat liikaa mieleeni sinkoilut parin viikon takaa. "Soojaa hyvä hieeno jaa sooo hyyvä jeee jaaa sooo jaaa" mantran voimin selvisimme mörkökohdasta hengissä, tosin Eetu ei ollut siitä yhtään varma. Pienen pelokkaan ponin sydämenlyönnit sekä näkyivät että kuuluivat selkeästi, voi toista. Elämä on niin jännää.
Tein nopean päätöksen jalkautua, kiitellen parin sekunnin päästä itseäni fiksusta toiminnasta ponin singahdettua suuntaan X. Singahtelimme vielä noin vartin maastakäsin, kunnes personal valmentajani tuli potkaisemaan ratsastajan takaisin selkään kuuden metrin voltille. Kaikki askellajit tuli tapeltua läpi, siitä oli kyllä rentous ja helppous kaukana! Laukat tosin nousivat pitkästä aikaa hienosti... Olihan se hevonen varmasti aika makeen näköinen puolen metrin pötkyläksi runtattuna turpa ryntäissä, jos ei siis huomioinut ratsukon jännittymistilaa.
Ja takaisin tallissa hevonen oli niin tyytyväinen itseensä ja suoritukseensa, mutusteli onnellisena heiniä... Olisi ollut edes vähän väsähtäneen näköinen niin ratsastaja ei tuntisi itseään rapakuntoiseksi ja amatööriksi kerta kaikkiaan.

On Tuesday we had a little conversation with Eetu about all the dangerous UFOs and stuff living in the forest next to the riding ring. I rode a tiny volte almost all the time, Eetu was so tense and so was the rider. Well, we did better canter than ever... But still it wasn't very pretty.
Back in the stable Eetu was very satisfied for he had lots of hay. It's great that even one of us was happy.. :D

Keskiviikkona saimme molemmat pienen mietiskely- ja huilitauon, joten torstaina olimme molemmat motivoituneina kentällä vääntämässä koulua, mitäs muutakaan. Tauko teki molemmille ilmiselvästi hyvää, Eetu oli heti alkuraveissa todella yhteistyöhaluisen tuntuinen, haki pyöreäksi venyttämään selkää ja kääntyi melkein ajatuksesta. Sain itse pitkästä aikaa oikean tatsin kevennykseen, kevensin häntäluuta kohti leukaa, ilman jännittymistä ja liikaa miettimistä ja analysointia. Tunsin kuinka sain hevosen takajalat mukaan liikkeeseen. Muutaman kerran Eetu siirtyi käyntiin tasapainoni heilahtamisen vuoksi. Poni oli niin herkkänä ja kivana ja kuuntelulla, olisin voinut ratsastella tunteja.
Laukat - no ne nyt sain nostettua jotenkuten pienten keskustelujen jälkeen. ~~Laukkasimme~~ Eetu laukkasi ja minä ilmeisesti hyppäsin esteitä tai ajoin motocrossiradalla sellaisten töyssyjen yli. Oli kaunista ja harmoonista ja ratsukko oli kuin yhtä (huomaa sarkasmi).
Loppuravit olivat yhdellä sanalla vau. Eetu oli notkea, tunsin ekaa kertaa energian mikä virtaa ratsukossa, alkaen hevosen takajaloista. Piirsin upeat nuolet tähän kuvaan Nemosta ja musta. Pyydän siis huomioimaan että tämä oli vaan se fiilis mikä itselläni oli, tosiasiassa toi energiavirta ratsastajasta jonnekin etujalkojen seudulle ja takajalkoihin menee jotenkin fiksummin mutta ajatuskatkosta johtuen ahdistuin ja huidoin nyt jotenkin sinnepäin. Lisäksi käsien ei kuulu ollaa energiaa vastaan taaksepäin vaan päästää se eteenpäin, kuolaimesta "rullaamaan", asia mikä on kovin vaikea piirtää. Jos olisin piirtänyt kaikki viivat niin ette olisi koko hevosta nähneet :D

We both had a day off on Wednesday and maybe because of that, Thursday was amazing. Already from the start Eetu was flexible, relaxed and willing to do anything I wanted. I felt the energy from the hind legs flowing, and I managed to maintain the balance in posting trot. I drew (AGAIN) a picture about this energy flow. Arrows may be in wrong places, the energy shouldn't be blocked backwards from the hands but sent forwards. Well hopefully it explains a little...
Canter was not as horrible as it could've been. Eetu galloped and I tried but didn't. It's pure impossibility for me to relax in the canter... Maybe some day, maybe some day...

No eilen, perjantaina, kaverini lupautui kuvaamaan meidän menoa. Olin tietysti ihan fiiliksissä, jes, poni oli eilen niin hyvä että nyt tulee kivaa matskua. Esiintymiskammoni tosin pääsi valloilleen ja keskityin liikaa saamaan hevosesta irti sitä eilistä rentoutta ja leikittelyn tuntua että rojahdin etukenoon, kevennyksestä puuttui rento jäntevyys ja käsi lukkiutui paikalleen. No jeah, olipa nätin näköistä. Lisäksi laukannostot sujuivat huonommin kuin pitkään aikaan, sain Eetun vielä hermostumaan ja potkaisemaan ilmaa useaan otteeseen moittien ratsastajan apujen sekamelskaa. Otin lyhyitä "siirtymisiä", tosiasia oli että olin niin jännittynyt jo nostosta että turha toivo oli yrittääkään istua laukassa. Loppuraveissa poni alkoi jo tuntua vähän normaalimmalta kun itse heitin hanskat tiskiin ja lopetin yliratsastuksen.. Huoh :D

Yesterday, well. My friend took photos and I was all excited about it because Eetu was so amazing the day before. I should've known that this day was guaranteed to fail. I concentrated too much on photographing and forgot to listen to the horse, so the result was a tensed rider and a horse who tried to make sense out of my unclear aids. And the canter was horrible. It was more horrible than in a long time.. When I stopped over-thinking the horse, Eetu said THANKYOUMA'AM and relaxed a bit.

Olen siis tällä viikolla oppinut aivan mielettömästi. Summarummaillaan:
1. Älä ajattele, sen jo laitoinkin ihan alussa.
2. Jos hevonen on vakuuttunut joutuvansa ufojen sieppaamaksi ja karmeiden kokeiden kohteeksi, lähden pyörimään ympyrällä. Mitä pienempi ympyrä sen turvallisempi. Laukkaaminenkin onnistuu helposti.
3. Älä ratsasta. Ratsastele. Mitä enemmän olen sunnuntairatsastelufiiliksellä, rentona ja jäntevänä kuuntelemassa hevosta, sitä positiivisempi on myös hevonen.
4. Eetu on tosi tyytyväinen itseensä, meni ratsastus miten tahansa. Pääasia että heinää on nenän edessä ja talli lämmin.

Kävimme vielä pikkumaastolenkin eilisen kenttäsäätämisen lopuksi. Kaverini otti aivan uskomattomia kuvia auringonlaskussa, tässä niistä pari.

c. Tiinamari Karvinen

Tahdon vielä muistuttaa että mitään tässä blogissa julkaistua kuvamateriaalia ei saa kopioida! Yksityiseen käyttöön esim. taustakuvaksi kuvia voi käyttää, mutta esimerkiksi omille kotisivuille kopioiminen on ehdottomasti kiellettyä. Tekstinpätkiä voi lainailla, lähteet selkeästi merkittynä. Kiitoos :)

Pointsit sille joka jaksoi lukea loppuun asti! :DD

Askelkuviot puolipiruettiin.

2011-01-22T17:31:00.002+02:00

...tätä tehdessäni en voinut kuin ihmetellä miten ikinä enää kehtaan valittaa lukion vievän koko vapaa-aikani.

Ja ei, ei mulla ole muuta elämää. Ja joo, tämä on tosi surullista.

// Dääm jotain aina unohtuu. Palikkaratsastaja.blogspot.com ei vastaa myöskään mahdollisista kirjotusvihreitä joita saattaa sisältyä taas vaihteen vuoksi muutamia.

- Only in Finnish! Good luck trying this :D

Jumppapallona luokses pompin featuring. jälleen yksi ahaa-elämys

2011-01-21T18:29:00.001+02:00

Oi kyllä, viimeinkin pitkän suunnittelun jälkeen ostin ( no äiti osti, kiitos siitä.. :-) ) jumppapallon. Arpomalla oli oikea kokokin tullut, eli halkaisija on alle 175-senttisille 65 cm. Ja minähän alitan tuon pituuden ihan reilusti... Kolmannella yrityksellä pallossa oli tarpeeksi ilmaa, meinasi hermo mennä kun puoli tuntia käytin pelkkään pallon pumppaamiseen ja tuntui että ilma liiku minnekään :D
Aloitin mielestäni sitten varovasti ja aloin marssimaan pallolla Greyn Anatomian tahtiin. Istuin siis jumppapallon päällä niin että päkiäni ylsivät maahan. Nostin toista jalkaani kymmenisen senttiä, pidin hetken ja laskin maahan. Ja sama toisella. Samalla oli tärkeää, ensinnäkin pysyä pystyssä, ja toiseksi tarkkailla, ettei vartaloni kiertynyt kummallakaan puolella minnekään. Harjoitus oli yllättävän rankka, mutta sairaalan syke vei mukanaan ja ihan nopeasti meni vähän päälle kymmenen minuuttia hidastempoista marssimista... Voin näin kokemuksesta viisastuneena sanoa että ensikertalaisen ei tule, ainakaan rankan zumbatunnin jälkeen, marssia näin pitkään ilman kunnon taukoja. Seuraavana päivänä jalat nimittäin huutavat hallelujaa aika rankasti... EXTRANA aevan ihana kuva jonka piirsin iha itee :-) (Kaavio sohvalle lysähtämisestä on vielä luovassa vaiheessa, tulossa kuitenkin..! ;) )

Amazing picture of exercise I did
- it's far harder than it looks!
Make sure you stay centered.

Kuten olen jo hehkuttanut aikaisemmin, olen ryhdistäytynyt ja aloittanut pienimuotoisen kunto-ohjelman. Tähän sisältyy joka toinen päivä vatsa- ja selkälihakset (yleensä sekä rutistuksia että istumaannousuja, selät teen myös "ylä- ja alavartalolla" - termien riemuvoitto you see..), hoover/lankku/svinksi/pito/miksi ikinä sitä haluaakaan kutsua, sen verran kuin jaksan, sekä punnerrukset. Toistoja tulee tehtyä aika epämääräinen määrä, taukoja Facebookin ja jääkaapin varjolla useita, eli illassa saattaa mennä tuntikin pariin sarjaan vatsalihaksia... Mutta jo viikon kuluttua aloittamisesta alkoi olla helpompaa hahmottaa itseään siinä satulassa. (EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI - musta pitäisi tulla joku mainoksien laatija..)

Huomasin myös jumppapalloepisodia seuraavana päivänä, että ratsastamiseen oli ihan erilainen tatsi kuin muutamana edeltävänä kertana. Tunsin, kuinka käteni olivat hartioista asti rennot, kyljet alkoivat heti kainaloista ja tuntuivat jatkuvan suorassa linjassa maahan asti. Pystyin suuren osan ajasta säilyttämään painoni tasaisesti keskellä myös käännöksissä.

Oikealle kääntyminen on tuntunut ikuisuusongelmalta muiden samanlaisten joukossa. Hetken aikaa pähkäilen korjaamista ongelmaan, saan ahaa-elämyksen ja oikealle kääntyminen sujuu mukavasti. Pari viikkoa tästä ja olen jälleen lähtöpisteessä. Nyt olen taas päässyt siihen kohtaan, kun olen juuri tajunnut jotai niin basicia minkä avulla käännökset ovat helppoja. Selailin pitkästä aikaa Mary Wanlessin Mielekästä ratsastusta -kirjaa ja spottasin siitä kuvan, jossa ratsastaja oli kuin minä, eli kaarteesta edellä ja ohja vetää. Korjauksena oli ajatella sisäistuinluuta hevosen korvaan. Ennen tätä yksi vähän aikaa toiminut korjaustyyli oli ajatella sisäistuinluuta ulkohartiaan, jonka ilmeisesti onnistuin vetämään överiksi.
Kokeilin siis Wanlessin ohjetta ja Eetu kiitti heti! Sisäohja löystyi ja hevosen niska pehmeni asetukseen. Katsotaan kuinka kauan onnistun säilyttämään tämän mielikuvan enkä lähde ylikorjaamaan.

I finally got a gym ball (my good English, you all know this huge ball you sit on and do different exercises...)! I drew a beautiful picture of an exercise I did. If you try this yourself for the first time remember that you have to use so many muscles in it, that a little pause every now and then is needed...
The day after I did this exercise I noticed a difference to before. I was riding and felt my both sides long and relaxed but strong. I was centered also in turns and my hands stayed still.
One thing that helped a lot was that I discovered another solution to my turning right -problem. I was reading a book called Ride with Your Mind Essentials written by Mary Wanless, and saw a photo that where the rider was going ahead on turn, just like me. I read that when I turn right I should imagine my inside ischium to head for the horse's outside ear. I tried this on a saddle and it worked! It felt like my horse had sighed and thought "finally she gives me a chance to relax"... This book has helped me so much and I recommend it to anyone who wants to became a better rider!

Haha lähinnä tämä englanniksi vääntäminen alkaa naurattaa, jos nyt jaksaisin kuitenkin jatkaa niin saisin reeniä siihenkin!

olen laiska ja vino.

2011-01-15T09:02:00.001+02:00

kevät / spring 2010

Mm, yli viikko siitä kun viimeksi olen käynyt jotain sönköttämässä. Varmasti jokin hyvä (teko)syy löytyy mutta antakkee armoa :D

Olen miettinyt, kuinka kovasti jaksan valittaa vinouttani. Kitisen ja valitan ja ratsailla yritän vääntäytyä suoraksi, mutta siihen se jääkin lukuunottamatta venyttelyjä. Elän muuten yhä edelleen samalla tavalla, koiraa lenkitän hihna oikeassa kädessä, sohvalle rojahdan vasemmalle kyljelle ja sängyssä nukun vasemmalla kyljellä. Kirjoitan pöydän ääressä oikea käsivarsi pöydälle sulaen ja vasen kylki kasassa, vasemman jalan ristin oikean päälle. Kanniskelen tavaroita oikealla kädellä, kirjoitan oikealla. Katselen tylsyyksissäni vasemmalle. Jos saan valita, käännyn vasemmalle. Eläisin varmaan vasemmalle kallistuvassa maailmassa jos saisin.

syksy / fall 2010

Nyt alkaa ryhtiliike, kaikki mukaan!
Kaikkein hurjin pahisilme kasvoille jos oikea käsi meinaa pitää kahvimukia kauemmin kuin vasen! Jos ei oikea tottele niin saa ärähtää!
Tasa-arvoa puolten välille! Tilanne on edennyt jo siihen pisteeseen että armoa ei anneta, jäähyä heti jos toinen puoli alkaa pomottamaan! Tämä vaatii tahdonvoimaa ja paljon hikeä ja verta ja kyyneleitä mutta opetelkaa lässähtämään sinne sohvalle myös puolipiruetin kautta toisinpäin! Eli toiselle kyljelle, havainnoillistavan kaavion voi myös saada jos tahtoo ja kuulostaa hankalalta sisäistää.

talvi / winter 2010

This lazy blogger has been thinking just how much I like to whine about me being very one-sided. I moan and whine about it and when I sit on a saddle I try to force myself into the right position. But that's it. I still sleep on my left side, write with right hand, carry things on my right hand... and if I could choose I'd always turn left.
But this is the time for the revolution! Join me! Stop favoring your other half and vote for justice and equality! It's a long road but it's worth it!

OHO!

2011-01-06T16:27:00.000+02:00

Tumpelo-Annakin on blogissaan tuskastellut sitä, kuinka asioiden pitäisi vaan antaa tapahtua. Ei ylikorjausta, anna virran viedä, keho korjaa kuin itsestään virheet kunhan sitä ja ratsua kuuntelee hissuksiin. Ratsastus luo parhaimmillaan sen asteisen flow-tilan, että sitä kokemattomille on ainakin omilla verbaalisilla kyvyilläni todella vaikea, ellei mahdoton, selittää.

Ratsastuksessani flow on tila, jossa ulkopuolinen maailma sulkeutuu täysin, on vain minä ja hevonen. Me. Kaikki on helppoa, ratsastus lähentelee balettitanssin kaltaista keveyttä. Tänään saavutimme flow'n juurikin silloin, kun annoin asioiden tapahtua, kuuntelin rennosti omaa kehoani ja tunsin joka ikisen pienen lihaksen. Juuri tällaisten hetkien takia tätä jaksaa, itseäni toistaen, kun kaikki on niin helppoa. Ihmettelee, mitä oikein on hössöttänyt tai miksi tästä pitää tehdä niin suuri numero. Kun kaikki toimii kun sen antaa.

Melkein säikähdin tätä asioiden helppoutta, nimittäin eilinen zumba-tunti oli kipeyttänyt lihakseni niin tehokkaasti että haeskelin pelkästään "kuhan nyt heppa luulee saaneensa liikuntaa" -tyylistä löllöilyä.

Seuraavana päivänä yliyrittää, muistaa sen tunteen kun istuin selkeästi näin. Turhautuu, palaset eivät loksahtelekaan paikalleen, ratsastuksesta tulee suorittamista. Huomenna vältän tätä, annan olla ja virran viedä!

Sitten loppukevennykseen, elekää tulko ampumaan kielikukkasten johdosta pliis:

Flow is a mental state where everything feels so easy. All the outer world disappears. While riding, there are only you and your horse and communication between you two is nearly perfect. Today it happened to me, and once again I remembered why I keep on with this hobby. It felt like I could feel every single muscle in my body.
It is important while riding just to let things happen, or you will end up trying too hard to fix your incorrect signals to the horse. When you quietly listen to your body and the horse, they will fix things allmost like by themselves.
I'm sorry if my efforts to write in English failed miserably... :D

2011-01-05T10:10:00.001+02:00

Hetkiä jolloin ei tiedä itkeä vai nauraa. Näitä on tullut CR-urani aikana melkoisen monta. Kuten esimerkiksi nyt. Suuret suunnitelmani vuodelle 2011 ja niiden toteutus alkoivat ""oikein loistavasti"". Kaksi kertaa olen hevosen selässä lupauksieni jälkeen ollut. Muistilistani tähän astisista saavutuksistani:

- Katse eteen [NOT]
- Ulkokäsi eteen [NOT]
- Älä jumita [NOT]
- Hengitä [NOT]
- Ole selkeä [NOT]

No onhan mulla tässä vielä noin kolme ja puolisataa päivää aikaa korjailla näitä virheitä, mutta nauratti (/itketti?) kun juuri oli päässyt sanomasta niin enköhän ollut säätämässä siellä selässä kaikkea päinvastoin. Tällaista tämä näköjään on!

Olen ollut viime aikoina hiukan huolestunut käsistäni. Haeskelen epätoivoisesti sopivaa ohjastuntumaa, ensiksi oli liian löysä tuntuma joka hakkasi kuolainta ponin kitalakeen ja nyt on vuorossa kova käsi. Asiaa vierestä seuranneen mukaan käsitteeni "kova käsi" on aika raju ilmaus, tosin olen tyytyväinen siihen että ilmeisesti ratsastan ylipäätään niin pienillä avuilla että tällainen pikkujumi hartiassa (tai lantiossa asti, kun se suora linja puuttuu istunnasta) tuntuu suurelta.

Aivovuotoa, toivottavasti se sisältää suht selkeitä lauseita joista pystyy päättelemään jotain, edes sinne päin. Yhdys sanat ja silleen..?

// Lueskelin blogin tilastoja. Niiden mukaan ölinöitäni on kurkittu esimerkiksi Amerikasta, Saksasta ja Ruotsista. På svenska tai auf Deutsch (oee, pari vuotta viimeisestä saksantunnista ja noin hienon sanan kykenin rutistamaan!) kuulostaa vähän liian haastavalta mutta jos pienen yhteenvedon uskaltaisin englanniksi iskeä kirjoitusten perään. Palikka kansainväl(e?)istyy!
Tai ehkä pitäisi suomenkielikin ensiksi opetella ennen kuin alkaa vääntämään in English yhtään mitään.
Ehkä kannattaisi myös herätä kunnolla ennen kuin alkaa julkisesti kirjoittelemaan mitään.
Tänään päivällä varmaan tulen tarkistamaan mitä tulikaan kirjoitettua. Hihhih moi minä.

2011 täynnä tavoitteita ja lupauksia...

2011-01-02T14:46:00.000+02:00

...parempi varmaan karsia "olen täydellisesti balanssissa itseni kanssa satulassa vuoden loppuun mennessä" -tyyliset huuhaa-jutut heti alkuun. Yritän jotain realistisempaa ja pienempiin paloihin pilkkomista jotta voin edes osassa kokea onnistuneeni :D

Tavoitteet vuodelle 2011
- Katse pysyy edessä. Se pysyy siellä vaikka jyräisimme miljoona tötsää ja kompuroisimme ojaan ja lentokone jyrisisi kolmen metrin päästä yläpuolellamme. Katseeni on naulittuna eteen. Pehmeästi ja laajakulmaisesti toki.
- Opin tasapainottamaan ratsastustani käsieni avulla, ts. ulkokäsi pysyy ulkona.
- Löydän taas kadonneen suoran linjan istuntaani, tällöin edellä mainitut asiat helpottuvat. Ja toisinpäin.
- Kaiken täytyisi pysyä kaikkialla. Kuitenkin tarvitsen jäntevyyttä ja joustavuutta jotta voisin pehmeästi myötäillä hevosen liikkeitä.
- Laukkatyöskentely paranee. Opin istumaan rennommin ja jännittämättä. Minun ei kuitenkaan tarvitse kontrolloida sataprosenttisesti hevosen laukkaa ja kyetä käyttämään apuja jännittymättä hetkeksi. Haluan oppia löytämään suht hyvän perusistunnan vaikka hetkeksi se herpaantuisikin.

Vuonna 2011 lupaan...
...parantaa kehonhallintaani. Lihaskunto, pilates ja zumba ovat jo nyt heijastuneet ratsastukseeni, joten tällä linjalla jatketaan :-)
...venytellä (ainakin suurinpiirtein) joka ilta. Ainakin vähän. Joustava keho on hevoselle miellyttävämpi kantaa. Etenkin lonkkia pyrin venyttämään kunnolla.
...olla jämäkämpi. Lupaan uskaltaa käskeä hevosta kuuntelemaan, vaikka istuisinkin huonommin se ei tarkoita että ratsu saisi päättää suunnasta tai vauhdista. Jos tarkoitan istunnallani eteen eikä hevonen ymmärrä sitä, tarkennan apua pohkeella.
...olla tarkempi. En tee asioita sinne päin, joka avun jälkeen hellitän ja vaadin reaktion. En jää pumppaamaan tai nyppimään tai yliyrittämään, olen suoraviivainen ja selkeä.

Pystyisinköhän näitä noudattamaan..? Harmi kun ei viime vuonna tullut tehtyä samanlaisia tavoitelupauksia, olisi kiva katsoa miten olen selviytynyt niistä :D

Uuden vuoden kunniaksi muutama kuva! Oijoi! Videolaatuisia kuvia, mutta saavat nyt kelvata :D Ehkä joskus uskallan videotakin laittaa, kuhan kehtaan... Vähän analysoin samalla kuvia (suom. seliseliseli mutkumutku...)

Alkulöllöilyjä, Millalla tuuppauskevennys ja kottarikädet, olen ilmeisen huvittunut :D
Harmi kun kunnon löllökuvat ovat sen verran kaukaa ettei niistä saisi selvää,
laahustimme nimittäin turpa maassa upeasti!

Jalka. Jalka. Jalka. Anteeksi. Mutku eri satula ku normaalisti...
Katse. Ohjat käteen. Liikettä.
Poni on alkanut asettautua tollaseen nätskään pikkumuotoon,
yleensä sitten vahingossa lähden onnellisena leikkiin mukaan ja unohdan takajalat kokonaan.
Ku tollanen pikkuravi on niii-in kiva istua, tulkaa vaikka kokeilee! :D

Tuuppauskeventelen jälleen.
Katse ylös, hartia-olkapää-kantapää -linja suoraan ja liike istunnalla ylös, ei eteen.
Kädet ylös. Moottori käyntiin.

Paremman näköistä laukkaa. Joo, tämä oikeasti on se mun "hyvä laukka" :D
Takaset astuu alle ihan kivasti, tosin jumitan istunnalla. Ohjat käteen, olkapäät rennoksi.
Lonkat auki, liike ylös. Pidemmät jalustimet ois varmaan aika kova sana?

Tältä se OIKEASTI näyttää! No ei ehkä ihan koko aikaa (SELISELI), mutta kuten huomaatte olen täysin liikkeessä rennosti mukana.
Syy miksi harrastan laukkaamista aika vähän. Haluan valvovan silmän joka kertoo mitä tehdä :D
Laukkaaminen on ehkä oikeasti maailman vaikein asia! Melkeen vaikeempaa kuin voltit!

Istunta jännittynyt, olen kaarteessa edellä.
Huomatkaa katse! Jee!
Olemme melkeen kouluponien näköiset!

Pysähdys (tasan?!). Katse eteen.
Oikea käsi alempana kuin vasen mutta muuten ihan sievän näköinen olen :D

Oli taas aika terveellistä nähdä sähläystään videolta. Nyt tiedän taas mihin keskittyä vähäksi aikaa (:

"Se oli ilmeisen hyvinkäyttäytyvä hyttynen suicide-syöksyistäkin huolimatta."

2010-12-26T17:14:00.000+02:00

12.12.2009. Tässä seuraa nyt tämä historiallinen Ensimmäinen Blogikirjoitus. Ei sillä, onhan Milla jo muutamat EB:eet kirjoitellut, mutta tästä tekee erityisen ja historiallisen se, että tämä ei jää blogini vimeiseksi tai toiseksi viimeiseksikään kirjoitukseksi.

Vuosi sitten aloitin Palikkaratsastajaan kirjoittamisen. Riskit tuntien ("mitä h*lvettiä luulet tolla höpinällä saavuttavas, opettele ratsastaa ja miksi tolla hevosella on olympiat suussa?!") linkitin aikaansaannokseni hevostalli.netiin. Yllätyksekseni palaute oli kannustavaa ja kiinnostunutta, blogi sai ensimmäiset lukijansa ja keskustelu Centered Ridingista yleensä kävi leppoisasti samanhenkisten ihmisten kanssa.

6.1.2010. Tällä hetkellä en kilpaile kansallisissa ratsastuskoulun upealla vaativan tason puoliverisellä, niinkuin muutama vuosi sitten olin ajatellut tekeväni 16-vuotiaana. Mutta sen sijaan olen oppinut kuuntelemaan, vaihtamaan väkivallalla hallitsemisen pehmeään tien näyttämiseen ja yhdessä kulkemiseen, sekä miettimään enemmän hevoseni parasta. Taisin ennen ajatella kaikennäköisten centered ridingien kannattajien olevan pelkkiä ilman tavoitteita narua heiluttelevia kukkaishörhöjä, joilla ei ole mitään tekemistä kilpaurheilun kanssa. Mutta missäs sitä nyt ollaan, toitottamassa koko maailmalle kuinka mahtavaa tämä kaikki on ;-)

Blogin perimmäinen tarkoitus oli tuoda esille Centered Ridingia ja kirjoittaa muistiin mietintöjä omasta ratsastuksestani ja fiiliksistäni. Tunnen päässeeni tavoitteeseeni ja oppineeni todella paljon uutta niin CR:sta kuin lajista ylipäätään.

24.4.2010. Ratsastin aivan upealla lusitano-miniatyyrillä, risteytysponilla nimeltä Rainbow Capt'n Nemo, aka "Nemo". Kun katselin ponia tytöllä joka meni ennen minua, olin ihan järkyttynyt: tuon tunnin ratsastajat keventelevät kuin se olisi aivan helppo ja mitään ylimääräisiä ponnisteluja vaatimaton asia, istuvat harjoitusravissa ilman että poni hyytyy tai lähtee kiitämään, LAUKKAAVAT upeasti jajaja... Muistin äkkiä millaista oli kuusi vuotta sitten katsella kokeneiden tuntia ja miettiä että voi hitsi, joskus mäkin osaan ratsastaa noin hyvin...

Tämä näky on vieläkin mielessäni ja tekstinpätkä tuo hymyn huulille. Voin onnekseni sanoa että oma ratsastustaitoni alkaa liikkua kaksi askelta eteen, yksi taakse -tyylillä yhä lähemmäs tuota tasoa mitä tunnilla näin. Keventäminen on edelleen vaikea asia, mutta olen oppinut pohkeella tukemaan haparoivaa ja liian hidasta kevennystäni. Satulaanhan ei saisi istua, vaan hipaista nopeasti ja jäädä ylös pidemmäksi aikaa. Harjoitusravi lyhyissä pätkissä toimii Annen herkkien hevosten kanssa, anteeksiantavamman Eetun kanssa pystyn jo ravailemaan ympäri kenttää vaikka kuinka pitkään :D tosin Eetukin alkaa päivä päivältä tuntua herkemmältä, toivottavasti syynä on myös oma herkistymiseni... Laukannosto on HANKALA, itse laukkaamisesta nyt puhumattakaan...

Tapasin muuten unelmieni ponin tuona päivänä :-) Nemo on kaikkea mitä pikkuponilta voi toivoa, lisäksi se on mielettömän hyvä opettaja. Jos istut huonosti, Nemo kuittaa (vähän vähemmän tai vähän enemmän, riippuen fiiliksestä) ja sen jälkeen et uskalla istua huonosti. Eii, oikeasti poni osaa antaa anteeksikin. Silti seuraavanlaiset ajatukset ovat pyörineet päässäni useammin kuin kerran:

14.5.2010. Minähän olen Vino Ihminen. Nemo on tunnetusti Äärimmäisen Herkkä Poni. Siis oikeasti tosi herkkä. Ja ohut. Eli Millalle aivan uskomattoman vaikea ratsastaa, tuntuu kuin istuisi ohuenohuen lankun päällä joka liikkuu.

Haha, näitä vanhoja kirjoituksia on ihana lueskella! Ensilaukan kuvailua tavatessani en voinut välttyä päänsisäiseltä naurukohtaukselta ja idioottimaiselta virneeltä:

14.5.2010. NYT siihen päivän kohokohtaan! Nimittäin meinasin tipauttaa korvani päästäni kun Anne sanoi yleisesti jokaiselle kentällä olevalle kolmelle ratsukolle (joista siis minä olin yksi), että nostakaa laukka lyhyen sivun keskellä ja laukatkaa ympyrä ja siirtykää takaisin käyntiin. Tarkistin vielä että mitä että, ja sain varmistuksen siitä ettei kuuloni reistaillut ja ohjeet joissa käskettiin antamaan todellatodella pieni apu sisäistuinluulla, muuten poni räjähtää laukkaan. Jep jep ja näillä menemme, annoin ihan minimini pikkupohjeavut ja siirsin sisäistuinluuni eteen-alas, ja ennenkuin ehdin pyöräyttää istuinluutani ylös kohti ulkokorvaa, oli poni jo täydessä vastalaukassa... Ja kun oikeasti luulin kuiskaavani laukka-avut :D Rauhoitettuani ponin takaisin käynnintapaiseen annoin ilmeisesti tarpeeksi pienet avut (suomeksi: ajattelin että no nostan laukan än-yy-...) ja poni laukkaa! Voi hurjaa, sehän ei edes kauheasti kaahannut ja kääntyi ja ehkä jopa ponin nenä tippui kahdesta metristä alas hetkeksi ja sain jopa kehut! Siinä oli kyllä ehkä liikuttavin hetki so far :-D

Tehokurssi Annella kesäkuussa vei ratsastustani aivan hurjan matkan eteenpäin. Toivottavasti tulevana kesänä minut huolitaan uudestaan.. :-)

Päivä I, 20.6.2010. Maittavan ruoan jälkeen sain ensimmäistä kertaa elämässäni maistaa cappucinoa! Ah kuinka makunystyräni tanssivatkaan ripaskaa! Samalla kun hörpin onnellisena mukistani tuijotin mykistyneenä videolta Philippe Karlin uskomatonta ja saumatonta työskentelyä hevosensa kanssa.. Mietin vain että tuohon on pikkuisen vielä matkaa.

Päivä II, 22.6.2010. Puolessa tunnissa olin taistellut jopa kaksi karsinaa puhtaaksi. Yhteisellä päätöksellä vaihdoimme Annan kanssa työjärjestystä niin, että minä vaihtelin vesiä ja Anna putsasi karsinoita...

-- Tiesittekö, että ketsuppi on flavonoidien kannalta terveellisempää kuin tuore tomaatti?

Päivä III, 23.6.2010. --Anne kysyi, saivathan tuntsarit heinää tarhoihin. Makarooni jumahti tyhmästi ruokatorveni ja kurkkuni välimaastoille mikä aiheutti pienen päänsisäisen tukehtumisefektin, jonka sain kuitenkin pideltyä aisoissa niin etten lingonnut makaroonia suustani Annen lautaselle. "Mitä! En! Apua! Aa!"

-- Lihasmuistiini on iskostunut seuraavanlainen laukannosto: nojataan sisään, sisäkantapää alas, sisäolkapää alas, sisäkylki lyhyeksi ja VROUUUUUMMMMM SUKELLETAAN ja tättärärää, laukka ! ....not.

Päivä IV, 28.6.2010. Nauroin niin paljon sisäisesti tälle sekopäiselle postaukselle että linkitän sen kokonaisuudessaan.-- No way, pamahdampa tässä kipeäksi!

Vetäydytään taas vakavaksi. Kaikkein parasta tässä harrastuksessa ovat olleet ja tulevat aina olemaan onnistumisen tunteet.

27.7.2010. Tänään en ratsastanut. Hevoseni ja minä leikimme yhdessä pitkin uraa, tanssimme askellajista toiseen.

Centered Riding oli ollut mielestäni tähänkin asti aivan uskomatonta ja oivaltavaa, mutta erään CR-tunnin jälkeen en voinut kuin keräillä alaleukaani maasta ja hehkuttaa ympäriinsä kuinka ratsastin hevostani kielellä.

21.8.2010. Ilmeeni siinä vaiheessa oli jotain tämän: O__________O' ja tämän: :::-----D välillä.

Siis tämä sitten kun sain asian tarkennettua ihmisille varsin huvittavien väärinymmärryksien jälkeen (ratsastusta harrastamaton kaverini: "Miten sä sinne konin suuhun ylsit vai MITEN pitkät kielet niillä hevosilla oikeen on??")...
Vaikka tuttuni olisivatkin ratsastaneet useamman vuoden, saattoivat selitykseni tunneista ja mielikuvista kuulostaa varsin mielenkiintoisilta.

13.8.2010. "ajattele silmämunias taaksepäin ja häntäluuta leukaas"

...miksi ystävälläni näytti olevan hiukan vääränlainen käsitys Centered Ridingista, noiden mahtavien pikkuvinkkien jälkeen? No, ehkä jos lauseet tipahtelevat ilmoille kaaoksenomaisessa tilanteessa, jossa viisi ihmistä puhuu innoissaan toistensa päälle, kuvaillen fiiliksiään tehostaen reaktioitaan vielä huitovilla raajoilla ja upeilla ilmeillä, saattavat nämä ohjeet kuulostaa hiukan.... oudoilta?

Vaikka suurimmaksi osaksi ratsastus ja etenkin CR ovat luoneet muistoja joita on kiva muistella (ainaski vanhana kiikkustuolissa), ei kaikki aina ole ruusuilla tanssimista. Epäonnistumisten keskellä olen huomannut blogin kirjoittamisen terapeuttisen puolen, saan jotenkin summattua ja käsiteltyä virheet rakentavasti.

14.8.2010. Vielä tässä positiivisuuden puuskassani kerron päivän kohokohdan, Eetuponi laski (tai oikeastaan asetteli) päänsä Millan kainaloon kun vähän sitä kentällä lopuksi maastakäsin rapsuttelin. Herkkis kun olen, roskia meni heti silmään kauheasti. Ja tuli nuha.

***

Tässä siis muutamia otteita vuoden varrelta. Blogi ei ole mullistanut elämääni, mutta (näin tunteellisesti sanottuna) rikastuttanut sitä. Olen saanut jakaa ahaa-elämykseni ja epäonnistumiseni ihmisten kanssa, tuntenut että jotakuta oikeasti kiinnostaa pulinani ja saanut itsevarmuutta ilmaista itseäni. Uudet lukijat ja etenkin kommentit ovat jumiuttaneet suupielet korviin loppupäiväksi ( josta muuten saankin muistuttaa vähän, ilmoitelkaa lukijat taas itsestänne! kommenttia kehiin! ;-) ) ja blogi pyörii mielessäni melkeinpä joka päivä. Eli vaikka päivityskatkoja on ollut, ei blogi ole missään vaiheessa unohtunut! Odotan innolla mitä 2011 tuo tullessaan, toivottavasti lisää onnistumisia (ja sopivissa määrin epäsellaisia) :)

Lisäilen ehkäpä jos osaan tuohon sivupalkkiin pienen kyselyn, vastailkaapas, ei vie kauaa!

Pilatesta

2010-12-25T14:39:00.000+02:00

Toivottavasti kaikilla on ollut tähän mennessä hyvät joulut (: Eilen sain joululahjaksi muun muassa Pilates DVD:n, ja sitä jo eilen innoissani kokeilin. Tykkäsin, tosin meinasin alkaa väittää vastaan sille naiselle joka mua komenteli:
"Jännitä sivuttaiset vatsalihakset" Miten ihmeessä mä pystyn muka kontrolloimaan pelkästään jotain tollasta lihasryhmää mun kropassa?
"Älä kuitenkaan jännitä hartioita." No miten mä muuten kykenen pysymään tässä asennossa? Heilun kuin vino heinäseiväs...
"Pidä kehon sisäinen mikä joku tehdas tai tällanen toiminnassa (eli siis vedetään napaa sisään ja ylös ja pidetään korsetti), rentouta rintakehä ja hengitä rintakehällä." TUU ITE HENGITTELEE samalla ku yrität muistaa kaiken muunkin!
"Nyt tunne kehosi jäntevänä, hartiat rentoutuneena..." ..joo, jos mä joskus saan hinattua nää jumittuneet olkapäät korvalappujen tilalta...
Liikaa siis liikkuvia osia, ainakin vatsalihakset saivat harjoitusta nauraessani vedet silmillä tälle vuorovaikutuksellemme.

Seuraavana päivänä (tänään..) yllätyin siitä kuinka vatsalihakset olivat kuin olivatkin hiukan kipeytyneet, no, hartioista ja lapaluista puhumattakaan... Tosin olo on muutenkin aika puolikuntoinen, toivottavasti en tästä kipeydy ainakaan enempää.

Kun olen taas terveempi niin pilates alkaa olla osa arkea, jos saisin lisää liikkuvuutta ja kehonhallintaa. Oikeasti yhdenkin 50 min jälkeen olo oli jotenkin jäntevämpi :)

Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2011!

2010-12-23T11:18:00.000+02:00

Täällä ohjelmassa seuraavaksi on rauhallishenkinen joulumaasto tallikaverin kanssa (...koskaan ei tulisi asettaa odotuksia porukkamaastolle, etenkään edes pienesti rauhallisuuteen viittaavaa..) ja pienet kouluvääntelyt kentällä, jotta huomiseksi saataisiin onnistumaan maastokävely ilman ylimääräisiä energioita. Pakkasta tosiaan täällä on parikymmentä astetta, mutta se ei todellisia puskaratsastajia pelota!

...no ehkä vähän, suunnitelma A oli mennä piiiitkälle käyntimaastolle mutta se ei oikeen saanut tänä aamuna enää tuulta purjeisiinsa...

Kenttätyöskentelyä haluan tehdä myös sen takia, että Eetu oli eilen niin upea! Odotin vapaapäivän jälkeistä pöllöilyä ja poukkoilua mutta herra olikin todella herkkä avuille, jopa pohkeelle se vastasi nopeasti. Oli ilo ratsastaa motivoitunutta hevosta, ja kun vielä koin AHAA-ELÄMYKSEN pitkästä aikaa, teki se ratsastuksesta täydellisen. Eikä yhteinen kävelyretki lopuksi maastossa ainakaan huonontanut fiilistä :-)

Ahaa-elämykseni koski laukkaa, tarkemmin nostoa. Olin päättänyt treenata sitä ihan kunnolla kunnes tajuaisin mikä juju siinä on, koska heppa oli muutenkin niin herkällä päällä. Muutamien epäonnistuneiden toistojen jälkeen (joista en edes menettänyt hermojani, jes!) tajusin nojata taakse ulkotakajalkaa päin. Tämä on asia jota CR-tunneilla päähäni on yritetty jankuttaa. Nyt vasta ihan oikeasti nojasin taakse, siirsin sisäpohjetta eteen ja myötäsin ohjalla. Eetu oli laukassa heti, sain seota ahaa-elämyksen tuottamasta hysteriasta! Takaisin käyntiin ja uudestaan. Toinenkin nosto onnistui, mutta parilla seuraavalla Eetu lösähti raviin. Olin melkein vaipumassa uudestaan epätoivoon, kunnes tajusin pitää ohjat kädessä tukemassa. Nosto toisensa jälkeen onnistui, jäi ihan mieletön fiilis!!
Tästä on hyvä jatkaa :-)

2010-12-22T11:15:00.000+02:00

Enpä oikein taas tiennyt olisiko sunnuntaina pitänyt itkeä vai nauraa. Pakkasesta piristynyt Herra Varma Kuin Peruskallio (=Eetu) on nyt noin viikon ajan ollut sitä mieltä että siellä metsän puoleisen pitkän sivun metsässä oikeasti ON jotain TOSI pelottavaa, ja sitä täytyy lujaa juosta karkuun ettei tule syömään. Ja tyhmä ihminen selässä aina vaan käskee uudestaan takaisin!
Sunnuntaina siis tämä epämääräinen Kakeiluenergia kulminoitui siihen, että hevonen oli jälleen jännittynyt ja oli ruututynnyrinä valmiina sinkaisemaan toiselle puolelle kenttää karkuun. Silloin Millalla napsahti joku pahasti päässä ja taisi vähän Kakelle suutahtaakin, on se kumma kun ei hetkeäkään saa keskittymistä työntekoon! Lähdimme ihan raakasti pohkeella tonne, ohjalla tosta -menetelmällä tekemään avoja, väistöjä, siirtymisiä, temponvaihteluita. Heppa lyhentyi vähintään metrin (ylläripylläri sinänsä sillä jännittysasteella), mutta pikku hiljaa alkoivat korvat kääntyillä myös ratsastajan suuntaan, haluisikohan toi tyyppi sittenkin sanoa jotain? Puolisen tunnnin tehokkaan reenin jälkeen saatoin jo varautua sinkoamiseen pitkältä sivulta prosentein 50/50. Laukkasimme ympyrällä pitkään, tavoittelin itselleni rentoa istuntaa, joka on ollut vähän ikuisuusongelma. Tuntuu että muutamia hyviä pätkiä tuli. Vähän rentouduttuaan Eetu oli sitä mieltä että eipä jaksa enää sinkoilla, tämä taisi olla tässä tällä kertaa. Taisi herran järkytys olla suuri kun ei ratsastaja antanutkaan hölkätä papparavia!
Viimeiset puoli tuntia vaadin kunnolla eteenpäin, jos kerta herra jaksaa sinkoilla niin onpa hassua jos ei töitä jaksa tehdä. Eetu alkoi puolentoista tunnin tahtojen taiston jälkeen olla aika kypsää kauraa ja mörkökohdan ohi pystyi jo ravailemaan pitkin ohjin ja herkkyys istuntaan oli palautunut. Mitä Eetun omistajalta kuulin niin työvoittoni ei mennyt hukkaan, poni nimittäin oli taas normaali oma itsensä seuraavana päivänä.
Eilen oli tarkoitus mennä taas ratsastelemaan (josko olisi pystynyt enemmän omaan istuntaan taas keskittymään), mutta eikös poni ollutkin polkaissut kengän vasemmasta takasesta irti... Tänään siis suuntaan taas tallille tavoitteena rento hevonen vapaapäivän jälkeen, katsotaan kuinka onnistutaan.. :D

Joskus tuntuu että nämä selitykseni ovat niin aiheen (Centered Riding) vierestä kun voi olla. Nimittäin sunnuntainen puolitoista tuntia oli enemmänkin tahtojen taistelua kuin hevosen kevyttä tanssittamista... Mutta omapa on blogini ja kirjoitan just niin aiheen vierestä kuin ite tykkään! ;-)

Niin ja vielä, Palikkaratsastajan yksvee-synttärit oli ja meni. Suunnitelmissa oli hurjan suuri ja hieno erikoispostaus mutta se taitaa olla tuolla keskeneräisten kirjoitusten pinossa sisuksissaan pelkkä otsikko. No ehkä joskus jaksan vääntää sen valmiiksi... Pääasia siinä kuitenkin on että blogista on ollut itselleni suuri hyöty ja että haluan kiittää teitä lukijoita koska teitte tämän mahdolliseksi ja äiskälle kiitos kun se jaksaa kuunnella (yleensä vähintään yhdellä korvalla!) höpötyksiäni ja analysointejani ja ah kuin on herkkää.

Hyviä ja hevosrikkaita joululomia kaikille! (Kaikillahan alkaa ainakin henkisesti päänsisäinen loma?)

Oikeelle = ulkohartiaan!

2010-12-11T13:05:00.001+02:00

Pitkiin aikoihin vaikuttavin ahaa-elämys koettiin pari päivää sitten! Liittyen siihen oikealle ratsastamiseen. Ja tämän ahaa-elämyksen ole jo muutaman kerran kokenut, ihme kun ei pysy tietoisuudessa paria päivää kauempaa.. nyt pitää oikeasti tsempata!
Kevennän vinoon. Tämän jos haluan korjata ja olla ratsastamatta koko ajan vasemmalle kaartaen, minun täytyy kevennyksessä ajatella (virhe on oikeastaan niin suuri että liike pitää tehdä aika isosti verrattuna muihin korjauksiin) sisäistuinluutani ulkohartiaan. Olen varmasti korjannut tällä lailla CR-tunneilla useampaan otteeseen, jostain syystä tuntien jälkeen se on vain jäänyt. Ja sitten olen ihmetellyt kun ei hevoset suoristu vaikka kuinka juurrutan jalkaa tonne ja myötään tuolta ja varmuudeksi vielä niksautan sen pääni tänne.
Heti huomenna kiinnitän huomiota tähän, ja samoin katse pitää korjata oikeasti sieltä niskasta ylös! Murr, tästä lähtien pysyy niin kova itsekuri että oksat pois!

On tämäkin blogin puolesta hiljaiseloa. Mutta toivottavasti ketään ei ainakaan haittaa että käyn täällä ilmoittelemassa tällaisia itsestäänselvyyksiä :D

Oikeelle = väärälle?

2010-12-08T15:35:00.000+02:00

Eilen oli tosi mukavaa ratsastaa Eetulla (ei alter-egolla Kakella joka on viime päivinä vieraillut aika usein, ei siis hönötetty pää ylhäällä koko aikaa ja tuijoteltu kaikkea saaliseläimeksi kelpaavaa kuten esimerkiksi kiveä). Herra kulki omalla moottorilla eteenpäin, tosin joskus hän oli sitä mieltä että "jos vaan keikautan pään nätiksi ja rennoksi niin riittää". Loppuraveissa molemmat jaksoimme ihmeen hyvin, keskityin ottamaan liikettä oikeasti ylös ja poni kokosikin itseään aina muutamaksi askeleeksi korkeampaan muotoon.

Isoksi ongelmakseni on muodostunut oikealle ratsastaminen. Oikea käteni jää aina ohjaan kiinni, ja tässä tapauksessa sisäohja siis pitää painetta koko ajan. Toisaalta ilmeisesti vasen hartiani on niin jumissa takana eli jäljessä, että Eetu asettuu koko ajan vasemmalle eli ulospäin. Yrittäessäni korjata tätä vasenta hartiaani, jumitan vielä enemmän oikealta jolloin poni alkaa vastustelemaan kuolainta ja vääntämään päätään oikein kunnolla ulospäin. Aina hetkisen ajaksi pääsen tasapainoon selässä mutta ei tarvita kuin yksi askel eri tempoa tai suuntaan niin jo olen vänkyrällä. Ilmeisesti kehoni mielestä oikeelle on väärälle.

Kirosin siis eilen taas (hiljaa mielessäni, köh..) ratsastustani kun Eetu könötti ulospäin kuin viimeistä päivää. Tempasin aivan tuulesta jonkun korjausliikkeen jolla saisin itseni suoristettua ja niksautin pääni ja niskani vasemmalle, korvan olkapäähän, pysyen muuten aivan samana. Samalla paine oikeassa ohjassa hiukan keveni ja ponin kaula suoristui. Naureskelin itsekseni kun ratsastin muutaman ympyrän korva olkapäässä kiinni.

Minulla on ollut tapana että jos jokin ei onnistu istunnalla niin haluan silti viedä asiani loppuun asti. Lopussa tein muutaman pohkeelle väistätyksen ja pyysin kunnon asetusta oikealle vaikka en istunutkaan sataprosenttisen oikein ja vastustamatta tahattomasti liikettä. Eetu totteli nätisti ja molemmille jäi hyvä mieli myös oikeaan suuntaan (:

Nyt olisi tosiaan CR-tunnin aika jotta pääsisin taas kunnolla valvovan silmän alle!

infoa

2010-12-03T21:10:00.000+02:00

Hei ja anteeksi kun kirjoittelu on jäänyt vähälle. Nyt elän sellaisessa elämäntilanteessa että jostain on pakko vähän supistaa menoja, koulu vie aikaa ja wanhojentanssiharjoitukset vielä päälle niin vietän muutaman tunnin viikossa koulussa. Kun sieltä pääsen, jumitan koulukirjojen edessä tai juoksen tukka putkella tallille ponin luokse. Tuntuu että ohjelmaa riittää vaikka muille jakaa, haluiskohan joku käydä mun puolesta muut kurssit paitsi bilsan, kemman ja wanhojentanssit..?
Mitä tässä nyt yritän pohjustaa, on se, että kirjoittelu voi jäädä keväämmälle asti vähemmälle. Yritän viikonloppuisin päästä päivittämään kuulumisia. Kiitos teille ihanille lukijoille että jaksatte olla ymmärtäväisiä ja edelleen lueskella selityksiäni! Melkein vuosi on joidenkin kanssa vietetty, toivottavasti useampi sellainen on tiedossa vielä jatkossa.

Näihin tunnelmiin päätämme lähetyksen tällä erää. Toivottavasti näkyillään taas pian, ja kaikille näin etukäteen loistavia ja heppatäyteisiä joulupyhiä! :-)

Kaulajumppaa

2010-11-26T22:48:00.000+02:00

Tänään normitunnilla teimme heti alkutunnista harjoitusta, joka sai Eetun (ja kuskinkin) terästäytymään ja kunnolla miettimään: jumppasimme hevosen kaulaa. Kävelimme keskiympyrällä ohjat kevyellä tuntumalla, ja pikkuhiljaa aloimme kääntämään "houkuttelevalla" ohjasotteella hevosen päätä ulos. Vain pää ja kaula saivat kääntyä, muuten ympyrä tuli säilyttää saman kokoisena koko ajan. Tärkeää siis oli istua täysin keskellä hevosta, luoden jaloilla "aidat" hevosen ympärille jotta se ei pullistuisi kumpaankaan suuntaan. Tähän käytin hyväksi CR-tunneilta tuttua jalkapohjat maassa -tunnetta, ja Eetu pysyi mukavasti ympyrän uralla.
Harjoituksessa oli ehdottoman tärkeää säilyttää joustava käsi koko ajan ja antaa tilaa vastakkaisen puolen ohjalla, jotta kaulalla olisi tilaa kaartua. Tavoitteena oli notkea ja joustava hevonen. Eetu sai tehdä töitä ja sen korvat kuulostelivat tarkkaan ohjia. Itse sain olla tarkkana myötäysten kanssa, emme halunneet hevosen katoavan liian kovan käden takia karkuun kuolaimen alle, vaan myötäävän pienelle paineelle.
Saimme molemmat nopeasti kiinni harjoituksen jujusta ja Eetu ryhdistäytyi ja oli todella kevyt kädelle, suvaiten samalla kuitenkin tarvittavan kuolaintuen. Nyt sain myötäämisen rytmistä kiinni, tajusin mielikuvan jossa työnnän pitkällä tikulla hevosen päätä eteen, enkä jää hevosen vietäväksi. Eetusta näki myös selkeästi kun olin tarpeeksi nopea kädellä, askel tuli joustavaksi ja liike kävi läpi selän. Nyt tuli pidempiäkin pätkiä kun tunsin hevosen etupään kohoavan, takajalkojen työntävän ja lapojen liikkuvan. Koskaan ennen en ole tuntenut miten irtonaisiksi lavatkin voivat tulla, nyt taisin antaa Eetulle tarpeeksi tilaa hengittää ja väläytellä askellajejaan (:

Onnistumisia!

Suunnitelmien tärkeydestä (ja niiden turhuudesta)

2010-11-21T19:19:00.000+02:00

Kaikessa ratsastuksessa tulee olla suunnitelma. Oli kyseessä sitten esteradan suoritus, koululiikkeen esittäminen tai pään tuuletus maastossa, ilman päämäärää ratsastus ei anna suuria sen enempää ratsulle kuin ratsastajallekaan.

Muutama vuosi sitten nuoren shettistamman kanssa vietetty talvi sai huomaamaan suunnittelun tärkeyden. Satunnaisten ympyröiden ja kiemuroiden pyörittely sai temperamenttisen ponineidin turhautumaan, joten tavakseni on tullut ennen jokaista ratsastuskertaa tehdä suunnitelma ja päämäärä: muutama harjoitus jolla haetaan rentoutta, pyöreyttä, astetta enemmän nostetta tai hurjan maastolaukan aiheuttanutta adrenaliiniryöppyä (ja jarruttelussa syntynyttä käsivarsikramppia...).

CR-tunneilla olen myös huomannut, miten tärkeää on tietää mitä tekee. Tai ainakin olla kovasti tietävinään. Joka ikinen hetki pitää ajatella: valmistelu, kulma, suoristus, pitkä sivu, suoraan, etene, älä jännitä, katso eteen... Joskus tunneilla on tehtävänä vain miettiä mitä kehossa tapahtuu esimerkiksi käynnissä, keskittyminen ratsastettaviin teihin herpaantuu ja huomioidaan vain kuinka nilkkakin itse asiassa hassusti liikkuu koko ajan. Tuloksena on pari kentän keskellä haahuilevaa ratsukkoa, jotka järjestäytyvät ratsujen päätöksellä osastoksi ja kiemurtelevat milloin mitenkin päin.
Eetun kanssa opittua on suunnitelmien B ja C korvaamattomuus, ja toisaalta niiden kaikkien turhuus. Viimeksi eilen suunnitelma A:na oli reipashenkinen maasto pitkien ravi- ja laukkapätkien kanssa. Alan pikkuhiljaa uskoa, että mitään ei kannata lyödä lukkoon, ainakaan tuon hevosen kanssa. Silloin kohtaa varmasti tilanteen, kun käännytään takaisin parin kilometrin säikähtelyjen, tuijottelujen ja "lähdenkö lentoon nyt vai heti" -tyylisten pöljäilyjen jälkeen. Mahtava Plan B oli laittaa hevonen sitten kunnolla töihin kentällä kun kerran virtaa riitti.
Yllättäen hienostohepan mielestä peiliksi jäätynyt tie oli paljon paremmassa kunnossa jalkojen jouston ja pikkupomppujen kannalta kuin lanattu ja karhittu kenttä, ja vartti sitten esitetty ravilaukkasekoitus oli mennyttä herran köpötellessä pikkuravia menemään... Loppujen lopuksi päätin hetken mielijohteesta tulla alas selästä ja lähteä taluttelemaan hevosta pienelle maastopätkälle. Suunnitelmien turhuus siis.

Hevonen on joki

2010-11-17T21:02:00.000+02:00

Useamman kerran olen törmännyt, niin CR-tunneilla kuin kirjallisuudessa, sanontaan hevonen on kuin joki. Se virtaa aina vain eteenpäin, jollain tapaa alkukantaiseltakin tuntuvalta ja kunnioitusta herättävällä tavalla. Ei villinä virtaavaa jokea tule kahlita, vaan sitä pitää ohjailla, antaa kulkea ja edetä, olla liikkeessä jatkuvasti.
Ymmärsin eilen, mitä äskeisellä tarkoitetaan. Ennen pääty-ympyrää otin liikkeen aavistuksen enemmän ylöspäin kevennyksessä (puolipidäte), ja hevosen mukana lähdin kääntymään ympyrälle. Samalla kokeilin ulkohartian laskemista, uloshengityksen matkassa päästiin hevosen virtaamaan kaarevalle uralle vieden ulkokättä eteen, mahdollistaen hevosen asettumisen. Sain jokitunteesta kiinni vähäksi aikaa todella syvästi, ja mielikuva toimi!

Toiset mielikuvat taas eivät ota asettuakseen ollenkaan. Esimerkiksi ajatus käsistä vesiletkuina joista syöksyy vettä eteenpäin, tästä en saa kiinni ollenkaan. Tuloksena on joko hartiasta asti jännittynyt käsi ilman kyynärkulmaa tai sitten ylirennon käden sormenpäistä tippuu vain muutama tippa hevosen lavoille... Ehkä tämänkin kanssa koen joskus jonkun asteen ahaa-elämyksen.

Palatakseni eiliseen, leijuin sen jäljiltä vielä aamulla ja suupielet on korvissa edelleen! Pitkästä aikaa ratsastus tuntui oikeasti helpolta, pystyimme tekemään ihan kunnon tehtävää suht lyhyiden ravi-laukka -siirtymisten sisällä. Olin todella tyytyväinen, työskentelymuoto (pitkästä aikaa puhun työskentelymuodostakin, milloinkohan viimeksi perusjutut on toiminut noin helposti...) säilyi tehtävän läpi ja hevonen tuntui positiiviselta ja halukkaalta tekemään töitä! Laukka ei ole ikinä ennen noussut yhtä hyvin, muutama nosto viivästyi ja nojasin eteenpäin, mutta sen antoi anteeksi epätavallisen pehmeä ja istuttava laukka. Olisiko edeltävän päivän riehakas maastolaukka tehnyt tehtävänsä... (:

Loppuun vielä, kuukauden päästä Palikkaratsastaja täyttää yhden vuoden! Voi kökkö, näinkö nopeasti aika tosiaan menee? Mitäköhän sitä keksisi juhlan kunniaksi, onko ehdotuksia? (:

Ruttu vatsassa

2010-11-11T21:06:00.000+02:00

Laukkakin alkoi tänään jopa sujua - tunsin hetkittäin liikkeen ylös ja pysyin lantiollani mukana tuuppaamatta. Heti kun aloin nojaamaan ylävartalolla taakse, tunne katosi, mutta kun sain "rutun vatsaan" ja pään vartalon ylle, laukka tuntui jopa pehmeältä.

Yksi iso tekijä tänään oli se katse. Tuijotin hevosen niskaa, etenkin harjoitusravissa, ja huomasin kuinka hevonen kuittasi siihen ajautumalla hiukan raskaaksi ja etupainoiseksi. Heti kun nostin katseeni, eron... ei ku hetkonen, en tainnut edes nostaa sitä katsetta kertaakaan?? Hups, josko huomenna muistaisi.. :D

Palikka ja villivieterinorsu

2010-11-09T18:09:00.000+02:00

Saimme tänne eteläiseen Suomeenkin kivan pikku lumimyräkän. Nyt vaan toivon että ehdin painaa "Julkaise teksti" ennen kuin myrsky oikeasti yltyy ja katkaisee muutenkin haparan nettiyhteyden.

Tänään matkallani tallille olin suunnitellut tekeväni paljon hevosta ja kuskia herkistäviä siirtymisiä, viisi askelta käyntiä, kuusi ravia -tyylisiä.
Kun sitten tuuli alkoi yltymään, ajattelin että parempi on vaan heittää aivot narikkaan ja ravailla pojalta pahimmat energiat pois isoilla ympyröillä rentoa ja matalaa muotoa hakien.
Tallin pihalla seistessäni hevonen ohjien toisessa päässä, lisäsin tähän viimeisimpään suunnitelmaan vielä muutaman minuutin maastakäsin kävelyttelyn jotta hevonen vähän rauhoittuisi.
Kääntyessäni laittamaan kentän porttia kiinni ja horjahtaessani voimasta, jolla Eetu nykäisi ohjista säikähtäessään, olin jo hiukan epäileväinen suunnitelma B:n suhteen, joka siis sisälsi pitkää ravia.
Kävellessäni kentän metsänpuoleista pitkää sivua hevosen räpeltäessä kauhusta kankeana jossain lähimaastossa, niin kaukana kuin ohjat vain antoivat myöden, soittelin jo kuskilleni että tässä meneekin vähän vähemmän aikaa.

Vartin käveltyämme olimme yhä hengissä, vaikka Eetulla oli välillä vähän eriäviä mielipiteitä asiasta. Olin tehnyt herralle selväksi että kun puolitoistametrinen hukkapätkä tässä vierellä pysähtyy, niin silloin pysähtyy Eetukin. Ja vaikka kuinka jänskättäisi niin tätä hammastikkua ei silti tönitä ja sille annetaan oma tila. Herra ei tarvinnut kuin yhden napakan muistutuksen lapaan raipan kädensijan päällä, kun hän jo hyvin ystävällisesti antoi loppukäppäilyksi tilaa.
Vaikka matka kentältä tallille sisälsikin muutaman jännitysmomentin, selvisimme molemmat. Tallissa oli jo kaikki hyvin.

Tänään taas huomattiin, että olen sen verran arka (tai pelkästään itsesuojeluvaiston omaava?) ratsastaja, että minua ei saa edes tutun ja turvallisen hevosen selkään jos se ei ole hanskassa maastakäsinkään. Senkin takia olisi kiva joskus tutustua vähän tarkemmin maasta työskentelyyn, jos oppisi vaikka juoksuttamaan. Siitä taidosta tosiaan olisi ollut tänäänkin apua (-:

Istuntavinkkejä

2010-11-07T18:22:00.000+02:00

Löysin aivan loistavan englanninkielisen sivun ah niin rakastetun hevostalli.netin kautta. Dressage Position Tips antaa muutamia vinkkejä oikean, tasapainoisen asennon löytämiseksi satulassa. Harmi että sivun viime päivitys on viime vuoden puolelta, olisi ihan mahtavaa jos saisi tasaisin väliajoin vinkkejä parempaan ratsastukseen. Mutta onhan tuossakin jo juttuja testailtaviksi, Google kääntäjä vaan käyttöön jos oma englanninkielentaito takkuilee.. :D

Pikkujuttuja

2010-11-06T14:21:00.000+02:00

Silloin tällöin huomaa joutuneensa pattitilanteeseen itsekseen ratsastellessa. Hevonen ei käänny, pysähdy, etene tai väistä. Oma reaktioni tähän on enemmän tuota ja unohdetaan tämä niin johan pitäisi onnistua. Ja sitten on hassua kun ei onnistu. Usein huomaan että paras tapa oikeasti jumitilanteessa on nollata se täysin, ottaa vaikka seis (paitsi tietysti jos poni ei pysähdy, silloin täytyy soveltaa) ja miettiä tarkkaan. Mietintätuokion jälkeen on hyvä yrittää uudestaan. Pakko tunnustaa että nollaan ratsastukseni liian harvoin, joka johtaa yleensä siihen että jännitän käsiäni, puristan pohkeilla. Katson käsiäni tosi herkästi, kun automaationa pitäisi tulla se, että mieluummin katsoo hiukan yläviistoon kuin alas.
Tosiaan, pikkujuttuja. Ne ovat niitä perusasioita, joita käytiin muutamien ensimmäisten CR-tuntien aikana läpi. Kuinka pysäytät tai kuinka käännät. Nämä pikkujutut pääsevät liian helposti unohtumaan kun vaikeusaste kasvaa ja pitäisi uutta sisäistää kaiken muun lisäksi. Esimerkiksi kääntymisestä muistin yhden täysin perusjutun jonka opin ensimmäisillä tunneilla. Eetu ei suostunut kääntymään, vaikka kuinka annoin polven rentoutua ja avata tietä, pidin itseni keskellä satulaa siirtämällä ulkokättä hiukan sivulle, loin ulko-ohjan paineella hevoselle seinän jota vasten se ei haluaisi kulkea ja ~~katsoin eteen~~ eikun hups taisin katsoa sisäpolveani?. Asiaa samalla mietiskellessäni tajusin alkaa ottaa liikettä enemmän ulkojalalta kohti sisähartiaa, pitäen ulkojalan pitkänä maassa. Niin perusasia jonka pitäisi tulla automaationa samalla kun liike kulkeutuu vuorottaisten istuinluiden kautta ylös.

Täytyy alkaa lueskella aikaisempia kirjoituksia, jos löytyisi vaikka taas joitain uusia vinkkejä jotka olen unohtanut. Tässä samalla selittelen viivästystä kirjoitusten kanssa ja niiden lyhyyttä, vapaa-aika menee joko läksyjen, Eetun tai Facebookin (joo, tosi huono tapa josta täytyy päästä pois) parissa.. Mutta ihanaa että silti löytyy uusia lukijoita, tervetuloa! (:

Centered Riding -kurssi Porvoossa

2010-10-28T21:07:00.000+03:00

Huomio kaikki Porvoossa päin elelevät tai siellä muuten vain aikaansa viettävät Centered Ridingista kiinnostuneet! Sain sähköpostiini (jo 21. päivä, tosin rakas sähköpostini oli päättänyt heittää viestin roskapostikansioon jonne päätin tänään tylsyyksissäni vilkaista (odotin pientä päänsisäistä naurukohtausta luettuani tutuksi tulleen viestiotsikon ein partyweekend in der funfactory, yllättäen aihe olikin joku ihan muu...), jotenka sen takia huomasin sen vasta nyt) vinkin Porvoossa järjestettävästä Centered Riding -kurssista, jonka vetää CR-ohjaaja Sari Pakula. Valitettavasti ilmoittautumisaika tämän viikonlopun alkeisiin umpeutui eilen (ah, ajoitukseni oli rasittavan vähän pielessä...), mutta 11.-12.12. järjestetään onneksi jatkoteoria, lihashuollon teoriaa ja ratsastuksia. Kursseja ei turhan usein näillä leveys- tai pituuspiireillä järjestetä, joten pienimmätkin mahdollisuudet kannattaa paisuttaa voimavarojen mukaan!

LISÄTIETOA KURSSISTA.

(kauheasti (ihan hurjasti) välimerkkejä (,) tummennuksia, ja muita ! sekavia lauserakenteita?! tässä tekstissä, anteeksi :D)

2010-10-23T21:42:00.000+03:00

c. Tiinamari Karvinen

Kuuhullut

2010-10-23T10:31:00.001+03:00

Eilisen CR-tunnin jälkeen (ja sen aikana) en oikein tiennyt että olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Päätin nauraa, koska jos olisin alkanut itkemään ei siitä olisi varmaan tullut loppua. Nauraminenkin alkoi olla hysteerisen puolella.
Nemo oli päättänyt heti alussa lähteä kentältä ja jumittaa portin eteen, koska oli jo tehnyt yhden tunnin ennen kuin menin selkään. Kaiken lisäksi Viivi lähti samaisesta portista ulos. Nemo siis oli vahvasti sitä mieltä että nyt loppu tämä pelleily ja lähdetään kotiin syömään. Olo oli kuin alkeistunnilla kun yritin epätoivoisesti saada ponia portilta pois... Pari kertaa siihen jumitettiin ja sen jälkeen paloi jo hermo poneiluun ja kerroin Nemolle nätisti että hänen toimintansa on kaikkea muuta kuin hyväksyttävää. Taisi poni tosin vähän naureskella partaansa. Naureskelua kuului myös kentän reunalta, hmm :D
Tunnistamme meni noin puoli tuntia kävelyyn. Tai oikeammin ympäriinsä palloiluun. Kentän reunalla oli ihan varmasti mörköjä, Milla täytyi oikein herätellä yhdellä pikkuspurtilla. Lisäksi kentän keskellä olisi paljon kivempaa. Ratsastajalta unohtui alaselän rentous, käden jousto, katse ja voi mitä kaikkea. Anne huomasi että lantioni oli koko ajan oikealle kääntynyt, ylävartaloni kiertyessä vasemmalle. Sain korjata tätä "heittämällä" oikean istuinluun eteen.
Ravi meni upeasti pää ylhäällä sinkoilemalla, tässä vaiheessa harkitsin jo itkemistä aika vakavasti mutta nauroin edelleen. Liian taakse siirtyvää sisäjalkaani korjattiin ottamalla vähemmän liikettä ylös sisältä ja enemmän ulkohartiaa päin. Anne päätti teettää pääty-ympyrällä käynti-harjoitusravi -siirtymisiä, koska saimme mukavat vauhdit aina metsän puoleisesta kulmasta. Siirtymiset menivät välillä mukavasti, useimmiten katsoin alas ja poni lähti ravaamaan kuin Vermon loppusuoralla. Tai ainakin siltä se tuntui. Ulkokylkeni jäi jälkeen useasti, varsinkin oikealle kääntymisissä. Vasemmalle sujui jo paremmin. Kyljen mukaan ottamista helpotti mielikuva siitä, että aloitamme ympyrän ulkohartialla ja -kyljellä, johdatamme hevosen näin käännökseen.
Ihan lopputunnista teimme helpompaan suuntaan, eli vasemmalle, pääty-ympyrää kevyessä ravissa. Sen aikana poni alkoi jo keskittyä ja meno alkoi muistuttaa enemmän normaalia. Muutama tosi hyvä pätkä saatiin tällekin tunnille :-)

Viimeisen muutaman kuukauden aikana on tuntunut että ratsastukseni ja kehoni hallinta on kokenut aivan mielettömän taantuman, palikat on poissa paikaltaan useammin ja korjauksia täytyy tehdä enemmän. Anne kuitenkin koko ajan jaksaa huomauttaa siitä, kuinka kehoni on tullut tarkemmaksi ja tarkemmaksi. Että koko ajan hivuttaudutaan enemmän hienosäätöalueelle.

Tänään voisin Eetun kanssa käydä kentällä muistelemassa eilisen oppeja. Nyt ei ole täysikuukaan häiritsemässä vaan voimme rauhassa mennä ilman kuuhulluuksia.. :D

Tätä on täydellisyys.

2010-10-19T21:04:00.001+03:00

Tunnilla Eetun kanssa. Ensimmäiset kymmenen minuuttia "Kakeiltiin", pelättiin lapsia keinussa kentän laidalla. Siirtymisiä käynnin ja ravin välillä. Voltteja. Uralla kevyttä ravia ja haettiin rentoutta pääty-ympyröillä.

Siirrymme harjoitusraviin. Hevonen on virkeä, juuri sopivasti. Ylimääräisen tuijotteluenergian saamme kanavoitua työskentelemiseen. Pidän katseen korkealta, kauas. Lonkat auki, polvet, nilkat joustavat, jalkapohjat tukevana maassa. Juurrun ulkojalastani maahan.

Kädet rentoutan olkapäistä asti. Lasken kyynärpäät tukevasti jalustalle, ajatellen energiaa ohjaa pitkin kuolaimeen.Ylävartaloni pysyy tasapainossa lantioni päällä, kun kuvittelen kypärännupin sinkoavan ylöspäin jokaisesta askeleesta, samalla kun naru rintalastastani satulan takakaareen kiristyy. Istuinluut tahdittavat takajalkojen vuorottaista liikettä ylös, kypärännupista ulos.

Tunnen hevosen molemmat suupielet ohjissa kevyenä, tasaisena. Hevonen pyöristyy, polkee takajaloillaan runkonsa alle. Ja minä istun, annan kaiken tapahtua, säilytän itseni samanlaisena, energia virtaa, hengitä, hengitä, myötään. Katseeni pääsee valumaan muutaman sentin alemmas. Nopea korjaus, istuinluut eivät enää riitä ylläpitämään ravin tahtia. Pohkeenantolihas löytyy helposti, nopea, rento pohjeapu saa hevosen taas rydistäytymään.

Kaikki on helppoa. Hengitys, tahti, tiet. Päätämme yhdessä, työskentelemme yhdessä.

Pilvilinnat rakoilevat laukkatyöskentelyssä. Rentous, tahti, me katoamme. Olemme hevonen ja ratsastaja. Käskyttäjä ja työläinen.

Lopussa kevyt ravi. Eteen-alas, askellamme samaa tahtia. Olemme jälleen. Keveys, energisyys, kuuntelu, molemmin puolin.
Väsymys. Viimeiset minuutit tunnista. Kannustamme toinen toistamme, jaksamme viimeiset askeleet. Kannamme itsemme, siirrymme harjoitusraviin. Pehmeys. Siirrymme käyntiin. Pehmeys, tahdikkuus, rentous. Hyvä olo. Onnistuminen. Kehut.

Tehtävärata ja ulkohartian kanssa tappelua...

2010-10-10T19:21:00.001+03:00

Tänään oli Eetulla kraniosakraalihoito, ja samalla menin CR-tunnille. Tällä kertaa sain Nemon kiinni ilman ongelmia, olin varautunut suorittamaan Monty Robertsit jonkunasteen Join Upin muodossa, mutta en päässytkään pyörittelemään narua kun poni tuli korvat hörössä luokseni ja oli heti kaveria.
Alkukäynneissä ei mulla ollut oikein minkäänlaista suunnitelmaa. Niinpä poni seilasi ympäri kenttää ja ohjailin sitä aina vastakkaiseen suuntaan.. Anne laittoi meille hienon tötsäradan (yritin piirtää siitä kuvan mutten enää yhtään hahmota miten se meni! :D kuitenkin siinä tehtiin loivien kaarten tapaiset kummallekin pitkälle sivulle), jonka menimme aluksi käynnissä. Kun muistin pitää sisäkylkeni pitkänä ja ulkokäden ulkona edessä, käännökset sujuivat hyvin ja Nemo hakeutui välillä ihan näppärään muotoon. Siirryimme kevyeeseen raviin, joka meinasi aina välillä olla asteen reippaampaa mitä olin kuvitellut... mutta silti selvisimme ilman yhtäkään tötsän kaatumista!!
Teimme aika tiukkoja kurveja radalla, joten jokainen kulma täytyi valmistella hyvin. Tämä tarkoitti sitä, että liike täytyi ottaa ylöspäin vähän jäntevämmin, ja vähän aikaa "painaa pause-nappia" ilmassa, palautuen sen jälkeen taas satulaan sekunnin murto-osan ajaksi ja ottaa takajalat taas liikkeeseen mukaan. Eli olla todella skarppina, itse ajattelin lyhentäväni hevosen askelta istuntani avulla.
Kun tehtävä sujui hyvin kevyessä ravissa, istuimme joka toisen tötsänvälin alas harjoitusraviin ja joka toisen kevensimme. Aloin nojaamaan harjoitusravissa herkästi taakse, joten minun täytyi ajatella ylävartalolla eteen ja alaselkää rennoksi. Aina kun sain muutaman hetken ajaksi liikkeestä kiinni ja pääsin mukaan takajalkojen liikkeeseen, Nemo kiitti ja ravasi aivan mielttömän nätisti! Niin kouluratsastajaoloa ei ole ollut ikinä (:
Siirryimme pääty-ympyrälle. Tantan-taa, pääsin treenaamaan laukannostoja! Ne ovatkin ikuisuusongelma ratsastuksessani, alan aina nojaamaan sisään ja eteen ja tuuppaamaan lantiolla... Tämä ei kuulemma ole Nemolla mahdollista koska poni lähtee periferiaan aika nopeasti tällä tyylillä. Nostin siis laukan nätisti... Aluksi tein pysähdyksen, josta lähdin käyntiin ja parin askeleen jälkeen nostin laukan, istumalla ulkotakajalan päälle, ajattelemalla sisäjalkaa eteen, ulkohartiaa ulos; ja pienen pienen pienellä istuinluun liikkeellä olimme kauniissa laukassa juuri sillä tiellä minkä olin etukäteen perifeerisen, uljaan katseeni avulla valmistellut. NOT :D Jos sain Nemon pysähdykseen asti suht hyvin, ryysäsimme käyntiaskelten jälkeen raviin, minä kallistuen - minnepä muuallekaan kuin sisään! Ulkohartiaani helpottaakseni minun täytyi nyt mennä avoa käynnissä ympyrällä, pitäen ulkokäden tarkasti ulkona ja edessä, ja kun avo sujui, nostaa siitä laukka ja laukata yksi kierros ja siirtyä kevyen ravin kautta käyntiin ja uudestaan. Muutama pieni melkeen-periferiaan-pyrähdys taisi tulla ennekuin sain laukan nostettua... En kyllä tajua miten se ulkokäsi aina ajautui takaisin taakse ja sisään!! Alan pitämään jotain tikkua satulasta johon aina tökkään käteni jos se meinaa lipsua...
Harjoittelinpa myös rodeoratsastajan uraa. Toisin sanoen tökin muutaman kerran (...) laukassa hiukan liikaa ulkopohkeella, jolloin Nemo kainosti pyysi minua hiukan irroittamaan ulkopohjetta kyljestään. Sen kokoisen pukin kyydissä taisin viimeksi olla *pitkä miettimistauko* viiiiime talvena..? Mutta taisi se ulkojalka pysyä hiljaa loppumatkan :--D
Loppuraveissa meinasi kyynärkulma suoristua ja siitä Annen täytyi muutaman kerran huomauttaa, mutta muuten olin tyytyväinen siihen, että sain ponin taas rentoutumaan. Meno kun oli aina välillä ollut ei-niin-rentoa...
Tunti oli jälleen tosi opettavainen, ja fiilistä paransi se, että Anne sanoi meidän tehneen aika vaikeita juttuja, selviten niistä loppupeleissä kunnialla. Kyllä mä taisin pari kertaa tunnin aikana punoa kiero suunnitelmaa jossa Eetu saa pienen valkoisen kaverin mukaan kotimatkalle... :-)

Eetun kraniohoidosta kirjoittelen poikan omaan blogiin, sieltä voi käydä kurkkimassa (: Näin nopeasti sanottuna, super-iso taakka putosi harteilta hoidon jälkeen ja herra käyttäytyikin oikein hyvin.
Anteeksi mahdolliset kirjoitus- ja ajatusvihreiset, pistetään pitkän päivän piikkiin.. :D

Seitsemän asiaa itsestäni

2010-10-06T16:47:00.000+03:00

Sain "haasteen" kertoa itsestäni seitsemän asiaa, viimein sain aikaiseksi aloittaa (:

1. Mitä ratsastukseen tulee, olen todella (yli-?)itsekriittinen. Kaikki pienetkin virheeni (pää on vinossa, kylki on kasassa, vedin ohjasta tai raipatin turhautuessani kun en jaksanut korjata omaa asentoani..) jäävät mieleeni pitkäksi aikaa. Jos jokin menee vikaan, olen mielestäni ollut epäselvä tai epäjohdonmukainen avuissani. Tämä tietysti vie aikanaan kohti tarkempaa apujenkäyttöä kun itse kiinnitän siihen niin paljon huomiota, mutta joskus voisin antaa olla ja pitää hauskaakin pikkumokista huolimatta ;) Todistettu on, että hevonen ei jää vatvomaan kentän tapahtumia kun se pääsee sisään syömään iltaheiniään...

2. Elämäni poni on pieni ja pippurinen shettistamma Maitosten Taateli. Vuoden '06 talvella sain pitää ponia kuin omaani, ja yhdessä opiskelimme nuoren kanssa ratsastuksen saloja. Taateli ei tosiaan ollut "junttura tuntsarishettis", vaan se oli enemmänkin luonteikas kilpaponi jolla oli vahvat näkemykset asioista. Opin neidin kanssa tosi paljon hevosten kanssa olemisesta ja sain kokeilla miltä hevosenomistajan arki tuntui. Tasapainonikin vahvistui hurjasti talven aikana, kiitos ponin protestien kun kaikki ei mennyt niinkuin hän haluaa. Lisäksi esteiden hyppäämisessä sai olla sataprosenttisesti hereillä, neidillä kun oli tapana "hiukan" kuumeta.. Mutta kertaakaan ei kieltänyt. Voisin kehua ponia maasta taivaisiin ja tuntien ajan, mutta tämä saa nyt riittää.. Pääasia on että kaikki ymmärtävät että Taateli on juuri sitä, mitä ponilta voi toivoa ja enemmänkin (: Nyt en tiedä enää missäpäin Taateli vaikuttaa, saa laittaa viestiä jos tunnet ponin!

3. Harrastan ratsastuksen (ja bloggauksen) lisäksi valokuvausta ja zumbaa. Zumbassa olen tosin ollut muutaman kerran, mutta tykkäsin aivan älyttömästi! Ihana päästä välillä vaan pitämään hauskaa ilman millintarkkaa miettimistä missä jokainen raaja vaikuttaa.. Toisin sanoen mieltä virkistävää vaihtelua ratsastuksesta :D

4. Aiheesta kukkaruukkuun. Haluaisin rummut. Kokeilin rumpujen soittoa musantunnilla pari viikkoa sitten ja rakastuin täysin. Soittaminen oli paljon helpompaa mitä olin ajatellut, pysyin jopa osan biisiä mukana rytmissä :D

5. Tahdon isona eläinlääkäriksi. Pieneläinkirurgia vetää puoleensa, hevoseläimet sun muut taitavat jäädä koska en ikinä uskaltaisi niin ison ja arvaamattoman eläimen kanssa työskennellä.. Toisena vaihtoehtona on jollain muulla tapaa biologiaan liittyvät opinnot - jos rahkeet riittäisivät niin tutkijan ura olisi tosi mielenkiintoinen.

6. Omistan kuusivuotiaan ranskanbulldoggineitosen nimeltään Dolmetsche van Chartreuzemeers, tutummin Saara ja kaikki variaatiot siitä (: Sartsa on hauska persoona, jolla on vahvat näkemykset maailman menosta. Neiti on myös hyvin oman arvonsa tunteva, joten kaikki pyynnöt laitetaan korvan taakse myöhempää tarkastelua varten ja käskyttäjälle luodaan paheksuva mulkaisu.

7. Kävelin eilen 11 kilometriä kotiin. Jo traditioksi muodostunut, toista kertaa järjestetty vuotuinen kotiinkävely on yksi ihanimmista aivojennollaustavoista. Vähän päälle puolet matkasta taapersin ystäväni kanssa, ja siinä tuli paapatettua kaikkea maan ja taivaan väliltä - tuntuu, että molemmilla on ollut lukion alettua niin kiire, että yhteiset räpätätihetket ovat jääneet liian vähälle. Tämä kävelytraditio on ollut hyvä tapa varmistaa ainakin se yksi puolitoistatuntinen (johon sisältyy puoli tuntia tauolla bussipysäkillä suklaata syöden) mielen tyhjennykseen. Loppumatka taittui Disturbed iPodissa pauhaten ja upeita syysmaisemia ihaillen. Päivän urheilu oli suoritettu vähän alle parin tunnin kävelyn muodossa (:

Pohkeenantolihaksen etsintää.

2010-10-02T20:32:00.001+03:00

Nemo tuntui kauhean pieneltä kun nousin sen selkään eilen CR-tunnin alussa. Yritin muistella, milloin viimeksi olen tällä satuponilla ratsastanut ja päädyin muisteloissani kesäkuun loppupuolelle, kun olin Annella tallitöissä (Tehokurssi Annella siis... (-: )
Jotenkin poni tuntui heti "omalta", se käveli rentona pitkin uraa ja sain heti alussa tatsin liikkeeseen. Yllätyin siitä, että oikeasti pysyimme uralla, koska aikaisemmin alkukäynnit olivat menneet haahuillen ympäri kenttää...
Alussa keskityimme tarkasti istuntaan vapaassa käynnissä. Erityisesti istuinluut ja lantio olivat tärkeässä osassa. Kun toinen puoli lantiosta laskeutuu hiukan hevosen selän mukana, minne päin sen puoleinen istuinluu osoittaa? Jos se on kääntyneenä sisäänpäin, kohti hevosen selkärankaa, on liike alaspäin liian suurta. Vaikka hevosen käyntiä pitääkin myötäillä lantiolla, ei se tarkoita edestakaisin seilausta käynnin tahdissa.
Kun otimme ohjat, keskityimme käsiin: käsien kautta sama liike, minkä istuinluut vastaanottavat, jatkuu yhtä suurena kohti hevosen kuolainta, houkutellen hevosta eteen-alas. Teimme kontrollitehtävää käynnissä: viisi askelta otimme istuinluilla liikettä enemmän ylös, lyhentäen käyntiä, ja viiden askeleen ajaksi päästimme askelen pitkäksi ja rennoksi. Kädet pyrittiin pitämään hiljaa, muuttumattomina. Pikkuhiljaa aloin tuntea, kuinka Nemo kuunteli tarkkaavaisena istuntaani, lyhentäen ja pidentäen askeltaan. Hevosen "tanssittamisessa" tulee olla tarkkana, että siirtymiset ovat pehmeitä ja ne tehdään hevosen rytmiä kuunnellen. Siirtymiset eivät töksähdä, kun kuvitellaan liike jatkumona, hevosen takajaloista ratsastajan käsien kautta kuolaimiin ja taas takajalkoihin (jatkumo plagioitu Tumpelo-Annalta... (no jos mä olen Palikka niin Anna on sitte Tumpelo :D)). Samantapaista tehtävää teimme kevyessä ravissa, joka tosin meni omalta osaltani siihen että koitin saada tasaista tahtia raviimme, se kun vähän meinasi aina lähteä kiihtymään...
Teimme käynnissä harjoitusta, jossa kaikkiin kulmiin tulee voltti ja pysähdys jokaisen sivun keskellä. Kokeilin ratsastaa kielellä yhden voltin ^{"anteeksi mitä?"} ja se toimi, tosin aina jotenkin unohdin kieleni voiman muissa volteissa enkä siis käyttänyt sitä. Kevyessä ravissa teimme myös - hiukan levahtaneet - voltit kulmiin, ja noin kolmen askeleen käyntiin siirtymiset. Aloin saamaan hieman otetta poniin, joka alkoi myös rentoutumaan ajoittain. Käyntiin siirtymiset sujuivat hyvin, tosin välillä jäin tuijottamaan ponin niskaan ja heilahdin joko eteen- tai taaksepäin siirtymisessä. Muutama siirtyminen sujui kivasti ja tasapainossa. Alan jo pääsemään jyvälle raviin siirtymisen kanssa, ja sain pari siirtymistä pelkällä istunnalla.
Kentän keskellä etsiskelin Annen ohjeistuksella pohkeenantolihasta. Kyseessä on sellainen lihasryhmä tavallaan polvitaipeen sisäsyrjällä, jonka avulla voidaan polvesta alaspäin käyttää pohjetta ilman, että koko muu istunta häiriintyy, niinkuin se tekee silloin, kun pohjetta käytetään puristamalla. Ensin pidin jalkani täysin rentona, kun Anne heilautti siihen pientä liikettä reisiluun suuntaisesti, eli minne se luontevimmin ja ilman jännitystä suuntautuukin. Sen jälkeen minun tuli itse jäljitellä tätä heilautusliikettä, aluksi todella pienenä ja vähitellen suurentaen ja kohdistaen sitä hevosen keskustaa (ihmisellä se on navan takana) kohti. Heti kun tunsin jännitystä lihaksissa tai istuinluideni kohoavan tai muuten vaan liikahtelevan, rentoutin jalkani ja aloitin alusta. Vähitellen aloin saada pohkeenantolihaksesta jotain tolkkua, ja käynnissä pohkeen antaminen sujuikin ihan kivasti. Täytyy myös muistaa, että jos hevonen ei kuuntele pohjetta, kuuntelua ei saa puristamalla voimakkaammin, vaan ikäänkuin "sähköistäen" apua - aina nopeammaksi ja nopeammaksi.
Oli aivan ihanaa päästä taas pitkästä aikaa Nemon selkään, jos joku poni voi olla hurmaava niin sitä Nemo on. Täytyy tosin tunnustaa, kun menin hakemaan ponia, se aluksi katseli minua epäluuloisesti, päästi tarpeeksi lähelle jotta sai syötyä namit joita olin sille tuonut ja sen jälkeen sanoi että kiitos ei tällä kertaa ja käänsi takamuksensa minua päin. Ei tarvinnut montaa kertaa ponin tällä lailla uhkailla kun jo siirryin aidan toiselle puolelle odottelemaan Annea joka sai ponin kiinni :D Mutta, kukas sitä nyt ihan vieraille heti antaa kiinni, täytyy sitä jotain itsesuojeluvaistoa olla päässä pienellä ponilla...

Ihan oikeeta ratsastusta

2010-09-26T11:04:00.001+03:00

Aloitin nyt kurinpalautuskuurin CR-tunneilla, eli olin taas perjantaina Annella ratsastamassa, samalla tunnilla kuin Anna (-: Ratsastin ihan uudella tuttavuudella, puoliveritamma Miralla. Jo käynti tuntui isolta, mutta hetken totuttelun jälkeen pääsin mukaan takajalkojen liikkeeseen ja pyytämään hiukan pidempää käyntiä pitkin ohjin. Mira vastasi kivasti istuntaani kun olin aluksi vähän selkeyttänyt apujani pohkeella. Haeskelin istuntaani oikeaan linjaan miettimällä jalkapohjia maahan, ei painamalla niitä jalustimeen vaan päästämällä ne valumaan rennosti maahan asti. Olen ollut nyt viime aikoina tyytyväinen siihen, kuinka nopeasti saan mielikuvasta kiinni. Käteni tosin uuden ratsun kanssa jäivät vähän joustamattomiksi.

Alkutunnin pakollinen keskittymishetki.

Teimme aluksi käynnissä harjoitusta, jossa käänsimme pitkän sivun keskeltä ja teimme pysähdyksen keskelle. Kaiken lisäksi kääntymiset piti tehdä kahden tötsän välistä. Ehkä pari kertaa sain käännöksen osumaan maaliin, mutta ei puhuta niistä pysähtymisistä... Mielikuvani raskaista, pikkuhiljaa hidastavista askelista ei vastannut Miran käsitystä pysähdyksestä ja jatkoimme muina miehinä matkaa tötsien ohi ja pienelle pääty-ympyrälle. Tosin harjoituksen lopussa tein ainakin yhden pysähdyksen samanaikaisesti Miran kanssa!

Meditaatio jatkuu kuten ilmeestä huomaa.
Oikeasti oli ihan kivaa.

Lisäsimme tähän tehtävään pysähdyksen jälkeen aloitettavan kevyen ravin ja voltin päätyyn, jonka jälkeen tuli siirtyminen käyntiin ja kentän keskellä pysähdys ja sitten uudestaan. Ravi meinasi hyytyä alussa, joten tehostin istuinluiden imua ylös pohkeella (jonka seurauksena lopputunnista sisäkantapääni taisi jäädä vähän turhaan nakuttelemaan..). Ravissa kääntyminen sujui kivasti, sain tosin aika paljon auttaa ohjalla. Nyt on parina viime tuntina tullut ratsastukseeni kevyesti mukaan ohjat ja pohkeet, tuntuu taas siltä että tässähän ratsastetaan eikä vaan hengitellä.. :D Annen mukaan olen siirtynyt tason ylöspäin, mikä tietysti tuntuu ihan mahtavalta (: Katseeni kyllä karkaili vähän turhankin usein alas ja hevosen niskaan, eikö se jossain vaiheessa pysynytkin ihan kivasti perifeerisenä ja niinpäinpois? Tänään kun lähden ratsastamaan Eetulla kiinnitän siihen erityistä huomiota. Varsinkin harjoitusravissa rentoutan alaselän ja lonkat vähän "yli" eli "rentoutan" samalla niskan tukemalla leuan rintaan...

Tyylinäyte ehkä tunnin parhaimmasta pysähdyksestä :D

Tämän jälkeen siirryimme koko uralle kevyeeseen raviin ja teimme pääty-ympyrät kumpaankin päätyyn. Yritin kovasti keskittyä siihen, ettei kumpikaan olkapääni olisi toista edelllä vaan ne olisivat samassa linjassa hevosen lapojen kanssa. Nyt jälkeenpäin kuvista kyllä huomasin, että jompikumpi kylkeni oli koko ajan kasassa, tosin Anne oli kiireinen korjaillessaan mm. sisäkättäni, joka tykkäsi jäädä asettamaan ja liftaamaan sisälle ja teki näin ollen hallaa koko keholleni.

Alkuraveja

Siirryimme käyntiin ja jäimme oikeaan kierrokseen keskiympyrälle, jonka toinen puoli piti mennä avossa ja toinen ihan normaalisti. Käynnissä en oikeen päässyt avoon sisälle, oli sen verran hommaa kun yritin saada Miraan edes kääntymään.. :D Yritin koko aika miettiä miten istuin mutta tuntui että kaikki korjaukset veivät vaan enemmän ja enemmän pieleen... Kevyessä ravissa oli helpompaa. Tässä vaiheessa tosin Mira sai tarpeekseen sisäkantapäästäni ja lähti hiukan juoksentelemaan istunnan alta, ja minä onnellisena köröttelin perässä kun kerrankin hevonen allani kulkee eteenpäin :--D Jossain vaiheessa havahduin todellisuuteen kun Anne käski hidastamaan vauhtia eikä se käynytkään niin helposti, hups... Nno, ainakin avot menivät kivasti jos ei oteta huomioon sitä, millä vauhdilla kaahailimme. Anne käski pienentämään ympyrää niin, että pitkiltä sivuilta jäisi pari metriä väliä. Vaikeampi toteuttaa miltä kuulosti, mulla taisi taas olla ohjaus vähän hakusessa.. Ryhdistäydyin sitten jossain vaiheessa ja jätin taka-alalle osan pelkästään itseeni kohdistuvista ajatuksista, päätin että nythän tämä hevonen kääntyy kun minä sanon. Ja niinhän se sitten alkoi kääntymään pienemmälle ympyrälle. Muutamia tosi kivoja pätkiä tuli tällä pikkuympyrällä, ja avotkin onnistuivat (omassa mittapuussani..) vaikka oikea onkin vaikeampi puoleni.

Välikäyntien jälkeen vaihdoimme vielä suuntaa ja teimme kevyessä ravissa avoa pitkällä sivulla ja voltit lyhyillä sivuilla. Vasemmalle avot onnistuivat vähemmällä mieli yli materian -taistelulla, eli siis ajattelin vain hiukan ulkohartiaa alas ja sisään. Ohjani olivat jääneet hiukan liian pitkiksi joten ilman tukea ja "aitoja" Mira pääsi vähän suoristelemaan mutkia, ei kuitenkaan pahasti.. Mietin kovasti sisäkantapäätäni ja yritin saada sisäpolvea rennoksi, muutaman kerran sillä tuloksella että moottori meinasi sammahtaa.

Alkuraveja

Loppuravit keventelimme uralla ajatellen viideksi askeleeksi lantiota hiukan eteen ja viideksi askeleeksi enemmän ylös, "tanssitimme" hevosia. Askeleen sisällä nämä siirtymiset onnistuivat muutaman kerran tosi kivasti, ja tunsin kuinka Mira nosti selkäänsä ja nosteli jalkojaan korkeammalle. Loppukäynneissä Anne taas lämmitti mieltäni ja sanoi hevosen olevan tyytyväinen ja rentona suurimman osan tunnista. Kuulemma jalkani olivat säilyttäneet hyvän asennon, tosin aina kun täytyy alkaa tehdä töitä alan puuhaamaan hiukan liikaa jalalla... paha tapa jonka voittamisessa alan olla jo kiitettävällä tasolla :-)

Ensi perjantaina taas tunti samalla kokoonpanolla. Mulla on ollut nyt koeviikko, joten viikolla en ole yksinkertaisesti ehtinyt tai jaksanut käydä kirjoittamassa. Tänään yritän saada Eetunkin blogiin pitkästä aikaa postausta. Voipi olla että ensi viikko menee taas koulukirjojen parissa, mutta olkaa kärsivällisiä ;D Yksi uusi lukija on saapunut keskuuteemme, tervetuloa (:

Hienosäätöä ja hehkutusta

2010-09-19T14:30:00.000+03:00

..ja anteeksi epäaktiivisuuttani.. Syysväsymystä ilmassa...

Mutta ei siitä sen enempää, koska tänään olin pitkästä aikaa CR-tunnilla Anne Helénillä. Mulla on ollut tässä ratsastustaukoa Eetun karsinalevosta johtuen, parilla normitunnila olen käynyt ja varoittelinkin Annea että ratsastus voikin olla sen mukaista...
Ratsastin Viivillä, joka oli tänään hiukan hidas mutta sytyttyään aivan jumalaisen ihana! Aluksi ratsastimme käynnissä pitkin ohjin uraa (tosin Viivi seilaili edestakaisin samalla kun yritin olla ottamatta liikaa ohjasta mutta silti olla jämäkkänä ja kertoa että nyt keskitytään uralla kävelemiseen..) ja mietimme peruspalikat kuntoon: heti aluksi haemme laajan katseen, jolloin tunnemme paremmin kehossa tapahtuvat muutokset. Tämän jälkeen vuorottaisten takajalkojen energia alkaa virrata kypärännupista ylös ja käsistä kuolaimiin. Sain tehdä vähän töitä ettei takajalkojen mukaan ottaminen tipauttanut samalla leukaani alas..
Otettuamme ohjat teimme kolmen tötsän avulla pujottelua kummallakin lyhyellä sivulla, mikä tarkoitti sitä että pujottelu oli haastavaa lyhyiden välien takia.. Pujottelu käynnissä helpottui pikkuhiljaa, kun muistin myödätä kädellä sisälavan kanssa. Anne kehui miten hyvin pysyin linjassa ja keskellä satulaa, en kaatunut suuremmin minnekään päin ja virheet joita tapahtui olivat helposti korjattavissa ja tein jopa oma-aloitteisesti korjauksia oikein! :-)
Siirryimme kevyeeseen raviin ja jatkoimme tötsien pujottelua. Viivi oli hiukan hitaalla päällä, joten useita sammahtamisia sattui juuri tötsillä kun jäin tuijottamaan keskimmäistä tötsää ja unohdin ottaa liikettä ylöspäin... Tein myös sen virheen että korjasin kääntymisongelmaa sisäohjalla, kun minun olisi pitänyt pitää ulkokäsi hyvin ulkona ja edessä, hiukan johtaen haluttuun suuntaan. Pikkuhiljaa alkoi ravi säilymään tötsillä kun muistin katsoa ylöspäin ja kauhistella pelkästään silmäkulmastani kuinka helposti tötsät oikeasti kaatuvat... Keilasin tötteröitä varmaan parikymmentä kertaa, ne jotenkin hyppäsi aina tielle... :-D
Anne sanoi että olen suoristunut tosi paljon ja että vasen puoleni ei ole enää ollenkaan niin pahasti jäljessä kuin viime kerralla, mutta töitä pitää edelleen tehdä. Vasemmalle kääntyessäni sain koko ajan miettiä liftausliikettä sisään, varsinkin kun Viiviä alkoi kiinnostaa enemmän kentän laidalle kertyneet katsojat kuin työnteko... Nyt sain vaatia hevoselta keskittymistä napauttamalla sisäpohkeella ja kääntäen sen päätä sisälle liftausliikkeellä, jossa siis sisäkäsi menee ylös-eteen ja peukalo kääntyy yläkautta ulos. Huomasin muuten juuri äsken että jokin lihas tai joku tuli tästä liftailusta rasittuneeksi ja kipeäksi :D Vasemmalle kääntymiset alkoivat sujua jopa kiitettävästi ja välillä oli tsi hyviä pätkiä jolloin olin itse tasapainossa, hevonen kevyenä ja eteenpäinpyrkivänä ja toimi ajatuksen voimalla :-)
Oikealle kääntymiset alkoivat taas vaikeina ja Anne otti minut aika nopeasti keskelle pysähdyksiin. Olin huomaamattani koko aika käännöstä vastaan, siis polvet ja kädet osoittivat molemmat ulospäin, lantiota myöden. Sain korjata tämän ajattelemalla avaavani hevoselle tien sisäpolvellani, sama juttu mitä tein Eetun kanssa. Kun avasin polven, sisäjalkani siirtyi takaa eteen ja oikealle paikalleen, "juurtuen" samalla kuin itsestään maahan. Kasaan painuvaa sisäkylkeäni korjattiin sillä, että sisäohjasta vetämisen sijasta pidin ulkokäden todellakin ulkona ja edessä, laskematta kuitenkaan sisäkättä alas. Sain tämän jälkeen ajatella myös sisähartiaa hiukan ylemmäs. Keventelin hetken Annen ympäri pääty-ympyrällä, samalla kun hän muistutteli ja antoi tarkkoja ohjeita miten minun tuli ratsastaa. Katsoin huomaamattani koko aika hiukan enemmän sisälle, jota korjattiin sillä että pidin nenän ulkokorvaan päin. Pari kertaa (..jos kaunistellaan hiukan totuutta.. ;D) lipsahti katse taas sisään ja alas, johon hevonen ja Anne kuittasivat kuin yhdestä suusta - Viivi nostaen päänsä rennosta muodosta ja Anne näpäyttäen "minne katsot!". Alkoi aika nopeasti pysyä se katse siellä ulkokorvan yli... :D
Heti, kun istuin oikeasti keskellä satulaa, Viivi kiitti nostamalla selkäänsä ja työskentelemällä kunnolla. Tunne oli aivan mielettömän upea, kaikki oli hetken jotenkin niin helppoa ja minun ei tarvinnut kuin olla ja ajatella ja teimme kaiken yhdessä, hevonen suorastaan lensi eteenpäin tahdikkaasti. Näitä hetkiä tuli tunnin aikana yllättävän monta, olen siitä niin iloinen :-)
Viivi on hieno. Tosi hieno. Neiti kiittää ja kuittaa niin salamannopeasti, on niin uskomattoman hyvä peili ratsastajalle, että parempaa saa hakea.

Kaikkein upeinta tunnissa olivat Annen sanat: "Sulla alkaa kohta olla se vaihe kun se mitä korjataan on hienosäätöä."

Kuviakin saattaa tulla pari, kännykkälaatuisia mutta hyvistä tilanteista :D

// Olen nyt aloittanut sikahienon ohjelman Two hundred sit-ups, jossa siis treenataan vatsalihaksia ihan viikko-ohjelman kanssa :D Olen nyt ensimmäisen viikon lopussa, ja aloitustestin tulokseksi sain 27 vatsalihasta, taso Poor :---D Hyvä minä, tästä on hyvä lähteä tasoja kiipeämään! Mutta musta tuntuu että tällä ohjelmallani on ollut jo jonkinlaista merkitystä istuntaani hevosen selässä, tunnen jotenkin paremmin jos istun vinossa. Tai oikeastaan tunnen paremmin milloin istun suorassa. Jos joku muukin innostuu tuosta tehokkaasta vatsalihastreenistä, kannattaa muistaa myös kehon tasapainottaminen eli selkälihaksia ei saa unohtaa! Itse olen nyt tehnyt 40+40 sarjan selkälihaksia aina noiden vatsojen kanssa.
Hoho, musta tulee ihan treenari :D Itse asiassa oli suunnitellut hienosti miten joka viikonloppu käyn yhdellä hölkkälenkilläkin, mutta se nyt taisi jäädä tältä viikolta... Ensi viikolla sitten?

2010-09-10T16:11:00.000+03:00

Pitkästä aikaa kävin eilen "normitunnilla". Ratsastin Nalle-nimisellä issikkatammalla, jolla viimeksi olen mennyt puolisen vuotta sitten. Tähän rouvaan on aina ollut pienimuotoinen vihasuhde, liittyen ponin taipumukseen kiusata lemppariani Roosaa... :D Muutaman kerran olen Nallella ratsastanut ja yleensä ollut positiivisesti yllättynyt, koska yleensä poni joko jäkittää uralla tai sen sisäpuolella, tai seurailee muita ratsukoita pienimuotoinen hullun kiilto silmissään... Tähänastiset omat kokemukseni ponista ratsuna olivat kuitenkin olleet melkoisen miellyttävät.
Olin tunnin edetessä aina vain äimistyneempi siitä, miten herkkä hevonen oikeasti olikaan allani! Ensimmäisessä raviin siirtymisessä poni kyseenalaisti rankasti ohjeistukseni jumittamalla ja kääntymällä kentän keskelle, mutta olin päättänyt että nyt ravataan, piittaamatta siitä mikä suunta oli. Nopeasti tämän huomattuaan Nalle alkoi kulkea uralla reipasta ravia, jonka jälkeen ponista tuli aina vain herkempi ja herkempi.
Kääntyminen toimi loistavasti muistaessani jättää ulkojalan juurtumaan puun lailla kenttään kiinni, ilman turhia puristeluja pohkeella. Nalle kuittasi heti painon sisälle jäämisestä tunkemalla ulos ympyrältä, ja kiitti heti kun korjasin istuntaani.
Hyppelimme pari pienen pientä esterataa, joissa poni oli super kääntyen kolikon päällä ja vastaamalla heti eteenpäin pyytävään apuun. Hypyt tuntuivat aivan hurjan isoilta jos verrataan niitä esteiden kokoon (noin kolmekymmentä senttiä...). Loppuraveissa poni suorastaan liisi eteenpäin, olin hämmästynyt kuinka positiiviselta se vaikutti :D
Nallen askeleet olivat niin erilaiset kuin mihin olin tottunut Eetulla ratsasteltuani.... Ponin käyntikin keinui pehmeästi puhumattakaan laukasta... Oli hauskaa vaihtelua, toivottavasti pääsen useammankin kerran Nallella... :-)

Sunnuntaina menen piitkän tauon jälkeen CR-tunnille Anne Helénille. Tarkoitus oli mennä sinne Eetulla mutta herra parantelee nyt lievää hankosidevammaansa muutaman viikon... Nyt olisi tarkoitus sen ajan käydä noin kerran viikkoon Annella jotta en ihan vinoudu lisää saikun aikana... :-)
Tästä kirjoituksesta tuli nyt hiukan töks, mutta pitkä viikko takana ja tänään sain kuulla tuosta Eetun jalasta, niin ajatus on hiukan hukassa... Mutta eiköhän tää taas tästä :D

perfection

2010-09-05T11:30:00.000+03:00

Yleensä fiilistelen tänne jos ratsastus on sujunut hyvin, mutta nyt kirjoittelin Eetun omaan blogiin vähän pidemmän tekstin, josta en oikein tiennyt kumpaan blogiin laittaa.

Klik klik , hehkutusvaroitus.. :-)

// Ja apua, kohta viisikymmentä lukijaa Bloggerin kautta! Puoli sataa. Keksisinköhän jotain erikoisempaa sen kunniaksi? Ideoita anybody? (:

Hyvän mielen kirja

2010-09-04T09:28:00.001+03:00

c. milla

Pennejä taivaasta ja muita istuntaharjoituksia - näin positiivista ratsastuskirjaa en ole tähän mennessä lukenut. Lainaankin takakansitekstiä, sillä se tiivistää hienosti kirjan tunnelman ja sen hyvän mielen minkä kirjasta saa.

Pennejä taivaasta sopii kaikille, jotka eivät ole täydellisiä sen enempää ratsastajina kuin ihmisinä. Niin kauan kuin hevonen voi hyvin, saat aina pisteitä jo yrittämisestä.

Tuota kirjassa painotetaankin, kukaan ei voi millään olla täydellinen. Ihmiset (ja hevoset!) ovat niin erilaisia, että yhtä virheetöntä, oppikirjamaista kuvaa ratsukosta on mahdoton piirtää. Vaikka Pennejä taivaasta onkin äärimmäisen mieltä ylentävää (ja "pää on vinossa" -tyylisiä paniikkireaktioita lievittävää) luettavaa, ei se silti unohda sitä tosiasiaa, että tullakseen paremmaksi ratsastajaksi saa tehdä paljon töitä. Tai ehkä juuri tämä seikka täydentää kirjaa niin loistavasti.

Nyt fiilistelen ainakin muutaman hetken sitä, etten koskaan voi tulla täydelliseksi. Voin vain tehdä asioita vähemmän väärin, kuten Anne Helén tapaa sanoa.

Centered Riding Suomessa, osa 2

2010-09-03T15:49:00.003+03:00

Tanja Kortelainen, Centered Riding -ohjaaja (taso I)

Taustaa

Pienen yksityistallin kasvatti Tanja Kortelainen on harrastanut ratsastusta 7-vuotiaasta lähtien, lähes parikymmentä vuotta sitten. Vuodesta 2003 hän on valmentanut ja ratsuttanut hevosia pienimuotoisesti sekä kouluttanut mm. ex-ravureita ja remonttiratsuja. Harrastuksena toimiva ura "itseoppineena valmentajana" lähti kunnolla käyntiin vuonna 2004, jota ennen Tanja kävi pitämässä tunteja tutuilleen.

Vuonna 2007 Kortelainen kävi Open Clinicin Lotta Månsonin (CR level IV) ohjauksessa ja valmistui Centered Riding -ohjaajaksi 2008. Update-kurssin hän kävi Angelika Engbergi (level IV) ohjauksessa ja hän valmentautuu säännöllisesti muiden CR-ohjaajien valvovan silmän alla.

Tämän olet aina halunnut tietää Tanjasta...

Mitä kautta tutustuit Centered Ridingiin? Mikä siinä "koukutti", sai kouluttautumaan ohjaajaksi ja opiskelemaan lisää aiheesta?

Aluksi sain lainaksi ystävältä CR dvd:n. Kokeilin harjoitteita yksikseni ja niistä oli huomattavasti apua, ja päätin ottaa lisää selvää. Vuosi oli 2004. Kotiseuduillani Joensuussa kävi sopivasti noin kaksi kertaa kuussa Kuopiosta Häkkisen Eerika, johon otin heti yhteyttä. Hän alkoi käymään meillä kotitallilla pitämässä valmennuksia. Eerikan tapa opettaa onkin inspiroinut minua siitä lähtien. Kun olin päässyt "makuun" haalin kaiken mahdollisen tiedon. Ursula Turtiainen alkoikin järjestämään sitten parin vuoden päästä open ja instructor kursseja, jolloin kotimaassa kouluttautuminen tuli kyseeseen. Joten suuri kiitos kuuluu näille kahdelle. Ulkomaille hakeutuminen ei olisi tullut kyseeseen opiskeluiden ja kroonisen rahapulan takia.

Mikä on yksi mieleenpainuvimmista hetkistäsi hevosten kanssa?

Jos pitää valita niin... Hevosen kanssa ihminen - eläin kontekstissa mahtavinta on ollut Paksiksi kutsutun hevosen kanssa suurin luottamuksen osoitus oli makoilla kesäpäivänä tarhassa puunvarjossa vierekkäin, hevosen pää sylissä. Siitä sain kiivetä hevosen selkään ja lähteä maiskautuksella ratsastelemaan ilman satulaa ja suitsia.

Oletko kohdannut "Elämäsi Hevosen" ja mikä tekee tästä niin erityisen?

Olen kohdannut kaksi, ja toivon että niitä sattuu vielä useita kohdalle. Molemman pitkäaikaiset hevosystäväni ovat samanlaisia ja silti erilaisia, suuria Persoonia. Jokainen hevonenhan on persoonansa. Ihmisen kanssa yhteiselossa hevosesta muokkautuu tietyllä lailla oman ihmisensä kaltainen (hevonen on ihmisen peili myös tässä suhteessa) ja on ollut hauska seurata miten hevosen oma persoona muokkautuu omani kanssa yhteistyökykyiseksi. Näistä kahdesta jos pitäisi valita The Hevonen niin vaikeaa se olisi. Joten toivon että sallinet valita molemmat, Paksin, ja nykyisen oman hevoseni Nandon.

Ketä valmentajaa arvostat suuresti, kenellä on ollut eniten vaikutusta omaan hevosten kanssa työskentelyysi?

Eerika Häkkinen on ollut suurin innoittajani opetustyössäni, mutta hevosten kanssa työskentelyyn eniten vaikutusta on ollut hevosilla itsellään. Niiden kanssa oppii toimimaan vain vuorovaikutuksen avulla.

Info

Tanja käy pitämässä valmennustunteja (koulu, este, maastakäsittely) ja kursseja tilauksesta pääosin Etelä-Suomessa Nummelan alueella.

Lähteet ja lisätietoa

Tanja Kortelaisen kotisivut

*

PEEÄS. Eerika Häkkisen ja Johanna Viitasen Pennejä taivaasta ja muita istuntaharjoituksia täydentää nyt kirjahyllyäni - onneksi edessä on viikonloppu jotta saan tutustua opukseen rauhassa (:

Otsikointi on äärimmäisen vaikea laji.

2010-08-27T16:48:00.003+03:00

Mutta niin on ratsastuskin ja ihan hyvin olen selässä keikkunut/pysynyt joten eiköhän tuo otsikointikin ala kohta sujua.

Eilen Eetun kanssa tuuppailtiin koulua kentällä. (Onko muita joita ahdistaa tuuppaus-termi? Mieleen tulee vaan pohkeella hevosta ohjaan tuuppiminen ja enemmänkin painia kuin balettia muistuttava urheilulaji... silti sitä käyttää...) Olen nyt tehnyt Pyhän Lupauksen että askellajia vaihdetaan ja haastavat tehtävät (mm. pääty-ympyrät, keskiympyrät, voltit... :D) aloitetaan vasta kun suoralla uralla pysytään suorana ja tahti ja istunta on kunnossa.

Käynnissä haeskelin ensin istuinluut, katseen, takajalkojen liikkeen ja käsien jouston. Samalla täytyi myös keskittyä omaan suoruuteeni koska selkeästi Eetu välillä haki keskelle tai aitaa päin. Kun muistin ottaa kummallakin istuinluulla yhtä paljon ylös ja pitää ohjaa seinänä, jolloin siis pidin painetta sen puolen ohjalla jonne en halunnut mennä, hevonenkin suoristui ja paikoitellen tein ylikorjauksiakin, jolloin suorastamme tuli vähän... epäsuorempaa. Tämän jälkeen aloin vaatimaan hevoseltakin aktiivista osallistumista yhteiseen liikuntahetkeemme ja muistelin Annen oppeja rennosta jalasta. Polvesta alaspäin jalkani on täysin rentona muuten, paitsi sen sadasosasekunnin joka viidennellä käyntiaskeleella jolloin annan todella nopean pohjeavun ikäänkuin heilauttamalla jalkaani ennemmin kuin puristamalla ja jännittämällä pohjelihasta. Aluksi tekee, varsinkin tahmealla hevosella, todella tiukkaa jättää jalka aivan rennoksi huomautusten välissä, mutta ei tarvinnut muutamaakaan käskyä kunnes Eetu alkoikin jo pidentää askeltaan ja kulkea rennosti ja reippaasti.

kuvat ovat kesältä.

Aloitin kääntymistreenit tekemällä isot pääty-ympyrät kumpaankin päätyyn, ja voin ylpeänä sanoa ettemme liirailleet vakavissa määrin! Kokeilin kielellä kääntämistä, eli käänsin oman kieleni sinne suuntaan minne halusin hevosenikin menevän, silloin kääntyminen onnistui loistavasti! Heti kun taas aloin miettimään liikaa kääntymistä, alkoi Eetu tekemään avoa ja liiraamaan ulospäin.Tästä selvittiin pysähdyksellä ja oman istunnan korjaamisella. Pitkillä sivuilla tein muutaman askeleen siirtymisiä harjoitusraviin. Eetu oli aika hidas avuilleni, mikä saattaa tosin johtua siitä etten vieläkään oikein hallitse istunnalla raviin siirtymistä kunnolla.
Kun olin puolisen tunnin päästä tyytyväinen käyntityöskentelyymme, siirryimme kevyeeseen raviin, joka oli tosi hidasta pari ensimmäistä minuuttia. Pikku hiljaa Eetu alkoi vertymään ja vähän ajan päästä kevyt ravi uralla oli jo kivan tuntuista - tosin ei sitäkään ylienergiseksi voinut haukkua. Ympyrät ja ylipäätään kääntyminen vasempaan, eli minulle sillä kertaa helpompaan kierrokseen, sujuivat hyvin, pienistä liirailuista taas päästiin yli vauhdin hidastamisella ja istunnan korjaamisella. Usein huomasin hevosen lähtiessä liiraamaan vetäväni sisäohjasta - jostain tämä ilkeä tapa on taas päässyt valloilleen. Kun tsemppasin itseäni ja uskalsin vaihtaa paineen ulos ja ohjan seinäksi hevoselle, alkoi kääntyminenkin toimia. Kielellä kääntäminen toimi jopa kevyessä ravissa :D
Kurvit oikealle se sijaan menivät enemmän tai vähemmän päin havupuita. Jostain syystä oikea polveni ja reiteni on jatkuvasti enemmän kiinni satulassa kuin vasen. Yritin miettiä missä asennossa istuin vasemmalle kääntyessä ja vaihtaa avut toisinpäin, mutta kaikki tuntui niin nurinkuriselta etten tajunnut ollenkaan mitään (yllättävää...). Muutama hyvä "kielikääntyminen" onnistui, eivätkä muutenkaan liiraukset olleet niin pahoja että niistä olisi toivoa kannattanut heittää.
Laukannosto vasempaan kierrokseen, huhhuh. En tajua miten onnistun tekemään siitä niin suuren numeron, hevonen selkeästi ahdistuu kun puristelen ja naputtelen sisäjalallani aivan liikaa. Laukassa en vielä oikein usko että se hevonen osaa itsekin laukata, rutistaudun aina satulaan jaloillani ja annan koko aika merkkiä laukan jatkumisesta. Noo, kunhan tästä nämä muut askellajit saadaan alta pois niin ehkä laukkaankin pystyy joskus keskittymään ;D Oikea laukka ei vaihtunut kuin muutamaan otteeseen, ja laukkapätkät olivat kuitenkin kovin pitkiä.
Loppuravit olivat jo tosi reippaita ja heppakin askelsi takajaloilla alleen - sen oikeen tunsi satulaan. Tosin jään aina kevennyksessä jälkeen... Kevennyksen täytyisi mennä niin että minä itse nousen ylös ja laskeudun hetkeksi satulaan ja otan ylös noustessani hevosen takajalat mukaan, eikä niin että hevonen heilauttaa minut satulasta irti ja sieltä sitten tipahdan takaisin satulaan takakenossa... Välillä oli sellainen soriponi-fiilis :D

Täytyy hevosta vielä hehkuttaa: kävimme loppukäynnit kävelemässä baanalla, eli tiellä mikä kulkee tallin laidunten ympäri. Kaikki oli ponin mielestä kovin jännää ja kaikkea täytyi vähän katsella ja tuijotella - mutta kertaakaan ei sinkoiltu tai säikkyilty tai muutenkaan sekoiltu! Ihana fiilis kun pystyy hevoseen luottamaan siinä määrin että tietää ettei se pakene periferiaan heti jos joku oksa rasahtaa jossain - ja toisaalta mahtavaa huomata hevosen luottavan kuskiin niin paljon ettei näe pakenemiselle aihetta (: Selkeästi upeasti hoidettu ja kauniisti käsitelty hevonen koko elämänsä ajan, ihmiseen luotto on niin suurta.

Rakas päiväkirja...

2010-08-21T14:37:00.001+03:00

...tänään ratsastin hevosta kielellä. Kielellä.

Anne saapui siis pitämään tuntia ja menin koko tunnin Eetulla. Tavoitteenani oli ollut saada vinkkejä kääntymisongelmamme ja ympyrältä ulospäin liirailuun. Ja mitä sainkaan :D Alussa Anne spottasi heti ongelman ja kutsui minut keskelle. Olin lähtenyt (taaaaaas) hevosen edelle kaarteessa. Tämän seurauksena sisäkylkeni lyhenee, sisäohja vetää, ulko-ohja roikkuu, paino siirtyy ulos, sisäjalka siirtyy taakse, polvi painuu kiinni hevoseen. Eikö olekin hassua että hevonen lähtee ulospäin liiraamaan vaikka jokainen apuni käskee niin?
Korjauksena sain kuvitella että avaisin hevoselle sisäpolvella tien käännökseen, jättäen ulko-ohjan vakaasti paikalleen. Hartiat samaan linjaan aina hevosen lapojen kanssa, tehtiin sitten ihan perus käännöstä tai piruettia tai levadea. Jos hevonen ei ymmärrä tästä, nostetaan sisäkättä ylös ja tehdään pieni liftausliike sivulle. Ei koskaan jäädä vetämään sivulle-alas. Samalla raippa ulkokädessä koskettaa lapaan ja kehottaa hevosta suoristumaan. Näillä avuilla käännös oikeaan (mukamas vaikeampi puoleni) sujui jopa kivasti, unohtelin tosin taas sisäkäden taakse ja alas... Kevyessä ravissa (mikä oli muuten todella reipasta! :D) kääntyminen toimi myös kun maltoin jättää ulkopohkeella naputtelun. Vaihdettuamme suuntaa tein yhden tosi hyvin onnistuneen ympyrän, jonka jälkeen Anne ehtikin jo sanoa että "kato, eihän se liiraa nyt melkeen ollenkaan!"... Tosin tästä riemastuneena taisin unohtaa kaiken ja seuraava pääty-ympyrä olikin sellainen että käännyimme vasta muutama kymmenen metriä ennen vastakkaista lyhyttä sivua...
Ongelmanani oli nyt se, etten malttanut jättää jalkojani polvesta alaspäin hiljaa paikalleen, maahan päin. Minun tuli ajatella molempia jalkoja alaspäin rentoina, maahan kasvamaan pituutta ja juurtumaan sinne. Yhden ympyrän ajan oikeasti tunsin kuinka olin hevosen ympärillä jäntevästi, valmiina palauttamaan hevosen raiteilleen (kuvittelemalla jalkaa pitkäksi alas) jos se meinasi "pullahtaa" jommasta kummasta kyljestään. Jalkapohjani olivat maassa tukevasti, olin suorana, jalat joustivat. Nyt kun tiedän miltä täytyy oikeasti tuntua kun olen keskellä jalkojeni päällä, on helpompi lähteä jäljittelemään tätä tunnetta :-)

Aivan, ratsastinpa myös kielelläni :D Kun kävelimme uralla ja olin saanut molemmat takajalat jäntevästi liikkeeseen mukaan, olin suorana ja energiat virtasivat ja joustin ja olin jäntevä ja hienosti, siirsin kieleni vasemmalle poskelle. En tehnyt mitään muuta. Oletin, ettei mitään suurta tapahtuisi, mutta hevonen lähtikin tasapainoisena isolle ympyrälle! Ilmeeni siinä vaiheessa oli jotain tämän: O__________O' ja tämän: :::-----D välillä. Huomasin, että mitä voimakkaammin painoin kieltäni poskeani vasten, sitä pienemmän ympyrän teimme. Tosin heti kun aloin ajattelemaan käännöstä, painoni siirtyi huomaamatta ulos ja lähdimme taas liirailemaan. Loppujen lopuksi teimme aivan älyttömän pienen, 5-10 metriä halkaisijaltaan olevan voltin käynnissä, pelkällä kielen liikkeellä! Ja sillä, etten ajatellut ympyrää.

Nyt kun ratsastin itsekseni jatkossa, minun tulee miettiä tarkasti seuraavia asioita:
- Polvi auki sisälle, sisäjalka maahan (eli tuntuu kuin veisin sitä vähän eteen)
- Käsi ylös liftaamaan
- Jäntevä istunta on kaiken perusta!
- Hengitä...
- Jalat tukevasti maahan
- Pohkeita annan vain ja ainoastaan tarvittaessa joka viidennellä askeleella, salamannopeasti heti hellittäen.
- Hevonen liikuttaa jalkojani miten tykkää
- Ulkojalka hiljaa! Ikinä ei koskaan milloinkaan yhtään ulkojalalla naputtelua tai painamista!

Luultavasti muistan vielä myöhemmin jotain lisää, tässä nyt mitkä päällimmäisenä olivat mielessä (-: Oli taas tosi hyvä päästä Annen valvovan silmän alle, sain hurjasti vinkkejä (mikä näkyy tuossa listan pituudessa...) ja huomasin, että vähemmän on oikeasti enemmän.

jännää tämäkin

2010-08-19T09:03:00.000+03:00

...että vaikka mooonta kertaa on huomattu että yleensä (95/100 tilanteesta) vika löytyy satulan päältä, niin silti joskus tulee ensimmäisenä korjattua hevosta. Onneksi nykyään sentään tiedostan että jos hevonen ei korjaa heti yhdestä yrityksestä, on esittämistavassani jotain vikaa. Ja, hassua kyllä, kun muistan keventää oikealta vasemmalle niin hevonen kääntyy heti. Höhö.

aivojen nollaamisen tärkeys

2010-08-15T16:50:00.001+03:00

Huomasin kuinka tärkeää on tosiaan antaa kaiken maallisen murheen olla ja ottaa pieni aikalisä myös millintarkan kenttätyöskelyn saralta. Ja mikä olisikaan täydellisempi aivojennollaustapa kuin pitkä käyntilenkki hyvässä seurassa, alla maailman parhain poni.

ON SE JÄNNÄ.

2010-08-14T19:05:00.000+03:00

...niin että juuri kun ajattelee että no hitsi, sainpa hyviä vinkkejä joita alan treenailemaan käytännössä ja heppakin menee varmasti sen takia ihan samalla tavalla ja kaikki on niin ihanaa ja kivaa ja hauskaa, tuleekin eteen sellainen tuulinen päivä jolloin
A) hevosta vähän jänskättää kaikki (suom. pää ylhäällä ja kipikipiaskelia ja tuijottelua)
B) Milla ottaa kimmareita kun hevosta jännittää
C) Milla ei tajua rentoutua ja antaa tilaa hevoselle VAIKKA ihan hyvin tietää että alla on sellainen konimus joka ei ihan heti mitään tyhmiä sinkoile
D) Milla lukkiutuu, alkaa vaatia hevoselta liikaa siihen nähden että itse jarruttaa istunnalla ja on ihan vinossa ja jumittaa käsillä
E) jnejnejnejnejne.....

Eli jos joku osasi rivien välistä lukea (mikä sinänsä oli varmasti hankalaa) niin nyt harmittaa.

Huomenna otetaan uusiksi ja rauhoitutaan. Lasketaan kymmeneen. Annetaan olla. Pidetään hauskaa. Ei väännetä kuin seuraavalla viikolla olisi olympialaiset. Pohditaan syitä. Seurauksia. Rentoudutaan. Löhötään lämpimällä rannalla. Juodaan päivänvarjolaseista kylmää juotavaa. Nukuttaa.

...en ole muuten ennen tajunnut miten terapeuttista blogin kirjoittaminen on :D Heti tuon äskeisen kappaleen jälkeen tuli sellanen rento olo. Että ei tässä mitään, shit happens ja eikun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä eikumitä.

Vielä tässä positiivisuuden puuskassani kerron päivän kohokohdan, Eetuponi laski (tai oikeastaan asetteli) päänsä Millan kainaloon kun vähän sitä kentällä lopuksi maastakäsin rapsuttelin. Herkkis kun olen, roskia meni heti silmään kauheasti. Ja tuli nuha.

"ajattele silmämunias taaksepäin ja häntäluuta leukaas"

2010-08-13T17:41:00.000+03:00

...miksi ystävälläni näytti olevan hiukan vääränlainen käsitys Centered Ridingista, noiden mahtavien pikkuvinkkien jälkeen? No, ehkä jos lauseet tipahtelevat ilmoille kaaoksenomaisessa tilanteessa, jossa viisi ihmistä puhuu innoissaan toistensa päälle, kuvaillen fiiliksiään tehostaen reaktioitaan vielä huitovilla raajoilla ja upeilla ilmeillä, saattavat nämä ohjeet kuulostaa hiukan.... oudoilta? Mutta kokeiltuaan näitä vinkkejä käytännössä huomasi ystävänikin miten mahtavaa tämä kaikki on.

Eilen siis järjestettiin Sailan tallilla pienimuotoinen CR-kurssi johon kuului yksi ratsastustunti. Porukkaa saimme kasaan kiitettävästi ja kaikki kolme ryhmää olivat päivän jälkeen haltioissaan ja innokkaasti tulossa uudestaankin. Kurssittajanamme toimi - tiddididii - kukas muukaan kuin Anne Helén (:

Itse olin ensimmäisessä ryhmässä russtamma Roosan kanssa. Poni oli aivan upea, huolimatta siitä että pari viikkoa lomaillut neiti oli sitä mieltä että lomia on vielä reilusti jäljellä eikä tarhasta tarvitse siksi tulla ollenkaan. Roosa kuunteli jokaista istunnan muutostani tarkasti ja oli loistava peili ratsastajalle. Oli muuten aika jännä fiilis istua 120-senttisen ohuen (tai no... ohuehkon..) ponin selkään kun muutamat viime viikot on maa ollut melkein puoli metriä ylempänä...

Anne kehui heti alkuun kuinka hyvin olen saanut istuntani linjaan, eli siis hartia-lonkka-kantapää -linja oli kohtisuora. Olin tästä tosi iloinen koska on tuntunut että istuntani on mennyt vain huonompaan suuntaan kun kukaan ei ole ollut korjailemassa...
Vasen lonkkani tipahtaa edelleen alemmas kuin oikean puolen. Korjatessani tätä aloin heijata enemmän sivuttain kuin ylös, jolloin myös pienen pieni poni allani huojui... :'D Heti kun mietin ottavani istuinluuta ylös, loppui heijaus ja poni kulki suorempaan.

Anne antoi minulle seuraavanlaisen tehtävän jota varten minun täytyi ensiksi tulla alas ponin selästä:
Seisoin aluksi paikallani. Tästä minun täytyi etsiä rennosti asento jossa kantapääni ovat suoraan lonkkieni alla ja alkaa joustaa polvista ja lonkista, molemmista yhtä paljon. Tavallaan "pompin" rennosti pienen pienellä liikkeellä ja joustavasti. Kun olin löytänyt tämän asennon niin sain alkaa pyörittää molemmilla käsilläni pientä ympyrää lonkkieni vieressä. Ihan uskomatonta, tämä pieni liike sai aikaan sen, että pidin painoani paljon tukevammin kantapäillä! Tämän jälkeen minun piti ajatella lantioni liikettä enemmän yläviistoon kuin eteen. Tämä mielikuva auttaisi myös kevyessä ravissa. Katsokaa upia kuva minkä iha ite tein "selvennykseksi"... : DD

Roosan kanssa kevyt ravi sujui hyvin ja olin hyvin pienessä liikkeessä mukana. Vähän ajan päästä Anne pyysi minut luokseen ja ilmoitti, että olin hyvin keskellä ponia (tästä olin iloinen). Ainoa vaan että satula oli kymmenisen senttiä vasemmalla (tässä vaiheessa olin enemmänkin hämmentynyt kuin iloinen). Kiristiettyäni satulavyönä Anne hoksasi että vasempi jalkani on jäykempi ja sen takia pidän keventäessäni painoa enemmän vasemmalla ja ponnistan ylösnousussa tavallaan vasemmalta oikealle (eli otan vauhtia siltä jalalta missä painoa on enemmän). Sain tehtäväksi kuvitella painoa enemmän oikealle ja lantioni suuntaa kevennyksessä vasemmalle (ikään kuin ottaisin vauhtia oikealta). Heti seuraavalla suoralla Anne sanoi kevennykseni parantuneen ja ponikin kulki suorempana! Vaikka musta tuntui että kevennän ihan puolelta toiselle... Anne kertoi myös että vielä vähän aikaa, ennen kuin lihakseni tottuisivat tähän uuteen tapaan keventää, saisin käyttää tosi paljon syviä lihaksia saadakseni liikeradan pysymään oikeana.

Sain jopa laukata! Laukkasin muutaman suoran ennen kuin annoin Roosan levätä, olihan ponilla ollut taukoa takana. Nämä laukat sujuivat hyvin. Niiden jälkeen vaihdoin ratsukseni Eetun.

Veera Ihatsun estevalmennuksessa keväällä Roosan kanssa. C. Tiinamari Karvinen

Eetun selkään noustessani olo oli kuin aloittelijalla. Alla oli niin iso hevonen että istuntani ja upea hartia-lonkka-kantapää -linjani oli mennyttä. Annen aseteltua minut takaisin muottiin pääsin käppäilemään ja mietiskelemään vasenta lonkkaani (joka yllättäen pääsi taas valumaan alas, hups..). Aika pian sain jo keräillä ohjat ja siirtyä kevyeen raviin. Hyi kamala.

Eetu ravasi lyhyin askelin, pää ylhäällä ja selkä jännittyneenä, Milla selässä polvilla puristaen ja jalat taakse heittäytyneenä.. Pienen aikalisän turvin kevyttä istuntaani korjailtiin jälleen.
Noustessani ylös kevennyksessä minun täytyy ajatella käsiäni eteenpäin, koska nyt ne jäivät jäykiksi ja nyppimään ohjasta joka kerta kun nousin ylös. Myös polveni puristi satulaan käskien hevosta hidastamaan. Huomasin pitäväni melko pitkiä jalustimia joten lyhensin niitä reiällä, jonka jälkeen kevyt istunta tuntui jo paljon helpommalta.
Olin tehnyt jaloillani sen virheen mitä useimmat tekevät pitäessään "pohkeen kiinni hevosessa". Noustessani kevennykseen nilkkani löystyivät ja lukkiutuivat alas, jonka seurauksena ne siirtyivät myös sisemmäs, kiinni hevoseen ja aiheuttaen polveni puristamisen ja jalan taaksepäin heittämisen. Eli liika rentouskaan ei ole hyväksi. Nyt minun täytyi saada polviani irti satulasta, joka tarkoitti tapauksessani sitä että sain ihan konkreettisesti irrottaa polviani ulos ja alaspäin. Nilkka täytyi pitää jänteävänä, jalustin vähän päkiän takana ja "jalkapohjat maassa". Koska olin niin lyhytjalkainen Eetun selkään, niin minusta näytti että jalkani olisivat sojottaneet hiukan ulos... Mutta kun kokeilin näin keventämistä käytännössä huomasin miten paljon helpommaksi se muuttui.
Kevennän myös ihan liikaa satulasta irti ja eteen. Kevennysliikkeen ei edelleenkään pidä olla ETEEEEEEEEENNNNNNNNN ja alas ja ETEEEEEEEENNNNNN vaan pikkasen ylös - jään roikkumaan ilmaan - nopeasti alas ja heti ylös - slooowwww motioooooonnnn ja pikapikaa alas. Got it? :D Eli siis kuten otsikossakin lukee - ajattele häntäluutasi leukaasi.

Mutta kun olin saanut ratsastukseni hallintaan, alkoi hevonenkin rentoutua silminnähden. Sain Eetullakin laukata, hurjaaaa (: Laukannostossa meillä oli erimielisyyksiä... Kun sitten sain hevosen nostamaan laukan niin se nousi hienosti :D Laukassa minun piti ajatella ylös - ylös - ylös eikä jäädä tuuppaamaan hevosta eteenpäin. Muutaman kerran laukka pätkäisi ja minun piti tunnustella missä vaiheessa hevonen oli hyytymässä ja muistuttaa sitä askellajista. Nousin välillä myös kevyeeseen istuntaan - ja yhdistin siihenkin pienen ylös - ylös - ylös - ja sain miettiä milloin hevonen tuntuu paremmalta, kevyessä vai harjoitusistunnassa.

Kokonaisuudessaan taas tunti oli loistava ja se palautti mieleen monia juttuja mitä täytyy treenailla kotona.

Kuva ei ole CR-tunnilta... C. Tiinamari Karvinen

Ja sitten ihan yleistä infoa, lukion toinen vuosi hurahti käyntiin joka on pääsyypää blogin epäaktiivisuuteen. Pyrin mahdollisuuksien mukaan kirjoittelemaan, mutta luultavasti viikolla tekstien määrä on tosi vähäistä. Jep, juuri kun olin päässyt tähän kirjoittamisen makuun uudestaan...

Kiitos Mary Wanless!

2010-08-05T20:26:00.001+03:00

Laukassa vasempaan suuntaan heppani Eetu ei suostu kääntymään - kuka nyt suostuisikaan jos selässä röhnöttäisi yhtä vino ihminen kuin minä. Tuskastelin ylivenyneiden pääty-ympyröiden kanssa jälleen tässä päivänä eräänä ja yritin suoristaa itseni ja toistella mantraa "ulkojalka pitkä, ulkokylki pitkä, katse eteen (tässä vaiheessa katse rojahti alas...), pyydä, myötää". Nojoo, ympyrät päätyivät siihen että Eetu lähti laukkaamaan uralla pää sisällä ja lopulta kääntyi kun vedin kauniisti sisäohjasta ja väistätin ulkopohkeella tyylikkään ristiriitaisesti muiden apujen kanssa. Sitten, yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta mieleeni muistui jostain aivojeni pitkäkestoisen muistin sopukoista apu, jonka olin onnellisena unohtanut kokonaan! Mary Wanlessin Mielekästä ratsastusta painotti painon reisille jakamista ja niillä ohjailua. Testasin "reisirattia" ja voi ihme ja kumma, hevoseni kääntyi! Ei tosin enää puhuta oikealle kääntymisestä, lukitsin oikean puolen reiteni kääntämään vasemmalle niin että kaikki oli taas ihan vinksin vonksin...

Tässä pari kuvaa tanssahteluistamme, sisäjalkani on kovin jännittynyt... Muutenkin olen huomannut puristautuvani jalalla etenkin Eetun isossa laukassa, täytyy sitäkin alkaa miettiä tässä kaiken muun seassa...

Se katse!!

2010-07-31T19:33:00.000+03:00

Mikäköhän siinä hevosen niskassa on niin jännää että sitä pitää aina tuijotella? Vaikka heti huomaa kun nostaa katseensa että hevonen kulkee paljon suoremmin ja yllättäen mm. hengittäminen ja uhkaavasti lähestyvän aidan havaitseminen ja sen väistäminen helpottuu huomattavasti, niin SILTI sitä hevosta täytyy tuijottaa.
Jos aluksi on keskittynyt katseeseen tarkasti, niin auta armias kun se hevonen myötää niskastaan ja rentoutuu! Sillonhan sitä pitää oikein ihmetellä että voi hitsi, tää heppahan alkaa kulkea! Ja silloin heppa ajattelee että no tulipas epätasapainonen olo, taidanpa joutua vähän keskittymään pystyssä pysymiseen enkä siis näin ollen voi kulkea rennosti ja kivasti ja työskennellä oikein.

Eli siis jos jossain vaiheessa olin saanut harhailevan katseeni kuriin, on se taas päässyt valloilleen. Ilmeisen hatarat aitaviritelmät, nyt täytyy tosissaan keskittyä.. c(:

Centered Riding Suomessa, osa 1.

2010-07-28T19:06:00.005+03:00

Here it comes baby :D

Eli mooonta viikkoa / pari kuukautta sitten väläyttelin tosi salamyhkäisesti jostain sarjamuotoisesta postauksesta, jossa olisi tietoa Centered Ridingista ja etenkin sen harrastamismahdollisuuksista ympäri Suomea. Ja nyt viimein olen saanut jotain aikaiseksi! Aloittelen sarjaa esittelemällä muutaman Suomessa vaikuttavan CR-ohjaajan, ja aloituspostaukseen minun oli pakko saada kukas muukaan kuin "oma" ohjaajani Anne Helén (:

Jotta voisin kehittää tätä sarjantynkää vieläkin paremmaksi ja mielenkiintoisemmaksi (ah, miten se voikaan olla mahdollista...) toivoisin paaljon paljon mielipiteitä teiltä lukijoilta (: Kaikki parannusehdotukset otetaan hyvillä mielin vastaan.

Mutta nyt *rumpujen pärinää*, hyvät naiset ja herrat, enjoy (:

Anne Helén, Centered Riding -ohjaaja ( taso II )

Taustaa

Anne Helén aloitti ratsastuksen vuonna 1972 ja jo muutaman vuoden päästä hän kilpaili menestyksekkäästi ratsuillaan Rádi ja Robi. Sekä este- että kouluratsastuksesta hän saavutti seura- ja aluemestaruudet, ja napsi sijoituksia kansallisista estekilpailuista tasolta 125-135 cm.

1980-luvun alussa hän jatkoi valmentautumista maineikkaiden valmentajien silmien alla, mutta maineen ja mammonan tavoittelu oli jäänyt taakse. Kiinnostus saumattomasta yhteistyöstä hevosen kanssa ja apujen hienosäädöstä kasvoi, ja vuonna 2002 hän kouluttautui Centered Riding -ohjaajaksi. Tämän jälkeen hän on pitänyt pienryhmätunteja ja CR-kursseja omalla tallillaan ja vieraillen muilla talleilla.

Helén on tuottanut Suomeen muutaman huippuvalmentajan, joista mainittakoon mm. Wendy Murdoch ja Theresa Sandin.

Ratsutila Helén

ridingacademy.fi

Anne pitää tunteja ja Centered Riding -kursseja tallillaan Viitailassa. Tunnit on pääasiallisesti suunnattu useamman vuoden ratsastuskokemuksen omaaville aikuisratsastajille, ja tallin hevoset ovat vireitä ja herkkiä puoliveriratsuja. Vähintään helppo A -tasoiset "tuntsarit" säilyttävät herkkyytensä tunnista toiseen (vaikka tällainenkin tumpelo välillä istuisi selkään, toim. huom :D) koska tunneilla painotetaan vahvasti istuntaa ja apujen pehmeyttä.

Mitä olet aina halunnut tietää Annesta...

..mutta et ole koskaan kehdannut kysyä. ;-)

ridingacademy.fi

Sain ihanat ja pitkät vastaukset kysymyksiini joka lähetin Annelle sähköpostitse. Kiitos!!

- Mitä kautta tutustuit Centered Ridingiin ja mikä siinä oli "se jokin" joka sai sinut jatkamaan CR:n parissa?
Luin jutun Hevoset- ja Ratsastus -lehdestä, jossa oli kertomus amer. Wendy Murdochin vetämästä CR-kurssista Ypäjällä noin vuonna 2001. Koska itse olin saanut "istunnan tehovalmennusta" jo 70-luvulla silloisen valmentajani Camilla Fabritiuksen toimesta, juttu tuntui olevan täynnä oikeaa asiaa. Lähdin heti siltä 'istunnalta' etsimään lisätietoa netistä ym. ja ilmoittauduin seuraavalle Wendyn kurssille. Hankin ja luin myös kirjan Centered Riding 1.
Centered Riding antoi sen mitä ei saa mistään muista valmennuksista: Se on kuin kielioppi vieraan kielen harjoittelemisessa. Kyllähän sitä oppii vierasta kieltä pelkästään puhumallakin, mutta ilman kielioppia harjoittelu on pitkä ja kivinen. Sama kuin yrittäisi opetella ratsastusta ilman syvempää tietämystä oman ja hevosen kehon käytöstä. Turhia väärinymmärryksiä ehtii tapahtua liikaa ja hevonen kärsii turhaan ja joutuu kamppailemaan kaikissa tehtävissään ratsastajan tasapaino-ongelmia ja ristiriitaisten apujen vaikutuksia vastaan.
CR tarkentaa tietoisuutta kehon vaikutuksesta tasapainottavana tekijänä ja kehon apujen tarkentamisesta. Se antaa kokonaisvaltaisesti keveyttä ja samalla tehokkuutta ratsastukseen ilman turhaa voiman käyttöä. Useimmiten kun ratsastaja joutuu käyttämään voimaa ratsastuksessaan, puristamalla tai vetämällä ohjista, löytyy tarkentamista ratsastajan tasapainossa. Hevonenhan tuntee kärpäsenkin ihollaan.
Ratsastajan tehtävä tulisi olla hevosen ja sen liikkeiden tasapainottaminen eikä jäädä itse hevosen tasapainotettavaksi.
Pitkäaikaisen CR -valmennuksen jälkeen, muihin valmennuksiin osallistuessa ymmärtää huomattavasti tarkemmin ja syvemmin mitä kukin valmentaja yrittää tähdentää ja millä tavalla on ylipäätään mahdollista toteuttaa valmentajien ohjeet pilaamatta hevosen herkkyyttä ja yhteistyöhalua.
Wendyn kurssi oli täynnä upeita oivalluksia, joista suurin osa oli alitajuisesti tuttuakin, mutta jotka tietoisesti käytettynä antoivat sen tarvittavan lisätarkkuuden apujen viidakkoon ja tiedostamattomien apujen tiedostamiseen, jolloin ratsastustaidon kehittäminen vuosikymmenienkin jälkeen tulee mahdolliseksi.

- Mikä on ollut tähän asti mieleenpainuvin kokemuksesi hevosten parissa?
Minulla on jo miltei neljänkymmenen vuoden ratsastushistoria takana ja suunnilleen kirjan verran näitä 'mieleenpainuvimpia kokemuksia' hevosten parissa, joten vaikean valinnan jälkeen löytyi helteisen puoleisesta muististani yksi eksoottisimmista mieleeni tulleista:

Täällä kotonani Päijät-Hämeessä on siis ulkomittarissa nyt +32 varjossa.

Olinpa kerran Egyptissä, Kairossa, josta tein retken kuuluisille pyramideille. Matka pyramideille taittui turistibussilla vielä hieman kuumemmassa helteessä kuin nyt täällä tänään. Bussilla kun ei päässyt perille asti, niin vastassamme pääteasemalla aavikolla oli kameleita loppumatkaa varten. Pyramidit näkyivät jo taustalla. Kun sitten laskeuduin bussista alas muiden mukana niin paikalle rynnisti täyttä laukkaa ratsastaen beduiiniljoukko upeine valkoisine berberihevosineen hiekka pöllyten ja he pysähtyivät sitten eteemme täydestä laukasta. Etummaisena ratsasti johtajabeduiinin näköinen mies, jolla oli, kuten muillakin, pää miltei kokonaan valkoisen huivin peittämä. Hän kysyi omalaatuisella murteellaan englanniksi, että haluaisiko meistä joku lähteä nopeammalla ratsulla, siis hevosella, loppumatkan, jota oli ehkä noin muutaman kilometrin verran. Silmäni olivat jääneet heti kiinni joukon kärkimiehen puhtaan valkoiseen, upeaan ja tuliseen oriin, joka näytti olevan omaa laatuaan muihin verrattuna. Niinpä ei tarvinnut kahta kertaa kysyä kun jo hihkaisin että jos saisin tuolla valkoisella ratsastaa..? Mies hyppäsi heti alas ja tarjosi oriaan minulle ja saman tein olinkin jo kyydissä, eikä pieneen mieleenikään juolahtanut että jonkin sortin turvallisuusriski saattaa muodostua kun beduiinilauma on aavikolla perässä ja koko muu, tuttu ja turvallinen kotimaan porukka kamelien hitaassa kyydissä maleksien takana.
Siis sandaalit jalassa ja tukka hulmuten pinkaistiin orin kanssa aavikolle kohti pyramidia unohtaen koko muu maailma, kunnes sitten jossain vaiheessa vauhdin hurmassa tajusin yllättäen että se koko beduiinilauma yritti ihan tosissaan saavuttaa meitä takanamme huutaen ja huitoen. Onnekseni olin osannut valita sen nopeimman orhin joka ei viivytellyt enkä minä jarrutellut. Tuntui kuin orin jalat eivät olisi koskaan käväisseetkään hiekassa kun se lensi hiekka-aavikolla ja lähestyi vauhdilla pyramidia jo ennen kuin kameliporukka oli lähelläkään puolta matkaa. Sitten vasta aloin miettiä että entäs jos tuo lauma saakin meidät kiinni? Heh, no sen verran oli jo kokemusta kaapuihin pukeutuvista, ettei kannattanut jäädä ottamaan selvää. Niinpä päätin kierrättää lauman perässämme pyramidin ympäri täyttä kiitolaukkaa ja osoitin orille suunnan kamelikaravaanin luokse, jossa muut olivat vasta tulossa rauhallisesti kävellen kuin hidastetussa elokuvassa. Tuolla orilla oli valtava voima ja kunto! Ja kumma kyllä se luki jokaista pienintäkin säätöäni hiuksen tarkasti ja kevyesti. Muut jäivät kauaksi taaksemme kun vihdoin 'laskeuduimme' orhin kanssa kameliseurueen vierelle kävelemään aplodien saattelemana. Tuollaista vauhdin hurmaa, ja vielä pieni pelko perässä, en sitten kohta muistakaan kokeneeni, vaikka on tullut useaan otteeseen laukkailtua Marokon hiekkarantaa entisillä kiitolaukkahevosilla kilometritolkulla. Harmitti etten saanut tuoda orhia mukanani Suomeen. Sen kanssa olisin voinut matkustella viikkotolkulla pitkin hiekka-aavikoita, saati sitten täällä viileässä kotimaassa. Sen jälkeen olen osannut arvostaa arabihevosta!

- Oletko kohdannut "Elämäsi Hevosen"? Mikä tekee tästä hevosesta niin erityisen?
Minulla on ollut onni kohdata jo useita "Elämäni Hevosia".
Tämän hetken "elämäni hevosista" tekee niin erityisen se, että aamulla kun menen talliin ja sanon 'huomenta pojat!', niin kaikki vastaavat iloisesti höristen ja, tai tulemalla lähemmäs. Kun sitten menen boxiin ja heitän heinät, niin he tulevat aina moikkaamaan vaikka onkin suu täynnä heinää. Kun haen kamppeet treeniä varten, jokainen haluaisi olla se ensimmäinen treeniin lähtijä.

c. Milla Tammisaari

Lähteet
http://ridingacademy.fi
KIITOS!

vi dansar

2010-07-27T20:35:00.000+03:00

Ihan pikapikahehkutus näin työ- ja tallipäivän jälkeen:

Tänään en ratsastanut. Hevoseni ja minä leikimme yhdessä pitkin uraa, tanssimme askellajista toiseen.

Tunne oli oikeasti sanoinkuvaamaton, ei haittaa vaikka ulkopuolisen silmään ne olisikin näyttäneet ponnettomilta siirtymisiltä raviin ja venyneiltä hyytymisiltä käyntiin, koska me teimme ne yhdessä. Siirryimme raviin pelkällä liikkeen niskasta ylöspäin ottamisen avulla ja käynnissä olimme sekunti sen jälkeen kun hengähdin raskaasti ulos. Vau. =)

Pst. Kuvia tästä päivästä tulee, en ole vielä jaksanut siirtää niitä koneelle. Ja odotan itse innolla huomista postaustani, siitä tulee kivakivakiva tehdä... : D

helpompaa perusratsastusta

2010-07-23T20:59:00.001+03:00

Palauduin tänään leiriltä jossa olin avustajana. Rankka viikko sekä henkisesti että ehkä vähän fyysisestikin, mutta kivat leiriläiset ja hauskat jutut jäivät kyllä mieleen (-:

Olin keskiviikkona Eetulla Annamiina Pulliaisen kouluratsastusvalmennuksessa. Vaikka valmennus oli tyyliltään tosi erilainen verrattuna Centered Riding -tunteihini, sain muutaman näistä kuuluisista ahaa-elämyksistä.

Kääntymiseen ja ongelmaani mennä hevosen edelle kaarteissa, eli ikäänkuin leikkiä lentokonetta ja sukeltaa sisäolkapää alhaalla ja paino sisällä kaarteeseen, sain todella hyvän parannuskeinon sillä, että ajattelen lähettäväni hevosen käännökseen ja vain seuraavani mukana, pitäen painon ulkojalustimen kautta maassa. Kun mielestäni jään hevosen liikkeestä jälkeen, olenkin menossa hevosen kanssa samaan aikaan ja käännös onnistuu! Joskus mielikuvat omasta kehosta ja ratsastuksesta on ihan erilaisia kuin mitä ne todellisuudessa ovat..

Hevonen ei saa tehdä itse päätöksiä. Aijai, miten rumalta se kuulostaa kun sen kirjoittaa noin koruttomasti tuohon. Parempi olisi varmaan että ratsulla ja ratsastajalla on oltava molemminpuolinen kuunteluvalmius toisen antamiin signaaleihin. Ha, olipa hienosti sanottu. Suomeksi selittäen, hevosen täytyy olla kuuntelulla merkeillä joita minä sille annan ja minun tulee huomioida sen käytöksen syyt. Ratsastuksen tulee tapahtua kuin symbioosissa, molemminpuoleisessa hyötysuhteessa. Kumpikin saa hyötyä toisen huomioonottamisesta tasapainoisen ja mielekkään yhteisliikunnon muodossa. Jos hevonen saa päättää jumittavansa keskelle kentää haistelemaan estetolppia, särkyy tämä maaginen symbioosilumous ja kenelläkään ei ole kivaa. Ratsastajan tehtävä on houkutella hevonen yhteisiin päätöksiin.

Yhtenä major-ongelmanani on "ylikuunnella" hevosta. Esimerkiksi käynnistä raviin siirtymisessä, annettuani hevoselle merkin istuinluullani siirtyä askellajista toiseen, odotan liian kauan ja varmuuden vuoksi vielä löysään ohjaa tooosi paljon ja naputtelen pikkuisen jalalla jos ei kolmannella istunnan avulla hevonen tottele. Huomasin valmennuksessa että minun täytyy oikeasti herkistää hevoseni, jolla olen tähän mennessä joutunut ratsastamaan ohjilla ja pohkeilla (liekö vielä yhteisen sävelen puuttuminen syynä.. (-: ). Joka ikinen kerta kun joku siirtyminen epäonnistuu, ei syy ole suoraan satulassa, vaan mutkan kautta. Siirtyminen käynnistä raviin on hidas, koska hevoseni ei ole tarpeeksi herkkänä ja kuuntelulla jokaiselle avulleni. Tämä taas johtuu pelkästään siitä, että en ole missään vaiheessa kertonut sille selkeästi mitä epätoivoisesti yritän sille kertoa istuinluillani ja energian viemisestä ylös ja kaikesta muusta.

Hmmmm toivottavasti tästä nyt jotain selvää sai, laitetaan mahdollinen epäselvyys viiden päivän 24h/pvä työaikaan ja tämänhetkiseen kellonaikaan (Millan nukkumaanmenoaika alkaa jo uhkaavasti lähestyä ;D)...

Toiveita ja postausehdotuksia saa laitella! Nyt täytyy oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähetellä tässä tulevina muutamina vapaapäivinä sähköpostia eri tahoille jotta saan aikaiseksi sen sarjamuotoisen juttujutun.
Hyvää yötä, ei tästä tule mitään, edellistä lausetta en itsekään käsitä.

tumpelompaa ratsastusta

2010-07-18T18:26:00.000+03:00

Pakko käydä tässä kesälomahumun keskellä hehkuttamassa aivan upeasta blogista! Tumpelompaa ratsastusta kertoo Palikan tavoin Centered Ridingista, ja koin itse muutamia herätyksiä ihan perusasioihin kun lueskelin noita Annan kirjoituksia. On mahtavaa saada myös joku toinen innostumaan blogin pidosta ja vielä samasta aiheesta, näistä teksteistä kun vielä sain selvääkin! ( Ei, en saa yleensä omista teksteistäni selvää ).

Ensi viikolla olen leiriohjaajana Sailan tallilla joten silloin on taas paussia. Surullista sinänsä (pakko väliin laittaa, kirjoitin sinänsä ainakin viiteen kertaan ennen kuin meni oikein :D ...sinänäsä sinäsänä sinääsän...) koska olin suunnitellut suuria blogia varten kesäksi ""kun on aikaa ja viitsimystä"" . Mutta aina tuntui jompi kumpi puuttuvan.

...kun ratsastuksesta tehdään rocket sciencea.

2010-07-12T10:16:00.000+03:00

Eräs ihminen kysyi minulta blogini alkuajoilta ehkä retorisuuteen kallistuvan kysymyksen:

miksi ratsastuksesta pitää tehdä niin vaikeaa, rocket sciensea?

Tämä sai todella pysähtymään ja miettimään. Niin, tosiaan: miksi alkaa kikkailla istuinluiden, hengityksen, takajalkojen energian vastaanottamisen ja muiden, parhaimmillaan henkäystäkin kevyempien, apujen kanssa, varsinkin kun kaikkia lähettämiään signaaleja ei edes tiedosta, niitä ei osaa kontrolloida. Parhaimmillaan hämmentyvät sekä ratsastaja että hevonen, jolloin tuloksena ei todellakaan ole se harmonia ja tekemisen helppous mihin pyritään esimerkiksi juuri Centered Ridingissa.

Näin myös ennen ensimmäistä CR-tuntiani ajattelin, että no jos nyt muutaman kerran kävisi ja katsoisi sitten että mitä ottaisi mukaan omaan ratsastukseen. Vähän toisin taisi käydä.

Minulle tämä kevyiden apujen kanssa kikkailu ja niiden kokeileminen on kuin toisille huume: sen voisi oikeastaan rinnastaa tupakointiin. Alussa jattelee, että enhän minä nyt koukkuun jää. Kun sitten muutaman kerran kokeilee, huomaa ettei voikaan niin helposti lopettaa. Ratsastuksesta on tullut minulle parhaimpina päivinä niin hyvä ja jollain tavalla rauhoittava, voimistava tunne että sen avulla jaksaa taas hämmentää ratsua sekä itseään. Alkaa etsiä yhä enemmän sitä nappia minkä ansiosta viime kerralla kaikki sujui niin höyhenenkevyesti ja vaivattomasti. Rupeaa miettimään syitä ja seurauksia, miksi hevonen reagoi tällä tavalla, johtuuko se minusta vai sekosiko hevonen omissa jaloissaan. Tämä onkin muuten omalla tavallaan ehkä vaikeinta koko touhussa, ainakin minulle.

Jollekin selitykseni tällaisesta mielentilasta, jossa kaikki ulkopuolinen elämä sulkeutuu ja jäljelle jää vain hevonen ja minä, on pelkkää huuhaata ja parhaimmassa tapauksessa tämä joku alkaa epäillä jo elämäni laatua kun niin pienestä asiasta hurmaantuu jo sekavuuteen asti. Mutta kyllähän kaikilla täytyy joku asia olla, jonka parissa unohtaa kaikki arkisen elämän murheet ja odotukset, vai? Hevosihmiset taitavat tuntea tämän fiiliksen paremmin kuin hyvin...

Olenkin yllättänyt itseni tämän tekstin filosofisuudella, mutta mielessäni pyörii niin monta vastalausetta ja selitystä tuolle edellä mainitulle kysymykselle että niitä on vaikea laittaa järjestykseen. Tämän lyhyen postauksen olen käynyt läpi monta kertaa, tämän (epä)selvemmin en osaa asiaa ilmaista :D

Hmm, jotenkin tuntuu että tämä juttu loppui ennen kuin se pääsi alkuunsakaan. Tuossahan oli oikein loistava alkukappale johonkin vähän isompaan rojektiin. Ehkä joskus, ehkä joskus... :D

Mutta toi rocket sciense -juttu oli oikeasti oivaltava. Mitäs jos Kokemuksia Centered Ridingin parista -kohdan blogistani vaihtaisikin tekstiin ...kun ratsastuksesta tehdään rocket sciensea. Sitten voisin vähän laajemmin käsitellä aihetta, koska mua kiinnostaa myös muut tällaiset pilkunviilaustyylit, oikeastaan ihan perus enkkuratsastusta myöten. Laitetaanpa korvan taakse...
Ja hei vielä, uusia lukijoita! Hei, me likes ja tosi paljon tervetuloa! (: Ja pyydän tähän väliin anteeksi taas että viikko kulunut viimeisestä kirjoituksesta, tosiaan tämän kirjoituksen kyllä aloitin pari päivää sitten mutta se täytyi jättää muhimaan koska aihe oli mulle aika vaikea (haha, toteutuksesta huomaa... :D). Jos nyt tämä aihepiirin laajennus toteutuisi niin tulisi varmaan vähän enemmänkin kirjoiteltavaa, tosin CR olisikin aika suurena osana koko aika.
Ja ei, en ole vieläkään saanut aikaiseksi sit CR-tuntia. Mmöh.

laukanvaihtoja

2010-07-06T13:03:00.000+03:00

Vuokrapolleni Eetu on sen verran herkkä poika istunnalle että olen kohdannut ihan uuden ongelman: oikeassa laukassa istuntani selkeästi kertoo hevoselle että nyt vaihdetaan laukka. Se on tosi positiivista, koska nyt tosissaan täytyy miettiä että mitenpäin istun siellä.
Aluksi ongelma oli molempiin suuntiin, mutta kun ymmärsin miten istun satulassa niin etten anna jatkuvasti vaihtoapuja, on se siirtynyt vaan toiselle puolelle. Lisäksi olen nyt saanut muutamia ahaa-elämyksiä harjoitusravissakin, pystyn istumaan siellä yhtämittaa ainakin kahden pääty-ympyrän ajan! Jes hyvä minä. Tosin siinä vaiheessa kun haluaisin tehdä selässä muutakin kuin vain istua, eli kontrolloida ravia istunnalla, jännityn ja alan taas pomppia. Eli nyt täytyy vähäksi aikaa tyytyä pohje-ohja -menetelmiin kunnes olen oppinut istumaan pomppimatta satulassa.

Luonnollinen hevostaito on alkanut myös kiinnostaa. Eetun kanssa olisi niin kiva tehdä kaikennäköistä pientä maastakäsinjuttua, mutta tällä hetkellä Suomen kesän parhaimmat puolet, aka paarmat, ovat vallanneet tallin ympäristön kymmenen kilometrin säteellä niin tiheään että hyvä että sekaan mahtuu. Siinä ei tee mieli alkaa vaatia hevoselta mitään keskittymistä varsinkaan niin hitaassa tempossa kuin käynnissä, ravissa ja laukassa sentään edetään sen verran että paarmat jäävät taakse.

CR-tunnillekin voisi joku päivä taas mennä. Yh, voin taas hyvin kuvitella kuinka istun puolet tunnista keskellä kuunnellen kuinka Anne yrittää epätoivoisesti selittää ja saada ratsastukseni muistuttamaan edes etäisesti sitä mitä se oli muutama viikko sitten...

Tehokurssi Annella, Päivä 5

2010-07-04T14:31:00.002+03:00

Kirjoittelut vähän jääneet koska olin tämän viikon Turuus : D

Viimeinen päivä. Oikeastaan puoli päivää. En muista ollenkaan miten heräsin /millä mielellä sen tein, koska en ole kirjoitellut mitään suurempia tohon vihkooni. Ilmeisesti koomasin koska en muista : D
Seiskalta talliin, teimme Ekin kanssa supernopeesti tallit koska hetken päästä tulisivat kraniokurssilaiset. Eli tallin esteettinen puoli kuntoon :-) Tämän jälkeen lähdin toiselle ja vähän tarkemmalle karsinakierrokselle. Olin juuri sopivasti valmis kun minun jo täytyi hakea Jacki kraniosakraaliterapiaan. Vaikka Jackia vähän häiritsikin paarmat, tulimme tosi yhteisymmärryksessä talliin, kertaakaan ei täytynyt sanoa että odota herra vähän. Kranion aikana paarmat häiritsi vieläkin joten menin sille vähän juttelemaan ja rapsuttelemaan. Samalla vilkuilin kraniohoitoa, joka näytti tosi jännältä. Terapeutti piti toista kättään Jackin sään päällä ja toisella kävi hitaasti läpi ilmeisesti selkärangan nikamia. Jotenkin tuli mieleen ne jotkut intialaiset päähieronnat vai mitkä joissa hoitaja vaan pyörittelee käsiään ilmassa hoidettavan pään lähellä, eli aavistus skeptisyyttä oli havaittavissa.. Ilmeisesti odotin kraniohoidolta jotain selänrusauttelujuttuja kamehamehaa-huudoilla varustettuna... Kuitenkin Jacki jossain vaiheessa laski päätään ja venytti kunnolla alaspäin, johon terapeutti kommentoi että heppa auttaa tosi hienosti. Hoidon edetessä hevonen selkeästi alkoi tykätä ja rentoutua, välillä taas selkeästi venyttäen. Skeptisyys haihtui sen sileän tien, kyllä ton täytyy ihan oikeasti toimia kun hevonenkin muuttui silmissä...

Kello 11 menin tunnille Nemolla. Nyt on pakko hehkuttaa: näin hyvin ei ole koskaan ikinä milloinkaan mennyt! Palikat olivat paikallaan, jolloin uskalsin myös vaatia ponilta kuuntelua ja keskittymistä. Kun Annen päädyssä (Annella on sellainen hieno ulkohuussin tapainen hökkeli kentän reunalla josta on yksi seinä aukinainen ja siellä sisällä sitten on tuoli) oli pelottavia mörköjä eikä keskittyminen ollut ponilta huippuluokkaa, sain ohjeet vaatia kunnolla sisäpohkeella ja -ohjalla. Ohjaa tavallaan nostin ylöspäin päättäväisesti mutta pehmeällä ranteella, ja heti rentoutin kun ponin pää kääntyi kuuntelulle. Teimme kolmikaarista kiemurauraa, ja nyt olin suorassa kumpaankin suuntaan enkä kaatunut sisään! Vau mikä fiilis.

Tunnin jälkeen vaihtelin hevosille vedet laitumelle ja tarhoihin, laitoin heinät tarhahevosille. Tämän jälkeen lähdin syömään sikahyvää keittoa.. Samalla katselimme muutaman kurssilaisen kanssa Philippe Karlia ja joimme kahvit. Olin yrittänyt vähän aikaa pysyä lujana ja juoda pelkästään vettä, mutta kahvi alkoi tuoksua niin vahvasti vieressä istuvien kupeissa että oli pakko sortua....

Kahvien jälkeen oli aika lähteä kotiin.

Olen tosi tyytyväinen siihen miten tämä viikko Annella vaikutti ratsastukseeni. Opin myös paljon hevosten käsittelystä. Opin laittamaan hyttysmyrkkyjä, taluttamaan, raahaamaan vesiä laitumelle jnejnenejne.
Mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa: kun tulin kotiin, nukuin muutaman yön ja lähdin tallille moikkaamaan Eetua, huomasin että palikat romahtivat heti kun siirsin hevosen raviin. Tässä kestää ehkä hetken, ennen kuin Eetun kanssa pystyn alkaa taas miettiä enemmänkin palikoita, koska nyt täytyy vaan keskittyä siihen, että pysyn selässä! Herralla on niin suuret liikkeet ettei mitään rajaa! Harjoitusravi varsinkin on jotain niin järkyttävää, hölskyn ja pompin kuin ensimmäistä kertaa selässä ja oikea kylkeni on kasassa eikä hevonen käänny ja tämä kaikki siirtyy myös käyntiin ja laukkaan ja kevyeen raviin... Hyrr. Tästä ratsastuksesta on Centered Riding kaukana :-D
(Ei ehkä ihan hurjan kaukana, koska perusratsastukseeni on siirtynyt paljon asioita CR:stä... mutta silti.)

Tehokurssi Annella, Päivä 4

2010-06-28T18:08:00.001+03:00

Perjantai. Toiseksi viimeinen päivä Annen opissa intensiivikurssilla. Tätä kirjoittaessani parin viikon viiveellä ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa koska kotona ratsastelut ovat olleet kaikkea muuta kuin oppikirjamaista Centered Ridingia mitä opettelin tämän viikon. Nooo, ehkä joskus pääsen niin sinuiksi vuokrahevoseni Eetun kanssa että voin ratsastaa vähän syvällisemmin :D

PERJANTAIHIN. Aamupalan jälkeen menin talliin. Anne heitti orit laitumelle jonka jälkeen jäin iiihan yksin ja sain selvitä aamutallista keskenäni. Rehellisesti täytyy sanoa, että karsinoita tehdessäni etanavaihteella saatoin ehkä vähän ikävöidä Annan seuraa.. Onneksi Radio Novan Aamussa tai jossain muussa Kimmo ja Minna juttelivat ymmärtäväisesti, naureskelin niiden jutuille keskenäni : D

Selvisin hengissä (AALTO) ja lähdin syömään. Tällä kertaa olin muistanut ruokkia myös hevoset, jeee ja sain syödä rauhassa, jonka jälkeen kävin vaihtamassa vedet talliin. Puoli seitsemän aikoihin noukin myös tuntsarit sisälle, jotka vetivät viimeisen iltani kunniaksi mielenkiintoiset rallit tarhoissa. Once again, nobody was hurt. Ja päivä oli pelastettu.

Mendo

Ja nyt pudotan pommin, tanttanttaa! Perjantaina en pystynyt ratsastamaan! MITÄ! Sillä! En kertakaikkiaan pystynyt!
Siis, tässä kohtaa tuli se kohta jossa tallitöihin tottumaton alaselkäni oli sanonut että ehheh, luuletko joka päivä pääseväsi ratsastamaan. No way, pamahdampa tässä kipeäksi!

Joo. Alaselkä siis vähän muistutteli itsestään, jonka takia jätin ratsastukset tältä päivältä väliin. Torstainen tunti Middellä oli myös vahvistanut tätä päätöstäni, sillä keventelyt olivat olleet yhtä tuskaa. Ratsastuksen sijaan raahasin stepperin keittiöön ja iskin Philippe Karlin videoita pyörimään. Stepperillä sain tosi kivasti muutaman askeleen, eli niin että ylävartaloni pysyy paikallaan ja lonkkani nousevat vuorotellen ja ajattelen jaloilla ylösylösylös enkä alasalasalas. Sitten olin ihan fiiliksissä että jes, nyt tajusin miten tää menee, keskittymiseni herpaantui ja aloin taas rämpimään suossa stepperini kanssa. Samanlainen ilmiö oli havaittavissa myös silloin, kun Kaarle-herra ratsuineen esittivät täydellistä piaffea tai passagea tai mitä ikinä vain. En kerta kaikkiaan pystynyt keskittymään kaikkeen yhtä aikaa. Liian paljon liikkuvia osia (heh-heh, tuo oli inside-vitsi jonka Heléniläiset tajuaa :--D).

Video kesti tunnin ja sen jälkeen kävin tekemässä iltatallin. Selviydyin itse kaikesta mistä pitikin, hetken mietiskelyn jälkeen myös iltamössöt löysivät paikkansa. Olin noin puoli yhdeksän aikaan jo valmis, vaikka tein kaiken ihan yksin :D Vaau.

Nukkumaan mennessäni huomasin unohtaneeni ikkunan auki huoneessani. Kaksi itikkaa oli löytänyt tiensä tähän ihmisveren luvattuun maahan, mokomat Roope Kruusonit. Oli siis vain pieni huone, minä ja itikat. Toisen hyttysen sain pyydystettyä paperimukin alle pöydälle, toinen veti himmeitä Duudson-syöksyjä seiniä ja lamppua päin. Taisi säikähtää ja luulla joutuvansa myös mukin alle. Annoin itikan olla, yksi Dudeson on tarpeeksi sen kokoisessa huoneessa ja iskin valot pois. Täysin samalla hetkellä kun lamppui sammui, meni hyttynen kiltisti nukkumaan ja oli koko yön hiljaa. Olin aika tyytyväinen, se oli ilmeisen hyvinkäyttäytyvä hyttynen suicide-syöksyistäkin huolimatta.

Tehokurssi Annella, Päivä 3

2010-06-23T19:26:00.001+03:00

Aamu. Joka saapui vielä aikaisemmin kuin edellinen. Oikeastaan kännykkä oli herättämässä puolta tuntia myöhemmin mutta tuntui että olin vahingossa laittanut sen aikaisemmaksi. Eipä siinä mitään, sain itseni reippaasti (...) ylös ja menin aamupalalle ja siitä talliin. Tänä aamuna en juonutkaan cappuccinoa! Syytä en tiedä, en edes ajatellut koko asiaa! Hui!

Lakua ei toki yhtään jänskättänyt Milla ja kamera, eei toki...

Annan kanssa heittelin heppaset ulos, jonka jälkeen sain Annelta tehtävän viikata karsinoiden edessä roikkuvat loimet hyllylle tallin perälle. Keksin siinä viikatessani oikein hienon taittelutavan jolla sain loimet nätisti, tätä ennen minulla ja loimilla oli ollut jonkin asteen vihamiessuhde. Toisaalta kaulakappaleet eivät suostuneet asettumaan, aina jokin kulma jäi repsottamaan. Tukehdutin sisäisen perfektionistini ja annoin pienempien kulmien olla, taittelin ne jotenkin mielikuvituksellisesti kasan sisään.

Hevosille vedet vaihdettuani menin syömään. Kaikessa rauhassa. Kunnes muutaman haarukallisen syötyäni Anne kysyi, saivathan tuntsarit heinää tarhoihin. Makarooni jumahti tyhmästi rokatorveni ja kurkkuni välimaastoille mikä aiheutti pienen päänsisäisen tukehtumisefektin, jonka sain kuitenkin pideltyä aisoissa niin etten lingonnut makaroonia suustani Annen lautaselle. "Mitä! En! Apua! Aa!" Nuo ah-niin-tutut sanat... Kaiken lisäksi näimme ikkunasta kuinka laitsahevosilla alkoi olla tukalat paikat paarmojen ahdistellessa niitä oikeella armeijalla. Söimme pikavauhtia ja lähdimme hakemaan hevosia, tai no, minä hain Redin jonka jälkeen kävin heittämässä tarhahevosille heinät (tai toisinpäin, näistä muistiinpanoistani ei ota oikein selvää enkä muista juuri nyt kuinka päin se meni :D). Sain tuntsareilta osakseni ärsyyntyneitä mulkaisuja joiden takia ei jäänyt epäselväksi, mikä oli mielipide tähän viivästyneeseen ruokailuun...

Kolmelta sain mennä Nemon kanssa ihan itsenäisesti kentälle pörräämään. Haeskelin istuinluita ja kääntymisiä käynnissä, muutaman (viivästyneen...) pysähdyksenkin tein. Poni tuntui taas hurjan ohuelta lankkupötköltä ja kiemurtelimme kauniisti kun halusin mennä suoraa uraa... Puolisen tuntia ponia kiusasin, jonka jälkeen vein Nemon sisään ja hain muutkin hevoset tarhoista. Ilmeisesti myöhästynyt ruoka-aika oli saanut tyypit myös huolestumaan sisään pääsemisen ajankohdasta, koska ne vetivät mukavannäköistä formulaa ympäri tarhoja. Selvisin silti kunnialla ilman katkenneita raajoja, riimunnaruja tai aidantolppia. Yksikään hevonen ei myöskään karannut *woooh*.

Kuudelta oli jälleen ratsastuksen aika. Menin tunnilla Middellä. Ja pakko sanoa, että nyt ei jaksanut! Lihakseni ja etenkin alaselkä olivat niin kipeät, että keventämisestä ei tullut ollenkaan yhtään mitään, Anne sai tulla loppupuolella tuntia vielä korjaamaan asentoani ja selittämään kevennyksen uudelleen. Väsyneenä ja ärsyyntyneenä omaan suoritukseeni en voinut kuin nieleskellä itkua ja yrittää rauhoittua ja keskittyä. Kevennys alkoi kyllä sujumaan kun rutistin muka viimeiset voimani. Tai oikeastaan, kun keventämistyylini oli oikea, ei voimaakaan tarvinnut ollenkaan. Hö. Olin keventänyt lantiotani satulan etukaarelle ja melkein sen yli, jonka vuoksi jalkani heittäityivät taaksepäin. Eihän se niin pidä mennä.

Ja, arvon lukijat, laukkasin toista kertaa elämässäni cr-tunnilla! Tosin siihenkin meni hiukan aikaa ennen kuin sain nostettua laukan, koska lihasmuistiini on iskostunut seuraavanlainen laukannosto: nojataan sisään, sisäkantapää alas, sisäolkapää alas, sisäkylki lyhyeksi ja VROUUUUUMMMMM SUKELLETAAN ja tättärärää, laukka ! ....not. Nyt sain oikein tapella itseni kanssa että tein kuten Anne käski: nojaan taaksepäin ulkotakajalkaa vasten ja nostan sisäistuinluun avulla takajalan laukkaan. Samalla annan tilaa ohjalla sisältä. Yeah right, helpommin sanottu kuin tehty! Kun sain lopulta käyttää apuna perus sisäjalka-eteen-ulkojalka-taakse -tekniikkaa, laukatkin nousivat :D

Iltatalli oli jälleen tehty lähes ennätysajassa (....muistakaamme että lähtökohtana oli se parin tunnin kikkareidenkeruuoperaatio...) ja iltapalalla söin tiramisua. Maku oli tietysti erilainen tuotteen ollessa kaupasta, mutta silti ah, miten hyvääää!

Tehokurssi Annella, Päivä 2

2010-06-22T20:00:00.002+03:00

Päivä numero kaksi valkeni Helénin ratsutilalla aika nopeasti. Herätys oli kello nollakuusisataa, tosin heräilin viiden jälkeen kymmenen minuutin välein tarkastamaan että kännykässä oli herätys päällä. Koska tottakai se on voinut unohtua vaikka viimeiset neljä vilkaisua ovat todistaneet päinvastaista.
Aamupalalla sain taas cappuccinoa, olin toosi onnellinen ja sillä jaksoikin torkkua vartin ennen talliin lähtöä. Tallissa tänä aamuna minua autteli Anna, Viivin omistaja. Heitimme Annen ja Annan kanssa kopukat pihalle, jonka jälkeen aloin lappaamaan jätöksiä karsinoista. Puolessa tunnissa olin taistellut jopa kaksi karsinaa puhtaaksi. Yhteisellä päätöksellä vaihdoimme Annan kanssa työjärjestystä niin, että minä vaihtelin vesiä ja Anna putsasi karsinoita... Edeltävänä iltana olimme tainneet Ekin kanssa vähän innostua heinien lisäilyssä hevosille, koska nyt ne (heinänkorret, ei hevoset, toim. huom.) oli kauniisti ripoteltuna pitkin puruja... Tallin tekoon meni siis hetki jos toinenkin vaikka tulinkin lopulta Annan perässä mikrotalikon kanssa pyydystäen yksinäisiä, joskin suuren alueen tiiviisti valloittaneita heinänkorsia.
Vaihtelin vedet tarhoihinkin ja laitumelle, jonka jälkeen oli aika mennä vähän huilimaan. Fiksuna asettelin itseni sohvalle puoli-istuvaan asentoon. Tämähän johti siis siihen, että aina kun olin nukahtamassa, pääni notkahti jommalle kummalle sivulle ja heräsin. Ta-daa, mihin sitä herätyskelloja tarvitsee kun itsensä voi pitää hereillä näinkin!

Vähän aikaa huilattuani kävin valokuvailemassa hevosia, ja kamerani rakastui kimoon Faramir-nimiseen arabioriin...
Kuvauskeikan jälkeen hevoset haettiin sisälle ja sain ratsukseni seuraavalle tunnille Midden.

Midde oli aivan yhtä ihana kuin olin muistellutkin, tosin toisin kuin Viivi ja Nemo, poni raportoi huonosta kevennyksestäni hyytymällä. Sain tehtäväksi ajatella kevyessä ravissa käsieni myötäävän hiukan eteen kun nousin ylös satulasta, sillä ne jäivät herkästi liian taakse jolloin huomaamattani nykäisin ponia suusta. Kun jaksoin keskittyä tähän, uskalsi Midde myödätä niskastaan myös.
Tunnilla oli muutamia todella hyviä pätkiä jolloin tunsin että mä ja Midde ollaan yhtä, tehdään kaikki yhdessä ja kumpikaan ei ole johtaja. Tämä viimeisin tunne oli hassu, koska vaikka menimmekin sinne minne minä halusin, oli poni yhtä lailla hommassa mukana ja oli kuin päätökset olisi tehty yhdessä. Erityisesti yksi käyntitäyskaarto jäi mieleen, tunsin kaarteen alussa kuinka kylkeni alkoi painua kasaan mutta korjasin sen ja pelastin loppukaarron :-)
Ei koko tunti ollut kuitenkaan ruusuilla tanssimista, ehei, vaikka tällaisen kuvan saattaakin saada. Tein toista kertaa cr-tunneillani avoa aluksi käynnissä, sitten ensimmäistä kertaa ravissa. Koska olen luonnollisesti koko ajan hiukan tavallaan vasemmalle kiertynyt, oli oikealle avotaivutus ihan hurjan vaikea! Oikeastaan en onnistunut siinä ollenkaan. Vasemmalle taas, kehoni ollessa jo valmiiksi oikeaan suuntaan kääntynyt, avot tulivat luonnostaan ja vain pienellä istuinluun vinkillä.
Lopputunnista lyhensimme käyntiä viideksi askeleeksi ja taas pidensimme viideksi. Pidentelimme raviakin, tämä oli jotenkin hankala saada toimimaan. Ajatuksenjuoksuni on sellainen, että jos haluan askelta pidemmäksi eteenpäin, kevennän myös tosi paljon eteen, tavallaan "pusken" askelta pidemmäksi. Aikuisten oikeesti sehän menee melkeen toisinpäin, koska minun kuuluisi ajatella enemmän ylös. Ei korkealle, mutta ylös. No huhhuh, eikö korkealle ja ylös ole sama asia?? No ei, tajusin aina muutamaksi askeleeksi ajatella niitä takajalakojen energiavirtoja ja hevosta vesisuihkuna käsieni välistä eteen ja mitä kaikkea, mutta sitten aloin taas puskemaan liikaa..

Kamerani ja minä saimme osaksemme ihmetteleviä katseita....

Tänä iltana iltatalli vei huomattavan paljon vähemmän aikaa :--D Selvisimme Annen kanssa noin puolessa tunnissa. Karsinoiden pikasiivouskin kesti vartin, verrattuna siihen tuntiin mikä viimeksi....
Iltapalalla sain kuulla tärkeää tietoa Ekiltä liittyen flavonoideihin. Flavonoidit ehkäisevät siis syöpää. Tiesittekö, että ketsuppi on flavonoidien kannalta terveellisempää kuin tuore tomaatti? Tässä onkin syytä nautiskella ranskiksia runsaan ketsupin kera vähän useammin...

Tehokurssi Annella, Päivä 1

2010-06-20T15:07:00.001+03:00

Jotkut ovat saattaneet ajatella inspiraationi hukkuneen blogin pitoon tai sen kuolleen kokonaan. Eheei näin ole asiat kuitenkaan, sillä kuluvan viikon olen viettänyt netittömänä Helénin ratsutilalla tallitöitä tehden ja ratsastellen - silloin kun työhön tottumattomat lihakset antoivat periksi.. ;-) Viikon aikana opin hurjasti ja tapasin myös blogin lukijoita, oli kiva nähdä millaisia ihmisiä sielläpäin ruutua on :) Olisi ollut kiva jutella enemmänkin, mutta olin yleensä niin poikki että pystyin vain rutistamaan hymyn ja pari sanaa ja mennä satulahuoneeseen piiloon :--D
Jotta tämän viikon selityksistä ei tulisi yhtä puuduttavan pitkää kirjoitusta, jaan sen osiin. Tästä lähtee selitykset ensimmäisestä päivästäni Annella.

Jännitys ja paniikki yltyi sitä suuremmaksi mitä lähempänä oltiin tallia, en tajua että mitä jännitin niin kovasti : D Silti, jännitti. Tarkoituksena oli mennä kello 11 tunnille ja siitä sitten jäädä asustelemaan loppuviikoksi.

Tunnin menin Nemolla, joka tuntui jällleen siltä kuin olisi ohuen lankun päällä ratsastanut. Alun pienien pohdintojen ja energiavirtojen ja hengityksien löytämisen jälkeen alkoi sujua melko hyvin. Taisimme tehdä kolmikaarisia. Kevennys oli nyt jo hiukan vaikeaa, mutta selvisin silti. Todellakaan en muista mitä teimme tällä tunnilla, pitkä on lapsen muisti.. Tähän upeaan vihkooni, jota pidin mukana ja johon kirjoittelin päivän tapahtumia illalla puolinukuksissa, olen kirjoittanut näin: "Tunti Nemolla 11:00 -kääntyi :D". Eli siis ilmeisimmin poni kääntyi hyvin. Arh, tämä on just sitä kun kirjoittaa jotain muistiin ja iskee sinne vaan avainsanoja ja ajattelee että 'no kyllä mää nyt tän tosta muistan.'

Jju. Tunnin jälkeen raahasin kimpsut ja kampsut taloon sisälle. Sain valita kahdesta (upeasta...) vierashuoneesta, toinen oli vähän pienempi ja vaaleampi ja toisessa oli takka. Ihastuin kuitenkin heti vaaleaan huoneeseen ja sinne asettauduin taloksi.

Pienen mietiskelyhetken jälkeen Anne antoi ihan ensimmäisen tehtävän: sain vaihtaa vedet tarhoihin ja laitumelle. Tämä tapahtui niin, että vedin kottikärryissä kahta kastelukannua, yhtä ämpäriä ja yhtä suurensuurta saavia, jotka olivat siis kaikki täynnä vettä. Koska olen näin bodari (hehheh...), jaksoin loistavasti vetää kärrejä vähän matkaa. Ensimmäisen maassa olevan töyssyn jälkeen kyllä huomasin, että matka laitumille oli piiiitkä ja näytti melko vahvasti siltä että vähintään 40 prosenttia tällä hetkellä raahaamastani vedestä sijaitsisi juomaämpäreille päästyäni jossain muualla kuin saavissa... Selvisin kuitenkin hengissä vaikka pientä sähläystähän se oli. Anne jo soitteli perään että olinko tulossa ollenkaan syömään, no olinhan minä mutta vähän viiveellä :'D

Maittavan ruoan jälkeen sain ensimmäistä kertaa elämässäni maistaa cappucinoa! Ah kuinka makunystyräni tanssivatkaan ripaskaa! Samalla kun hörpin onnellisena mukistani tuijotin mykistyneenä videolta Philippe Karlin uskomatonta ja saumatonta työskentelyä hevosensa kanssa.. Mietin vain että tuohon on pikkuisen vielä matkaa.

Kävimme heittämässä hevoset sisälle, ja sain taluttaa laitumelta ison puoliveriruuna Redin, joka katseli selvästi tällaista vähän päälle puolitoistametristä kirppua vähän arvioivasti - mitä toikin nyt tänne tuli sähläämään. Selvisimme suurinpiirtein yhteisymmärryksessä talliin, ja viikon aikana meistä tulikin kaverit :)

Kauaa en ehtinyt hengähtää kun jo oli toisen ratsastustuntini vuoro. Menin Viivillä, samalla hevosella jolla ratsastin pari ensimmäistä CR-tuntiani. Muistikuvani näistä tunneista oli vahvasti se, että hevonen juoksee pää ylhäällä apujani karkuun, ja mietin että no mitenköhän tänään. Positiivisena yllätyksenä huomasin, ettei Viivi juossut ollenkaan alta pois ja jopa käännyimme suurinpiirtein siinä missä halusin!
Teimme kolmikaarisia kiemurauria, aloin päästä vähän jyvälle siitä miten voin pohkeella ja ohjalla korjata kaarretta jos hevonen ei ymmärrä mitä ajan istunnallani takaa. Tajusin että kireämpi ohja on hevoselle kuin seinä, se kertoo nimenomaan minne ei käännytä. Eli pidän ulko-ohjan tiukalla ja teen liftausliikkeen eteen-ylös sisäohjalla jos kaarre alkaa valua pitkäksi ulos. Viivi oli loistava peili, siitä huomasi heti jos olin jonnekin päin mutkalla.
Raviin siirtyminen oli yhä hakemista. Meillä meni noin puoli ympyrää jokaiseen raviin siirtymiseen, sen sijaan käyntiin siirtymät tulivat joskus vähän liiankin nopeasti ja ei ehkä aina silloni kun olisin tarkoittanut.

Tunnin jälkeen tein iltatallin opettajanani Eki, joka näytti muun muassa karsinan siivouksen aivan uudelta valolta - itse asiassa sekin on todella elegantti ja sulava suoritus jossa on pyrkimys täydelliseen harmoniaan.... Saimme Annelta ihmetteleviä katseita kun tulimme iltapalalle vasta puoli 11 aikaan illalla, normaalisti kun saman homman on tehnyt jo puoli yhdeksäksi :--D
Iltapalan päätteeksi sain palan uskomattoman hyvää tiramisukakkua, tätäkin ensimmäistä kertaa elämässäni. Lisäksi järkytin Ekin jättäessäni teepussin likoamaan teeveteen juomisen ajaksi...

paniikki ja ajantappohöpötystä

2010-06-09T10:12:00.000+03:00

Nyt on paniikki! Näin käy oikeastaan aina. Asiahan on niin että seuraava CR-tunti on varattu tiistaiksi, ja tuntuu että en ole treenannut yhtään mitään istuntaa, istun vinossa, istuinluut on kadonnut, arh. Eipäs kun anteeksi! Muistin juuri että olenhan harjoitellut. Tosin harjoitteluni ohella on energiavirtaukset sun muut hengittelyt jääneet toissijaisiksi. Keskittymiseni on kohdistunut laajaan ja perifeeriseen näkökenttään jonka olen omasta mielestäni taas (vähäksi aikaa...) omaksunut ihan kohtuullisen hyvin. Ainakin päänsisäinen sähköshokki herättää katsomaan ylös jos katse on päässyt laskemaan vastakkaiseen suuntaan. Toinen asia mitä olen harjoitellut ovat kädet. Ne pysyvät jo paremmin omalla paikallaan, oikeastaan muutamaan ratsastustuntiin ei ole tullut laskettua käsiä suuremmin.

Olen ollut iloinen parista koulukisoista joissa olemme Roosan kanssa olleet kaveriponeilemassa rats. opelleni ja starttaamassa helpot C:t. Papereihin on molempiin tullut maininta hyvästä istunnasta, tähän seikkaan olen erityisen tyytyväinen. Tosin, pakko vuodattaa ja selitellä ja kitistä, mielestäni maininta viime kisoissa huolimattomista teistä oli täysin perusteetonta. Nyt jos koskaan olisin toivonut suorituksen videoimista, räikeämmin en ole koskaan ollut eri mieltä tuomarin kanssa :D (....meniköhän tämä nyt taas hiukan ohi aiheen..)

Esteistä opin Ihatsun valmennuksessa tavallaan aivan uuden asian. Kun olen esteradalla, odotan satulassa niin kauan kunnes tulee hyppy. Hyvänen aika, tässähän on selitys melkein kaikkiin estemokiini kun poni on juossut ohi tai askel on epämääräinen ja mitä muuta. Lueskelin myös Centered Riding -kirjaa ja huomasin että no, niinhän se täälläkin on. Kaikkea sitä oppii. Esteen päällä istunta on tämä kahden pisteen istunta, istuin ylös satulasta sun muuta. Kerron joskus tarkemmin kun olen sinne asti päässyt ajatuksen kanssa.
Nyt olen päässyt melkein siihen asti kun kävellään hevosen kanssa. Olen tainnut skipata muutaman tylsältä kuulostavan luvun, tosin ehkä jonain päivänä oman ki:n tai pi:n vai mikä se nyt oli:n löytäminen ja sisäisen energian hyödyntäminen itämaisten lajien avulla kiinnostaa ja jaksan lukea. Se täytyy tästä CR:stä sanoa, että kauheasti on kaikkea itsensä ja sisäisen dingin löytämistä, erilaisia tekniikoita (mm. Alexander-tekniikka) ja pilatesta ja sunmuuta käytetty apuna. Ja kun itse en ole koskaan ollut kauhean innostunut tällaisista, miten niitä nyt kuvailisi, hengen voitto aineesta -tyylisistä jutuista (Alexander-tekniikka nyt ei ole tällainen, mutta en keksinyt sopivampaa sanaa kuvaamaan näitä). Se onkin ollut suurin kompastuskivi tässä matkalla. Toisaalta asioiden kyseenalaistaminen on suuri osa oppimisprosessia. Päästäkseni prosessissa eteenpäin minun täytyy varmaan joskus ihan ajatuksella kokeilla näitä asioita, jotta voin muodostaa niistä ihan oikean ja kokemukseen pohjautuvan mielipiteeni.

Kyseenalaistamisesta tulikin mieleeni. Vaikka olenkin täysin hurahtanut CR:ään, olen ollut myös avoin muille kokemuksille. Olen käynyt eri valmentajien valmennuksissa, ollut kuunteluoppilaana tunneilla ja lukenut lehdistä maailman parhaiden ratsastajien vinkkejä ja opetuksia. Olen napsinut kaikesta jotain, saanut kokemusta ja luonut pikkuhiljaa omaa tyyliäni ratsastaa. Lisäksi uusien hevosten ratsastaminen ja vanhojen tuttavien kanssa kohdatut ongelmat helpottuvat ja ratkeavat, sillä voin soveltaa ja kokeilla erilaisia ratkaisumalleja.
Centered Riding jää varmasti pidemmäksikin aikaa vaikuttamaan vahvasti ratsastukseeni, olemaan ohjenuorana toivottavasti koko harrastukseni ajan. Kuitenkin things to do before I die -listallani kärkipäässä ovat klassisen ratsastuksen kurssi, lännenratsastustunti jos toinenkin, issikkalla askellajikisoihin osallistuminen, Kari Vepsän moikkaaminen, pelkällä kaulanarulla ratsastaminen, monen monta aivojen tuuletus -tyylistä tykitysmaastoa pitkillä hiekkateillä, muutaman päivän pituinen issikkavaellus Islannissa jonka aikana unohdan rakennuspalikat, oikeaoppisen hengityksen ja vaan turisteilen, sekä paljon, paljon muuta. Mitä yritän tällä sanoa, on, että koskaan ei pidä jumahtaa vain yhteen tyyliin ja kulkea silmälaput silmillä. Täytyy pystyä vastaanottamaan oppia myös muista tyyleistä, eri asia on että kokeeko ne välttämättömiksi ja täysin oikeiksi, soveltaako niitä omaan ratsastukseen.

Tämän keskiviikon saarnaus päättyy nyt tähän. Hassu juttu, aina kun luulen kirjoittavan vain pikapäivityksen, "moi olin ratsastamassa ja sillee", tulee jostain tällainen ihmevuodatus... Mutta, kivempi sitä varmaan on "asiaa" lukea kuin muutaman sanan lauseista koostuvaa rakas päiväkirja -höttöä. Ja tosiaan, kuvia ei taaskaan ole. Ehkä yritän kaivella jostain jotain pientä piristettä, tämä on kuitenkin sen verran pitkä teksti taas.
Ulkoasu on remontissa ollut muutaman päivän. Oikeastaan päässäni oli upea ja mahtava visio seuraavasta versiosta, mutta nyt on viitsimys tällaisiin sivuseikkoihin laantunut. Olen käynyt kaikki tunteet läpi erään toisen asian kanssa, jännityksestä hysteeriseen hilpeyteen ja sitä kautta huojennukseen, ilosta suruun ja kaikki siltä väliltä. Ehkä tekin saatte sen jossain vaiheessa tietää.
Hihi. On kiva kun saa kiusata ihmisiä tällaisilla salaperäisillä viesteillä pitkin viikkoa. Varsinkin "ehkäpä kerron kohta, ehkä en, ehkä huomenna, ehkä viikon päästä ;))))))" on niin hauskaa.

Miten tämän teen, taas ylimääräistä jauhantaa "muutaman" rivin verran. Selvästi vaan tapan aikaani, vielä en jaksa tallillekaan lähteä (täytyy pyöräillä ärsyttävän pienirenkaisella pyörällä joka menee ihan liian hiljaa, nopeampi pyörä on niin isorunkoinen että niskat tulee kipeäksi ): ). Tunnin päästä sitten ehkä. Ja anteeksi taas kirjoitusvirheet, olen tällä isommalla koneella jolla on ihan outo näppis.

PAKKOVIELÄ, anteeksi : D Tossa on mun koira. Vastaan jo, ei se liity tähän mitenkään. Se on vaan niin söpö ja kiva. <3

ohjat käteen!

2010-06-03T10:03:00.002+03:00

Muutama päivä takaperin Veera Ihatsun valmennuksessa (joka oli aivan mahtava, kiitos siitä!) tajuntaani löi se tosiseikka, että ohjat pitää olla kädessä. Esteillä varsinkin, ihan oikeasti niin että se ponin suu tuntuu siellä ohjien toisessa päässä ja kädet ovat ponin niskan yllä. Sileällä toki ei tarvitse tunkea niitä kätösiä niin eteen, mutta kevyt tuntuma ei tarkoita sitä että ohjat ovat hyvänen aika kilometrin pituiset ja roikkuvat niin että poniparka minä hetkenä hyvänsä kompastuu niihin! Olen kauhusta kankeana katsellut videoita viime CR-tunnista, kun ohjani roikkuivat ja heiluivat ja yhhyh (hm, muutaman kerran on tullut "keräiltyä ohjia" täällä tuolissa kunnes olen tajunnut että enhän mä pystykään keräämään ajatuksen voimalla niitä ohjia tuolla videolla...). Olen viimeinkin tajunnut että käsien täytyy olla tarpeeksi joustavat ja rennot jotta tuntuman voisi oikeasti pitää. Löysän ohjan heiluttaminen on sitä paitsi kahta kauheampi tapa, kuolaimen liikkuessa ja hakatessa hevosen kitalakeen ohjien tahdissa...

Centered Riding by Sally Swift. Tätä kirjaa olen lukenut siihen lukuun saakka jossa aloitetaan ratsastamaan käyntiä. Siinä vaiheessa tuntui ettei kannata lukea yhtään pidemmälle, ennen kuin olen nämä aikaisemmat asiat sisäistänyt ja kokeillut käytännössä. Seuraavanlaisia hyviä vinkkejä olen kirjasta tähän mennessä saanut, ihmisen anatomian hallinnan lisäksi:

( Hihi, pakko tähän väliin tyrkätä huumorin kukkanen: Soft Eyes, pehmeän katseen luvussa huomautetaan ettei tällä tarkoiteta "glazing or making your eyes fuzzy": katseen lasittumista tai silmiesi sumentamista. Nauroin ajatukselle sisäisesti ja epämääräisesti virnistellen koko matkan yläkerrasta alakertaan hakiessani kirjaa tähän viereen. Miten tyhmältä ja jälkeenjääneeltä näyttäisi ratsastaja joka luomet puolitangossa katsoisi perifeerisesti ja ylväästi silmät samalla sameina. Ah, forgive me, olen väsynyt :'D ylimääräinen vapaapäivä todellakin tulee tarpeeseen...)

Niihin vinkkeihin siis heivaan.
Huomasin, että monia juttuja olen jo tehnyt CR-tunneilla ja kurssilla, mutta nyt "alkuajan" harjoitukset muistuivat mieleeni.

Hengitys tapahtuu oikein silloin, kun laitat kätesi suurinpiirtein navan kohdille ja tunnet kuinka mahasi hengityksen mukana laajenee ja, ööh.. pienenee? Kun hengität "alas asti", laita kätesi tällä kertaa rintakehällesi ja huomaat ettei se liiku juuri ollenkaan.
Nyt mieti sitä kun puhallat ilmapalloa. Aika rankkaa, eikö? Samanlaista on se, kun hengität pinnallisesti ja pelkästään rintakehälläsi. Sitten yritä kaivaa jostain mielen sopukoista sellainen kolmionmallinen puhallinhärdelli, jolla puhalletaan takkaan, englanniksi a bellows ja suomeksi sanakirja.orgin mukaan "palje, palkeet". Anyways, tällä puhaltaminen on vaivattomampaa ja kevyempää. Mieti tätä kun hengität sisäään ja uuulos, vaivatta ja ilman työtä. Meinasin tätä harjoitusta tehdessäni vaipua jonkinlaiseen nukahtamistilaan, tästä tykkään :D

Kuvittele, että jalkasi on sellainen portti, jollaisia on noin metrin korkuisissa puisissa aidoissa ja joissa on puinen X-keskellä, joka roikkuu vain yhden saranan varassa (eli lonkkanivelessä). Portti roikkuu meko vapaasti mutta pystyt edelleen laittamaan sen kiinni.

Jalkojen rentouttamiseksi tee ratsailla pysähdyksissä seuraavanlaista harjoitusta: heiluttele jalkojasi siten, että kun toinen menee eteen, toinen heilahtaa taakse. Samalla kun heilautat jalkaa taaksepäin, paina kantapäätäsi hiukan hevosen takajalkaa kohti. Tätä harjoitusta tee niin pienellä liikkeellä, ettet jännity ollenkaan.
Seuraavaa muistan joskus Ollilan Iran tunneilla harrastaneeni: nosta jalkojasi sivusuunnassa irti hevosesta, pidä hetki ja laske alas. Älä pakota liikettä, ajan kanssa se tulee helpommaksi. Todella tärkeää on lonkkien kunnollinen venyttely. Omat lonkkani ovat niin jumissa että tämä oikeasti sattuu, ei välttämättä siinä vaiheessa kun nostan jalkoja ylös vaan silloin kun jalat pitäisi pitää hetken paikallaan. Mutta tämä on hyödyllinen harjoitus, olen jo parempi :D
Mielenkiintoisin näistä jalkaharjoituksista on tällainen. Muista keskittää ensin itsesi satulaan niin että istut rennosti ja oikein. Tämän jälkeen nosta toista katapäätäsi ja jalkaasi polvesta alaspäin pitäen polvesta ylöspäin jalkasi paikallaan, kuin olisit potkaisemassa itseäsi takamukseen. Ensimmäisellä kerralla varmasti tunsit etenkin pakaralihastesi jännittyvän, mutta tämä ei ole se, mitä haetaan. Tavoitteena on tunne jolloin kantapäähästäsi satulan takakaareen kiinnitetty naru tekisi kaiken työn ja nostaisi rennon jalkasi ylöspäin. Tämän mielikuvan aikaansaamiseksi joudut keskittymään hengitykseesi ja laajaan ja pehmeään katseeseen. Harjoituksen oppimiseen menee varmasti aikaa, mutta kun sen on sisäistänyt, on jalka jo monta astetta pehmeämpi.

Anteeksi mahdolliset kirjoitusvihreet, kirjoitin eri koneella kuin yleensä enkä osaa painaa niitä näppäimiä tarpeeksi ja siksi jää kirjaimia yleensä välistä...

Ja hei, anteeksi sitäkin ettei kuvia ole ollut kirjoituksissa ollenkaan vaikka olen luvannut ryhdistäytyä... Tämän viikon jälkeen voitte olla varmoja että niitä tulee, nimittäin yksi iloinen tapahtuma vierailee vähän pidemmäksi aikaa sunnuntaina... :-)

PEEÄS. Kenellä muullakin menee hyttysiin hermot ihan totaalisesti?? Kuka meinaa ostaa kaapit täyteen Ohvia jotta voisi vähänkin nauttia kesäisistä maastoratsastuksista? Kuka kiroilee iltaisin kun saa murhata sen 10 kymmenen hyttystä ennen kuin pääsee nukkumaan? Kuka ottaa valituksia vastaan, mä tapan ne kaikki!

esteitä

2010-05-30T15:54:00.000+03:00

Jooo. Koittakaa kestää, vielä viikko koulua jäljellä ja sen jälkeen alkaa armoton Centered Riding -kirjan lukeminen ja suomentaminen ja miettiminen, saan lisää aikaa istua sisällä selailemassa nettisivuja jotta voin kasailla sitä hurjaa sarjaa joka on tänne tulossa... :-)

Tänään harjoitusestekilpailut. Selkeästi oman painopisteen löytäminen on auttanut myös esteillä, kääntymiset sujuvat luontevammin enkä enää kaada hevosta sisälle sisäohja-ulkopohje -tyylillä. Esteiden pällä oikea laukka vaihtuu koska hallitsen paremmin istuntani ja voin kertoa hevoselle selkeämmin suunnan.
Menin Roosalla 60-70 cm radan, ponilla oli selvästi vaikeuksia uskaltaa luottaa omiin ja ratsastajan taitoihin. Verryttelyssä kerran kierto, kerran kielto ja radalla ensimmäiselle esteelle kierto. Koko rata meni ponnistuspaikkoja hakiessa, poni epäröi paljon ja hypyt tulivat ilman selkää. Toiseksi viimeisellä esteellä osui ponnistus kohdalleen ja viimeinen este meni epäröimättä. Silti jäi paha mieli, poni ei selvästikään nauttinut radasta kuin yleensä. Huomenna estevalmennus, onneksi estekorkeus jää 50 senttiin niin saadaan neidille vähän jotain kivempaa tekemistä :)

80-senttinen rata taas issikkaruuna Kallella meni hyvin ja piristi päivän, 0-0 tulos ja selvästi ponikin piti vähän hauskaa :-)

Nyt täytyisi päästä vuokraamaan poni tunniksi jotta pääsisi kävelemään ja ravailemaan kentälle ihan omalla aikataululla, tuntuu että esteratsastuksen jälkeen kantapäiden painaminen alas jää koulupuolellakin päälle. Hyppään sellaisilla poneilla joita täytyy rohkaista jalalla kauheasti (Roosa tarvitsee aavistuksen pienempää tukea jotta tuntee olonsa turvalliseksi, Kalle taas voi pehmeämmän jalan välistä luikahtaa omiin suuntiin, kunnon rautapohkeen kanssa kuuntelee loistavasti (voisikohan tämä taas toisaalta johtua siitä että poni on niin tarkka painosta, että jos ei ole pohje antamassa selkeää merkkiä niin pakenee herkästi vähänkin epätasapainoisempaa istuntaa?)), jonka seurauksena en osaa rentouttaa jalkojani enää sileälle. Jalkani jännittyy kun painan kantapäätä alas, pohje joutuu liian eteen joka taas näkyy koko ylävartalossani. Parempihan tietysti olisi jos voisin rennolla jalalla myös hypätä, mutta tuntuu etten osaa olla yhtä aikaa rentona ja jämäkkänä selässä. Olen tosi tyytyväinen siihen että sileällä kuitenkin hahmotan jo jos jalkani on liian jännittynyt ja osaan korjata tilanteen.

Ja hei, jo 18 lukijaa! Missä vaiheessa pääsitte lisääntymään? Kiitos kuitenkin kaikille ja myös heille jotka eivät tuossa Bloggerin listassa näy! Vaikka uskottelenkin itselleni että tämä blogi on vain itseäni varten, on kuitenkin ihana lukea teidän kommentteja ja nähdä kävijälaskurista että vierailemassa on käyty.. :-)

pari kuvaa viikonlopulta

2010-05-27T19:28:00.000+03:00

Viikonlopun kisoista siis pari kuvaa, äiteen kännykällä otetut edustuskuvat.. (:

Ennen verkkaa täytyi vähän poseerata... Shettisruuna Frank Frederiks ja hyväryhtinen ratsastaja.

Palkintojenjako luokasta K.N. Special. Ja kunniakierroksen jälkeistä jarruttelua mitä taisi vähän aikaa kestää.. :-)

pikapäivitys koeviikon keskeltä...

2010-05-26T15:35:00.000+03:00

Onko mitään kamalampaa kuin lukea kokeisiin? No ehkä on. Mutta jos lisään lauseeseen vielä sellaisen sivulauseen joka kuuluu näin: "...kun koulukirjojen vieressä lojuu (melkein..) avaamattomana Sally Swiftin Centered Riding?" Niinpä, johan muuttuu ääni kellossa. Koen aivan sanoinkuvaamatonta ahdistusta tällä hetkellä koeviikosta, en itsessään kokeiden takia vaan koska tuon kirjan täytyi saapua juuri koeviikolle kiusaamaan! Tai oikeammin, koeviikon täytyi juuri tulla häiritsemään tätä kirjallista honeymoonia. Yrh.

Viime viikonloppuna oli tallin pikku harjoituskisat. Ratsastin shettisruuna Frank Frederiksillä ( ah tiedän, ehkä maailman suloisin nimi mustalle palleroshettikselle :D ) raviohjelman. Poni pinkoi innosta puhkuen turpa ryntäissä ohjelman läpi, ratsastajaa nauratti kauheasti ja arvosteluun tuli merkintä sympaattinen pari :-) Helpon C:n ratsastin luottoponilla elikkä russtamma Roosalla. Poni oli aivan uskomattoman upea, kuunteli tarkasti pienimpiäkin apuja radan läpi ja jopa pysähtyi suurinpiirtein siinä missä halusin. Suurin yllätys oli kuitenkin oikea laukka, joka tuppaa aina nousemaan vääränä. Nyt jo verkassa oikea laukka nousi heti, joten en ottanut sen enempiä nostoja. Radalla ennen nostoa tarkistin sen verran mitä ehdin että istun keskellä satulaa ja että kyljet ovat samanmittaiset. Noston jälkeen tarkistelin useampaan otteeseen selästä käsin että ei jumantsuikka, sehän on oikea laukka! 8D Poni pinkoi laukassa kuin esteradalla konsanaan ja Millaa alkoi jälleen naurattaa, virnistelin koko ohjelman läpi. Saimme 65 prosenttia ja voitimme luokan! (:
Roosalla menin vielä KN. Specialin, naureskelin jo valmiiksi (mikä hysteerisyys muka) ja rata tuntui jälleen älyttömän hyvältä. Nyt muistin kunnolla katsoa eteenpäin, sain pidettyä kädet omilla paikoillaan. Ja oikea laukka nousi taas! Vvoi hurjaa! Odotin kyllä rehellisesti sanottuna sijoitusta, mutta kun kuulin että voitimme toisenkin luokan oli fiilis aika mahtava.. :-) Vaikka kyseessä olikin vain pienimuotoiset kisat ja osallistujia keskimäärin viisi per luokka, olin silti superiloinen. Ilman voittojakin olisivat kisat olleet tosi onnistuneet.
Roosa on ihana. Ja paras.
Ja Fredi on ihana myös. Ja hassu.

Hm. Pikapäivitykseni taisi vähän venyä tällaiseen ällöiloiseen hehkutukseen... Nyt täytyisi siihen koulukirjaan taas tarttua.. Kuusi päivää ja viisi koetta enää jäljellä. Kyllä se tästä. Ehkä. ;-)

Centered Riding by Sally Swift

2010-05-17T18:00:00.001+03:00

...sellainen kirja nimittäin tulossa nimpparilahjana! Saan nyt kesälomalla oikeen kunnolla paneutua siihen ja etenkin sen suomentamiseen, sillä teos on englanniksi. Enköhän siitä jotain tolkkua saa ja ainahan on Anne jolta voi kysyä epätoivon hetkellä apua... :-)

Sitten vielä. Nyt kesän tullen ja koulun lopun lähestyessä on tullut ihan uutta puhtia blogin pitämiseen, ja suunnitteilla on muutama sarjamuotoinen postaus liittyen CR:n harrastamismahdollisuuksiin ympäri Suomea... Sitä kehitellessä, nautitaan vielä siitä faktasta, että enää kolmisen viikkoa koulua jäljellä! Ja joilla töiden tai muun takia kesäloma lyhenee/viivästyy/ei ole ollenkaan, löytyy varmasti edes pienenpieni hetki kun aurinko paistaa, on sen hetken vapaata, puutarhakeinu kutsuu ja ilma on helppoa hengittää.. Siitä hetkestä nautitaan täysillä :)

( Kuva c. bookplus.fi )

ensilaukka

2010-05-14T15:59:00.004+03:00

Kyllä! Tänään se tapahtui - nimittäin laukkasin ihan ensimmäistä kertaa (tästä ei tosin ole todisteita kun kameran muistikortista loppui tila vain hetki ennen... dämm.)! Tosin alkutunti oli sellaista höykytystä että en ollut uskoa korviani kun Anne käski nostamaan ympyrälle laukan...

Minähän olen Vino Ihminen. Nemo on tunnetusti Äärimmäisen Herkkä Poni. Siis oikeasti tosi herkkä. Ja ohut. Eli Millalle aivan uskomattoman vaikea ratsastaa, tuntuu kuin istuisi ohuenohuen lankun päällä joka liikkuu.
Heti alussa Anne otti Millan keskelle ja asetteli taas uudestaan satulaan ja vähän kauhisteli olkapäitäni kun ne on ihan eri tasossa. Syyksi epäiltiin myös erimittaisia jalustinremmejä ja banaanimutkalla olevaa ponia mutta ei, kyllä se tyyppi siellä selässä on ihan vänkyrällä itse :D Alaselän rentouttamista helpotti mielikuva jossa istun häntäluuni päällä.

"...miten sää siellä oikee istut?" "...en mää oikeen tiijjä."

Käynnissä sujui oikeastaan hyvin kääntymiset ja pysähdykset, teimme kolmikaarista kiemurauraa. Olin ihan yllättynyt siitä miten pienellä Nemo pysähtyy! Monta kertaa olin vain hidastavinani käyntiä mutta sitten huomasin että poni jumahtaa paikalleen ja itse horjahdan vähän eteenpäin.

Kevyt ravi oli huomattavasti rauhallisempi kuin viimeksi, tosin tuntui vähän siltä etten pääse rytmiin ollenkaan mukaan ja ponnahdan joka askeleella ylös, kun sen pitäisi mennä niin että itse pompautan ponin takajalat mukaan. Kääntyminen vasemmalle oli portin puoleisella pääty-ympyrällä aika helppoa, mutta Annen silmien alla varmaan jotenkin lukkiuduin tai jotain, sillä sain ponin liiraamaan ulos ja lopulta pysähtymään aitaan... Mikä pro-rider -olo muka ;-) Äitini sai loistavan kuvasarjan näistä kääntymisistäni, eikö olekin hassu juttu kun poni ei käänny vaikka itse olen niin tasapainossa selässä..! Näin kotisohvalta olen miettinyt, että mitäs ihmettä oikeen siellä selässä säädinkään.. Kannattaa vielä klikata suuremmaksi niin saatte oikeen tsuumattuna kaiken :--D

Oikea kylki kasassa - miten niin muka? Ulko-ohja roikkuu - kuka uskaltaa väittää niin? :'D

Oikealle kääntyminen olikin yhtä tuskaa (myös...)! Päähäni ei tosissaan mahdu miten vänkyrä ihminen voi oikeasti olla, koska heti vaihdettuamme suuntaa ja otettuamme kevyttä ravia lähti poni juoksemaan alta pois. Tuntui taas että Anne sai koko ajan vahtia Millan käsiä ja kylkeä ja ylävartaloa ja katsetta muiden yrittäessä itseopiskella uraa pitkin... :D
Vasen kylkeni on kasassa. Mutta oikea olkapääni on alempana. Eiku mitenpäin se meni (eihän tämä ole rakenteellisesti mahdollista?). Kyljestä olen varma mutta olkapää näyttää olevan toisena hetkenä ylempänä ja toisena alempana. Lisäksi nojaan kaarevalla uralla sisään, en tosiaan tiedä miksi. Sitä täytyy mys treenata paljon. Katse oli edelleen pitkin ponin korvia, missä vaiheessa se sinne pääsi karkaamaan? Mielikuvana täytyi pitää sitä, että seison selkä seinää päin ja takaraivoni täytyy myös osua seinään, samalla kun katselen ympärilleni kuin kirahvi. Ja kädet. Voi voi voi, ne Millan kädet olivat jossain ihan muualla missä pitäisi. Aina hetken muistin ajatella asettavani kyynärpääni tasolle jossa ne ovat 90 asteen kulmassa, ranne "ylöspäin" mutta käsivarsi alas. Mutta arvatkaapa olivatko kädet heti kahdenkymmenen sekunnin jälkeen raahautuneet alas ja katse niiden mukana...

NYT siihen päivän kohokohtaan! Nimittäin meinasin tipauttaa korvani päästäni kun Anne sanoi yleisesti jokaiselle kentällä olevalle kolmelle ratsukolle (joista siis minä olin yksi), että nostakaa laukka lyhyen sivun keskellä ja laukatkaa ympyrä ja siirtykää takaisin käyntiin. Tarkistin vielä että mitä että, ja sain varmistuksen siitä ettei kuuloni reistaillut ja ohjeet joissa käskettiin antamaan todellatodella pieni apu sisäistuinluulla, muuten poni räjähtää laukkaan. Jep jep ja näillä menemme, annoin ihan minimini pikkupohjeavut ja siirsin sisäistuinluuni eteen-alas, ja ennenkuin ehdin pyöräyttää istuinluutani ylös kohti ulkokorvaa, oli poni jo täydessä vastalaukassa... Ja kun oikeasti luulin kuiskaavani laukka-avut :D Rauhoitettuani ponin takaisin käynnintapaiseen annoin ilmeisesti tarpeeksi pienet avut (suomeksi: ajattelin että no nostan laukan än-yy-...) ja poni laukkaa! Voi hurjaa, sehän ei edes kauheasti kaahannut ja kääntyi ja ehkä jopa ponin nenä tippui kahdesta metristä alas hetkeksi ja sain jopa kehut! Siinä oli kyllä ehkä liikuttavin hetki so far :-D

Ehkä tunnin paras ravipätkä...

Loppukäynneissä olin taas lievästi sanottuna hukassa, muistui oikeasti mieleen ne alkeistunnit kun poni vaan pysähtelee ja alkaa rapsuttaa päätään ja ääää en osaa sanoa sille mitään ja sitten törmätään melkeen aitaan ja poni meinaa syödä keltaisen huomionauhapalan siitä aitalangasta ja huhhuh..!

On oikeasti tosi hyvä että koen suurimmat onnistumiset kotona. Kun vähän heikompi suoritus jää CR-tunnille, saan tehokkaammin ohjeita virheiden korjaamiseen. Jos menisin aivan loistavasti (josta kuitenkin haaveilen..), eivät pahat tapani näkyisi ja en saisi niihin apuja.

Nemo on ihana.

Tämä taisi olla tässä.

PST. Emma, mulla olisi pari kuvaa sustakin - laita säpoa niin voin lähettää :-)